Päivän kauhunhetki ja kanojen valmistautuminen talveen

Sulkalauma on siirtynyt jo joitakin viikkoja sitten talvikanalaan, mutta päivittäin he vielä pääsevät ulkoilemaan. Kun ilta alkaa pimenemään, he menevät itse sisälle ja käymme vain laittamassa ovet kiinni ja toivottamassa hyvää yötä.  Päivällä sitten taas vapaus koittaa, kun ensin on työt tehty, eli munittu. 

Kesän ajan sulkalauma oli siis kesäkanalassa, joka koostuu aidatusta ulkotarhasta ja vanhasta koirankopista tuunatusta pienestä sisätilasta, jota laajennettiin munintakopilla ja sisälle tehtiin myös orsitilaa. Tai siis, emme me tehneet vaan HerraMies teki, khih. Kesällä avasimme aina tarhan oven aamulla ja illalla suljimme sen. Eli periaatteessa nyt ei ole muuttunut mikään muu kuin paikka. 

Aluksi kanat piti yksitellen viedä talvikanalaan, koska he eivät sinne suostuneet menemään itse ja Sulo ensimmäisen yön viettikin kesäkanalassa yksin, kun ei uskaltanut talvikanalaan mennä. Seuraavana aamuna hän marssi sinne jo rouviensa luokse. Nopeasti kanat kuitenkin oppivat, mihin iltaisin mennään ja nyt ne sielä jo aina odottelevatkin orsillaan hyvän yön toivottelijaa. 

Maatiaiskanat

Kanat pysyvät onneksi tässä tontilla vapaana ollessaan, vaikka usein ovat niin rajalla, että ihan ihmettelen, etteivät ne ole marssineet rajojen ulkopuolelle. Harmi, etteivät ne ole oppineet varomaan autoja, sillä jos ne menevät tuohon tielle, niin huonosti käy. Omalla ajotielläkin saa olla todella varovainen ja tänään koimmekin ensimmäisen kauhunhetkemme asian tiimoilta. Fenix on niin ihmisrakas, että pöllähtää aina samantien luokse, kun pihalle menee ja yrittää tulla sisälle taloon sekä myös autoon. HerraMies oli lähdössä ruokatunnilta takaisin töihin ja yht äkkiä hän tulee takaisin sisälle ja sanoo, että Fenix lensi suoraan auton alle. Arvatkaa, kuinka paljon säikähdin! Onneksi sain kuulla, että ilmeisesti kananen on kunnossa, mutta HerraMies pyysi, että tulen sitä vielä katsomaan. En ollut ainoa, joka oli "vähän" säikähtänyt. En tiedä, millaisia suojelusenkeleitä kanoilla on, mutta kunnossa tyttelimme on, onneksi! Pikkuisen kyllä itkeä tirautin, kun säikähdin niin paljon.

Puolta tuntia ennen tätä tilannetta meille tuli postipaketti kotiin ja varoitin sitten kuskia, että kanat ovat tontilla vapaana. Kuski sanoi vähän ehkä naureskellen, että nooh, hän varmaan linttaa ne alleen, kun lähtee peruttamaan, johon totesin, että ne eivät tosiaan osaa autoja varoa, että tarkkana saa olla. Huumorintajussani on "lieviä" aukkokohtia, eikä tälläiset kanojen päälle ajamiset vielä lisäyksellä: Nooh, nyt syksyllähän ne joutavatkin pataan, uppoa huumoriini millään. Saatoin olla aika töykeän kuuloinen ilmoittaessani melko napakasti, että meidän kanat eivät mihinkään pataan päädy ja ovat meidän lemmikkejä.  Uskon, ettei kyseinen henkilö millään pahalla näitä heittoja sanonut ja kanan omistajana kuulen näitä aika-ajoin, mutta ne sapettavat ja loukkaavat.  

Olen törmännyt siihen, että kun kana kuolee, tulee joku sanomaan, että noh, siitähän saa hyvän paistin. Kyllä meilläkin kanaa syödään, mutta nämä ovat meidän lemmikkejä, joten siinnä on melkoinen ero. Ei kukaan taitaisi sanoa koiran tai kissan omistajalle, että ai, teidän lemmikki kuoli, mutta eihän se haittaa, syökää pois. Järjellä ymmärrän, ettei kukaan halua loukata tälläisillä kommenteilla, mutta kanat ovat itselleni niin rakkaita, että aina ne sanat satuttavat. Mutta noh, se siitä paasauksesta.

Kanat ulkoilemassa

Lotta-parka kärsii sulkasadosta ja on ihan järkyttävän näköinen tällä hetkellä. Martta on jo sulkasadostaan toipunut, se näytti lähes yhtä hurjalta kuin Lottakin. Lotalla on rinta ja pylly ihan paljaana, mutta uudet sulat ovat jo kasvamassa. Jos en olisi tietoinen sulkasadosta, niin voisin olla melko huolissani tuosta sulkarouvasta.  Ei ehkä kanojen missikilpailuihin olisi juuri nyt asiaa...

Sulkasato saa kanan näyttämään hurjalta

Sulo on kesyyntynyt tosi paljon, eikä enää hätäänny, kun menemme lähelle. Emme yritä siihen koskea, vaan annamme hänelle tilaa. Kuitenkin itse tulee jo noin puolen metrin päähän ja pysyttelee siinnä ihan rauhallisena. Tämän suurempaan kesytykseen meillä ei ole tarkoitustakaan pyrkiä. Itselleni tärkeintä on se, ettei eläin stressaannu aina, kun menen lähettyville, sillä aluksi Sulo selvästi pelkäsi ihan kamalasti. Se tuntui itsestänikin tosi kurjalle, kun en tosiaan halua eläimelle aiheuttaa pahaa oloa. Nyt se onneksi on jo huomannut, ettemme tee mitään pahaa hänelle emmekä hänen rouvilleen. 

Kukko

Talviaikana kanoista en hirveästi postaile, sillä sisätiloissa kuvaaminen on aika hankalaa. Mutta toki sulkalauma aina välillä lähettää kuvaterveisiä faneilleen, vaikka kuvien laatu onkin aina ihan surkea.  

Talvikanala

Tälläinen on siis sulkalauman talviasumus.  Joka päivä he ovat jo ovella vartomassa, että milloin tullaan päästämään vapaaksi. Ja voi sitä riemua, kun ovi aukeaa. Saati, jos saa vielä vähän rusinoita tuliaiksi. Ne ovat herkuista parhaimpia! Talvella meinasin kasvattaa sulkalaumalle ohraa, jotta saavat edes joskus maistella vihreää. Nyt ulkona sitä vielä onneksi riittääkin, mutta tulossa on pitkä aika, jolloin kaikki vihreä on lumen alla. 

Kanojen talviasumus

Sulkalaumalta terveisiä kaikille ja mukavaa torstaita!

Eläinkuvauksen surkuhupaisuus

Kaikki eläimiä kuvanneet tietävät, että toisinaan otokset ovat jotain aivan muuta kuin ajatus oli. Toki myös ihmisillä on välillä kuvissa ihan höpsöjä ilmeitä, joten miksipä ei sitten eläimilläkin voisi olla. Tänään ajattelin kuvata sulkalaumaa, kun olivat niin söpiksiä ruskan värittämällä pihalla. Osa otoksista sai nauramaan, joten sen sijaan, että esittelisin ne onnistuneet otokset, esittelenkin nyt muutamia hihityksiä aiheuttaneita kuvia tai muuten vain pieleen menneitä...

Pariskunta näyttää sille, kuin olisi tullut pahempikin ryppy rakkauteen. 

- "Mie en puhu siulle enää"

- "No ei kuule haittaa, en miekää siulle, ettäs tiiät!"

Parisuhdekriisi

Olin kuvaamassa Marttaa, mutta hommasta ei meinannut tulla mitään, kun neitokaisella oli kokoajan pesupuuhat menossa ja näytti sille kuin reppanalta olisi niskat melkein nurin. Yht äkkiä Sulo päättikin, että heiii, nyt on minun vuoroni päästä kuvaan. Voittaisikohan tällä jonkun luontokuvaus palkinnon? 

Eläinkuvauksen vaikeus

Usein kanakuvissa on ongelmana se, että aina jossakin kulmassa on näkyvissä joku muu kananen. Ei sinällään haittaa, mutta näyttää vähän hassulta, jos kuvassa on vain jonkun koivet (tai pehva niinkuin yleensä). Sulollakin jäi harjan asettelu vähän kesken ja selkeästi vaatii pientä kynsienlakkausta ennenkuin kuvaussessio saa jatkua!

Aina ei voi onnistua

Sulo räpisteli jostain syystä siipiään vähän väliä ja usein juuri silloin, kun en kerinnyt siihen mukaan. Lopulta kun sain siivet hienosti kuvaan, on Sulo harmaan silmänsä kanssa kuin pahempikin peto konsanaan. Ei kauhean luottamusta herättävä kuva... Haluaisitko törmätä tähän kukkoon meidän pihassa? ;) Tästä voisi tulla joku varoituskyltti tuohon portin pieleen...

Hurja kukko

Kun käyn kyykkyyn kuvaamaan, juoksee lauma kipin kapin luokse kerjäämään rusinoita. Välillä heittelin rusinat sitten vähän kauemmaksi, mutta nopeasti kaverit palaavat takaisin. LISÄÄ NIITÄ RUSINOITA NYT HETI!

Aina ei voi onnistua

Voi Sulon komeaa helttaa. Ei välttämättä se suloisin näky, kun kunnolla ravistelee päätään :D Mutta tämä kuva hervoitti meidän poppoossa kunnon naurut, joten se ansaitsee ehdottomasti paikkansa tässä postauksessa.

Hassu eläinkuva

Tälläisiä otoksia saatiin tänään aikaiseksi. Joku muu päivä esittelen vähän toisenlaisia kuvia. Ovat hyö vaan niin hassuja tyyppejä! 

Hassun hauskaa tiistai-iltaa Siulle <3

Suloa iltaasi!

Kuten otsikosta voi päätellä, on uusi perheenjäsenemme saanut nimen. Sulo. Kiitoksia Hirnakka nimiehdotuksesta. Sopi tälle herralle kuin nokka päähän. Hän on tosiaan suloinen. Tänään hän pääsi maistamaan ensimmäistä kertaa vapautta. Voinette kuvitella, miten ihmeissään oli aluksi.

Kun avasin häkin oven, lähtivät sulkarouvat vauhdilla maistelemaan ruohoa, mutta Sulo-parka jäi hädissään häkkiin ja huuteli, että tulkaa nyt ihmeessä takaisin. Hetken kuluttua hänkin uskaltautui tulemaan ulos ja sielä nyt pihassa lauma tepastelee tyytyväisenä.

Vielä ei Sulo osannut alkaa nurmikkoa syömään, mutta eipä varmaan mene kauaa, kun huomaa, miten kiva pihalla on itse etsiä herkkuja naposteltavaksi. Eilen oli tosi söpöä, kun menin illalla kurkkaamaan, että onko laumalla kaikki hyvin ja sieltä munakopissa Sulo oli kaikkien rouviensa kanssa. Kaikki olivat ihan kiinni toisissaan ja hyvin näytti elämä maistuvan. 

Martta näyttäisi olevan eniten Sulon mieleen. Marttaa hän aina hännystelee, mutta kovin on herrasmies. Saa nähdä, alkaako hän jossain vaiheessa polkemaan vai tyytykö vain pitämään muuten jöötä rouvilleen.

Hyvin on Sulon alku sujunut meidän perheessä. Ihmisiä kohtaan hän on tosi arka, mutta paljon on reipastanut jo näissä muutamissa päivissä. Ensimmäisinä päivinä hän sinkoili ympäriinsä heti, kun lähestyimme. Nyt juttelee rauhallisesti, mutta pysyttelee vähän matkan päässä. Pääasia, ettei ahdistu, kun tulemme luokse. Eikä tietenkään hyökkäile meidän kimppuun. Ujo toki saa olla <3

Nyt kun olen katsellut tuota Sulo-herraa, niin olen moneen kertaan pohtinut, että ovat kaikin puolin kuin yö ja päivä HerraKukkosen kanssa. Koko tämän komistuksen olemus henkii rauhallisuutta. Klo 6.15 alkaa kuulumaan kiekuminen, mutta sen verran hiljainen ääni on, ettemme ainakaan itse siitä ole häiriintyneet ollenkaan, vaikka pihalla Sulo onkin. Olettaisin, ettei kukaan naapurikaan ole, kun ei ole viestejä tullut. Pyysin, että ilmoittavat, jos kiekuminen kuuluu heille aikaisin aamulla.

Suloista torstai-iltaa Sinulle <3 

Uusi perheenjäsen

Joskus elämä yllättää. Meille ei pitänyt uutta kukkoa tulla HerraKukkosen jälkeen, mutta liekkö olisi kohtalo puuttunut peliin. Viikonloppuna poikamme alkoi puhumaan, että hänen opettaja olisi antamassa kukkoa pois, kun se on jäänyt yksinään, eikä tarkoitus ole enää kanoja ottaa. Sanoimme, että meillähän periaatteessa kukon paikka olisi vapaana, mutta kukon olisi ehdottomasti oltava kiltti. Keskustelu jäi siihen, eikä meistä tainnut HerraMiehen kanssa kumpikaan sitä sen enempää ajatella.

Tänään sitten poika oli isälleen soittanut ja sanonut, että kukko olisi kiltti, joten löytyisikö meiltä sille uusi koti. Sitä ei haluttu lopettaa, koska se on niin ihana, mutta yksin sillä ei ehkä olisi niin mukavaa. HerraMies oli sanonut, että hänelle voi kukosta laittaa viestiä, niin katsotaan asiaa. Viiden minuutin päästä hän soitti minulle uudelleen ja ilmoitti sopineensa, että meidän uusi perheenjäsen tuodaan kotiin viiden aikaan. 

Ja tässä hän on: 

Kukko

Häntä on tähän saakka kutsuttu Kukoksi, mutta luulen, että me yritämme keksiä hänelle uuden nimen. Saa nähdä, oppiiko hän sitä enää. Hän on kuitenkin jo noin 4-vuotias herra. Ihanan rauhallinen. Selvästi myös erittäin ujo. 

Kukko

Kanaset ovat kotkottaneet ja olleet vähän ihmeissään, että kukas tämä uusi herra on, mutta yllättävän rauhallisia ovat hekin. Kukko on heitä vähän liehitellyt, mutta hyvin herrasmiesmäisesti. Ei mitään nuorten kollien hätäilyä, vaan kohteliasta ja tunnustelevaa liehittelyä on ilmassa. 

Uusi kukko

Olen jo ihan rakastunut tähän herraan. Toivottavasti hän sopeutuu hyvin meille <3 Annetaan nyt muutaman päivän ajan lauman olla häkissä ennenkuin päästetään vapauteen. Kukko on nimittäin ollut aina häkissä, eikä ole tottunut vapaaseen elämään. Olisi sääli, jos hän karkaisi samantien. 

Sekarotuinen kukko

Tälläisiä uutisia sulkalaumasta. Kumpa nyt olisi onni myötä ja kaikki sujuisi hyvin. Naapureitakin jo varoittelin, että meiltä alkaa jälleen kuulumaan kukkokiekuuta <3 Ainakin osa naapureista oli jo vähän kerinnyt sitä ääntä kaipailemaankin. 

Iloista uutta viikkoa Sinulle <3 Terkuin hyvin onnellinen kanamamma <3 

Kukkokiekuu!!!

HerraMies on muutamana päivänä sanonut, että ihan kuin meidän kukko yrittäisi opetella kiekumaan. Itse en ollut sitä kuullut. Toissa yönä oli aivan hirveä ukonilma ja aamulla menin vähän pelokkaana katsomaan, miten kanat voivat. Pelkään aina, että rassukat ovat säikkyneet ja pahimmassa tapauksessa heittäneet sen takia henkensä. En tiedä, onko se ihan oikeasti mahdollista, mutta pelkään silti. Mamman pienet mussukat! No joka tapauksessa, ensin kävin moikkaamassa Martan ja Lotan, eikä heillä näyttänyt olevan hätäpäivää. Seuraavaksi menin pikkukanasten luo. Innolla he tulivatkin ulos ja tumma lady, josta ilmeisesti tulee Fenix, tuli heti syliin ihan kuin kertoakseen, miten kurja yö oli ollut. Hetken seurusteltuamme päästin heidät pihalle ja menin laittamaan heille ruokaa. Saman tien, kun hävisin kulman taakse, kuului upea KUKKOKIEKUU!! Menin kurkkaamaan HerraKukkoa ja hän näytti itse hieman ihmeissään olevalta. Menin jatkamaan puuhiani ja taas, samantien näköpiiristä kadotessani, kuului KUKKOKIEKUU! Ja niin oli rehvakkaan näköinen sälli pihassa! Useampaan kertaan aamun aikana hän ääntään availi, mutta muuten oli päivän hiljaa. Tänä aamuna taas kuulin jo ulos saakka HerraKukon äänen. Liekkö hänet olisi nimettävä Ukkoseksi? Tai Jyräykseksi... Ukkoseen sen nyt selvästi täytyy kuitenkin liittyä. 

Olenko minä Ukkonen vai Jyräys? Vai mikähän minun nimeni olisikaan? Nyt saa heitellä ehdotuksia ilmoille! 

Olin odottanut kiukumisen aloituksen olevan vasta lähempänä neljää kuukautta ja tämä herra täyttää tänään tasan 9 viikkoa, eli melkoisen varhaiskypsä tyyppi. Ja selvästi on ottanut roolinsa hienosti vastaan ja upeasti laumastaan huolehtii. 

Ja vaikka hän on niin kovaa poikaa olevinaan, niin totuushan on se, että täysin sylilöllykkäinen hän on! Ihana tyyppi! Kun kanat otimme, niin ajattelin, ettei meille kukkoa tule missään tapauksessa, mutta tiedättekö, olen niin rakastunut tuohon meidän herttaiseen, suloiseen HerraKukkoon. Toivotaan, että aikuisenakin hän on yhtä lempeä kuin nytkin. Upea kukkopoika! Seuraava kuva on minusta sydämen sulattava. Raavas mies, pieni kiharapäinen tyttö ja meidän oma kukko <3 

Ja tosiaan, kukolle nimi haussa, joten laittakaa ehdotuksia tulemaan! Ihanaa päivää Sinulle <3 Kiekumisiin!