Vesivärimaalaus liimakuvioilla

Askartelupostaukset ovat olleet tosi suosittuja ja erilaiset tekniikat innostavat kokeilemaan uusia juttuja. Senpä vuoksi ajattelin tänään vinkata kivasta ja yksinkertaisesta maalaustekniikasta.  Tein tämän nyt itsekseni, mutta uskoisin tämän innostavan myös lapsia. Pienet yllätykset maalauksessa on aina kivoja.

Tarvittavat välineet:

vesiväripaperia
liimaa
vesivärejä ja vettä
pensseleitä


Tarvittavat materiaalit



Ensin tehdään liimakuviot. Käytin liiman laittoon grillitikkua, mutta yhtälailla liiman voi levittää esimerkiksi sormin tai tulitikulla. Liimalla voi tehdä haluamiaan kuvioita tai sitten tiputella sitä vähän sinne sun tänne. Eri paksuiset liimakohdat tulevat eri tavalla esille ja paksummista kohdista tulee lisäksi hauska kohokuviointi. 



liimakuvioiden teko


Liiman annetaan kuivua kunnolla, jonka jälkeen paperi maalataan vesiväreillä ihan normaalisti. Liimakohtiin ei tartu väri, jolloin liimakohdista paljastuu hauska kuviointi.



Vesivärimaalaus liimakuvioilla


Tämä on tosi yksinkertainen tekniikka, mutta hauska lisä vesivärimaalauksien tekoon. Onko tämä tuttujuttu Sinulle? 

Lisää kivoja askartelupostauksia: 

32 kommenttia:

  1. Oi miten kiva idea! Tällä saisi ihania kortteja aikaan :)

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa hyvin tuttu mutta olin kyllä jo unohtanut koko jutun. "pienenä" poikana tuli tehtyä paljon todella upeita teoksia, hih hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khih, ei muutakun uudelleen samoihin puuhiin. Tämä oli näin aikuisenakin hauskaa :D

      Poista
  3. Kyllä, hienoja oli. Harmi vaan mutta tuli hävitettyä kaikki hienot teokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samin pitää selkeästi alkaa siis uudelleen tekemään näitä :D Tämä oli näin aikuisenakin kivaa hommaa :) Mutta tuo on ihan totta, että paljon tulee hävitettyä lasten taideteoksia, vaikka tietää, että jälkikäteen harmittaa. Kaikki ei vaan mahdu säilytykseen :(

      Poista
  4. Oon tehny samalla idealla joskus koulussa, mutta valkoisella liidulla kuviot. :) Mutta liimalla sais tosiaan kohokuvioita, se oiskin kiva.

    VastaaPoista
  5. Itse tehnyt niin, että ensin vahaliidulla alle ja päälle vesivärillä.
    Tekniikka sama.

    VastaaPoista
  6. Ooh, onpa kiva ja simppeli tekniikka. En olekaan vuosiin "taiteillut" mitään, vaikka kaapissa on iso kassillinen erilaisia vesi- ja peitevärjä, pastelliliituja yms. Täytyy varmaan kaivaa ne esiin tauon jälkeen. Käyn tutkailemassa myös nuo muut jutut. Ihan uutta kaikki minulle.
    Kivaa viikkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiihh, sinullakin on siis ihana taide-aarrevarasto sielä <3 Kaiva ihmeessä esille :) Tulee varmasti ihania taiteilu-hetkiä <3 Mukavaa viikkoa myös Siulle <3

      Poista
  7. Onpa hauska idea! Olen tehnyt sokerimaalausta, mutta en tätä. Ihanaa maanantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sokerimaalauskin on tosi kivaa :) Ihanaa maanantaita myös Sinulle <3

      Poista
  8. Hauska idea :) Mukavaa alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  9. En ole tehnyt, mutta kynttilällä olen nähnyt tehtävän ja sama periaate siinäkin on. Väri ei tartu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, periaate on ihan sama :) Ja kynttilälläkin toteutettanu hauskaa puuhaa.

      Poista
  10. Kiva idea! Muistelisin lapsena tehneeni maalauksia samantapaisella tekniikalla, mutta käytin siihen kynttilää, jolla piirtelin paperiin kuvioita, joihin vesiväri ei tarttunut.
    Kuinkas paprikat jakselee, joko on hyvällä taimella pikkukoukut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilälläkin tehtynä nämä ovat hauskoja "taikamaalauksia". Paprikat voivat ihan hyvin. Tänään heidän kuulumisiaan onkin tulossa blogiin :)

      Poista
  11. Lapset ovat tuoneet tuon hauskan tekniikan tietoisuuteeni. Kiitos muistutuksesta.
    Mukavaa talvista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä varmasti on paljon tietoa erilaisista tekniikoista <3 Ihanaa viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  12. Tulipa kivan näköinen maalaus <3 Tätä voisin testailla isompien lasten kanssa!
    Ihanaa viikkoa sinulle Hilu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testailkaa ihmeessä, tämä on hauskaa :) Ihanaa viikkoa myös Sinulle Outi <3

      Poista
  13. Tulipa kivan näköistä!
    Valkoisella väriliidulla olen lasten kanssa joskus tehnyt vähän vastaavaa.
    Liidun päälle kun maalaa vesivärillä niin samoin kuvio tulee esiin maalin alta.
    Mukavaa tammikuista viikkoa sinulle Hilu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahaliidulla ja kynttilällä tosiaan saa myös tehtyä näitä kivoja "taikamaalauksia" :) Ihanaa viikon jatkoa myös Sinulle Sari <3

      Poista
  14. Oikein kivan näköinen maaalaus ja hyvä idea jota pitää koittaa,kiitos Hilu <3
    Mukavaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kokeile ihmeessä, tämä oli kivaa :) Mukavaa päivää myös Sinulle <3

      Poista
  15. Ihan oli uusi kikka, pitääkin kokeilla joskus, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  16. Upean näköinen maalaus. Kiitos arpajaisvoitto tuli jo perille. Mukavaa päivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihana, että palkinto tuli jo perille :) Kasvatus iloa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!