Blogin luetuimmat vuonna 2018

Vuoden viimeinen päivä. Eilen katsottiin eteenpäin ja tänään katsotaan taaksepäin. Tänään siis kurkataan, mitkä olivat tämän vuoden suosituimmat postaukset blogissani eri aihealueittain. Vuosi on ollut todella mielenkiintoinen myös blogin kannalta ja opettanut paljon. Tämä oli itseasiassa ensimmäinen täysi vuosi Maatiaiskanasen Elämää-blogille ja senkin vuoksi oli ihanaa kurkkia, mitkä ovat olleet tämän vuoden suosituimmat jutut. 

Yllätys yllätys, koko vuoden suosituin postaus kaikki kategoriat huomioiden oli:

Huippuarvonta puutarhureille; Strong12 kasvihuone Akirolta
Käsittääkseni tässä tehtiin puutarhablogien osalta historiaa, sillä vastaavanlaista arvontaa ei ollut aiemmin ollutkaan. Ainakaan kukaan ei tunnustanut muistavansa sellaista. Ja kyllä, arvottavana oli 12 neliöinen kasvihuone. Tämä oli ihan huima keissi ja luulen, että blogi tuli monelle tunnetuksi juuri tämän kautta. Jos Sinä löysit blogini arvonnan kautta, niin olisi kiva siitä kuulla! 

Arvonta sai aikaan paljon hyvää, mutta myös uskomatonta kateutta, jonka seurauksena olin pitkään hyvin varpaisillani blogimaailmassa. Siinnä vaiheessa, kun yhteistyökumppaneihini alettiin ottamaan yhteyttä ja sekoittamaan yhteistyökuvioitani, niin kieltämättä meinasin pistää hanskat tiskiin. Lopulta opin tämän vuoden tärkeimmän läksyni, joka on kulkenut mukanani ja tulee varmasti kulkemaan jatkossakin: Jos jollakulla on tarvetta yrittää vetää minua alaspäin, kokee hän itse olevansa alapuolellani. Ne jotka itse kokevat olevansa samalla tasolla tai ylempänä, joko ojentavat kätensä auttaakseen tai antavat olla. Kukaan ei voi vetää minua alaspäin, ellei itse ajattele olevansa sielä. 

Siitä huolimatta, että menetin useammankin "blogiystävän" tuon seurauksena, jäi itselleni todella mahtava fiilis arvonnasta. Ja arvonnan voittajan riemu lämmittää yhä edelleen mieltäni aivan valtavasti <3 Se oli huikea juttu kaiken kaikkiaan ja olen siitä todella kiitollinen. 





Koska blogistani löytyy useampia kategorioita, niin katsotaan, mitkä olivat niiden TOP 3.


PUUTARHA

1. Uuden kukkapenkin teko ilman kaivamista
Postauksessa vinkkailin, miten kukkapenkin voi tehdä todella helposti ja nopeasti, eikä tarvitse kaivaa maata ollenkaan. 

2. Taimien lannoitus
Postauksessa kerroin taimien lannoittamisesta. Ai, että tulikin ikävä esikasvatuksia, kun nyt katselin postauksessa olevia taimien kuvia <3

3. Taimien vihollinen HARSOSÄÄSKI
Postauksessa kerroin, mitä harsosääsket ovat ja mitä haittaa niistä on. Kerroin myös, miten harsosääsken tunnistaa ja miten niitä voi sekä ehkäistä että torjua. 





ASKARTELU

Askartelu-aiheisista postauksista suosituimpia olivat ne, joissa esiteltiin tiettyjä tekniikoita. Tässäpä niiden osalta top 3:

1. Foliomaalausta ja ystävänpäiväkortti-idea
2. Upeita tauluja kotiin suola- ja silkkipaperimaalauksella
3. Sokerimaalaus






KANAT

1. Päivän kauhunhetki ja kanojen valmistautuminen talveen
Postauksessa kerroin, millaisen kauhuhetken Fenix tarjoili eräänä päivänä sekä avauduin siitä, miten tökeröä kommentointia kanaharrastaja ajoittain saa osakseen. Postauksessa myös esittelin kanojen talviasunnon.

2. Eläinkuvauksen surkuhupaisuus
Tässä postauksessa esittelin kuvia, jotka eivät ihan onnistuneet, kun yritin ottaa sulkalaumasta tyylikkäitä kuvia. Ainakin meidän perheessä saatiin hyvät naurut aikaan kyseisten kuvien myötä.

3. Suuri suru - RIP Milla
Postaus siitä hetkestä, jota olimme pelänneet koko sen ajan, kun meillä oli kanoja ollut. Ensimmäinen sairastuminen ja sen vuoksi lopettamispakko. Tämä on pahinta kanojen pidossa.






MINÄ JA YLEISET HÖPINÄT

1. Perjantain kunniaksi salaisuus julki
Tämä oli ihana yllätys, että tämä postaus nousi niin luetuksi, sillä kyseinen salaisuus oli itselleni valtavan suuri asia ja olin odottanut todella paljon sitä, että saan sen julkaista myös teille. Jälleen kerran teidän kanssaeläminen oli minulle todella tärkeää ja ihan huippu mahtavaa <3 Olette ihania!

2. Positiivinen touhottaja vs synkkä pohdiskelija
Tämä oli yksi henkilökohtaisemmista postauksistani, joita olen kirjoittanut. Menneisyyteni vaikuttaa elämääni yhä tänäkin päivänä ja välillä on todella vaikeaa kestää kaikkia niitä tunteita, joita se tuo tullessaan.  Tämän postauksen myötä päästin irti siitä ajattelumallista, että kaikkien postauksen pitäisi tuottaa aina vain iloa lukijoille. Olin tätä ennen aina ajatellut, että haluan, että lukijalle jää iloinen fiilis vierailun jälkeen, mutta tämän kautta ymmärsin, ettei niin tarvitse olla. Elämään kuuluu muutakin kuin iloa ja hyvää fiilistä. Välillä saa olla pohjalla. Kyllä aina joku tulee tarjoten kätensä ja auttaa ylös <3 Jälleen kerran, olette ihania <3

3. Uusia tuulia ja tulevaisuuden haaveita
Myös tämän postauksen suosio ilahdutti minua todella paljon. Kerroin alkaneeni Oriflamen edustajaksi sekä perustaneeni oman Oriflame-verkkokaupan. Toisaalta tuntuu kuin siitä olisi enemmänkin aikaa, mutta loppujen lopuksi siitä ei ole kuin alle 2 kuukautta. Tuona aikana olen saanut upeita asiakaskokemuksia sekä edennyt uudella urallani tosi hyvin. Olin kuvitellut rahallisen hyödyn olevan ensin paljon pienempi, mitä se on nyt ollutkaan ja olen ollut tosi tyytyväinen tähän ratkaisuuni. Jo parissa kuukaudessa olen tajunnut, että tämä tulee olemaan yksi tärkeä osa taloudellista turvaani tulevaisuudessa.  Olen nauttinut paljon uusien edustajien neuvomisesta ja alkuun auttamisesta. Mahtavaa <3






RUOKA
Syksyllä innostuin kokkailusta oman sadon myötä ja ihanan paljon monet reseptit saivatkin huomiota. Tässä kolme suosituinta:

1. Myönnän olleeni väärässä -  ihanan kesäkurpitsakeiton resepti
2. Tomaattikeitto tuoreista tomaateista
3.  Täytetyt paprikat


Tälläiset olivat suosituimmat postaukset tänä vuonna. Oliko tuttuja juttuja?

Nyt kiitän teitä rakkaat ja ihanat lukijat koko sydämestäni tästä vuodesta. Toivottavasti viihdytte Maatiaiskanasen Elämää-blogin parissa myös ensi vuonna!

IHANAA UUTTA VUOTTA SINULLE <3

50 kommenttia:

  1. Ihmisten kaunasta, kateudesta ja muusta pahansuopaisuudesta ei kannata välittää, vaikka se välillä harmittaa tosi pahastikin. Ja ihmetytttää myös.
    Oikein hyvää uutta vuotta sinulle perheinesi ja kanasinesi! Kohta alkaa kylvökausi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on. Hyvä oppi oli tämäkin :) Sitä tarvitaan varmasti jatkossakin <3
      Ihanaa uutta myös Sinulle <3 Tänään alkaa ensimmäiset kylvöt, hiphei :)

      Poista
  2. Mistä näet vuoden suosituimmat postaukset? Tilastoissa minulle näkyvät korkeintaan kuukauden suosituimmat ja sitten kaikki koko ajalta..
    Kivoja juttuja sinulla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Google Analyticista katsoin vuoden suosituimmat postaukset. Bloggerista niitä ei tosiaan pääse katsomaan.
      Kiitos paljon <3 Ihanaa uutta vuotta :)

      Poista
  3. Hyvää uutta vuotta 2019 ♡

    VastaaPoista
  4. Kukkaisaa, supersatoisaa ja kaikin puolin ihanaa uutta vuotta sinulle ja koko perheelle! Minä aloittelen kylvöpuuhat vasta myöhemmin, mutta sinulla jo varmaan alkaa kohta ensimmäiset siemenet päästä multiin ja pian sirkkalehdet puskea kohti valoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Ihanaa uutta vuotta myös Sinulle :) Tänään meinasin kylvöpuuhat aloittaa, jeij <3

      Poista
  5. Oikein hyvää jatkoa ja uutta vuotta niin blogille, kuin koko perheelle!

    VastaaPoista
  6. Somemaailmassa on näköjään opittava sietämään yhtä sun toista, mutta pidetään pintamme ja toimitaan omatuntomme mukaan.
    Oikein hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, niin se näyttää olevan. Mutta onneksi suurin osa ihmisistä on ihania ja kivoja niin somessa kuin sen ulkopuolellakin <3 Ihanaa uutta vuotta myös Sinulle <3

      Poista
  7. Olipa surullista lukea,että sait myös lokaa aivan mahtavan arvontasi tiimoilta...kyllä ihminen on outo väkkärä, että kateus nostaa päätänsä ja lähdetään sitten vielä toimimaan negatiivisin aikein.Huoh...
    Onneksi sinulla hyvä asenne!♡
    Itse en ole kokenut tätä bloggailua koskaan minään kilpailuna,ilmeisesti sitäkin sitten esiintyy.
    Upeaa uutta vuotta teidän koko perheellenne,sulkaisia unohtamatta!♡♡ 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisyyteen usein kuuluu myös kateus ja joskus se on hyväkin voimavara. Ikävän usein sitä se ei kuitenkaan ole, vaan lähdetään tekemään ja sanomaan tyhmyyksiä. Eniten se aina kuitenkin myrkyttää sitä, joka kadehtii muita. Tästä kuitenkin selvittiin ja sain hyvää oppia <3 Ja muutoin koko vuosi oli tosi upea ja huikea <3
      Ihanaa uutta vuotta myös Sinulle <3

      Poista
  8. Kyllä viihdytään. Hyvää Uutta Vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla <3 Kiitos! Hyvää uutta vuotta myös Sinulle!

      Poista
  9. Kiitos sinulle tästä kuluneesta vuodesta, on ollut ilo seurailla postauksiasi :)
    Oikein mahtavan hyvää, ihanaa ja onnellista tulevaa vuotta sinulle ja perheellesi eläinystäviä myöten ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistaisi <3 Ihanaa ja kukkaisaa uutta vuotta myös Sinulle <3

      Poista
  10. Meitä on maailmassa moneksi. Hyvää Uutta Vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :) Ja niin toki pitää ollakin :) Ihanaa uutta vuotta myös Sinulle!

      Poista
  11. Tosi ikävät nuo kivasta arvonnasta seuranneet jälkimainingit. Onneksi sinulla on asenne kohdillaan.❤ Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta koko perheelle!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta toisaalta, sain hyvää oppia siitäkin :) Ihanaa uutta vuotta myös teidän poppoolle <3

      Poista
  12. Ihanaa ja inspiroivaa uutta vuotta! <3 :)

    VastaaPoista
  13. Oikein hyvää ja valoisaa uutta vuotta ja mielenkiinnolla odotellaan kirjan julkistusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Itseäkin alkaa jo suorastaan jännittämään kirjan ilmestyminen :) Ihanaa uutta vuotta Sinulle <3

      Poista
  14. Onnea uudelle vuodelle, uusille suunnitelmille, uusille kasvatuksille ja muuten vaan elämälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Uusia suunnitelmia onkin jo luotu ja tohinaa riittänee tänäkin vuonna suuntaan ja toiseen, khih :D Ihanaa uutta vuotta myös Sinulle <3

      Poista
  15. Hyvää ja onnellista uutta vuotta koko teidän perheelle!🎉⭐️❤️

    VastaaPoista
  16. Kiitos viime vuodesta Hilu ❤️
    Se sinun kasvihuonearvonta jeesasi minuakin, vaikken voittanut. Saimme aikaiseksi pienemmän kasvihuoneen, josta olemme monta vuotta haaveilleet ja joka sijaitsee lähempänä kuin vanha suuri. Ilman sinun iki-ihanaa arvontaa haave olisi saattanut hautautua.
    Erittäin onnellista tätä vuotta koko teidän perhekunnalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että kasvihuonehaaveenne toteutui <3 On se vaan niin super ihana paikka <3 Ihanaa uutta vuotta myös teidän poppoolle <3

      Poista
  17. Kiitos Sinulle ja ihanaa alkanutta vuotta <3

    VastaaPoista
  18. Hyvää alkanutta vuotta 2019. Koko perheelle!

    VastaaPoista
  19. Kiva on ollut lukea postauksiasi, vaikka en ole kauheasti kommentoinut. Hyvää ja antoisaa alkanutta vuotta❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos paljon <3 Ihanaa uutta vuotta myös Sinulle <3

      Poista
  20. Harmillista, että kasvihuonearvontasi on herättänyt jonkinlaista paheksuntaa, en ymmärrä miksi :( Mutta sulla on huikea määrä postauksia, hyvää sisältöä ja paljon kiinnostuneita lukijoita, joten toivottavasti muistat mieluummin nämä positiiviset asiat :)
    Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan mielensäpahoittajia löytyy ;) Mutta olet ihan oikeassa, blogiin on tiensä löytänyt valtava määrä käsittämättömän ihania ihmisiä ja todellakin paljon paremmassa muistissa on hyvät asiat, kuin tuo kateus-asia. Siitäkin sain hyvää oppia ;) Ihanaa uutta vuotta myös Sinulle <3

      Poista
  21. Hyvää jatkoa ja tsemppiä kaikkiin projekteihisi. Kateelliset eivät pysy enää vauhdissasi mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Nyt tuntuukin, että projekteja on hurjat määrät meneillään, mutta sehän on vaan mukavaa :D

      Poista
  22. Kiva kooste blogin vuodesta. Sulla on ihana blogi ja ihana tyyli ja just sen takia sitä luetaan. Älä välitä arvostelijoista vaan jatka just sun omalla tyylillä! Mahtavaa alkanutta vuotta koko perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen <3 Omalla tyylillä jatketaan ja olen nyt päässyt aristelustani eroon, onneksi <3 Ihanaa uutta vuotta myös Sinulle ja koko teidän perheelle <3

      Poista
  23. Sun blogi on kyllä ihanan monipuolinen, ja tosiaan sellainen, jonka lukeminen jättää hyvälle tuulelle <3

    Hurja tapaus tuo arvonta kyllä! Surullista, miten kateellisia ihmiset osaavat olla :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä itsekin yllätyin siitä, mihin pisteeseen ihmisillä kateus (vai ilkeys?) voi mennä. Mutta, sen iana eestään varmasti löytää, minkä taakseen jättää :) Ja onneksi pääsääntöisesti blogimaailma on täynnä ihania, kannustavia ihmisiä <3
      Kiitos ihanasta palautteestasi <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!