Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

Ihana syyspäivän aurinko!

Eilen oli ihan mielettömän upea auringonpaiste koko päivän. Harmi, että lähes kaikki lehdet ovat jo tippuneet puista. Kuitenkin kaikessa alastomuudessaan ja syysroskaisuudessaan puutarha näytti aivan ihanalta. Tuntui, että aurinko helli ihan täydellä teholla!



Lehdet ovat jo tippuneet omenapuista



Voi tuota taivaan sinisyyttä! Se on yksi kauneimmista väreistä, joita tiedän. Jotain niin puhtoisen viatonta ja lapsenomaisen hyväuskoisuutta siinnä on. Liekkö se pohjautuisi kuitenkin isänmaan rakkauteen? Koivun runko ja sininen taivas, ne molemmat puhuttelevat ainakin minua! Jostain tuli mieleeni muisto, kun istun auton takapenkillä lapsena ja tuijotan koivun runkoja, kun ajamme niiden ohi ja pohdin, että ne ovat kauneimpia puita, joita tiedän. Hassu, miten jotkut muistot yht äkkiä vain pulpahtavat pintaan.



Ihana syyspäivä



Haravointiin pitäisi ryhtyä lähiaikoina. Mitenkään kauhean tarkkaan en nuole lehtiä pois. Osa joutaa hyvin maatumaan maan parannukseksi ja ravinteeksi. Haravointi on minusta tosi ihanaa ensimmäiset kerrat sekä keväällä että syksyllä. Harvassa hommassa näkee niin äkkiä työnsä jäljen. Lehtien poisvienti sen sijaan on vähän tylsä homma ja sitä olemmekin jakaneet tyttöjen kanssa. Jostain syystä lehtikasat katoavat äkkiä, kun sanon, että jatkan haravointia siihen saakka, kunnes lehtikasat on viety pois ja sen jälkeen lähdetään shoppailemaan. Mummon päivitykset-blogin Kirsti usein ihmettelee, miten taitava olen teinien motivoimisessa töihin. Tämä on juuri se kiristys ja lahjonta, joka toimii hyvin ;)



Syyspäivän auringonpaiste on ilahduttavaa




Koristeomenapuun omenat ovat hyvin kelvanneet linnuille. Talvisinkin sen äärellä linnut ovat herkuttelemassa. Oikein pahaa tekee, kun ajattelen sitä, että meinasimme typeryyksissämme kaataa kyseisen puun. Onneksi sanoin kuitenkin, että katsotaan sen kukinta ennenkuin tehdään lopullinen ratkaisu. Ja sitten kun näin kukinnan ja huomasin, että linnut hyötyvät puusta, ei kaataminen enää tietenkään tullut kysymykseen.  Tämän vuoden kukinta olikin sellainen, että rakastuin koristeomenapuuhumme ihan täysin. I-ha-na! Ja on tässä syksyn olemuksessakin jotain niin sympaattista!



Koristeomenapuun omenat kelpaavat linnuille



Tänään onkin luvattu harmaampaa keliä, joten nautitaan nyt vielä eilisen paisteesta! Meillä on HerraMiehen kanssa tänään treffipäivä. Taika pääsee mummola-palveluiden pariin, joten me vietämme laatuaikaa murun kanssa <3 Hyvää ruokaa ja ihanaa kahden keskistä aikaa. Ai jaij, kuulostaa niin hyvältä!

Mukavaa lauantaita myös Sinulle <3

Puutarhan syksy

Tänne on lupailtu ensi yöksi -1 astetta, joten tuli kiire viedä talvetettavia kasveja turvaan kylmältä. Verenpisarat, pelargonit, inkaliljat, jalohortensiat sekä muutamat pienet hedelmäpuut pääsivät jo kellariin turvaan hallalta. Daalioiden juurakot nostan vasta, kun halla on mustuttanut niiden varret.



Ruska-aika



Julia kävi loput pavut noukkimassa kasvimaalta ja keitin ne pakkaseen. Porkkanat nostin ylös eilen ja tänään teen saman lopuille punajuurille ja osalle perunoista. Meinasin tehdä niistä kerralla suuren määrän sosetta, jonka laitan pakkaseen. Alkaa vain pakastin olemaan melkoisen täynnä, mutta ehkäpä vielä vähän mahtuu. 

Loput mangoldit meinasin myös kiehauttaa tänään ja tehdä niistä valmista mössöä pakastimeen. Lehtikaaleista osan jo laitoin pakastimeen, mutta niillä ei niin kiirus ole. Eivät pienestä pakkasesta ota itseensä. Muutoin taitaakin alkaa olemaan sato melkolailla otettu talteen. Isossa kasvihuoneessa on vielä paprikoita ja tomaatteja, mutta luotan siihen, että sielä lämpö vielä pysyy, vaikkei lämmitystä olekaan. Sisällä on kypsymässä yli 6 kiloa tomaattia, joten ison kasvihuoneen tomaatit saavat vielä luvan pärjätä. Kaikki ei vaan millään mahdu sisälle. 


Kukkapenkit alkavat näyttämään jo hyvin syksyisiltä. Ruska alkaa niihinkin hiipimään. Viikonloppuna meinasin kitkeä vielä kertaalleen kaikki kukkapenkit. Helpottaa kovasti ensi kevään puuhia ja näyttäähän puutarha muutenkin sen jälkeen siistimmältä. Samalla voi piilotella vähän kukkasipuleita maahan. Tänä vuonna en ihan niin pahasti höyrähtänyt sipulihankintojen suhteen kuin viime vuonna. Alle tuhanteen sipuliin varmaankin jäädään reippaasti. Ellei nyt sitten satu eteen tulemaan oikein hyviä tarjouksia... Nehän on tottakai pakko hyödyntää. 



Syyshortensia



Risiini 



Istuteltavaa vielä riittää muutenkin kuin kukkasipuleiden osalta. Joka hullu kärhö-hamstraaja on jo aikoja sitten ostanut 12 uutta kärhöjä, jotka vielä odottavat istutusta. Samoin muutamat pensaat. Perennojen taimet sentään sain istutettua viime viikonloppuna, kun laajensimme tyttöjen kanssa puistoalueen kukkapenkkiä. 



Kukkapenkin laajennus



Ehkäpä kuvat kannattaisi ottaa, kun kaaos on siivottu, eikä ennen sitä. Khih! 






Puuhaa siis riittää ja riittäisi paljon enemmänkin. Tänä syksynä menen puutarhan osalta siitä, missä aita on matalin, sillä tuntuu että aika on rajallista ja muut työt vievät nyt niin paljon aikaa, ettei vaan kaikkeen pysty. Onneksi on näitä reippaita apulaisia, joita voi pyytää apureiksi puuhailuihin <3 


Nyt hipsimme Taikan kanssa pihalle niiden punajuurien ja perunoiden nostoon. Ihanaa viikonloppua Sinulle <3

Lähiympäristön ruskaa + arvonta

Viikonloppu alkaa olemaan loppusuoralla.  Eilen tehtiin pihahommia ja tänään käytiin pienellä lähiympäristö-kävelyllä tuossa "meidän" venerannassa.  Meiltä on noin 100 metriä tuohon ja joka kerta sykähdyttää, kun sinne tallustelee. Ruskakin alkaa olemaan todella kaunista. 








Vettä satoi, mutta eipä tuo juurikaan haitannut. Ilma oli mukavan raikas! 




Ihana syksyinen värikirjo. Kyllä luonto on kaunis...




Eilen vein kellariin kasveja talvetukseen. Verenpisarat, pelargoniat, sinisade ja moni muu pääsi jo odottelemaan ensi kevättä. Toivottavasti moni selviäisi talvesta. Aina se vähän jännittää... Vielä jäi tilaa ämpäreille, joihin laitan loput daaliat ja gladiolukset. Yllättävää kyllä, tunsin lähinnä helpotusta kantaessani kasveja pois näkyvistä. Jotenkin se hidas rappioituminen on surkeaa katseltavaa ja nyt saa sitten laitettua kynttilälyhdyt esille :)






Olen nyt syksyn aikana ollut onnekas blogien arvonnoissa ja sehän on piristänyt ihan valtavasti :) Ensin voitin Ihan oikea blogi?n arvonnassa Parhaat Kotiblogit-lehden. Sitten voitin Sängyn alla-blogissa kauneudenhoitotuotteita ja Inspiration-blogissa vaahtoamattoman hammastahnan. Kruununa hyvälle tuurille, voitin vielä Kukkaiselämää-blogissa Fiskarssin kanttausraudan. Kyseinen tuote odottaakin postissa hakemista, niin pääsen ensi viikolla sitä testailemaan ja kertomaan teillekkin kokemukseni siitä! Odotan sen käyttöönottoa kovasti!

Olen jokaisesta voitosta ilahtunut todella paljon ja rakastan arvontoja, joten päätin pitää blogissani pienet arpajaiset ja arpoa 2 pussia posliinihyasintin sipuleita, eli yhteensä 60 sipulia! Jospa saisin siis tätä piristystä jaettua muillekkin <3




Kilpailuun voit osallistua, joko:
- yhdellä arvalla olemalla blogini lukija (oikeassa sivupalkissa "Lue"-kohta) ja kommentoimalla tätä postausta
- kahdella arvalla tykkäämällä lisäksi Maatiaiskanasen Elämää-blogista Facebookissa
- kolmella arvalla seuraamalla lisäksi Maatiaiskanasen Elämää-blogia Instagrammissa
Jokaisella seuraamistavalla saat siis yhden arvan ja voit osallistua enintään 3 arvalla. Muista kertoa kommentissasi, monellako arvalla olet mukana ja lisäksi kertoa sähköpostiosoitteesi :) Osallistumisaika alkaa tästä päivästä (8.10.17) ja päättyy ensi viikon sunnuntaina (15.10.2017). Arvonta suoritetaan seuraavana päivänä ja onnettarena toimii jälleen Taika. Palkinto postitetaan vain Suomeen.
Onnea arvontaan <3


Edellisessä postauksessani oli haaste, jonka aiheena oli tämän puutarhakauden parhaat muistot, eli top 5. Olen päässyt jo muutamia muiden kirjoittamia postauksia aiheesta lukemaan ja se on ollut tosi mukavaa! Kiitos haasteeseen osallistumisesta Sari (Sarin puutarhat-blogi) ja Heidi (Viikonlopputarhuri-blogi). Sarin postauksen pääset lukemaan täältä ja Heidin täältä. Jos sinäkin olet haasteeseen osallistunut, niin vinkkaa, niin tulisin mielelläni postauksesi lukemaan <3

Voihan syksy...

Tänään on ihan viimeisen päälle syksyinen keli. Tuulee niin, että lehdet vain lentelevät ympäriinsä ja vettä sataa kokoajan. Ja on kylmä. Tälläisten päivien takia en pidä syksystä. Toisaalta taas, näiden päivien jälkeen arvostaa poutasäätä, jolloin pääsee pihaan puuhastelemaan. 

Aamulla kävin tekemässä pienen kuvauskierroksen. Milla ja Lotta olivat ihan ihmeissään lehdistä ja tuulesta. Oli lähes mahdotonta saada edes alkeellisesti hyvää kuvaa, kun hyö touhottivat niin mahdottomasti!




Pihan keskellä oleva iso vaahtera tiputtaa nyt lehtiään urakalla. Kunnon ruskasta ei sen osalta päästy tänä vuonna nauttimaan. Päivittäin saa lehtiä olla haravoimassa ja silti niitä riittää! Kuva on surkea ja se on otettu keittiön ikkunasta. Alkaa olemaan melko lohduton näkymä keittiöstä. 





Syysasteri aloittelee kukintaansa. Näistä tykkään ja näitä täytyy siirtää siten, että näkyy nimenomaan keittiön ikkunasta. Syksyllä kuitenkin on kelejä, jolloin ei huvita mennä pihalle, niin nämä ilahduttaisivat sisältäkin katseltuna. 




Elvin kummulla vielä kukkii. Eipä menee kauaa, kun pääsee (vai joutuu?) gladiolusten sipulit ja daalioiden juurakot nostamaan ylös. Ilmeisesti alkaa olemaan jo se aika, kun on valmis luopumaan tästä kaudesta. Toisaalta surettaa, mutta toisaalta tuntuu, että lepohetkikin sopisi jo. Kukkien kauneuteenkin ehkä sokaistuisi, ellei olisi pakollista taukoa niistä. Keväällä taas jokaisesta kukasta nauttii uudella innolla ja onnella.




Meille tullessa on portin pielessä tämä valtava tammi. Se alkaa jo olemaan vanha ja raihnainen. Ikävä kyllä se näyttää sille, ettei sillä hirveän kauaa enää eliaikaa ole. Isoja oksia on jo kuollut ja niitä tipahtelee tuulen aikana. Alaosa paikoitellen näyttää myös huonolle. Kuitenkaan en millään siitä raaskisi luopua. Se on kuitenkin elänyt pitkän elämän. Meinasin tänä syksynä ottaa talteen tämän tammenterhoja ja pistää kasvamaan. Sitten joskus kun tämän aika on ohi, istutan tilalle uuden, hänen oman jälkeläisensä.



Sen runko alkaa olemaan aikamoisen upean kokoinen.




Koivut alkavat olemaan puoli nakuja. Muurin edustalle istutin kolmisen sataa syyssipulia; narsisseja, tulppaaneja, laukkoja ja helmililjoja. Odotan jo nyt kevättä, kun heti pihaan ajaessa pääsen niistä nauttimaan.




Kauaa en ulkona tarennut olla, kun sormet olivat jo ihan kylmät. Ja tuolla kelillä minun puhelimen kameralla ei hyviä kuvia saakkaan, niinkuin ehkä huomasitte... Joten tulin sisälle ja päätettiin Julian kanssa pitää pieni aamuinen tee-hetki.  Pöydälle laitettiin palamaan itse koristelema kynttilä. Niiden teko-ohje löytyy täältä. Ihanan yhteisen hetken jälkeen olikin hyvä aloittaa uusi päivä <3