Lapsen tekemä isänpäivälahja

Meillä yksi suosikki lapsen tekemistä lahjoista on mukit, jotka koristellaan posliinille ja lasille soveltuvilla tusseilla. Tussit ovat siitä kivat, että pienikin lapsi saa niillä mukin koristeltua ja isommat lapset osaavat jo piirtää hienojakin teoksia tussien avulla. Tussien hinnatkaan eivät ole mahdottomia ja mukeja löytyy edullisesti ihan marketeista. 




Itse tehty isänpäivälahjavinkki



Annoin Taikalle vinkin piirtää mukiin hänet ja vaarin, sillä tämä muki menee vaarille. Taika piirsikin itsensä ja vaarin leikkimässä puutarhassa hippaa ja vaari juoksee hirmuista vauhtia Taikaa karkuun. Kirjoitin tämän myös mukiin, jotta vaarikin tietää, millaista tarinaa muki kertoo. 

Mukiin voi kirjoittaa lisäksi viestin lapselta, esim Olet isi/vaari rakas tai Minä rakastan sinua.



Itse tehty isänpäivälahja ilahduttaa



Mukin pintaan piirtäminen on hyvin erilaista kuin paperille, sillä se on liukas ja lisäksi muoto on pyöreä. Hauskaa käden- ja silmän yhteistyön harjoitusta tämäkin. Pohjaan kannattaa kirjoittaa lopuksi vielä tekijän nimi ja vuosi.

Piirtämisen jälkeen tussin annetaan kuivua, jonka jälkeen muki laitetaan uuniin. Tusseilla on omat ohjeajat ja -lämpötilat, joissa tussi kovettuu kestämään pesua.  Usein nämä neuvotaan pesemään käsin, mutta meillä tälläisiä on tehty useampia vuosia ja hyvin ovat konepesunkin kestäneet. 


Näistä saa kivan paketin tehtyä, kun mukin sisään laittaa reilusti kääreellisiä namuja ja käärii paketin sellofaniin. 


Mukin koristelu tusseilla on helppoa ja kivaa



Teen nyt useamman postauksen, jossa annan isänpäivälahja vinkkejä, jotka soveltuvat pientenkin lasten kanssa tehtäväksi. Lisää ideoita löydät tästä klikkaamalla ja klikkaamalla tästä.

Huomenna ilmestyy taas uusi vinkki. Molemmat sopivat toki myös joululahjoiksi lapsen läheisille ihmisille. Näissä on se kiva puoli, että tulevat oikeasti käyttöön ja ovat todella lapsen itse tekemiä.

26 kommenttia:

  1. Hyvä isänpäivä lahjavinkki tämäkin, söpöläinen tuo Taika, hyvää syksyistä päivän jatkoa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Ihanaa syksyistä iltaa Sinulle <3 Nyt vasta kerkisin taas koneen äärelle :)

      Poista
  2. Tuo muki on kyllä kiva lahja! Ihana muisto vanhemmalle tai isovanhemmalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat siitä kivoja, että tuleevat käyttöön, mutta kuitenkin ovat samalla myös ihania muistoja. Meillä vaareille ja mummoille on tehty useampiakin mukeja ja näkeehän niistä aina myös lapsen kehitystä :)

      Poista
  3. Suloinen taiteilija aloittamassa luomistyön.
    Nämä vinkit ovat lapsiperheille tervetulleita.
    Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta lasten kanssa askarrellessa on tärkeää se, ettei hommat ole liian monimutkaisia vaan lapsi saa oikeasti ihan itse tehdä ja luoda. Ihanaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  4. Ai vitsi, pitääkin tällaisen vähän vanhemman "tytön" hankkia tuollaisia tusseja! Heti tuli mieleen ideoita eri ihmisille,mitä kuppiin voisi kirjoittaa. :)
    Kiitos tästä ja edellisen postauksen värivinkeistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti <3 Nää on aivan ihania <3
      Kiva, että vinkeistä on hyötyä ja iloa <3

      Poista
  5. Kiitos näistä vinkeistä! Meillä Isänpäivän läheisyydessä miehen synttärit, joten yleensä yhdistän ne lahjat mut vaari ja pappa olis lahjottavien joukossa ja nämä lapsen itse tekemät on parhaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että näistä on hyötyä <3 Olen ihan samaa mieltä, että itse tehdyt ovat parhaita lahjoja isän- ja äitienpäivinä :)

      Poista
  6. Kylläpä maistuu kahvi / tee / tms. hyvältä kun on oma muki <3

    VastaaPoista
  7. Pari vuotta sitten tehtiin töissä lasten kanssa iseille mukit juuri näin. Oli kyllä todella tykätyt lahjat. Taika on oikein taitava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi ihanaa, että päiväkodeissa askarrellaan lasten kanssa niin monipuolisesti ja tehdään lahjojakin näihin tärkeisiin päiviin. On lapsellekin todella tärkeää saada antaa omatekemä lahja <3
      Kiitos <3 Kerroin Taikalle terveisesi ja tyttöä hymyilytti kovasti <3

      Poista
  8. aikanaan teimme isänpäivälahjaksi paidat.muutaman vuoden päästä lapsenlapsi kysyi miksi pappa pitää noin sotkuista paitaa.ei muistanut enää juttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs lapsi tykkäsi, kun kuuli, että paita oli hänen koristelema? <3 Jotkut touhut unohtuvat äkkiä ja toiset taas jäävät muistiin pitkäksi aikaa <3

      Poista
  9. Lasten tekemät lahjat on ihania! Tästä mukista muistui mieleeni kummityttöni koristelema muki, jonka sain lahjaksi vuosia sitten. Puolisoni laittoi sen kerran vahingossa tiskikoneeseen ja voi harmi, kuva huuhtoutui pois miltei kokonaan. :( Onneksi nykyään on parempia kyniä posliinin koristeluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku, voin niin kuvitella sen harmituksen :( Kynissä tuntuu todella olevan eroja. Nämä ovat ainakin kestäneet ihan hyvin...

      Poista
  10. Tuo on varmasti mukavaa askartelua pikkuisille ♥ Ja todellakin, ihan itsetehty...omien pienten käsien jäljet jää elämään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten tekemissä lahjoissa on aina ihan oma tunnelma <3 Ne on tehty suurella rakkaudella :)

      Poista
  11. Aivan ihana lahja isälle tai vaarille <3.. lasten kanssa on mukava askarella ja Taika on niin suloinen tyttö <3
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Taikaa hymyilytti kehut kovasti <3 Itse tehdyt lahjat ovat siitä kivoja, kun niistä tietää, että ne on oikeasti rakkaudella tehty <3 Mukavaa viikkoa myös Sinulle Anu <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...