Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukoristeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukoristeet. Näytä kaikki tekstit

Joulurauhaa ja lenteleviä pe***leitä

Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen... Huh heijaa, joulu lähestyy huimaa vauhtia. Jännä, miten aika kultaa muistot ja joka joulu yllätyn siitä, miten kiukkuisia lapset osaavatkaan olla joulun alla. Kiukkuisia ja yliaktiivisia. Lähinnä tarkoittaen Taikaa tällä kertaa, mutta kyllä isommissakin lapsissa tietynlaista joulujännitystä on nähtävissä. Samoin itsessä. 

Tänään juttelimme ystäväni kanssa, että mikä ihme joulussa saa aikaan sen, että pinna kiristyy niin paljon. Toki kiukkuiset lapset samalla, kun itse hankkii lahjoja ja yrittää tehdä joulusta mahdollisimman kivan, alkavat pidemmän päälle vähän kiristämään pinnaa.  Mutta paljon herkemmin itsekin ärähtää nyt, kun normaalisti. Siinnä on kerrakseen ihanaa joulurauhaa, kun äitikin heittäytyy 3-vuotiaan tasolle kiukuttelemaan lelujen keräämisestä. Saattaapi olla, että äiti(kin) saa pelkkiä risuja ;) 



Hyvää joulun odotusta!



Joulutouhut alkavat olemaan hyvällä mallilla. Ruuat on hankittu ja melko valmiilla seteillä mennään, kuten tähänkin saakka. Tänään käytiin jo joulusaunassa. Huomenna paistetaan kinkku ja pidetään illalla porukalla kinkun maistiaiset. Oi joi, kinkku on kyllä parhaimmillaan hetki uunista ottamisen jälkeen! 

Sunnuntaina syödään koko porukan kesken jouluruoka, sillä illalla porukka alkaa hajaantumaan. Ilona lähtee isälleen ja HerraMiehen isommat lapset lähtevät äidilleen joulun viettoon. Minä, Taika, HerraMies ja Julia otetaan joulua kotona vastaan ja odotellaan maanantaista joulupukin vierailua. 

On vain kurjaa, kun joka vuosi HerraMies on sattunut olemaan muualla pukin käydessä. Miten se pukki aina sattuukin tulemaan juuri silloin, kun HerraMies on hakemassa puita tai vaihtamassa lamppua tai korjaamassa hyllyä. Perin kummallinen juttu...



nenätonttu
Tonttuja ikkunalla



Flunssa on rääkännyt meidän porukkaa koko tämän viikon, mutta alkaa näyttämään sille, että keritään ehkä jopa parantumaan ennen aattoa. Se olisi kyllä huippu kivaa! Itsensä täyteen ahtaminen jouluherkuilla on huomattavan paljon kivempaa, kun maistaakin jotain. Tosin, minun ruokahaluilla homma hoituu ilman makuaistiakin, mutta olisihan se kiva lisä kuitenkin... Khih. 



Vanha joulukoriste



Lapset saivat vapaat kädet koristelujen suhteen ja seuraava otos kuvaa mielestäni meidän joulukotia todella hyvin. Kaikki mahdolliset enkelit, pukit, tontut, kynttilät ja Taikan muovailema kala ovat sulassa sovussa ikkunalla. Pitäisiköhän pyytää toimittaja kotiin tekemään juttua meidän harmoonisesta joulukodista? 

Nooh, leikki sikseen. Meillä ei ehkä ole järin tyylikästä, mutta kotoisaa ja tykkään siitä, että lapsiperheessä näkyy lasten ajatusmalli ja heidän kätensä jälki. Tietenkään omasta laiskuudesta tässä ei ole milläänlailla kysymys ;) 


kynttelikkö
Lasten tekemää joulukoriste-taidetta


Lapsia jännittää jo kovasti, mitä saavat joululahjaksi. Saati, mitä minä tykkään heidän antamista lahjoista. Videotakin lahjojen avaamishetkestä on vaadittu lähetettäväksi, kun osa ei kerran ole paikalla. Minusta se on niiiiin symppistä! 

Tälläisiä jouluun laskeutumis-mietteitä täällä. Huutoa, naurua, tohinaa ja meteliä. Aika kotoisaa, mutta onneksi joulu on kerran vuodessa vaan ;) 

Ihanaa viikonloppua Sinulle <3 

JOULUKALENTERI. Luukku 20: Joulukoristeita



Ihanaa joulukuun 20:ttä päivää. Enää neljä yötä jouluu. Siis neljä! Wow! Kohta se on täällä, hiphei! Meidän tonttulaan saapuivat ensimmäiset joulukortit ja joka vuosi ne ilahduttavat yhtä paljon.  RouvaMuori laittoi ne roikkumaan sydän koristelluista pyykkipojista narulle. Sydämet olivat alunperin sinisiä, mutta onneksi hopeatussi on keksitty. 




HerraPukki laitteli ikkunoille kyntteliköt. Ihanasti tuli heti joulun tuntu, kun kyntteliköt sytytettiin. Ne ovat niin kauniita! Tonttujakin on ilmestynyt lisää. Alkaa olemaan tonttulassa aikamoisia tonttuja sielä sun täällä...




Taika-tontun kanssa koristeltiin olohuoneen yksi ikkunaruutu ikkunatarroilla. Kivoja, kun liimautuvat helposti, eivätkä sotke. Pienikin lapsi saa hyvin näitä laitettua. Muori laittoi lumiukot ja Taika-tonttu lumihiutaleet. 




Tonttulassa on paketoinnit valmiina, samoin koristelut kuusta lukuunottamatta. Vielä yksi kukka-asetelma odottelee tekoaan, mutta siitä lisää jokin muu päivä. Ruuatkin on ostettu ja tiedättekö, meillä alkaa olemaan valmista joulun tuloon. Mitenkäs teillä, vieläkö kiirettä riittää vai joko joulurauha alkaa hiipimään tupaan?  Ihana päivää Sinulle <3

pssst...Taika-tonttu on niin täpinöissään joulusta, ettei meinaa nukkua päivällä, muttei kyllä yölläkään. Saa nähdä, onko meillä, kuinka äärimmäisen väsynyt tonttu jouluaattona... 

JOULUKALENTERI. Luukku 7: Jouluisia askarteluita

joulukalenteri. 7



Hyvää joulukuun seitsemättä päivää Sinulle. Muori helpottaa tänään joulukiireitään kirjoittamalla joulukortit ja viemällä ne postilaatikkoon. Muistathan, että mikäli mielit saada joulukortit lähetettyä vähän edullisemmin, niin ne pitää postittaa viimeistään 12.12, eli ensi viikon tiistaina. Siihen saakka voi lähettää 0.95 euron hintaan kortit. Jos jostain syystä tuohon mennessä ei kerkeä joulukortteja lähettää, niin ei hätää! Normaalilla postimerkillä (1.40e) varustetut kortit kerkeävät perille ennen joulua, kun lähetät ne viimeistään 20.12. RouvaMuori kyllä "vähän" protestoi näitä postin hintoja. Joulukortit ovat aivan ihana perinne, mutta ikävää, että vuosi vuodelta niiden lähettäminen kallistuu ! Joka tapauksessa meidän tonttulasta niitä lähetetään. Niiden tekeminen on ihanaa, mutta niin on myös valikoiminen; mikä kortti kenellekkin ja niiden kirjoittaminen. Ja mikäs sen ihanampaa, kuin postilaatikolla käynti joulun alla, kun sielä odottaa joku kaunis joulukortti <3



Muista lähettää joulukortit ajoissa


Muori muistaa omasta lapsuudestaan, kuinka ihanaa oli tehdä hamahelmistä erilaisia kuvioita alustoille. Nykyään hamahelmiä näytetään käytettävän paljon erilaisissa koristeluissa. Ilona- ja Julia-tonttuset tekivät meille näin ihania koristeita niistä! Vielä nauhat noihin, niin ovat valmiita ikkunaan tai kuuseen laitettavaksi. Ylhäällä, oikealla oleva lumihiutale on tehty pimeässä hohtavista hamahelmistä. Jännä nähdä, kuinka hyvin hohtaavat illalla!



Joulukoristeita hamahelmistä


Hamahelmet siis asetellaan alustalle. Jouluisia malleja löytyy hamahelmet joulu - hakusanoilla vaikka kuinka paljon. Tästä klikkaamalla pääset Pintarestista katsomaan erilaisia malleja. 

Kun hamahelmet on aseteltu alustalle, ne silitetään keskilämmöllä leivinpaperin läpi. Liian kuumalla raudalla, liian kauan sulatettuna, sulaa myös pohja ja/tai hamahelmet sulavat siihen kiinni. Leivinpaperin läpi kyllä näkee hyvin, kun helmet alkavat sulamaan! Hetken jäähtymisen jälkeen kuvio irroitetaan alustasta. Itse silitän vielä toisen puolen leivinpaperin läpi.   Varoituksena: nämä ovat oikeasti tosi kuumia sulatuksen jälkeen, joten kannattaa varoa sormiaan! 



Hamahelmistä saa tehtyä kivoja joulukoristeita



Kiitos Ilona- ja Julia-tontuille ihanista hamahelmi-koristeista <3 Hamahelmistä tulee jatkossakin varmasti postauksia, sillä ovat tosi monipuolisia askartelujuttuja. Nyt sitten vielä RouvaMuorilta joululahjavinkki lapsiperheeseen: hamahelmi paketit! Ja kokemuksesta kerron, että vaikka näistä löytyy tosi halpoja malleja, suosittelen panostamaan laatuun. Monet "halppikset" ovat siitä kurjia, että alustat saattavat olla taipuneita, jolloin silitys ei onnistu kunnolla tai niiden "piikit" ovat niin lyhyet, ettei helmet pysy niissä, ja itse helmet ovat ihan erikorkuisia.

Ihanaa joulukuun jatkoa. Joulu lähestyy ihan hurjaa vauhtia! Pienin tontuista alkaa olemaan jo vähän kiukkuinen, odottaminen on välillä hirveän vaikeaa. Mutta toisaalta, hirmuinen uhma ja joulun odotus ei ole yhdistelmänä helppo tontullekkaan <3

Tontut ovat taas kuiskutelleet... Huomenna alkaa kuulema lahjojen paketoinnit... Luvassa siis vinkki kivan paketin tekoon. Mikäli huhut paikkansa pitävät, tälläinen paketti on ollut esillä jo instagramissa...

pssst... joko olet osallistunut Enkelin Eväspussin-herkkupaketin arvontaan? Linkkiä klikkaamalla pääset mukaan...

JOULUKALENTERI. Luukku 5: Kirje joulupukille ja Puttipajan joulukoristeet



Upeaa joulukuun viidennettä päivää Sinulle! Nyt alkaa tonttulassa jännitys kasvamaan päivä päivältä ja kaikki ovat ymmärtäneet joulun lähestyvän hurjaa vauhtia. Alle kolme viikkoa aattoon! Ihanaa, mahtavaa ja  upeaa! Muistatko lapsuuden jouluista, kuinka jännittävää oli kirjoittaa joulupukille? Meidän tonttu-lapsoset olivat ihan innoissaan, kun SE hetki koitti. Lelulehdet kaivettiin uudelleen esille ja voi sitä puheen ja naurun määrää, kun pohdittiin, mitä toivottaisiin tänä vuonna lahjaksi. Ilona-tonttu ei enää leluista juurikaan piittaa, mutta Julia-tonttunen vielä innostui lelulehtien siivittämänä leluhaaveisiin. Pieni taikamainen Taika-tonttu haluaisi kaiken... ja sitten vielä kaiken! Taika tekikin kirjeensä liimaamalla toiveidensa kuvat paperille. Liimasipa vielä muutamia tarrojakin pukin iloksi. Ja pyysi Ilonaa kirjoittamaan pukille: Hyvää joulua. Minulla on sinua jo ikävä <3










Lopulta kirjeet saatiin valmiiksi ja jätettiin tontuille, jotta vievät ne joulupukille.  Mitä sinun joulutoive-listassa lukee (tai lukisi, mikäli et sellaista kirjoita)?





Tänään on tonttulassa myös paneuduttu koristelun ihanuuteen. Muori sai mukavan paketin Puttipajalta. Onko Puttipaja Sinulle jo tuttu? Muori tutustui Puttipajan ihaniin tuotteisiin jo vuosia sitten ollessaan töissä Kouvolan Taito-Shopissa, jossa näitä kauniita käsintehtyjä kynttilöitä sekä suloisia sisustustuotteita oli myynnissä. Tiedätkö muuten, mistä Puttipaja on saanut nimensä? Toimitusjohtaja Terttu Kilpinen oli nimennyt pienen kynttilän Lilliputiksi. Ja lopulta kaikki kynttilät oli nimetty putti-sanan mukaan; Miniputti, Keskiputti jne. Karjalan murteessa on sanonta: "Oispa putti ollakseen - Oispa hyvä olla". Siitä tulee nimi: Puttipaja! 


Tämä enkeli pääsi koristamaan RouvaMuorin ja HerraPukin huonetta. Tämä jää esille joulun jälkeenkin.






Ihana tonttutyttönen-kranssi toivottelee Hyvää Joulua ja saa varmasti  hyvällä mielelle.




Nämä ulkotuliruukut ovat vastustamattomia! Kun kynttilä on poltettu loppuun, Muori koristelee niistä kukkaruukut. Näihin on mahdollista myös tilata täyttökynttilät, jolloin samaa ulkotuliruukkua voi hyödyntää moneen kertaan. Idea on upea, koska valitettavan usein ulkotuolien kuoret jäävät vain jätteeksi.





Huomiseen itsenäisyyspäivän kattaukseen tulee kuulumaan tämä kynttilä ja kaunis lasilautanen. Siitä lisää huomenissa. Tonttujen turinoista päätellen he ovat leiponeet jotakin huomiselle. Liekkö pitää taas tonttujen juoruilut paikkaansa...




Kiitos Puttipaja ihastuttavasta yhteistyöstä!


Lotalta terveisiä! Eilisen joulukalenteri luukun kysymykseen viitaten;  Lotalle maistui perinteinen luumutorttu... Ei jäänyt Millalle ja Martalle juuri mitään, kun Lotta naposteli tortun niin vauhdikkaasti. 




Eilen saatiin ihana yllätys. Naapuri, johon emme olleet vielä tutustuneet, tuli ison villasukka-korillisen kanssa käymään ja saimme valita jokaiselle sukat. Olikin ihan mielettömän kauniita sukkia! Uskokaa tai älkää, tämä Muori oli lähes sanaton! Katsokaa nyt, kuinka kauniita!!! 




Tämä on muuten Maatiaiskanasen Elämää-blogin sadas julkaisu! Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille. Kiitos, että kuljette matkassa mukana. Rakkaudella: RouvaMuori




JOULUKALENTERI! Luukku 1.



Ihanaa joulukuun ensimmäistä päivää ja tervetuloa odottamaan joulua yhdessä Ilona-, Julia ja Taika-tonttujen sekä HerraPukin ja RouvaMuorin kanssa!   Joulukuun ensimmäinen päivä on täynnä suurta odotusta ja innostusta. Päästään availemaan kauan odotettuja joulukalenterin luukkuja. Kuka on jo avannut tämän päivän joulukalenterin luukun ja mitä sait sieltä? RouvaMuorin joulukalenteri on tänä vuonna Veikkauksen arpakalenteri, josta tietysti on toiveissa kunnon voitto. Edellisestä arpakalenterista onkin jo vuosia (ja vuosia). Ja tokihan Muori pääsee nauttimaan Teekalenteristaan ja joulukalenteri-kynttilän loisteesta, kunhan tuo taikamainen Taika-tonttu käy nukkumaan päiväuniaan...

Talon pikkutontut ovat sen sijaan herkutelleet suklaalla. Voi sitä riemun määrää: joka päivä suklaatia! On tämä joulun aika mukavaa aikaa! HerraPukki on päässyt makostelemaan Salmiakkikalenteriaan ja availemaan Muorin tekemään Rakastan Sinua-joulukalenteria. RouvaMuori sai oikein suukon heti aamusta, ilmeisesti oli jotakin kivaa kalenterin luukussa! Ilona- ja Julia-tontut vain myhäilivät kalentereidensa teksteille. Jokaiselle päivälle oli kerrottuna jokin ihana asia näistä tonttusista. Mutta eivät nuo teinitontut enää ihan pienestä kaulaan kapsahda. Mutta hymyt kertoivat kyllä, mitä olivat kalentereistaan mieltä. Taika-tontun jouluruno ja -laulu kalenteri osottautui mieluiseksi. Tänään alkaa tässä torpassa joululaulut raikaamaan, tip tap tip tap! Tämän päivän lauluna oli: Sinivuorten yö.

Joulukuun ensimmäinen päivä on hyvä päivä kaivaa myös jouluverhot esiin ja virittäytyä niiden avulla joulun tunnelmaan. Meidän tonttulan jouluverhoissa on tonttusia (tietysti) ja vähän bling blingiä! Tämän tonttulan Muori on sen verran laiskaa sorttia, ettei viitsi kaikkiin ikkunoihin verhoja alkaa vaihtamaan...








Pikku hiljaa alkavat tontutkin hyppiä esiin piiloistaan... Katseleevat ja kuunteleevat, mitä kaikkea tapahtuukaan. Osaavat sitten kuiskia pukille, mitä toiveita kenelläkin jouluna on...





Mitä Sinun joulukuun ensimmäiseen päivään kuuluu?  

psssst: tontut tunnetusti osaavat olla vähän "lörppäturpia"... Kuulimpa huhun, että huomenissa olisi jotain herkkua tiedossa... Eikä meidän tonttula kuulema ole ainoa... 

Huomiseen  ja ihanaa joulukuuta Sinulle!!! <3

Kanojen joulutanssi ikkunassa ja kukka-asetelmien aloittelua

Monille varmaan on ikkunoissa olevat tontut ihan tuttu näky näin joulun alla. Meilläpä tanssii joulukanat! Etsin internetistä kana-aiheisen värityskuvan, jota tuunasin vain tonttulakin verran. Ilona ja Julia sitten värittivät ja leikkasivat nämä jouluiset värityskuva kanaset.




Itse olin ajatellut, että kaikki kanat voisivat olla mustia, valkoisia ja ruskeita, kuten Milla, Lotta ja Marttakin. Mutta lapset halusivat vähän väriä elämään ja kukas minä nyt olen sanomaan, että kaikki tanssivat joulukanat ovat vain tietynvärisiä? Kun olin laittanut kanat ikkunaan, niin totesin, että niiden värikkyys on ihan hauskaa ja hurmaavaa. Kuvaa jotenkin meidän perhettä, hyvin värikästä ja vähän ehkä outoakin! Khih!










Yritin ottaa meidän malli-kanoista kuvia, mutta eipä se ole yhtään sen helpompaa pienessäkään tilassa! Uskomattomia touhottajia!





Ruuantähteistä kilpailu, joten kaikki säntäilivät ympäriinsä! 




Itse olen tehnyt tänään vähän toisenlaisia askarteluita. Puuhastelin kukka-asetelmia. Niistä sitten myöhemmin lisää... Oli kyllä ihana tehdä asetelmia! Olen joskus vuosia sitten ollut kukkakaupassa joulun kiireapulaisena tekemässä jouluasetelmia. Tykkäsin hommasta todella paljon. Johtui ehkä siitä, että oli niin lyhyt pesti, ettei samojen asetelmien tekoon kerinnyt kyllästymään. Sen, mitä näistä materiaaleista ja muutamista muista kukkasista sain aikaisiksi, paljastan myöhemmin... 





Kävin viime viikolla sammaleen ja käpyjen keruussa. Muistathan, ettei sammalta saa kerätä ilman maanomistajan lupaa!







Teetkö Sinä joulun kukka-asetelmat itse vai ostatko valmiina?