Näytetään tekstit, joissa on tunniste esikasvatus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste esikasvatus. Näytä kaikki tekstit

Pähkäilyä taimista

Tänä vuonna paprikan taimet ovat kasvaneet todella huonosti. Alunperin vika oli ihan omani, kun hidastelin koulinnan kanssa, mutta sen jälkeenkään ei ole hurraamista kasvamisessa ollut. Tutkailin taimia ja ongelmana näyttää olevan huonot juuret jostakin syystä. 

En keksi tähän mitään muuta syytä, kuin alennuksesta hankittu taimimulta. Se oli ostettaessa todella märkää, eli ilmeisesti viettänyt talven ulkona ja mitä lie tapahtunut, kun juuret eivät siinnä lähde kasvamaan. 

paprikan taimia


Ostin nyt BioBizz Starters-Packin, sillä sarja vakuutti minut viime keväänä ihan täysin. Aloitin jo sirkkalehtivaiheessa RuutJuicen käytön ja viime vuonna taimet olivatkin todella komeita. Tässä vaiheessa vuosi sitten paprikat tekivät jo nuppuja. Tänä vuonna juuri ja juuri ensimmäisiä varsinaisia lehtiä. 

Viime viikolla taimet saivat ensimmäisen RuutJuice-annoksen, joten katsotaan, että lähteekö kasvu nyt kiihtymään. Toivotaan ainakin, että saavat juuret kuntoon. 


paprikan taimia


Ei ole vuodet veljiä keskenään. Viime vuonna siementen itäminen oli heikkoa, mutta itäneiden kasvu nopeaa. Tänä vuonna taas itäminen oli huippuluokkaa (samojen pussien siemeniä), mutta kasvu surkeista surkeinta.

Nooh, ei hätää. Edelleen kausi on vasta aluillaan, joten hyvin tässä vielä ehtii, jos kasvu nyt vain lähtee kunnolla käyntiin. Luotan kyllä BioBizzin voimaan! 

Vesiviljelyssä oleva paprika sen sijaan voi paksusti. Se näyttää todella nauttivan elämästään ja myönnettäköön, että saa tänä vuonna ihan erityisen suurta ihailua minulta. Älkää pitäkö ihan höyrähtäneenä, mutta olen muistanut moneen kertaan kertoa sille, kuinka upea ja komea hän on. Khih.


Vesiviljelyssä oleva paprika


Viikonloppuna kylvin tomaatitkin. Jutunjuuressa on asiasta lisää infoa. Kuten esimerkiksi, että mitä tomaatteja tänä vuonna kasvatan. Jutunjuuresta löydät siis Hillevin puutarha-blogin, jossa myös kertoilen puutarhailustani. 

Löydät tiesi sinne klikkaamalla tästä: www.jutunjuuri.fi


tomaatit itävät nopeasti


Täytyy myöntää, että tomaatin kylvö herätti jälleen super paljon uutta puutarhaintoa. Oli jopa vaikea pysytellä inhimillisissä rajoissa lajikkeiden kanssa, mutta uskokaa tai älkää; onnistuin. Olen vähän ylpeäkin itsestäni, sillä nyt ollaan todella kohtuullisissa määrissä. 

Tosin, vähän minua huolettaa, että riittääkö tomaatit. Onneksi vielä ehtii tekemään lisäkylvöjä, jos alkaa yöunet menemään tämän huolen kanssa.

Joko Sinä olet aloittanut tämän kauden kylvöpuuhat?

Ihanaa maaliskuuta!

Vielä viimeiset esikasvatukset

Sää on hyisen kylmä ja lunta satelee kolmatta päivää putkeen. Facebookin kautta olen nähnyt ihan hurjia lumimääriä muiden puutarhoissa ja ihan harmittaa kaikkien niiden kotipuutarhureiden puolesta, joiden kevätkukat peittyvät nyt valkoiseen peittoon. Tsemppiä! Kyllä se kesä sieltä vielä tulee, luotetaan siihen.

Sisällä kuitenkin kylvöpuuhat jatkuvat. Tänään sain sisäkylvöt päätökseen ja myönnettäköön, että ajattelin, että huh huh, vihdoinkin. Reilu 5 kuukautta on esikasvatuksia tehty ja kieltämättä odotan jo kovasti sitä hetkeä, että taimet saa ulos. 

Lisää aiheesta Hillevin puutarha-blogissa, jossa tällä kertaa aiheena viimeiset esikasvatukset. Pieni hetki enää odoteltavana ennen kuin alkaa kotipuutarhurin kulta-aika. Isketään sitä ennen kuitenkin vielä kertaalleen sormet multaan sisätiloissa!

Hillevin puutarha-blogi löytyy jutunjuuresta, joka on Pavunvarsi puutarhakaupan ylläpitämä puutarha-aiheinen lifestyle- ja blogisivusto. Hillevin puutarhaan pääset klikkaamalla tästä: https://jutunjuuri.fi/viela-viimeiset-esikasvatukset/





Ensi viikko alkaa kivoissa merkeissä, sillä on jälleen omavaraistelu-postauksen aika. Postaussarjaa kirjoittaa joukko bloggaajia, jotka kukin pyrkivät omalla tavallaan ja panoksellaan kohti omavaraisempaa elämää. Edellisen postauksen pääset lukemaan klikkaamalla tästä ja tosiaan, maanantaina klo 9 pääsee taas lukemaan uuden postauksen aiheesta. Teemana tällä kertaa kasvimaan parannus, maan muokkaaminen, ja aitaaminen. Näistä postauksista saa varmasti paljon upeita käytännön vinkkejä, sillä sarjaan osallistuu yli 20 bloggaajaa. Huikeaa! 

Maanantaihin siis! 

Ihanaa viikonlopun jatkoa Sinulle <3 

Taimien kasvun ihme

Taimien kasvu on jännä juttu. Toisaalta niiden kasvulle sokaistuu, eikä huomaa, kuinka nopeasti ne kasvavat ja toisaalta niiden kasvuvoima ihmetyttää joka vuosi. Itse aina kuvittelen, ettei ne kasva mihinkään, mutta onneksi otan niistä usein kuvia. Kuvista huomaa aina hyvin, kuinka valtava muutos taimissa tapahtuu esimerkiksi viikossa. 

Tänä vuonna etenkin paprikan taimet ovat kasvaneet ilahduttavan hyvin ja alkaneet tuottamaan satoa ajoissa. Parisenkymmentä raakiletta on jo kasvamassa. Ne myös kasvavat hurjaa vauhtia. Näin sisällä tuon kasvun huomaa paremmin, kuin kasvihuoneessa. 

Hillevin puutarha-blogissa lisää taimien kuulumisista (klik) ja kuva, miten ihanan hyvännäköiset juuret taimelle kasvaa Root!t-juurrutussienissä. 

Hillevin puutarha-blogi löytyy täältä: https://jutunjuuri.fi/


Taimien kasvu on ihmeellisen upeaa seurattavaa

Paprikat aloittivat kukkimisen

Paprikat ovat hyvässä kasvussa ja osa niistä alkaa jo availemaan nuppujaankin. Kevät on siitä ihanaa aikaa, että joka ikisestä kukasta on niin onnellinen ja jokaisen kukan ihan oikeasti huomaa. Niitä tulee ihailtua monta kertaa päivässä! Kun kesä koittaa, on kukkia niin paljon, ettei samalla tavalla tule enää huomioitua yksittäisiä kukkia kuin tähän aikaan vuodesta. 



Paprikan taimia



Gourmet on oranssi paprika. Se on meillä ensimmäistä kertaa kasvatuksessa. Helpon ja kiitollisen oloinen. Gourmet aloitti eilen availemaan ensimmäistä nuppuaan.



Gourmet-paprikan kukka

Ramiro Yellow-paprikan ensimmäinen kukka tälle vuodelle aukesi muutamia päiviä sitten.  Ihastuin lajikkeeseen viime vuonna, sillä sen hedelmien maku on aivan uskomattoman herkullinen. On myös erittäin helppo kasvatettava, joten siksi on varmaan tulevaisuudessakin meidän kasvatusvalikoimissa. 

Ei tuo kukkakaan hassumpi ole ollenkaan!


Ramiro Yellow-paprikan kukka



Molemmat  nyt kukintansa aloittaneet paprikat laitoin itämään 1.1, eli kylvöstä kukintaan meni n. 2,5 kk. Eli vielä ehtisi nämäkin kylvämään, jotta niistä ehtii satoakin saamaan loppukesästä. 

Itse laitoin vielä viime viikolla muutaman paprikalajikkeen multiin. Ihan kiva, jos osasta saadaan jo hyvissä ajoin satoa, mutta kuitenkin paprikoita riittää syksyyn saakka. Katsotaan, miten tämän toiveen suhteen käy.

Olen nyt käsin pölytellyt auenneita kukkia. Periaatteessa paprikalle riittäisi kevyt ravistelukin, mutta näiden ensimmäisen kanssa haluaa aina varmistaa pölytyksen. Eikä toki siltikään mikään ole niin varmaa kuin epävarma. 



Paprikan kukka 


Kohta kukintansa aloittaa myös Patio Red. Senkin nuput alkavat olemaan jo isoja ja pulleita. Tänä vuonna tein jotain, mitä en ole pystynyt aiemmin tekemään. Latvoin osan paprikan taimista siinnä vaiheessa, kun niissä alkoi näkymään ensimmäiset nuppujen alut. Haluan nähdä ihan käytännössä, millainen ero kasvussa silloin on. Yleensä en ole millään malttanut taimia latvoa, saati nuppuja nyppiä, mutta pitäähän sekin kokeilla, sillä usein paprika kehoitetaan latvomaan, jotta se haarautuu paremmin. Katsotaan, mitä tuleman siis pitää! 

Ihanaa uutta viikkoa Sinulle <3

Taimien hoitoa

Kuten tiedätte, täällä on jo taimien kasvatukset täydessä vauhdissa. Eri kokoisia taimia on pöytäpuutarhassa, makuuhuoneessa ja viherhuoneessa. Ajankohtaisia taimipuuhia siis riittää. 

Olin alunperin päättänyt, että kasvatan vain yhden taimen per lajike ja nypin ylimääräiset taimet pois kasvupoteista. Ajatuksena oli, että taimimäärä pysyisi maltillisena (voihan minunkin tapauksessani käyttää tuollaista ilmaisua?) ja säästäisin aikaa, kun en koulisi montaa samaa lajiketta. Riittäisi, kun vain istuttaisin jossain vaiheessa taimet suurempiin ruukkuihin. Yllätys yllätys, en onnistunut pysymään päätöksessäni...

Tein myös vertailua viime vuoden kasvatuksiin paprikan osalta. Ero on melko huima. 

Taimien koulimisesta ja lannoittamisesta sekä tekemästäni vertailusta pääset lukemaan lisää Hillevin Puutarha-blogista Jutunjuuri-saitilta. Klikkaa itsesi Hillevin Puutarhaan tästä. 





Tomaatti-hullun kausi on alkanut!

Nyt on tomaatin kylvöt aloitettu kunnolla. Yhteensä 41 lajikkeen siemenet on laitettu itämään. Muutama pihvitomaatti on jo itänytkin, mutta suurin osa on vielä visusti piilossa kasvualustoissaan. Kokeilussa on myös ensimmäistä kertaa Root!t-juurrutussieni, jossa voi siis myös idättää siemeniä. Super näppärää, kun sotkua ei synny ollenkaan kylvöpuuhissa. Meillä tulee helposti sanomista, kun multaa on ympäri keittiötä, mutta nytpä ei perhe huomannut ollenkaan, että olen ollut kylvötouhuissa. Paitsi ehkä siitä, kun tanssin ympäriinsä ja hihkuin, miten ihanaa on, kun tomaattikausi on käynnistynyt. Tosin HerraMies epäili, että olen vielä pulassa taimieni kanssa, eikä pulassa olo edes liittynyt taimimäärään...

Syy, miksi kuulema olen pulassa taimieni kanssa, selviää Hillevin puutarha-blogista, jossa on muutenkin lisää tomaatti-intoilua ja tietoa Root!t-juurrutussienistä. 

Hillevin puutarha-blogiin pääset klikkaamalla tästä. 



Tomaatin taimia


Paprikan kasvatus

Olen saanut paljon kyselyitä paprikan kasvattamisesta ja monista viesteistä on tullut ilmi, että sitä pidetään vaikeana kasvatettavana. Tämän vuoksi päätin tehdä postauksen, jossa kerron yleisesti paprikan kasvattamisesta ja kumoan tuon harhaluulon sen hankaluudesta. Toivottavasti ainakin osa uskaltautuu postauksen myötä kokeilla paprikan kasvatusta.

Huom: chilit ovat myös paprikoita, eli näillä samoilla ohjeilla onnistuu myös niiden kasvatus.


paprikan kasvattaminen on palkitsevaa



ESIKASVATTAMINEN


Se, mikä paprikoissa on ehkä hankalaa, on sen vaatima pitkä esikasvatus. Osa lajikkeista vaatii jo tammikuussa esikasvatuksen aloituksen ehtiäkseen satoon, mutta suurin osa ehtii tekemään satoa, kun kylvön tekee viimeistään maaliskuussa. 

Jos käytettävissä on jonkinlainen kasvivalo, niin esikasvatus kannattaa aloittaa ajoissa. Itse aloitin jo tammikuun alussa, mutta myönnän olevani turhan ajoissa. Vielä siis ehtii oikein hyvin!


Kylvö


Paprikan siemenet voi kylvää kylvö- ja taimimultaan, turvepelletteihin tai kookosmultaan. Siemenet peitetään ohuelti ja kylvös kastellaan. Myös kylvölautta on toimiva tapa idättää paprikan siemeniä. Jos kylvölautta on ihan uusi juttu, niin löydät tästä klikkaamalla postauksen, jossa on ohje kylvölautan tekemiseen.  

Paprikat itävät parhaiten lämpimässä paikassa, esimerkiksi lattialämmityksen tai lämminvesivaraajan päällä. Paprikoiden itäminen saattaa olla hyvinkin hidasta puuhaa lajikkeesta riippuen. Osa itää muutamissa päivissä, mutta osassa menee useampi viikkokin. Ei kannata siis heittää kylvöksiä pois, vaikkei mitään tapahtuisi ensimmäisen viikon tai edes kahden aikana. Kannattaa kuitenkin huomioida, ettei kylvökset pääse kuivahtamaan. Valmiit mini-kasvihuoneet ovat siitä käteviä, että niissä kosteus pysyy hyvin. Jos minikasvihuone on tiivis, niin tuuletuksesta pitää huolehtia, mutta harvoin ne kovin tiiviitä ovat. Jos näyttää sille, että kansi on kokoajan kostea, niin kantta kannattaa raottaa.

Itämiseen paprikan siemenet eivät tarvitse valoa, mutta heti kun sirkkalehdet ilmestyvät, kylvökset siirretään valoon. Jos löytyy paikka, jossa on vähän viileämpää kuin normaalissa huonelämmössä ja valoisaa, niin se on aivan ihanteellinen paprikalle, mutta yhtälailla normaalissa huoneenlämmössä homma onnistuu. Tammi-helmikuussa lisävalaistus on ehdottoman tärkeä, mutta maaliskuussa valoisalla ikkunalaudalla valo jo riittää.



Chilin taimi


Kouliminen ja lannoittaminen

Kun taimissa on kaksi varsinaista lehtiparia, ne koulitaan omiin ruukkuihinsa. Taimet istutetaan samaan syvyyteen kuin aiemminkin.  Parin viikon päästä voidaan aloittaa lannoitus. Itse olen tehnyt usein niin, että olen laittanut jo koulintavaiheessa ruukun pohjalle lannoitetta annosteluohjeiden mukaisesti ja peittänyt lannoitteen mullalla. Päälle olen istuttanut paprikan taimen. Kun juuret kasvavat, ne löytävät lannoitteet, eikä lannoituksesta tarvitse huolehtia erikseen. Nestemäisten lannoitteiden antaminen aloitetaan koulimisesta parin viikon jälkeen. Ensin kannattaa antaa ihan mietoa lannoitevettä, jottei lannoita liikaa.

Paprikoille on olemassa ihan omia paprika-lannoitteita, mutta niille sopivat myös esimerkiksi kanankakkarakeet tai lannoite-puikot. Kaikilla lannoitteilla on omat annsoteluohjeistukset, joten ne kannattaa katsoa paketin kyljestä ja noudattaa niitä.

Taimien lannoittamisesta löydät lisää tietoa täältä: klik klik.


Paprikan esikasvatus aloitetaan aikaisin, jotta ehtii saamaan satoa


ISTUTTAMINEN VARSINAISELLE KASVUPAIKALLE


Paprikan taimet voi istuttaa varsinaiselle kasvupaikalle, kun hallanvaara on ohi. Muista karaisu! Karaisu tarkoittaa sitä, että taimet viedään ulos lyhyitä aikoja kerrallaan ennen kuin ne jätetään kokonaan ulos. 5-10 minuuttia ensi kerralla ja siitä vähitellen aikaa lisäten. Paras sää alussa olisi pilvi-poutainen, tuuleton päivä. Taimet kannattaa ensin viedä tuulen suojaisaan paikkaan, johon aurinko ei porota. Ne voi myös suojata harsokerroksella, joka suojaa niitä sekä tuulelta että auringolta.

Parin viikon kuluttuja taimet ovat jo tottuneet ulkoilmaan ja ne voi istuttaa varsinaiselle kasvupaikalleen JOS lämpötilat sen sallivat. Paprika on arka kylmälle, joten lämpötiloja kannattaa tarkkailla.

Kasvihuoneeseen taimet yleensä saa toukokuun loppupuolella ja avomaalle kesäkuun alussa tai puolivälissä. Riippuen aivan keleistä. Suosittelen olemaan mielummin aina ylivarovainen, kuin ottamaan riskin hallasta. On nimittäin todella harmi, jos pitkään esikasvatetut taimet kuolevat hallan vuoksi.

Taimet voi istuttaa joko suurehkoon ruukkuun tai kasvihuoneessa maahan.  Taimet istutetaan samaan syvyyteen, missä ne olivat esikasvatuksessakin. Tavallinen puutarhamulta sopii hyvin paprikalle.

Itse suosin varastolannoittamista tässä kohtaa sen helppouden vuoksi. Varastolannoituksessa lannoitteelle tehdään kolo noin 10 sentin päähän taimesta, johon lannoite annostellaan sen ohjeiden mukaan ja peitetään mullalla. Varastolannoite uusitaan noin kuukauden kuluttua.  Yhtälailla paprikat voi lannoittaa kasteluveteen lisättävällä lannoitteella. Miten kukakin tykkää :) Paprika tarvitsee reilusti kaliumia, joka parantaa sadon laatua ja määrää. Liikaa typpeä sisältävät lannoitteet sen sijaan rehevöittävät kasvua sadon kustannuksella. Jos on epävarma sopivasta lannoitteesta, niin kannattaa valita valmis chili- tai tomaattilannoite.



Monanta-paprika



Hoito

Paprikoita kastellaan säännöllisesti. Korkeaksi kasvavat paprikat kannattaa tukea ajoissa, sillä viimeistään hedelmien kasvaessa taimet alkavat kaatuilemaan ja pahimmassa tapauksessa katkeavat.

Muuten paprikoiden hoito on hyvin vaivatonta. Tuholaisia kannattaa tarkkailla, sillä kirvat, ansarijauhiaiset ja vihannespunkit viihtyvät niissä. Sumuttamalla kasveja voi hyvin ehkäistä tuholaisten tuloa. Jos tuholaisia huomaa, niihin kannattaa reagoida välittömästi. Itse en tykkää käyttää tuholaistorjunta-aineita, vaan olen käyttänyt ötököiden häätöön vesisuihkuttelua ja joskus olen myös käyttänyt mäntysuopaliuosta. Mäntysuopaliuoksen käyttö tosin ei enää nykypäivänä ole sallittua. Nokkosista saa tehtyä luonnonmukaista tuholaistorjunta-ainetta.

Paprikoita ei yleensä tarvitse pölyttää. Halutessaan pölytyksen voi kuitenkin hoitaa sormin tai siveltimellä siirtämällä siitepölyä kukasta toiseen tai kevyesti ravistamalla kasvia.

Sato

Paprikoita voi syödä, missä kypsyysvaiheessa tahansa. Maku on aina vähän erilainen. Kannattaa maistella eri vaiheessa paprikoitaan :) Loppusyksystä ennen halloja paprikat voi kerätä huoneenlämpöön kypsymään.


Eikö totta, ei kuulosta hankalalle? Eikä se sitä olekaan! Rohkeasti vain kokeilemaan paprikan kasvatusta, oli sitten kyseessä makeat tai tuliset lajikkeet! Jos tulee kysymyksiä, niin kysykää ihmeessä. Itse en ole alan ammattilainen, ainoastaan hyvin innokas harrastaja, joka uskoo siihen, että kokeilemalla oppii, eikä kasvatuspuuhat ole rakettitiedettä.

Kylvökalenteri

Kylvökalenteri on siitä näppärä juttu, että sen avulla on helppo seurata, ettei tietyn kasvin esikasvatuksen aloitusaika sujahda ohitse. Sen ohjailemana on näppärä myös hankkia tarvittavat siemenet ja kenties ylimääräisiä ostoksia ei tule edes tehtyä. Khih, niinhän sitä luulisi! 

Joka tapauksessa kylvökalenteri kannattaa itselleen tehdä, sillä sen tekemiseen ei kulu kuin pieni hetki ja sen apu on todella suuri.

Hillevin puutarha-blogissa lisää asiaa kylvökalenterista, sekä minun oma kylvökalenterini esikasvatettavien kasvien osalta. Uskokaa tai älkää, sehän näyttää ihan tyhjältä! 




Kylvökalenteri helpottaa esikasvatuksen ajoitusta

Parhaat tomaattilajikkeet vuonna 2018

Olen tehnyt 5 postausta käsitellen viime kesän tomaattilajikkeitani. Ne postaukset sisältävät kuvia ja tietoa pienestä osasta niistä lajikkeista, joita kasvatin. Osa lajikkeista osoittautui jokskin muuksi kuin piti ja osasta on kuvat hukassa, joten kaikkia en postauksissa käsitellyt.

Tähän postaukseen kuitenkin kokoan yhteen ne lajikkeet, jotka pääsivät jatkoon. Jatkoon pääsyyn vaadittiin jokaiselta lajikkeelta todella hyvää makua ja runsasta satoa. Pelkkä kaunis ulkonäkö tai keskinkertainen maku ei riittänyt jatkoon pääsyyn,  sillä tälle vuodella on odottamassa melkoisen iso määrä uusia lajikkeita, eikä kaikkia pysty millään kasvattamaan. Osa lajikkeista jäi myös hautumaan, että meneekö jatkoon vai ei, sillä osa hyvistäkin lajikkeista piti karsia. Jos näyttää, että tilaa riittää, niin sitten nuo kiikun kaakun-lajikkeet päätyvät kasvatukseen.



Itse kasvatetut tomaatit ovat parhaita


Eli jatkoon pääsivät seuraavat lajikkeet. Nimeä klikkaamalla pääset postaukseen, jossa siitä on kerrottu lisää.

Blush - oranssi luumutomaatti
Tigerella - raidallinen runkotomaatti
Pink Baby Plum F1 - vaaleanpunainen runkotomaatti
Dasher - punainen runkotomaatti
Tiger F1 - raidallinen runkotomaatti
Zolotoi Samorodok - oranssi runkotomaatti, ISO
Citrina - keltainen runkotomaatti
Aranka - punainen runkotomaatti
Black Sea Man - tumma runkotomaatti, ISO
Garden Berry, eli mansikkatomaatti - punainen runkotomaatti
Lemon Cherry - keltainen runkotomaati
Costoluto Fiorentino - punainen runkotomaatti

Tomaattihulluus <3


Nämä pääsivät myös jatkoon, mutta niistä ei löydy muista postauksista tietoa, joten kerron niistä tässä vähän enemmän. 

Red Profusion F1- punainen amppelitomaatti. Yksi taimi riittää täyttämään amppelin. Ihan mielettömän hyvä ja vahva tomaatin maku. Todella runsas satoinen.

Green Envy F1- vihreä luumutomaatti. Pienet erittäin makeat hedelmät. Tämän haaste on kerätä tomaatit oikeassa vaiheessa, sillä ne muuttuvat pehmeäksi ennen kuin ovat kypsyä. Kun tomaatti muuttuu vähän läpinäkyväksi, niin sitten nämä ovat parhaimmillaan. Ihania herkkuja! 


Seuraavat lajikkeet ovat ehkä jatkossa-listalla ja niistä löytyy lisää tietoa nimeä klikkaamalla.

Black Cherry -  tumma kirsikkatomaatti
Vesuvia Giallo - keltainen runkotomaatti
Wooly Blue Jay - sininen runkotomaatti


Vain parhaat tomaattilajikkeet pääsivät jatkoon



Kohta päästään valmistautumaan uuteen tomaatti-kauteen. Se jos, mikä on ihanaa <3 Kuka muu odottaa jo innolla tomaatin kylvöjä?

Koko tomaatti lajikkeet 2018 sarja : (otsikkoa klikkaamalla pääsee kyseiseen postaukseen)

Osa 5
Osa 1
Jatkoon päässeet lajikkeet

Tietoa tomaatin kasvatuksesta:

Tomaatin kouliminen
Taimien lannoitus
Istutus ja hoito

Jee, nyt itää!

Ensimmäinen paprika on itänyt ja voi, miten riemullista tuon pienen "koukun" nousemista on seurailla. Monta kertaa päivässä pitää käydä kurkkimassa, joko sirkkalehdet olisivat tulleet näkyviin. Joka vuosi ensimmäiset kylvöt aiheuttavat samanlaisen höpsähdyksen, joka saattaa jonkun mielestä vaikuttaa perinjuurin kummalliselta. Mitä ihmeen iloa joku voi saada mokomasta pienestä taimen rääpäleestä, jota ei edes uskoisi kasvin aluksi? 

Mutta kun tietää, että se on alku sille, että pääsee jossakin vaiheessa ihailemaan sen taimen kukintaa ja hedelmien kasvatusta. Ja lopulta, se palkitsee kasvattajansa herkullisella, tuoreella paprikalla. Hjamiii! 






Kasvien kasvun seuraaminen on niin mahtavaa. Miten voikaan pienen pienestä siemenestä tulla lopulta suuri, satoa tuottava kasvi? Se on aivan hämmentävää ja toisaalta myös niin palkitsevaa. Minä olen hoivannut, huolehtinut ja auttanut tuota kasvia kasvamaan ja kukoistamaan. Samalla, kun itse hoidan kasvia, se hoitaa minua. 

Tänä talvena olen erityisesti tuota kasvien hoivaa kaivannut ja tarvinnut ja siksi tuon pienen taimikoukun esiintulo tuntuu suurelta juhlalta. Ihan pian pääsen sitä hoivaamaan ja siitä huolehtimaan. Ihanaa ihanaa! Tuntuu heti, että on pikkuisen helpompi hengittää. 

Täällä elellää muutenkin jänniä aikoja. Odotan kirjani ensimmäisiä taittomalleja saapuvaksi ja päivä päivältä kirjan julkaisu alkaa jännittämään enemmän. Prosessi on ollut pitkä ja osittain myös tuskainen. Odottaminen ei todellakaan kuulu vahvuuksiini ja odottamista on joutunut harjoittelemaan nyt oikein urakalla. Ala on myös itselleni niin tuntematon, että en tiedä, mikä aina kuuluu asiaan ja mikä ei ja uskokaa tai älkää, minun mielikuvituksella varustettu henkilö saa todellisia mörköjä kehitettyä päässään odotellessaan, khih. Ja voi, miten itsekriittisyys voikaan ruoskia välillä lujaa! Ihan vain odotellessa. Khih. 






Nyt onneksi pääsen keskittymään taimien itämiseen ja aion todella imeä niiden kasvun seuraamisesta kaiken positiivisen energian itseeni ja voimaannuttaa itseäni niiden avulla. Tämä kotipuutarhuri ihan todella kaipaa nyt puutarhaterapiaa <3 

pssst... saattaapi olla, että myös kirjassani näitä asioita käsitellään ;)

Mukavaa torstaita Sinulle <3 

Tomaattihullun puuhailuja

Tänään kylvin lisää tomaatteja. 24 erilaista tomaattia ja yhden tomatillon, joka on itselleni aivan uusi tuttavuus. Lajikkeiden nimet eivät varmaan monelle kerro juuri mitään, joten lainaan siementen ostopaikoista kuvat tähän postaukseen. Kuvasta löytyy tieto, mistä sivustolta kuvat on otettu. 





Jotta pysyn kärryillä itse, mitä missäkin kookospotissa on, laitoin vihreän minikasvihuoneen kylkeen maalarinteipillä nimet lajikkeille. Pinkin kasvihuoneen lajikkeet kirjoitin vihkoon. 









Sitten onkin lajikekuvien vuoro. Osan näistä lajikkeista olen esitellyt Mielenkiintoinen tomaattikesä tulossa-postaussarjassa. Laitan niihin linkit postauksen loppuun.

Abracazebra. Fataliiseeds.net



Amish Gold. Fataliiseeds.net

Black Dragon. Fataliiseeds.net

Black Emperor. Fataliiseeds.net

Blue Bayou. Fataliiseeds.net

Blue Green Zebra. Fataliiseeds.net


Blue Pitts. Fataliiseeds.net

Kudesnik (Magician). Fataliiseeds.net

Lemon Cherry. Fataliiseeds.net

Muddy Water. Fataliiseeds.net


P20 Blue. Fataliiseeds.net

Roman Candle. Fataliiseeds.net

Emerald Gem. Fataliiseeds.net


The Tracy of a Flying Dragon. Fataliiseeds.net


Wooly Blue Jay. Fataliiseeds.net


Seuraavan tomaatin hauskuus piilee siinä, että se tekee satoa nopeasti. Sivuston mukaan ensimmäisiä tomaatteja on päässyt maistamaan jo 55 päivän kuluttua kylvöstä. Se on tomaatille todella nopeaa kehitystä. Mielenkiinnolla odotan tätä ja ajattelisin, että on etenkin lapsiperheisiin mainio lajike nopeutensa vuoksi! 


World´s smallest. Fataliiseeds.net


Ananas Noire. Premier Seeds Direct.


Sweet Casaday. Premier Seeds Direct

Garden peach. Premier Seeds Direct

Artisan Blush Tiger. Premier Seeds Direct

Ukranian Purple. Premier Seeds Direct

Chocolate Pear. Premier Seeds Direct



Tomatillo. Premier Seeds Direct


Citrina. Kuva: Elsa Jääskeläinen.


Tiger ja Musta Prinssi

Maaliskuu on hyvä aika kylvää tomaatit. Itse olen kylvänyt osan lautalle (ohjeet löytyy täältä), osan kylvö- ja taimimultaan ja osan kookospelletteihin. Kylvökset olen idättänyt vesivaraajan päällä, jossa on lämmintä. Itämisen jälkeen olen siirtänyt taimet valoon. Noista Mielenkiintoinen tomaattikesä-postauksista löytyy aika paljon tietoa tomaattien kasvatuksesta. 



Vielä kerkiää hyvin siemenetkin tilaamaan kotimaasta. Kokemukseni mukaan ainakin Fataliiseeds.net´istä tulee tilaukset todella nopeasti!

Mitenkäs teidän keskiviikko on sujunut? Meillä on herätty 3.30, kun Taika on kipeänä. Taidan itsekkin lähteä pienille unosille, mikäli tyttö nukahtaa päiväunilleen. Aurinkoista päivää Sinulle <3