Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumi. Näytä kaikki tekstit

Kouvola - Suomen lumiparatiisi

Kouvolassa todella riittää tänä vuonna lunta ja kokoajan sitä sataa lisää. Facebook alkaa olemaan täynnä ihmisiä, jotka ovat todella aivan kyllästyneet koko lumeen, sillä sen kolaaminen alkaa käymään jo työstä ja lisäksi tila loppuu kesken. Vaikeaa enää saada kolattua lumia mihinkään, kun lunta on joka paikka täynnä! 


Kouvolassa riittää lunta


Toisaalta, ei kai sitä kieltäminen käy, etteikö lumi kaunista olisi. Vähäisempi määrä tosin riittäisi maiseman kaunistamiseen mainiosti. Toinen hyvä puoli lumessa on se, että se suojaa kasveja, tiettyyn pisteeseen saakka. Tämä lumimäärä alkaa osalle kasveista olla jo vähän vaarallista, sillä vaikka pakkaslumi ei paina, niin märkälumi painaa. Eli ennen plussa kelejä pitäisi käydä vähän ravistelemassa lumia pois puuvartisten kasvien päältä, ettei ne katkeile. Tosin, lunta on sen verran, että tämmöinen pieni tappi kuin minä, hukkuu sinne, jos yrittää mennä kahlaamaan. Khih.


Puuvartisten kasvien päältä kannattaa ravistella lumet pois ennen plussakelejä


Meillä onneksi HerraMies linkoaa lumet, joten lumitöiden kannalta meillä ei ole ongelmia. Vaikka meidän pihassa lumesta ei tässä vaiheessa ole juuri harmia, niin kurjaa kuitenkin on, kun kaikki tiet alkavat olemaan jo aika kapeita ja etenkin risteysalueet ovat jo vaarallisia, kun lumipenkat estävät näkyvyyden. Keväällä tosin olemmekin pulassa, kun tuo lumimäärä alkaa sulamaan, sillä pihatie ja piha muuttuu aivan mutalössöksi. 


Luminen puutarha


Tästä kuvasta näkyy hyvin, että lunta todella riittää. Tämän kuvan oton jälkeen on satanut lunta lisää vähintään 10 senttiä. Melko huimaa.





Mitäs, joko olet kyllästynyt lumeen vai vieläkö sitä saisi tulla lisää?

Talven taikaa ja kukkahöperön kalenteri ensi vuodelle! ( + arvonnan voittaja)

Ihanaa, kaunista ja lumista huomenta! Eilen alkoi satelemaan lunta ja illalla maisema näyttikin jo melko valkoiselta. Aamulla, kun heräsin, niin voi sitä riemua! Lunta! Niin valoisaa ja kaunista! Piti lähteä kuvakierrokselle heti, kun aurinko nousi.






























Ilonakin sanoi, ettei edes muistanut, kuinka kaunista täällä oli talvella lumien aikaan. Kaupungissa en lumesta välittänyt juurikaan, mutta täällä maalla sen kauneus tuntuu korostuvan. Ehkäpä se johtuu siitä, että on enemmän "vapaata luontoa", johon lumi saa kerääntyä. En tiedä, mutta kaunista on. Kerta kaikkiaan. Ehkäpä minustakin vielä kuoriutuu myös talvi-ihminen :)






Sitten lahjavinkki kukkahöperölle! Sain Ajastolta esiteltäväksi Puutarhan vuosi 2018-kalenterin ja rakastuin itse siihen aivan täysin. Kiitos Ajastolle tästä ehdottomasti ihanimmasta kalenterista, jonka olen nähnyt! Kauniita kuvia, hyvää tilaa omille muistiinpanoille ja ajankohtaisia vinkkejä, mitä milloinkin on aika tehdä kukkien ja puutarhan osalta. Kalenterista löytyy myös nimi- ja juhlapäivät, liputuspäivät sekä auringon nousu- ja laskuajat. Kalenterin on koonnut valokuvaaja ja puutarhuri Ritva Tuomi.






Kalenterissa on huomioitu sekä huonekasvit, perennat, ajankohtaiset kukat että hyötypuutarha.  






Jokaisen kuukauden alussa on tilaa tehdä yhteenvetoa, mitä on sen kuun aikana tehnyt tai tehdä suunnitelmia, mitä aikoo tehdä. 









Jokaiselle viikolle on pieni muistutus, mikä olisi ajankohtaista juuri silloin. Ja jokaiselle päivälle on hyvin tilaa tehdä merkintöjä. Tämä on mielestäni hyvä asia. Itselläni on ollut joskus puutarhakalenteri, mutta siinnä merkintöjen tila oli aivan liian pieni. Kokonaiselle viikolle oli pieni osa sivua ja etenkin kevät aikaan tila loppuu auttamatta kesken, jos yrittää merkitä kaiken, mitä on kylvänyt tai tehnyt. Jokaisen päivän kohdalle on myös helppo merkitä sen päiväinen sää!













Jos pohdit puutarhaystävälle joululahjaa, niin tämä kannattaa muistaa ihan ehdottomasti! Ja toki itselleenkin hankkia tai kirjoittaa joulupukin listaan. 

Joulupaketeista puheenollen, sunnuntaina päättyi Paketoi Kauniisti - kirjan arvonta. Random.org arpoi voittajaksi Tavaroiden taikamaailma-blogin Pipo-Otuksen. Onnea voittajalle! Laitatko minulle viestiä, niin saan palkinnon toimitettua!

Mukavaa päivää Sinulle, olkoon päiväsi onnekas <3