Perjantain kunniaksi salaisuus julki

Enää en malta millään olla kertomatta teille sitä "salaisuutta", josta olen muutamaan kertaan vinkannutkin.  Viime vuoden viimeisessä postauksessa kirjoitin näin:

"Itse en tee muita uuden vuoden lupauksia kuin sen, että tavoittelen yhtä suurimmista unelmistani rohkeasti ja pelotta. Aika näyttää toteutuuko unelmani, mutta ainakin aion yrittää."

Sillä tiellä ollaan vuosi menty ja aika on näyttänyt, että unelmani toteutuu. Joko arvaat, mistä on kyse? 






Reilu vuosi sitten sain puhelun, joka yllätti minut täysin. Voinette ehkä kuvitella asian. Suuri unelma, joka on kulkenut mukana lapsesta saakka ja yht äkkiä, täysin yllättäen, joku soittaa ja tarjoaa mahdollisuutta toteuttaa tuon unelman. Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämän on pakko olla jotain pilaa ja seuraava oli, että ei minusta siihen ole, en minä osaa. 

HerraMiehelle, kun kerroin puhelusta, hän totesi heti, että kai sanoit, että lähdet hommaan mukaan? No en... Sanoin miettiväni asiaa. Kuulema aivan älytöntä. Samoin ystäväni sanoivat heti, että toteuta unelmasi, äläkä turhaan enää mieti ja pelkää. 






Niinpä soitin takaisin ja siitä jonkin ajan kuluttua kirjoitin kirjan kustannussopimuksen. Kyllä vaan, sitä tässä ollaan puuhattu vuosi ja siinnä on syy, miksi viime kesä oli kiireisempi kuin mikään aikaisempi. Puutarhakirja, jonka kuvat otetaan omasta puutarhasta, ei ole järin kaunis, jos helle ja kuivuus tappaa kasvit, khih. 

Tässä on myös se syy, miksi ruoskin itseäni henkisesti valokuvaamisen kanssa viime kesänä ihan hulluuteen saakka. Ja ehkä tässä on myös syy, miksi otin tänä vuonna syksyn kiitollisemmin vastaan kuin koskaan. Ajattelin, että huh, selvittiin! Khih. 

Yksin en olisi selvinnyt millään kasvien hoitamisesta, joten suuren kiitoksen ansaitsevat etenkin Ilona ja Julia, jotka auttoivat kastelussa tuntikausia viime kesänä. 

Kiitoksen ansaitsette myös te lukijat. Ette tienneet asiaa, mutta usein kauniit kommenttinne kantoivat vaikeiden hetkien yli. 






Puutarhakirjani siis ilmestyy keväällä. Kyseessä ei ole tomaatti-kirja, vaikka niin olisi saattanut kuvitella ;) Kirjan sisällöstä pääsette kuulemaan vielä myöhemmin lisää, mutta en enää malttanut millään olla paljastamatta tätä salaisuutta teille. Joko olit arvannut asian? 

Mukavaa viikonloppua <3


100 kommenttia:

  1. Ihanaa, että olet toteuttanut haaveesi. Onnea sinulle!
    Myös oikein ihanaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
  2. Wautsi! Onnittelut haaveen toteutumisesta :)

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtavaa! Onneksi olkoon!!!

    VastaaPoista
  4. Siis mä oon niin iloinen sun puolesta, unelmat on tehty toteutettaviksi ♥
    Viime kesä antoi kyllä parastaan, kun aurinko paistoi tauotta, on teillä tosiaan ollut kastelemista!

    VastaaPoista
  5. Siis, mä arvasin, että kirjaa pukkaa! 😃 👍 Tosin sitä tomaattiaihetta arvuuttelin, kun oli niin kattavaa testailua siellä ! Mutta hei, mahtavaa joka tapauksessa oli aihe mikä tahansa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sie arvasit :D Vähä teki mieli jo sillo möläyttää, et oot melkein oikees :D Kiitos <3

      Poista
  6. Onnittelut! Hieno homma. Se kirja on ihan pakko hankkia.

    VastaaPoista
  7. Hienoa Onneksi olkoon .Ihanaa ja rentouttavaa joulun aikaa sinulle <3

    VastaaPoista
  8. Wau! Hieno uutinen!❤️
    Onnittelut!
    Hyvää joulun odotusta!❤️

    VastaaPoista
  9. Hirmuisesti onnea! Ihan mahtava juttu! ❤

    VastaaPoista
  10. Aivan mahtavaa!!! Onnittelut :)

    VastaaPoista
  11. Myhäilin jo jonkin aikaa itsekseni ja arvasin. Hyrisin itsekseni tätä luovuuden tulvaa. Ympärilläni on kauhean rohkeita ja luovia ihmisiä! Onnitteluni!

    VastaaPoista
  12. Minulle kirja omistuskirjoituksella. Voin sitten kehuskella ympäriinsä, että kaverini on tämän kirjan tehnyt :)
    Ihanaa viikonloppua Hilu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti <3 Khih, toivotaan, että kirja on sellainen, jolla on kiva kehua ;) <3 Kiitoksia ja ihanaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista
  13. Upeaa, ja jätti iso onnittelu. Perhe on paras apu ja tuki.

    VastaaPoista
  14. Wau!! ja rutkasti Onnea haaveen toteuduttua, niin hienoa!

    VastaaPoista
  15. Mahtavaa! Upeaa, että toteutit unelmasi!
    Onnittelut! ❤️
    Mukavaa joulun odottelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 En tiedä, olisinko ikinä ilman tuota puhelua lähtenyt unelmaani toteuttamaan. Elämä aina joskus yllättää. Mukavaa joulun odotusta myös Sinulle <3

      Poista
  16. Ehkä oli pieni aavistus mutta helppo sanoa näin jälkikäteen. Tosi iso onnen toivotus.

    VastaaPoista
  17. Wau miten hienoa! Onnittelut ja odotan malttamattomana kirjan ilmestymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon <3 Alkaa jo itseä jännittämään melkoisesti :D

      Poista
  18. Hyvä hyvä Hilu! Salaisuus vastaanotettu!

    VastaaPoista
  19. Lämpöiset Onnittelut!,
    ...hetken ajattelin että ....iltatähti:),mutta taitaa loistaa jo!!
    Mukavaa joulun odotusta,koko perheelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Khih, juu, eiköhän tuo Taika ole se meidän iltatähti <3 Oletettavasti meidän lapsiluku on täynnä. Tosin, osaahan elämä aina välillä yllättää, joten ei auta vannoa sitäkään :D
      Ihanaa joulun odotusta myös Sinulle <3

      Poista
  20. Onnittelut haaveesi toteutumisesta. Aivan mahtavaa.

    VastaaPoista
  21. Onnea! Etkö Facebookista tästä jo joskus kertonutkin aiemmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, facessa tein paljastuksen jo joitakin viikkoja sitten. Täällä en vielä uskaltanut kertoa, vaikka teki ihan kamalan paljon mieli :D

      Poista
  22. Upea juttu. SuperOnnittelut Hillevi! Voin vain kuvitella, miltä tuollaisen uurastuksen jälkeen kädessä oleva oma kirja tuntuu sitten, kun sen keväällä painosta saat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Voi tosiaan olla hyvin tunteikas hetki. Se ehkä olisi syytä saada videolle kaikkine hyppypyppyloikkineen ja kyyneleineen :D

      Poista
  23. En arvannut asiaa, mutta olen välillä miettinyt, että kuvistasi, teksteistäsi ja tiedoistasi saisi tehtyä vaikka kirjan. Ja nyt se on valmistumassa. Ihan mahtavaa! Onnittelut!

    VastaaPoista
  24. Hihii, oli ilo seurata tätä projektia ikään kuin reaaliajassa. :) Mahtavaa, että unelma toteutuu! <3

    VastaaPoista
  25. Kyllä sinussa onkin selvästi kirjantekijän ainesta,Onnea vaan :-)

    VastaaPoista
  26. Oi, niin ihanaa! Onnea uudesta huikeasta projektista. Se on niin palkitsevaa, kun asiat loksahtelevat kohdalleen ja unelmien voi tarttua ja tehdä niistä totta, vieläpä omannäköisesti!

    VastaaPoista
  27. Huikeat onnittelut! Voin vain kuvitella työn määrää mitä kirjan tekeminen on vienyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon. Kieltämättä työnmäärä on ollut melkoinen ja välillä on oma usko ollut aika koetuksella :D

      Poista
  28. Hienoa, onnittelut! Nyt sitten alkaakin innokas odottaminen. Kevät ja uusi kirja!

    VastaaPoista
  29. Lämpimät onnittelut tiältäkin.

    VastaaPoista
  30. Ihanaa että saat toteuttaa haaveesi;onnea sille:)

    VastaaPoista
  31. Ihanaa! Onnea sylin täydeltä, ihana sinä <3 Mahtavaa, että lähdit tähän ja uskalsit toteuttaa haaveesi. Aika mimmi olet kyllä <3

    VastaaPoista
  32. Wuuu, upeaa - ihan mahtava juttu. En olisi kyllä ihan ensimmäisenä arvannut vaikkakin tiedän sinun puutarhaharrastuksesi, onnea niin paljon kun pääsit toteuttamaan unelmasi!! 💖

    VastaaPoista
  33. No enpä olisi arvannut! Tosi hieno juttu! Onnea. <3

    VastaaPoista
  34. Upeeta <3. Sitä odotellessa. Oot reipas!

    VastaaPoista
  35. Hienoa! Taas nähdään että unelmat eivät ole unelmia vaan tavoitteita.

    VastaaPoista
  36. Niin upea juttu! Olen onnellinen puolestasi ja ylpeä sinusta. Hyvä murunen, onnea <3 <3 <3

    VastaaPoista
  37. Wau, aivan ihana juttu! Isot onnittelut! Kyllä kannattaa tavoitella unelmiaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Niin niitä kannattaa ja joskus tuntuu, että ne vähän kuin kävelevät luokse ja sanovat, että hei, nyt mennään :D

      Poista
  38. Wau ♥️ Onnea! Olen vilpittömän iloinen puolestasi. Sinulle tuntuu aukeavan yksi jos toinenkin ovi �� anna palaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Mukavan paljon on nyt meneillään kaikenlaista :) Lisää siis uutisia tiedossa jossakin vaiheessa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!