Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

Vesivärimaalaus elmukelmu-tekniikalla

Nyt kun ulkona paukkuu pakkanen, niin vinkiksi jälleen hauska vesimaalaustekniikka. Hauskaa puuhaa, johon saa kulutettua päivästä vaikka kuinka kauan. Tarvikkeetkin löytyy varmaan lähes joka kodista. 

Tarvikkeet: 

vesiväripaperia
vesivärejä ja vettä (myös peitevärit käyvät hyvin)
elmukelmua
pensseleitä


Tarvittavat välineet



Elmukelmusta leikataan paperia suurempi pala. Sen jälkeen paperi kastellaan ja se maalataan halutuilla väreillä. Tässä voi samalla hyvin harjoitella lapsen kanssa välivärejä käyttämällä esimerkiksi keltaista ja sinistä, jolloin paperille tulee myös vihreää.  Värissä eikä vedessä tarvitse pihistellä. Mitä reilummin käyttää vesivärejä, sen tummempi on luonnollisesti myös lopputulos.



Elmukelmu vesivärimaalauksessa


Kun paperi on maalattu, sen päälle laitetaan elmukelmu, jota rypistellään. Väri kerääntyy ryppykohtiin, jolloin muodostuu kivoja kuvioita. Elmukelmu jätetään paikoilleen siihen saakka, kunnes työ on kuivunut. Työn kuivumiseen menee useampia tunteja. 



Vesivärimaalaus



Kuivumisen jälkeen elmukelmu poistetaan. Minusta tämä on tosi kiva tekniikka ja näitä voi hyvin hyödyntää esimerkiksi korttiaskartelussa. 



Vesivärimaalaus elmukelmu-tekniikalla


Lisää askarteluaiheisia postauksia:

Vesivärimaalaus liimakuvioilla
Suolamaalaus
Silkkipaperimaalaus
Foliomaalaus
Esineiden koristelua erilaisin tekniikoin
Kynttilöiden koristelu

Vesivärimaalaus liimakuvioilla

Askartelupostaukset ovat olleet tosi suosittuja ja erilaiset tekniikat innostavat kokeilemaan uusia juttuja. Senpä vuoksi ajattelin tänään vinkata kivasta ja yksinkertaisesta maalaustekniikasta.  Tein tämän nyt itsekseni, mutta uskoisin tämän innostavan myös lapsia. Pienet yllätykset maalauksessa on aina kivoja.

Tarvittavat välineet:

vesiväripaperia
liimaa
vesivärejä ja vettä
pensseleitä


Tarvittavat materiaalit



Ensin tehdään liimakuviot. Käytin liiman laittoon grillitikkua, mutta yhtälailla liiman voi levittää esimerkiksi sormin tai tulitikulla. Liimalla voi tehdä haluamiaan kuvioita tai sitten tiputella sitä vähän sinne sun tänne. Eri paksuiset liimakohdat tulevat eri tavalla esille ja paksummista kohdista tulee lisäksi hauska kohokuviointi. 



liimakuvioiden teko


Liiman annetaan kuivua kunnolla, jonka jälkeen paperi maalataan vesiväreillä ihan normaalisti. Liimakohtiin ei tartu väri, jolloin liimakohdista paljastuu hauska kuviointi.



Vesivärimaalaus liimakuvioilla


Tämä on tosi yksinkertainen tekniikka, mutta hauska lisä vesivärimaalauksien tekoon. Onko tämä tuttujuttu Sinulle? 

Lisää kivoja askartelupostauksia: 

Blogin luetuimmat vuonna 2018

Vuoden viimeinen päivä. Eilen katsottiin eteenpäin ja tänään katsotaan taaksepäin. Tänään siis kurkataan, mitkä olivat tämän vuoden suosituimmat postaukset blogissani eri aihealueittain. Vuosi on ollut todella mielenkiintoinen myös blogin kannalta ja opettanut paljon. Tämä oli itseasiassa ensimmäinen täysi vuosi Maatiaiskanasen Elämää-blogille ja senkin vuoksi oli ihanaa kurkkia, mitkä ovat olleet tämän vuoden suosituimmat jutut. 

Yllätys yllätys, koko vuoden suosituin postaus kaikki kategoriat huomioiden oli:

Huippuarvonta puutarhureille; Strong12 kasvihuone Akirolta
Käsittääkseni tässä tehtiin puutarhablogien osalta historiaa, sillä vastaavanlaista arvontaa ei ollut aiemmin ollutkaan. Ainakaan kukaan ei tunnustanut muistavansa sellaista. Ja kyllä, arvottavana oli 12 neliöinen kasvihuone. Tämä oli ihan huima keissi ja luulen, että blogi tuli monelle tunnetuksi juuri tämän kautta. Jos Sinä löysit blogini arvonnan kautta, niin olisi kiva siitä kuulla! 

Arvonta sai aikaan paljon hyvää, mutta myös uskomatonta kateutta, jonka seurauksena olin pitkään hyvin varpaisillani blogimaailmassa. Siinnä vaiheessa, kun yhteistyökumppaneihini alettiin ottamaan yhteyttä ja sekoittamaan yhteistyökuvioitani, niin kieltämättä meinasin pistää hanskat tiskiin. Lopulta opin tämän vuoden tärkeimmän läksyni, joka on kulkenut mukanani ja tulee varmasti kulkemaan jatkossakin: Jos jollakulla on tarvetta yrittää vetää minua alaspäin, kokee hän itse olevansa alapuolellani. Ne jotka itse kokevat olevansa samalla tasolla tai ylempänä, joko ojentavat kätensä auttaakseen tai antavat olla. Kukaan ei voi vetää minua alaspäin, ellei itse ajattele olevansa sielä. 

Siitä huolimatta, että menetin useammankin "blogiystävän" tuon seurauksena, jäi itselleni todella mahtava fiilis arvonnasta. Ja arvonnan voittajan riemu lämmittää yhä edelleen mieltäni aivan valtavasti <3 Se oli huikea juttu kaiken kaikkiaan ja olen siitä todella kiitollinen. 





Koska blogistani löytyy useampia kategorioita, niin katsotaan, mitkä olivat niiden TOP 3.


PUUTARHA

1. Uuden kukkapenkin teko ilman kaivamista
Postauksessa vinkkailin, miten kukkapenkin voi tehdä todella helposti ja nopeasti, eikä tarvitse kaivaa maata ollenkaan. 

2. Taimien lannoitus
Postauksessa kerroin taimien lannoittamisesta. Ai, että tulikin ikävä esikasvatuksia, kun nyt katselin postauksessa olevia taimien kuvia <3

3. Taimien vihollinen HARSOSÄÄSKI
Postauksessa kerroin, mitä harsosääsket ovat ja mitä haittaa niistä on. Kerroin myös, miten harsosääsken tunnistaa ja miten niitä voi sekä ehkäistä että torjua. 





ASKARTELU

Askartelu-aiheisista postauksista suosituimpia olivat ne, joissa esiteltiin tiettyjä tekniikoita. Tässäpä niiden osalta top 3:

1. Foliomaalausta ja ystävänpäiväkortti-idea
2. Upeita tauluja kotiin suola- ja silkkipaperimaalauksella
3. Sokerimaalaus






KANAT

1. Päivän kauhunhetki ja kanojen valmistautuminen talveen
Postauksessa kerroin, millaisen kauhuhetken Fenix tarjoili eräänä päivänä sekä avauduin siitä, miten tökeröä kommentointia kanaharrastaja ajoittain saa osakseen. Postauksessa myös esittelin kanojen talviasunnon.

2. Eläinkuvauksen surkuhupaisuus
Tässä postauksessa esittelin kuvia, jotka eivät ihan onnistuneet, kun yritin ottaa sulkalaumasta tyylikkäitä kuvia. Ainakin meidän perheessä saatiin hyvät naurut aikaan kyseisten kuvien myötä.

3. Suuri suru - RIP Milla
Postaus siitä hetkestä, jota olimme pelänneet koko sen ajan, kun meillä oli kanoja ollut. Ensimmäinen sairastuminen ja sen vuoksi lopettamispakko. Tämä on pahinta kanojen pidossa.






MINÄ JA YLEISET HÖPINÄT

1. Perjantain kunniaksi salaisuus julki
Tämä oli ihana yllätys, että tämä postaus nousi niin luetuksi, sillä kyseinen salaisuus oli itselleni valtavan suuri asia ja olin odottanut todella paljon sitä, että saan sen julkaista myös teille. Jälleen kerran teidän kanssaeläminen oli minulle todella tärkeää ja ihan huippu mahtavaa <3 Olette ihania!

2. Positiivinen touhottaja vs synkkä pohdiskelija
Tämä oli yksi henkilökohtaisemmista postauksistani, joita olen kirjoittanut. Menneisyyteni vaikuttaa elämääni yhä tänäkin päivänä ja välillä on todella vaikeaa kestää kaikkia niitä tunteita, joita se tuo tullessaan.  Tämän postauksen myötä päästin irti siitä ajattelumallista, että kaikkien postauksen pitäisi tuottaa aina vain iloa lukijoille. Olin tätä ennen aina ajatellut, että haluan, että lukijalle jää iloinen fiilis vierailun jälkeen, mutta tämän kautta ymmärsin, ettei niin tarvitse olla. Elämään kuuluu muutakin kuin iloa ja hyvää fiilistä. Välillä saa olla pohjalla. Kyllä aina joku tulee tarjoten kätensä ja auttaa ylös <3 Jälleen kerran, olette ihania <3

3. Uusia tuulia ja tulevaisuuden haaveita
Myös tämän postauksen suosio ilahdutti minua todella paljon. Kerroin alkaneeni Oriflamen edustajaksi sekä perustaneeni oman Oriflame-verkkokaupan. Toisaalta tuntuu kuin siitä olisi enemmänkin aikaa, mutta loppujen lopuksi siitä ei ole kuin alle 2 kuukautta. Tuona aikana olen saanut upeita asiakaskokemuksia sekä edennyt uudella urallani tosi hyvin. Olin kuvitellut rahallisen hyödyn olevan ensin paljon pienempi, mitä se on nyt ollutkaan ja olen ollut tosi tyytyväinen tähän ratkaisuuni. Jo parissa kuukaudessa olen tajunnut, että tämä tulee olemaan yksi tärkeä osa taloudellista turvaani tulevaisuudessa.  Olen nauttinut paljon uusien edustajien neuvomisesta ja alkuun auttamisesta. Mahtavaa <3






RUOKA
Syksyllä innostuin kokkailusta oman sadon myötä ja ihanan paljon monet reseptit saivatkin huomiota. Tässä kolme suosituinta:

1. Myönnän olleeni väärässä -  ihanan kesäkurpitsakeiton resepti
2. Tomaattikeitto tuoreista tomaateista
3.  Täytetyt paprikat


Tälläiset olivat suosituimmat postaukset tänä vuonna. Oliko tuttuja juttuja?

Nyt kiitän teitä rakkaat ja ihanat lukijat koko sydämestäni tästä vuodesta. Toivottavasti viihdytte Maatiaiskanasen Elämää-blogin parissa myös ensi vuonna!

IHANAA UUTTA VUOTTA SINULLE <3

Puutarhurin Majan puoti ja ihana joulu!

*Kaupallinen yhteistyö: Puutarhurin Majan puoti


Heiiii, tämän vuoden ensimmäinen jouluaiheinen postaus! Rakastan joulua, mutta olen tänä vuonna yrittänyt vähän hidastella joulumoodiin siirtymisen kanssa. Nyt kun maassa on jo vähän lunta ja joulukuu alkaa lähestymään, on mielestäni passeli aika alkaa intoilemaan joulusta. Annan tässä postauksessa muutaman pienen paketointi- ja lahjavinkin. 

Kierrättäminen on itselleni vähän sydämen asia ja yksi paketointi-vinkki liittyykin nyt kierrättämiseen. Joulun aikoihin kotiin tuppaa kerääntymään kukkien paketointi-paperia, jota käsittääkseni ei saa laittaa paperinkeräykseen, vaan se pitäisi hävittää sekajätteen mukana tai polttamalla.  Tiesithän muuten, ettei lahjapaperiakaan saa laittaa paperinkeräykseen? 

Kertaalleen käytetty, yksinkertainen ruskea paperi sopii paketointiin hyvin. Se kestää repeämättä ja sen voi koristella persoonallisesti erilaisilla tarroilla. Puutarhurin Majan puodista löytyy useammanlaisia ihania pakettitarroja. Niissä on mukana myös sellaisia tarroja, joissa ei ole jätetty tilaa saajalle/lähettäjälle, vaan niissä on vain kaunis kukan tai linnun kuva. 



joululahjojen paketointi
Pakettitarrat peltirasiassa



Pakettitarrojen kuvioinnista löytyy kukkia, lintuja ja perinteisiä joulupukin kuvia. 



paketointi
Kaunis paketti on iso osa lahjaa



Pakettitarroja löytyy perinteisten muovikääreisten arkkien lisäksi myös super söpöissä peltirasioissa. Peltirasiasta löytyy 10 erilaista tarraa ja niitä on yhteensä 140. Tälläinen olisi aika ihana pikkujoululahja. Tarrojen käytön jälkeen rasialle löytyy varmasti käyttöä myöhemminkin. 

Arkki-mallisesta pakettitarra-paketista löytyy kaksi samanlaista arkkia tarroja. Tarroja paketissa on yhteensä 22 kappaletta.



Kauniit pakettitarrat
Ihanat pakettitarrat Puutarhurin Majan puodista



Pakettitarrat voi liimata suoraan pakettiin, mutta niistä saa helposti myös tehtyä söpöjä pakettikortteja. Yksinkertaisimmillaan leikkaamalla vähän tarraa isomman pahvinpalan, johon pakettitarran liimaa ja tekemällä kortin yläkulmaan pienen reiän. Pakettikortin taakse voi vielä kirjoittaa pienen joulurunon tai yksilöllisen joulutervehdyksen.



paketointi
Pakettitarroja



Ohuehkot lahjat voi piilottaa haitari-pussukkaan. Esimerkiksi herkkusuille sopiva joulutoffee piiloutuu tosi kivasti tälläiseen pakettiin. Paketti on helppo tehdä ja kuitenkin se on juhlava ja todella upea. Paketin kuvallisen teko-ohjeen löydät klikkaamalla tästä. 



Miten tehdä kaunis joulupaketti?
Paketointi vinkki



Pakettitarrat
Pakettitarroilla saa tehtyä persoonallisia paketteja ja pakettikortteja



Puutarhurin Majan puodin pitäjä Minna kuuluu niihin ihmisiin, jotka todella osaavat ottaa asiakkaansa huomioon. Hänellä on hyvin yksilöllinen ote asiakaspalveluun ja itselleni tulee aina hänen kanssaan asioidessa olo, että olen arvostettu asiakas, jonka auttaminen on Minnalle tärkeää. 

Minusta tälläinen asenne on oikeasti huippu hienoa. Mielestäni nykyään yksilöllinen huomioinen on vähentynyt huomattavasti, kun massamyynnit valtaavat markkinoita. Ja kun saan ystävällistä ja aidon ihanaa palvelua, arvostan sitä aivan suunnattomasti. Ja tämän Minna todella osaa!

Yksi hyvä esimerkiksi yksilöllisesti huomioinnista on tämä:



voitoffee
Gluteeniton toffee


Minna on selvästi huomioinut, että meidän perheessä on pieni Taika tyttö ja se, että saamaani pakettiin oli valittu juuri talven taika-toffee, oli minusta aivan ihana juttu. Taikakin oli tosi innoissaan, kun kerroin, mitä meille oli lähetetty. Minnalla on myös aivan ihana tapa laittaa paketteihin yksilöllinen tervehdys <3 

Talven taika-voitoffee on aivan suussa sulavan herkullista. Oih ja voih! Niin pehmeää ja ihanaa, eikä jää hampaisiin kiinni! Soveltuu myös siis heille, joilla on raudat suussa. Ilonalla ja Julialla on molemmilla raudat ja etenkin Julia rakastaa toffeeta ihan ylikaiken. Siispä tälläiseenkin asiaan on tullut kiinnitettyä paljon huomiota, että mitä toffeeta hänkin voi syödä.  Toffeen hampaisiin tarttuminen on muutenkin monen mielestä kurjaa. Voinkin siis suositella Kanelimamman toffeita, jos haluat herkullista toffeeta, joka ei jää hampaisiin! 

Huom: Kanelimamman toffee on gluteenitonta!



toffee
Jouluherkkuja



Kanelimamman toffeiden lisäksi Puutarhurin Majan puodista löytyy muitakin jouluisia makeisia. Sköna Ting-toffeista löytyy useita erilaisia makuja ja paketit ovat todella kauniita. Paketeista löytyy kukka-, eläin-, joulupukki ja luontokuvia, jotka ovat ihan super kauniita. Makuina löytyy suklaa, polka, salmiakki, pipari ja kerma. Meillä maisteltiin suklaan makuista toffeeta ja se oli aivan ihanaa! Itse sujautan useampaankin pakettiin Puutarhurin Majan puodin herkkuja, sillä nämä ovat minusta perinteisten suklaarasioiden tilalle erittäin oiva vaihtoehto! Ja hei, ei kai haittaa, jos itselleenkin tekee pienen herkkupaketin, khih!

Nyt on muuten hyvä aika tehdä toffee-ostoksia, sillä kaikki toffeet ovat tarjouksessa! Kanelimamman isot toffeepussit ovat 7,50e ja kaikki muut ovat 5e/rasia tai pussi. Tarjous on voimassa marraskuun loppuun saakka.




Kanelimamman toffee
Ihanat joulu-toffeet


Puutarhurin Majan puodista löytyy paljon ihania joululahjoja myös heille, joille ei oikein osaisi muuten hankkia mitään. Puodin valikoimista on helppo tehdä hyviä lahjaostoksia ja mainitsen tässä muutamia, jotka olivat minusta tosi ihania. Kauniista tulitikkurasiasta ja suloisesta kynttilästä saa upean lahjapaketin, kun ne käärii yhdessä sellofaniin. Marjajauheet ovat herkullista superfoodia terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneelle ystävälle tai sukulaiselle. Erilaiset nätisti paketoidut saippuat ovat aivan ihania ja sopivat myös pikkujoululahjoiksi. Suosittelen käymään kurkkaamassa, mitä kaikkea ihanaa jouluista ja puutarha-aiheista Puutarhurin Majan puodista löytyy!

Jos saisit itse valita, mitä Puutarhurin Majan puodin tuotteita Sinun joulupaketista löytyisi, niin mitä ne olisi? 

Kiitos Puutarhurin Majan puoti ihanasta yhteistyöstä <3

Itse tehty joulukalenteri lapselle

Viime vuonna tein itse useampiakin joulukalentereita. Jokaiselle perheenjäsenelle oli vähän omanlaisensa kalenterit; Taikalle musiikkia ja loruja, teineille kehu-kalenterit ja HerraMiehelle rakkaushömppä-kalenteri. Itselleni tein kynttiläkalenterin. Postauksen lopusta löytyy linkit viime vuoden kalentereihin. 

Koska nuo itse tehdyt joulukalenterit olivat niin suosittuja, niin ajattelin, että tänäkin vuonna kalentereita teen. Osaan meinasin ottaa koko perheen mukaan, mutta niistä lisää myöhemmin. Tämän postauksen joulukalenterin saa Taika ja sen aiheena on lorut. 

Tämän, kuten yleensäkin kaikkien tekeleideni, idea on hyvin yksinkertainen ja helposti toteutettava, eikä se maksa paljoa.  Toki tässä voi halutessaan hifistelläkin vaikka kuinka paljon. Yksinkertaisimmillaan kalenterin saa tehtyä näin:



Itse tehty joulukalenteri lapselle



Otetaan valmis korttipohja, jonka toiselle puolelle liimataan kiiltokuva tai jokin muu jouluaiheinen kuva. Koristeluissa voi käyttää mielikuvitustaan loputtomiin ja näin ollen saada ihan mielettömän hienon kalenterin aikaiseksi.  Itse käytin kaikkia mahdollisia jämä-koristeita, joita on jäänyt joulukorttiaskarteluista. Toiselle puolelle liimataan/kirjoitetaan joululoru.

Itse etsin internetistä joululoruja ja mikäli joku haluaa samat lorut käyttöönsä, niin voin lähettää ne sähköpostilla. Silloin Sinulta säästyy etsimisen vaiva ja voit vain nopeasti lorut tulostaa käyttöösi. Voit kommenttiisi jättää s.postiosoitteesi tai vastaavasti laittaa minulle sähköpostia. S.postiosoitteeni löytyy oikeasta sivupalkista.




Itse tehdyssä joulukalenterissa saa päästää mielikuvituksen valloilleen


Valmiit kortit sujautetaan joulupussiin, josta lapsi saa joulukuussa ottaa joka päivä aattoon saakka yhden kortin.  Pieni yhteinen loruhetki jokaiselle päivälle on mukava juttu. Luetut kortit voi kiinnittää seinälle tai jääkaapin oveen koristeeksi. Yhtälailla nämä voi ripustaa jo valmiiksi seinälle. Alla on linkkejä, joista löytyy vinkkejä joulukalentereiden tekoon ja sieltä löytyy myös yksi kiva ripustusvinkki tälläiselle kalenterille.



DIY joulukalenteri


Kierrätysvinkki: Vanhat joulukortit sopivat tähän hyvin. Senkun liimaa kortin osoite-puolelle lorun ja tsädää, kalenteri on valmis!

Minusta on kiva hemmotella läheisiäni itse tehdyllä joulukalenterilla, mutta aika on melko rajallista, joten siksi ideat pitää olla nopeasti toteutettavissa.

Lisää itse tehtyjä joulukalenteri-ideoita löydät seuraavista linkeistä:


Joulukalenteri kynttilöiden ystävälle Tässä joulukalenterissa on tuunattu kynttilä, joka ilahduttaa joulukuun jokaisena päivänä. Sama tekniikka sopii muutenkin kynttilöiden koristeluun.

Musiikki-lorujoulukalenteri ja hyvänmielen joulukalenteri Täältä löytyy kaksi erilaista joulukalenteri-ideaa. Toinen on samankaltainen kuin tämänkin postauksen idea, mutta se on viety vielä vähän pidemmälle ja tästä löytyy kiva ripustusvinkki.  Toinen idea taas ilahduttaa saajaa kehuilla joka päivä.

Joulukalenteri hänelle, jota rakastat Tämä kalenteri on täynnä silkkaa rakkaushömppää ja takuu varmasti piristää saajaa joka päivä <3


Tykkäätkö Sinä tehdä itse joulukalentereita?

Maatiaiskanasen Elämää-blogia voit seurata myös facebookissa ja instagramissa. Joko olet niissä mukana? 

Isänpäiväkortti-idea ja pieni lahjavinkki

Isänpäivä tosiaan lähestyy huimaa vauhtia ja olen nyt antanut muutamia vinkkejä isän ja vaarien muistamiseen itse tehdyillä lahjoilla. Tässä vielä yksi postaus samalla teemalla. Tällä kertaa aiheena on pieni lahja ja ihana kortti. 

Silkkimassasta on tosi helppoa tehdä suloinen avaimenperä, joka kulkee isän tai vaarin matkassa, minne hän ikinä meneekin. Silkkimassa on siitä kivaa, että se kuivuu itsestään ja on tosi mukavaa käsitellä, eikä maksakkaan paljoa. Yksi purkki massaa maksaa joitakin euroja, joten ei ole hinnalla pilattu tämäkään lahjaidea. 



Isänpäivälahja idea



Silkkimassa taputellaan noin puolen sentin paksuiseksi levyksi ja pienellä askartelumuotilla painetaan siitä haluttu kuvio. Silkkimassa on pehmeää ja sen käsittely on helppoa pienellekin lapselle. On ihan kiva, ettei kuviosta tule liian tasainen, vaan siinä näkyy se, että sen on lapsi itse tehnyt. Kun kuvio on valmis, hammastikulla tehdään kulmaan reikä, johon avainrengas pujotetaan massan kuivumisen jälkeen. Kuivumiseen menee muutamasta tunnista noin vuorokauteen ja tämä massa kuivuu tosiaan itsestään huoneenlämmössä.



Isänpäivälahjan askartelua Silk Clay-massasta



Isänpäiväkortilla on kiva muistaa isää tai vaaria. Erilaisen tästä isänpäiväkortti-ideasta tekee sadutus. Sadutuksen idea on se, että lapsi saa omin sanoin kertoa tarinan, joka kirjoitetaan juuri niin kuin lapsi sen on kertonut. Sadutusta kannattaa harrastaa toki muutenkin, se on tosi kivaa ja näitä tarinoita on ihana lukea sitten myöhemmin. 

Kerroin Taikalle, että hän saa itse kertoa tarinan, joka kirjoitetaan ylös. Ohjeeksi annoin, että tarinan pitää kertoa Taikasta ja vaarista, jolle kortti tulee. Sanoin, että Taika voi itse keksiä, mitä he tarinassa tekeevät ja missä ovat. Ja ihana tarina siitä tulikin.

Kortin nurjalle puolelle on liimattu tuo Taikan keksimä tarina.



Isänpäiväkortti-idea ja sadutus


Tarinan keksimisen jälkeen annoin Taikan piirtää kuvan ja ohjeeksi annoin, että piirtää itsensä ja vaarin joko esitykseen tai puistoon, josta satukin kertoi. Taika halusi piirtää heidät puistoon leikkimään. Piirtämisessä vähän ohjeistin, sillä Taika on niin vauhdikas neiti, että hänen on vielä hankala piirtää "esittäviä" kuvia. Mielellään vain värittää paperia. Kuvaan saatiin piirrettyä Taika, vaari, nurmikkoa ja kukkia.  Samalla oli hyvä harjoitella oikeaa otetta kynästä. 

Tämä kuva sitten liimattiin kortin etupuolelle. 


Itse tehty isänpäiväkortti ilahduttaa saajaa



Olisi kiva kuulla, mitä olette olleet isänpäivälahjavinkeistä mieltä. Tuleeko käyttöön nyt tai myöhemmin? Näitä vinkkejä voi toki hyödyntää myös esimerkiksi jouluksi tai äitienpäiväksi. Aiemmat vinkit löydät seuraavista linkeistä:


Millaisilla lahjoilla teillä isiä ja vaareja muistetaan?

Lapsen tekemä isänpäivälahja

Meillä yksi suosikki lapsen tekemistä lahjoista on mukit, jotka koristellaan posliinille ja lasille soveltuvilla tusseilla. Tussit ovat siitä kivat, että pienikin lapsi saa niillä mukin koristeltua ja isommat lapset osaavat jo piirtää hienojakin teoksia tussien avulla. Tussien hinnatkaan eivät ole mahdottomia ja mukeja löytyy edullisesti ihan marketeista. 




Itse tehty isänpäivälahjavinkki



Annoin Taikalle vinkin piirtää mukiin hänet ja vaarin, sillä tämä muki menee vaarille. Taika piirsikin itsensä ja vaarin leikkimässä puutarhassa hippaa ja vaari juoksee hirmuista vauhtia Taikaa karkuun. Kirjoitin tämän myös mukiin, jotta vaarikin tietää, millaista tarinaa muki kertoo. 

Mukiin voi kirjoittaa lisäksi viestin lapselta, esim Olet isi/vaari rakas tai Minä rakastan sinua.



Itse tehty isänpäivälahja ilahduttaa



Mukin pintaan piirtäminen on hyvin erilaista kuin paperille, sillä se on liukas ja lisäksi muoto on pyöreä. Hauskaa käden- ja silmän yhteistyön harjoitusta tämäkin. Pohjaan kannattaa kirjoittaa lopuksi vielä tekijän nimi ja vuosi.

Piirtämisen jälkeen tussin annetaan kuivua, jonka jälkeen muki laitetaan uuniin. Tusseilla on omat ohjeajat ja -lämpötilat, joissa tussi kovettuu kestämään pesua.  Usein nämä neuvotaan pesemään käsin, mutta meillä tälläisiä on tehty useampia vuosia ja hyvin ovat konepesunkin kestäneet. 


Näistä saa kivan paketin tehtyä, kun mukin sisään laittaa reilusti kääreellisiä namuja ja käärii paketin sellofaniin. 


Mukin koristelu tusseilla on helppoa ja kivaa



Teen nyt useamman postauksen, jossa annan isänpäivälahja vinkkejä, jotka soveltuvat pientenkin lasten kanssa tehtäväksi. Lisää ideoita löydät tästä klikkaamalla ja klikkaamalla tästä.

Huomenna ilmestyy taas uusi vinkki. Molemmat sopivat toki myös joululahjoiksi lapsen läheisille ihmisille. Näissä on se kiva puoli, että tulevat oikeasti käyttöön ja ovat todella lapsen itse tekemiä.

Itse tehty isänpäivälahja

Isänpäivää vietetään aina marraskuun toisena sunnuntaina ja tänä vuonna tuo päivä on 11.11. Meillä isiä ja vaareja lahjotaan aina itse tehdyillä lahjoilla, jonka lisäksi olen yleensä jotain pientä ostanut puolisolleni osoittaakseni, että myös minä arvostan hänen isyyttään.  Tiedän monen pohtivan tänäkin vuonna, että mitä lahjaksi isälle, joten teen nyt useamman postauksen isänpäivälahja-teemalla. Kaikki DIY-ideat ovat sellaisia, että niihin voi osallistua myös pienet lapset, eikä niihin tarvita kalliita välineitä. 

Tämän postauksen aiheena on tyynyliina, johon on painettu lapsen kädenjälkiä. Tämä on aika perinteinen juttu ja samaa ideaa voi hyödyntää tyynyliinan lisäksi esimerkiksi paitoihin tai vohvelikangaspyyhkeisiin. 

Vinkki! Kädet kannattaa rasvata perusvoiteella huolellisesti noin 10 minuuttia ennen homman aloittamista. Kangasvärin saa pestyä käsistä helposti pois, kun kädet on rasvattu kunnolla.

Laitoin pahvilautaselle pienen määrän väriä, johon Taika painoi kätensä. Maalia ei kannata laittaa hirveän paljoa, sillä muutoin väriä tarttuu käsiin valtavasti ja maalia jää paksu kerros kankaaseen. Paksu kerros tuntuu ikävälle poskea vasten, koska siitä tulee kova koppura. Kun kättä oli hierottu maaliin, se painettiin tyynyliinaan. Sen jälkeen otettiin lisää maalia ja toistettiin painanta.




Lapsen riemu ja kankaanpainanta



Meillä käytössä oli kolmea väriä. Keltaisella aloitettiin, oranssilla jatkettiin ja punaisella lopetettiin. Järjestys perustui siihen, että punainen ja oranssi ovat niin vahvoja värejä, että ne peittävät äkkiä keltaisen alleen ja me emme välissä kättä käyneet pesemässä.


Eipä uskoisi, ettei tämä tyttö ole aiemmin tykännyt käsien "likaantumisesta" yhtään! Pienempänä sormivärit olivat aivan hirveä kauhistus ja nykyään Taika jo nauttii, kun saa käsiin kunnolla maalia. Mahtavaa kehitystä!



Taiteilu on kivaa!



Materiaaleiksi riittää tyynyliina, kangasvärit ja -tussit. Kangasväreissä on eroja, miten hyvin ne peittävät. Itse suosin valkoisia tyynyliinoja, koska meidän värit eivät peitä tummia kankaita hyvin. On kuitenkin olemassa kangasvärejä, jotka soveltuvat hyvin myös tummille pinnoille. 




Kankaanpainantaan tarvittavia välineitä




Itselleni oli jäänyt varastoon kangastussi, joka hohtaa pimeässä. Siispä tyynyliinaan kirjoitettiin pieni salaisuus, joka paljastuu aina vasta pimeässä. Salamakin sen onnistui paljastamaan ;)



Pimeässä hohtavalla tussilla voi kirjoittaa salaisuuksia, jotka paljastuvat pimeässä



Kangastusseilla kirjoitettiin Taikan keksimä viesti. Meillä tämä matkaa ilahduttamaan vaaria, kuten ehkä tekstistä voi päätellä.  Kun maalit ovat kuivuneet, tyynyliina silitetään nurjalta puolelta. Kaikilla väreillä on vähän omat ohjeaikansa silitykseen. Itse silitän viitisen minuuttia ja hyvin on pesussa värit kestäneet. 



Itse tehty isänpäivälahja



Tykkään siitä, että lahjat ovat sellaisia, että lapsi oikeasti pääsee itse osallistumaan tekemiseen, eikä vain katso vierestä. Kun vuosittain isä ja vaarit saavat samantyyliset yllätykset, pääsevät he näkemään niistä myös lapsen taiteellista kehitystä. 


Tälläinen idea tänään, huomenna ilmestyy uusi vinkki isänpäivälahjaksi ja sekin on DIY-teemainen. 

Vink vink: Tälläiset tyynyliinat ilahduttavat varmasti myös joululahjana mummoja, kummeja ja muita lapsen läheisiä ihmisiä.

MUOKS: Sarjan kaksi muuta osaa löydät seuraavista linkeistä:
Vinkki 2
Vinkki 3

DIY: Sokerimaalaus

Nyt kun ulkona alkaa olemaan sateista ja kylmää, niin lienee sopiva hetki palata aina silloin tällöin askartelun ihanaan maailmaan myös täällä blogin puolella. Tällä kertaa vinkkaan ihan mielettömän kivasta ja helposta maalaustekniikasta, eli sokerimaalauksesta. Sokerimaalauksella saa aikaan tosi kivaa jälkeä, joka inspiroi takuuvarmasti niin aikuisia kuin lapsiakin. 

Ensin valmistetaan sokeriliemi, johon tulee 2 dl sokeria ja 1 dl vettä. Kuumaan veteen sekoitetaan sokeria niin kauan, että sokeri sulaa kokonaan. Kattilassa, liedellä se on helpointa ja sokeri varmasti sulaa. Kun liemi on jäähtynyt kunnolla, se on käyttövalmista. 

Akvarellipaperi kannattaa kiinnittää teipillä hyvin alustaan, jotta paperi pysyy hyvin paikoillaan, eikä kupruile. Kupruilu aiheuttaa helposti sen, että värit kasaantuvat yhteen kohtaan. Koko paperi sivellään sokeriliemellä, jonka jälkeen päästään maalaushommiin. Vesiväri-tippoja tiputellaan paperille sinne tänne, jolloin paperille muodostuu huippu hienoja kuvioita. Siveltimellä ei kannata suoranaisesti maalata pintaa, sillä äkkiä se muuttuu todella tahmaiseksi. 



Sokerimaalaaminen



Sokerimaalaus-työt kuivuvat hitaasti. Siihen voi mennä jopa lähes vuorokausi. Kuivumisen jälkeenkin pinta on tahmea, joten nämä työt eivät sovellu esimerkiksi kortti-askarteluun. 




Sokerimaalaus


Suosittelen kokeilemaan tätä. Ihan huisin hauskaa sadepäivän (tai vaikka aurinkoisenkin päivän) puuhaa <3



Sokeria, vettä ja vesiväriä


Onko tekniikka Sinulle tuttu? Lisää hauskoja maalaus- ja askarteluvinkkejä löydät seuraavista postauksista: 


Suolamaalaus
Silkkipaperimaalaus
Foliomaalaus
Esineiden koristelu
Kynttilöiden koristelu

DIY Persoonalliset kukkaruukut

Tuunailimme tänään Ilonan ja Julian kanssa  kukkaruukkuja. Vanhat, tylsät kukkaruukut saivat näin uuden elämän. Itse koristelin sabluunoiden avulla muutaman ruukun, mutta tytöt maalasit itse aivan upeat koristeet. Käytimme maaleina askartelumaaleja, jotka kestävät ulkonakin hyvin ja ovat edullisia. 


Minun tekemissä koristeluissa tarvittiin siis sabluunoita, tuputtimia (vanhasta patjasta leikattuja), askartelumaalia ja vanhoja ruukkuja. 

Esineitä tuunaamalla niistä saa uudenlaisia



Kiinnitin sabluunan maalarinteipillä, jolloin se pysyi hyvin paikoillaan. Sitten vain tuputtelin maalia.



Sabluuna koristelu



Tälläisiä ruukkuja tuli. Liskoja ei saa kokonaan kuvaan, joten näyttävät vähän torsoilta. 



Koriste itse kivat kukkaruukut



Perhoset ovat lähelläni sydäntäni, joten metalliämpärin koristelin samalla tavalla, mutta käytin perhossabluunaa. Tälläisiä sabluunoita voi toki leikata itsekkin, mutta minä käytin valmiita askartelukaupasta ostettuja sabluunoina. Ne voi käytön jälkeen pestä ja käyttää moneen kertaan uudelleen. 



DIY kukkaruukku



Ilona ja Julia maalasivat aivan super ihanat ruukut. Taidankin tilata näitä lisää, kun ovat niin suloisia! Näissä on myös käytetty askartelumaaleja. 


Ruukuista saa persoonalliset maalaamalla ne



Minä todella rakastan näitä! Kiitos tyttärille <3



Maalatut kukkaruukut



Koristellut kukkaruukut


Sisällä olevia ruukkuja olen koristellut  servettitekniikalla. Niistä myös saa tehtyä tosi kivoja. Niistä pääset lukemaan täältä. Tästä klikkaamalla löytyy kukkaruukkujen koristeluiden lisäksi myös muita erilaisten esineiden tuunailuja.   


Servettitekniikalla koristeltu ruukku



Laatikoiden koristelu on kivaa



Tykkäätkö Sinä koristella ruukkuja uuteen uskoon?

Toivotan Sinulle mukavaa uutta viikkoa <3

Kukkaistelua ja köynnöstuki vadelman varsista DIY

Ei tätä keliä voi millään hehkuttaa liikaa, on tämä niin mahtavaa! Ulkona menee päivät vauhdikkaasti ja iho näyttää siltä, että punanahka on jälleen täällä. En siis rusketu ollenkaan, vaan olen kauniin kirjavan punainen koko kesän. Eipä haittaa mitään. Multainen punanahka sopii minulle hyvin! 

Julia istutteli Kodin Kukilta saamani petuniat amppeleihin. Toiseen amppeliin tuli kaksi "Cherry Ripplea" ja kaksi "Douple Whitea". Toiseen tuli "Cherry Ripple", kaksi "Double Whitea" sekä upea koristebataatti "Bright Ideas Black". Kunhan vähän kasvavat ja tuuhistuvat, niin päästään katsomaan, millaiset yhdistelmät niistä tuli. Lannoitteeksi laitoimme Lannoitekäpyjä, jotka riittävät koko kesän lannoitustarpeeseen. Lannoitekäpyjä laitetaan 1 käpy per taimi tai 1 käpy kahteen litraan multaan. Näppärää, kun ei tarvitse koko kesän aikana muuten huolehtia lannoituksesta.  










Minun ottamissa kuvissa näkyy tosi huonosti nuo kasvit (auringossa kuvaaminen on yllättävän hankalaa), joten tässä vielä Kodin Kukilta lainatut kuvat taimista, joita käytimme.



Cherry Ripple


Double White

Koristebataatti



Sain Kodin Kukilta myös ihania pinkkikukkaisia "Arizona Pink" mustasilmäsusannia. Ensin meinasin istuttaa ne amppeliin, mutta lopulta päädyin istuttamaan ne ruukkuun. Myös mustasilmäsusannille laitoin Lannoitekäpyjä näin istutusvaiheessa. Istutin ensin taimet, jonka jälkeen aloin tekemään niille tukia kuolleista vadelman varsista.  Keskelle laitoin yhden pitkän, tukevan varren.

  




Ympärille laitoin 6 vartta, joista 3 oli karsittu ja loppuihin jätetty oksat. Yritin melko tasaisin välein varsia laittaa ja annoin niiden asettua vähän kuin omineen. 






Lopuksi kiedoin vähän juuttinarua tukemaan varsia. Nyt viritelmä näyttää risuiselta, mutta luulen, että kesän edetessä siitä tulee ihan kivan näköinen, kun mustasilmäsusanna kasvaa.  Olen sanonut tämän ennenkin, mutta tykkään käyttää hyödyksi luonnonmateriaaleja, jotka muutoin menisivät hukkaan. Tämän kesän jälkeen nämä vadelmien varret ovat varmasti palvelleet aikansa ja joutavat kompostiin.






Arizona Pink



Kiitos Kodin Kukille taimista ja Lannoitekävyistä! Edellisen postauksen taimista voit lukea täältä. Sielä olen kertonut näistä ja muutamista muista taimista vähän enemmänkin.  


Hain tänään saunatuvalta talvehtineita kasveja ja piha näyttää lievästi sanottuna kaaoksen omaiselta. Verenpisarat olisivat jo kovasti halunneet kukkia, mutta julmasti nypin niistä nuput vielä pois. Kasvatelkoon vielä lehtiään ensin. Hortensia talvehti hyvin ja kohta sen kukinnasta pääseekin nauttimaan. Hiphei! Laitoin kasvit varjoon, eikä tuohon paikalle paistakkaan aurinko kuin aamusta, niin uskallan ne tuohon jättääkin. Ruukut ovat sen verran isoja, etten viitsi niitä edes takaisin kannella, vaan suojaan tarvittaessa harsolla, jos näyttää tulevan oikein tuulisia päiviä. 





Nyt kipitän takaisin pihahommiin, mutta vielä tipusista tämä päivän video! Mahtavaa lauantai-iltaa Sinulle!