Itse tehty joulukalenteri lapselle

Viime vuonna tein itse useampiakin joulukalentereita. Jokaiselle perheenjäsenelle oli vähän omanlaisensa kalenterit; Taikalle musiikkia ja loruja, teineille kehu-kalenterit ja HerraMiehelle rakkaushömppä-kalenteri. Itselleni tein kynttiläkalenterin. Postauksen lopusta löytyy linkit viime vuoden kalentereihin. 

Koska nuo itse tehdyt joulukalenterit olivat niin suosittuja, niin ajattelin, että tänäkin vuonna kalentereita teen. Osaan meinasin ottaa koko perheen mukaan, mutta niistä lisää myöhemmin. Tämän postauksen joulukalenterin saa Taika ja sen aiheena on lorut. 

Tämän, kuten yleensäkin kaikkien tekeleideni, idea on hyvin yksinkertainen ja helposti toteutettava, eikä se maksa paljoa.  Toki tässä voi halutessaan hifistelläkin vaikka kuinka paljon. Yksinkertaisimmillaan kalenterin saa tehtyä näin:



Itse tehty joulukalenteri lapselle



Otetaan valmis korttipohja, jonka toiselle puolelle liimataan kiiltokuva tai jokin muu jouluaiheinen kuva. Koristeluissa voi käyttää mielikuvitustaan loputtomiin ja näin ollen saada ihan mielettömän hienon kalenterin aikaiseksi.  Itse käytin kaikkia mahdollisia jämä-koristeita, joita on jäänyt joulukorttiaskarteluista. Toiselle puolelle liimataan/kirjoitetaan joululoru.

Itse etsin internetistä joululoruja ja mikäli joku haluaa samat lorut käyttöönsä, niin voin lähettää ne sähköpostilla. Silloin Sinulta säästyy etsimisen vaiva ja voit vain nopeasti lorut tulostaa käyttöösi. Voit kommenttiisi jättää s.postiosoitteesi tai vastaavasti laittaa minulle sähköpostia. S.postiosoitteeni löytyy oikeasta sivupalkista.




Itse tehdyssä joulukalenterissa saa päästää mielikuvituksen valloilleen


Valmiit kortit sujautetaan joulupussiin, josta lapsi saa joulukuussa ottaa joka päivä aattoon saakka yhden kortin.  Pieni yhteinen loruhetki jokaiselle päivälle on mukava juttu. Luetut kortit voi kiinnittää seinälle tai jääkaapin oveen koristeeksi. Yhtälailla nämä voi ripustaa jo valmiiksi seinälle. Alla on linkkejä, joista löytyy vinkkejä joulukalentereiden tekoon ja sieltä löytyy myös yksi kiva ripustusvinkki tälläiselle kalenterille.



DIY joulukalenteri


Kierrätysvinkki: Vanhat joulukortit sopivat tähän hyvin. Senkun liimaa kortin osoite-puolelle lorun ja tsädää, kalenteri on valmis!

Minusta on kiva hemmotella läheisiäni itse tehdyllä joulukalenterilla, mutta aika on melko rajallista, joten siksi ideat pitää olla nopeasti toteutettavissa.

Lisää itse tehtyjä joulukalenteri-ideoita löydät seuraavista linkeistä:


Joulukalenteri kynttilöiden ystävälle Tässä joulukalenterissa on tuunattu kynttilä, joka ilahduttaa joulukuun jokaisena päivänä. Sama tekniikka sopii muutenkin kynttilöiden koristeluun.

Musiikki-lorujoulukalenteri ja hyvänmielen joulukalenteri Täältä löytyy kaksi erilaista joulukalenteri-ideaa. Toinen on samankaltainen kuin tämänkin postauksen idea, mutta se on viety vielä vähän pidemmälle ja tästä löytyy kiva ripustusvinkki.  Toinen idea taas ilahduttaa saajaa kehuilla joka päivä.

Joulukalenteri hänelle, jota rakastat Tämä kalenteri on täynnä silkkaa rakkaushömppää ja takuu varmasti piristää saajaa joka päivä <3


Tykkäätkö Sinä tehdä itse joulukalentereita?

Maatiaiskanasen Elämää-blogia voit seurata myös facebookissa ja instagramissa. Joko olet niissä mukana? 

23 kommenttia:

  1. Ihana idea! Jokaiselle perheenjäsenelle oma, miten ylellistä ja ihana ajatus, joka lämmittää.
    Pieninä teimme siskon kanssa toisillemme joka vuosi joulukalenterit niin, että liimasimme taustapahviin pieniä paperikuoria ja niistä paljastui pikku juttuja, usein juuri jokin loru, mutta myös karkki tai muu pikkuruinen juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana joulukalenteri muisto! Itse tehdyissä joulukalentereissa on ihan omaa taikaa <3

      Poista
  2. Olen joka vuosi tehnyt joululoruista ja -lauluista töihin kalenterin. Tämäkin pitäisi muuten kohta taas tehdä valmiiksi.
    Ihana idea tuo kehukalenteri!
    Rauhaisaa iltaa sinulle Hilu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset nauttivat kovasti juuri tälläisistä kalentereista. Varmasti myös lelu- ja suklaakalentereista, mutta ne ovat niin eriasia, kun tälläiset, jotka perustuvat yhteisiin hetkiin. Niitä ei voi korvata millään :) Ihama, että ilahdutat työpaikan lapsi omalla kalenterilla <3
      Ihanaa torstaita Sinulle Outi <3

      Poista
  3. Sinulla on hyviä ideoita tuollaisiin helppoihin, koko perheen askarteluihin :) Minulla on tulossa lapsille yhteinen tulitikkulaatikkokalenteri. Visio osoittautui vain niin työlääksi, että todennäköisesti kalenterin rikkoja saa kunnolla selkäänsä :D Toivonkin sen kestävän useita vuosia. Ajattelin piilottaa rin laatikoihin joululoruja ja yhteistä kivaa tekemistä, kuten joulukoristeiden laittoa, piparien leipomista, tonttujen etsintää ym. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Toivotaan, että teidän kalenteri pysyy ehjänä ja ilahduttaa vuosia <3 Siitä tulee varmasti aivan ihana! Mukavaa loppuviikkoa myös Sinulle Minna!

      Poista
  4. Parasta pitkään aikaan kuulemaani on tuo kehukalenteri.
    Kehua ei voi koskaan liikaa.
    Hyviä ideoita ovat myös kaikki muutkin.
    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Olen ihan samaa mieltä, ettei kehuja kukaan saa varmastikkaan liikaa! Ja voi, kuinka paljon ne piristävätkään. Mukavaa torstaita myös teille <3

      Poista
  5. Itse tehdyt joulukalenterit ovat ihania! Värkkäilen tässä juuri joulutarina kalenteria tyttärelleni jatkokertomuksen muodossa. Tein sellaisen viime joulunakin ja joka päivälle oli oma kirjakäärö, josta tuli jatkoa tarinaan. Tuo korttipohjien käyttö voisikin olla hyvä tarinakalenteriin, toiselle puolelle saisi kuvan ja toiselle tarinanpätkän... Hmmm... tätä täytyykin vakavasti harkita :)
    Isännälle on tottakai myös kalenteri kehitteillä herkkujen muodossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan kuuloinen tuo Sinunkin idea <3 Kiva, jos tästä oli hyötyä sen toteuttumiseen :) Herkkukalenteri on myös aina POP!

      Poista
  6. Kyllä sää oot ihana. <3 Huikeita joulukalenterijuttuja tulossa taas, niin paljon ajatusta mukana, tykkään!

    VastaaPoista
  7. Itsetehty joulukalenteri on parhautta. Minä tein viime vuonna Welmerille joulukalenterin. Blogistamme löytyy jokapäivältä postaus, mitä pussukassa olikaan <3 Mitähän sitä tänä vuonna keksisi, hm?
    Ja karvalapsille pitää kyllä omat kalenterit tehdä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tehdyissä kalentereissa on aina mietitty juuri saajaa, mikä tekee niistä aivan ihania <3 Kiva päästä lukemaan, mitä tänä vuonna keksit :)

      Poista
  8. Kiva idea! Meillä lapset ovat saaneet kaupasta sen suklaakalenterin ja se on siinä ollut. Kyllähän tuollaiset kalenterit voittaa kaupan kalenterit ihan 100-0 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että meilläkin jos pitäisi valita KUMMAN kalenterin lapset saavat, tälläisen vai suklaakalenterin, niin ikävä kyllä taitaisin jäädä kyllä toiseksi kehuineni :D khih :D Molempi parempi ;)

      Poista
  9. Oi miten kiva joulukalenteri idea ja täältäkin löytyy vanhoja joulukortteja vaikka kuinka paljon.Ehdottomasti omatekoinen joulukalenteri on paras!Mukavaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
  10. Hei,ottaisin mielelläni joululorut käyttöön hoitolapsilleni.Mukavaa viikonloppua<3 miakinnun75@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!