Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkapenkin teko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkapenkin teko. Näytä kaikki tekstit

Uuden kukkapenkin teko ilman kaivamista

Sain hyvin osuvan nimipäiväkortin äidiltäni. Suorastaan nauratti, kun postilaatikolta tämän löysin :) Kärräilin nimittäin juuri uuden kukkapenkin tiiliä kottareilla. Ihan ei vielä noihin satomääriin ole päästy, että tarvittaisiin kottikärryjä niiden siirtelyyn. Mutta ensi vuonna sitten ;)




Aloin tekemään uutta kukkapenkkiä "puistoalueelle". Pihatien oikealla puolella on alue, joka muistuttaa mielestäni ihan puistoa. Pihatien varteen istutin hortensia-aidanteen ja toivoisin näistä lopulta syntyvän yhtenäisen kokonaisuuden. Kukkapenkkejä on tarkoitus tehdä siis alueelle lisää ja pylväshaapojen ympärille on istutettu useita kärhöä. Hortensia-aidanteen ajatus lähti edullisista taimilöydöistä, joista kerron täällä. Paikka ei tuolloin vielä ollut ihan selvillä ja tarkoitus oli laittaa aidanteeseen vain hortensioita. Kuitenkin idea lähti vähän rönsyilemään. Olen kertonut projektista edellisissä postauksissani. Ensimmäisestä istutusvaiheesta löytyy lisää tietoa  täältä. Hortensioiden ja pensaiden istutuksen lopputuloksen pääset katsomaan täältä.

Nyt tällä viikolla olen tehnyt uutta kukkapenkkiä suoraan nurmikon päälle. Ei siis tarvinnut alkaa kaivuutöihin ollenkaan. Aloitin penkin tekemisen rajaamalla alueen tiilillä, joiden alle laitoin sanomalehtejä. Sanomalehdet tulevat siksi, että ne tappavat rikkaruohot ja nurmen alleen. Tiilien laiton jälkeen peitin koko kukkapenkki-alueen reilulla kerroksella sanomalehtiä. Sanomalehdet voi korvata myös litistelyillä pahvilaatikoilla. Tärkeintä on peittää koko alue.



Sanomalehtien päälle vain multa ja sitten pääseekin jo istutustöihin :) Lapset auttoivat minua mullan roudaamisessa. Tänään, kun olin töissä, niin olivat tuoneen vielä lisää multaa ja pääsin heti töiden jälkeen istuttamaan taimia. Kyllä meidän perheessä tiedetään, miten minua voi hemmotella :)




Ihana auringonpaiste ja uuden kukkapenkin istutuspuuhat. Vaikea keksiä mitään parempaa tapaa viettää aikaa <3 Olen tehnyt paljon todella hyviä alelöytöjä eripaikoista, joten taimia riitti ;)




Olin paperille tehnyt suuntaa-antavan suunnitelman, joten taimien latominen paikoilleen oli nopeaa. Laitoin ensin kaikki ruukkuineen paikoilleen ja sitten vasta aloin istuttamaan. Samalla pystyin vaihtamaan taimien paikkaa helposti, kun vaikutti, ettei paperilla ollut suunnitelma toiminut täysin käytännössä.







Kun taimet oli istutettu, tulivat rouvat hyväksymään lopputuloksen. Ilmeisesti kelpasi, koska eivät ainakaan pahemmin yrittäneet taimia nokkia. Millan tietysti piti vähän liljoja maistaa ;)





Martta <3



Nyt tuohon vielä mahtuu syyssipuleita laittamaan. Taakse istutan vielä valkoista syysleimua, jota saan naapurilta :) Penkissä on nyt erilaisia kuunliljoja, keijunkukkia, liljoja, syysleimuja, rotkolemmikki, akileijoja, punahattuja, päivänlilja, palloesikkoja, kurjenpolvia, tähkä-, syys- ja lännenkimikkejä, rohtosormustinkukkia ja kevänkaihonkukkia.




Muistuttelen vielä aikuisten värityskirjan arvonnasta, joka on käynnissä facebookissa. Ohjeet osallistumiseen löytyy täältä!

Mukavaa viikonlopun jatkoa Sinulle <3