Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit

Lomakuulumisia Järvisydämestä ja ihanat Love Nature tuotteet

Sisältää mainoslinkkejä, jotka vievät Hillevi Joutjärvi/Oriflame verkkokauppaan


Nyt on lomailtu ja akkuja ladattu. Oriflame järjestää useita matkakampanjoita vuosittain ja Järvisydän kampanja oli ensimmäinen, johon osallistuin. Heti, kun kuulin kampajasta, päätin, että lähden mukaan ja tein tarkan suunnitelman, miten pääsen matkalle mukaan. Päättäväisyyttä ja työntekoa ja niin vaan pääsin mukaan. Jes! 

Menimme oman "emoni" kanssa Rantasalmelle jo edellisenä päivänä, eli perjantaina. Ensimmäisen yön majoituimme Rinssi-Everstissä, joka on aivan Järvisydämen lähettyvillä. Ihanalla paikalla mukava pieni hotelli, jossa palvelu oli aivan upeaa. Laukut kannettiin huoneisiin ja tiedusteltiin, lämmitetäänkö meille sauna. Heti tuli tunne, että on todella tervetullut!


Rinssi-Eversti


Seuraavana aamuna lähdimme Järvisydämeen, jossa jo odottelikin iso joukko ihania Oriflamelaisia. Olin ihan hämmentynyt, kun niin monet tulivat moikkaamaan nimeltä, vaikka emme olleet koskaan kohdanneet. Olin ensimmäistä kertaa Oriflame matkalla ja kuitenkin oli heti tunne, että kuulun porukkaan. Niin ihanaa! Paljon halauksia, paljon hymyjä ja naurua ja paljon paljon upeita, ihania hetkiä upeissa puitteissa. Niin ja super hyvää ruokaa ja juomaa tietysti, khih.






Majoituimme "mökkeihin" isommalla porukalla. Olikin melkoiset mökit. Kahden hengen huoneet omalla wc:llä, keittiö, olohuone, sauna, yhteinen wc ja suuri terassi. Wautsi wau. Ihan mieletöntä. Hirveästi emme tosin ehtineet mökillä olemaan, kun matkaan kuului useampia paljon yhteistä toimintaa, mikä tietysti oli hyvä juttu.  Oriflamen ydinarvot ovat: Tahto, into ja yhteishenki. Eikä niitä todella reissusta puuttunut.

Aloitimme tuotekoulutuksella, jota seurasi röyhkeyskoulu. Seuraavana päivänä oli vielä tunneäly myyntityössä-koulutus. Koulutukset olivat hyviä; hyödyllisiä ja kuitenkin myös viihdyttäviä.

Nälästä ei tarvitse ikinä kärsiä Oriflamen tilaisuuksissa. Nytkin oli vähän väliä tarjolla herkullista purtavaa. Tosin, illallisemme kesti 3,5 tuntia, josta 1,5 tuntia meni alkukeiton odotteluun. En tiedä, mikä oli ongelmana, mutta oli vähän turhan pitkä illallinen.  Onneksi seura oli niin hyvää, ettei kukaan ehtinyt pitkästymään.





Järvisydän on paikkana todella upea, mutta itseäni jäi vähän kalvamaan henkilökunnan asenne, jossa oli toivomisen varaa. Itselläni ei ole erityisruokavaliota, mutta monilla oli ja siitä antoi henkilökunta olettaa, että se olisi jotenkin outoa ja heille hankalaa. Muutoinkin osa henkilökunnasta oli todella tylyä.

Tähän varmaan on syynsä ja olettaisin, ettei tämä oli Järvisydämelle tyypillistä, sillä olen siitä kuullut tähän mennessä pelkkiä kehuja. Paikkana aivan ihana, mutta ikävä kyllä henkilökunnan vuoksi itselleni jäi tunne, etten todennäköisesti itse sinne matkaa varaa myöhemminkään.

Joka tapauksessa reissuun todella kannatti lähteä, sillä miljöö oli aivan mieletön, seura oli aivan loistavaa, ruoka oli suussa sulavan herkullista ja ohjelma oli mahtava.

Kiitos Oriflame <3  Ja kiitos matkaseurasta ihana Oriflame-emoni Anna-Leena!





Lomakuulumisten lisäksi ajattelin esitellä teille vähän Oriflamen Love Nature-sarjaa ja etenkin sen uudistettuja kasvojenhoitosarjoja.






Love Nature-sarjan tuotteista kaikki poishuuhdeltavat tuotteet ovat biohajoavia. Mitkään niistä eivät sisällä mikromuoveja, eikä silikonia tai parabeeneja. Tuotteissa käytettävät kasvit kasvetaan, kerätään ja käsitellään ilman kemikaaleja ja ne ovat 98 %:sesti luomutuotteita. Pakkaukset on valmistettu 40 %:sesti kierrätysmuovista. 

Syy, miksi pakkausten kierrätysmuoviosuus ei ole 100 %, johtuu siitä, ettei kierrätysmuovia ole tarpeeksi siihen ja sen käyttöominaisuudet eivät ole niin hyvät, kun "tavallisen" muovin. Mutta, tästä taas opimme, että muovia pitäisi kierrättää enemmän, jotta sitä myös pystyttäisiin hyödyntämään enemmän.

Uudistetuissa sarjoissa on ajatuksena, että vähemmän on enemmän. Tuotteita ei ole niin montaa, vaan niiden käyttöominaisuuksia on lisätty. Samoin aiemmin jokainen tuote sisälsi vain yhden aktiiviaineen ja nyt ne sisältävät kaksi. Tuotteissa on huomioitu eri ihotyypit ja niiden tarpeet.


Tuotekuvat: Oriflame


Normaalille iholle: Aloe vera ja kookosvesi-sarja (klik klik)


Sisältää raikastavaa luomu aloe veraa ja kosteuttavaa luomu kookosvettä.  Nämä tuoksuvat niin ihanalle ja saavat kasvot tuntumaan puhtailta ja kauniilta. Aivan ihania tuotteita!

Sarjaan kuuluu puhdistusvoide, kasvovesi, naamio ja kuorinta-aine,  kasvovoide ja silmänympärysgeeli. Nyt ne ovat lanseeraushintaan koko settinä vain 27,50 e. Tuotteita voi tottakai ostaa myös erikseen.

Tämän sarjan silmänympärysgeeli sopii käytettäväksi myös kuivan ihon ja rasvaisen ihon sarjojen kanssa. Jos aamuisin on silmänympärykset turvoksissa, niin tämä auttaa tehokkaasti, kun sen säilyttää jääkaapissa ja viileää silmänympärysgeeliä levittää aamulla silmänympärysiholle.


Tuotekuva: Oriflame



Meillä on ollut käytössä tämän sarjan kasvovesi ja kuorintanaamio. Kuorintanaamio on siitä hyvä, että sitä voi käyttää useammalla tavalla (vähemmän on enemmän!). Voi käyttää niin, että levittää naamion kasvoilleen ja antaa vaikuttaa noin 10 minuuttia, jonka jälkeen naamion huuhtelee pois. Tai vain kuorii sillä kasvojen ihon. Itse suosittelen tietysti ottamaan tuotteesta kaikki hyödyt käyttöön, eli ensin pitämään naamiona ja vaikutusajan jälkeen hieromaan tuotetta kasvoilla, jolloin tulee kuorinta tehtyä.



Love Nature


Rasvaiselle iholle: Teepuu-lime-sarja (klik klik)

Tämä sarja on Ilonan super suosikki. Hän tykkäsi jo aiemmasta teepuu-sarjasta, mutta sanoi tämän olevan vieläkin parempi ja ihanampi.

Aktiiviaineina on puhdistava teepuun eteerinen luomuöljy sekä raikastava ja puhdistava lime. Todella hyvä sarja rasvaiselle iholle; iho tulee puhtaaksi, muttei kuivu liikaa ja iho on mattapintaisen kaunis. Jokainen rasvaisesta ihosta kärsivä tietää, kuinka paljon iho voi kiillellä, eikä se ole miellyttävää.

Sarjaan kuuluu puhdistusgeeli, kasvovesi, kuoriva naamio, kasvoemulsio ja hoitoöljy. Silmänympärysvoiteeksi soveltuu aloe vera - kookos silmänympärysgeeli.

Teepuuöljy-lime hoitoöljy sopii hyvin näppyjen puhdistukseen. Öljyä laitetaan esimerkiksi pumpupuikolla näpyn päälle useamman kerran päivässä. Öljy desinfioi ja kuivattaa näpyn. Tehokas ja näppärä!


Tuotekuva: Oriflame


Ilona ja Julia eivät kumpikaan innostu kasvojen pesemisestä vedellä aamuin illoin, joten heillä on käytössä kasvovesi. Ilona käyttää juuri tämän sarjan tuotteita ja sanoi, että on ihanan raikas ja puhdas tunne iholla. Myös näiden tuoksu on tosi ihana, hyvin raikas!


Love Nature Teepuuöljy ja lime - rasvaiselle iholle


Kuivalle iholle: Luomu kaura ja goji-marja (klik klik)

Aktiivi-aineina ravitseva ja kosteuttava luomu kaura sekä rauhoittava goji-marja. Goji-marja sisältää runsaasti tehokkaita antioksidantteja, vitamiineja ja aminohappoja, jotka auttavat suojaamaan ja hoitamaan ihoa.

Sarjaan kuuluu misellivesi, kasvonaamio ja kasvovoide. Myös tämän kanssa sopii aloe vera-kookosvesi silmänympärysgeeli.

Tuotekuva: Oriflame


Tämä sarja tuoksuu niin hyvälle, että sitä tekisi mieli syödä. Mutta ei, sitä ei saa tehdä kuitenkaan. Mutta on niin herkullinen tuoksu, ettei mitään rajaa. Hjam!

Misellivesi on todella kätevä tuote, sillä puhdistaa ja samalla kosteuttaa hellävaraisesti. Tämä sopii myös silmämeikin puhdistukseen, eli samassa tuotteessa on monta hyvää ominaisuutta.

Tämän sarjan kasvonaamio ei sisällä kuorivia ainesosia, vaan se on nimenomaan herkän, kuivan ihon naamio, joka kosteuttaa ja ravitsee ihoa.





Tosiaan, tuotteet ovat vielä torstaihin saakka lanseeraushintaan, eli ovat todella edullisia. Nämä sopivat kaiken ikäisille, jotka haluavat tuotteita, joissa on otettu luonto huomioon monin tavoin ja joista aktiiviaineet ovat nimenomaan luonnosta. 

Love Nature-sarjaan kuuluu toki paljon muitakin tuotteita, kuten shampoita, hoitoaineita, suihkugeelejä, nestemäinen käsisaippua jne. Suosittelen tutustumaan näihin. Ovat todella ihania tuotteita. 

Erilaisiin Love Nature tuotteisiin pääset tutustumaan klikkaamalla tästä.



Love Nature - tuotteita


Tässä postauksessa olevat linkit vievät suoraan minun verkkokauppaani. Tervetuloa ostoksille! 

Nyt on itseasiassa hyvä aika tulla Oriflamen kanta-asiakkaaksi ja tehdä ostoksia verkkokaupastani, sillä uudet kanta-asiakkaat saavat 15 %:n alennuksen, mikäli tekee tilauksen viimeistään torstaina 23.5 ja tilauksen loppusumma on vähintään 50 euroa. Samalla saa tilaajalahjaksi ihanan Milk & Honey käsi- ja vartalovoiteen ja meikkipussukan. Toimituskulut ovat aina ilmaiset kaikkiin yli 40 euron ostoksiin ja jokaiseen tilaukseen tulee mukaan tuotenäytteitä. 

Minuun saa olla yhteydessä, jos haluaa tuotteista lisätietoja tai tarvitsee neuvoja tilaamiseen tai ihan mihin vain. Autan tosi mielelläni. Viestiä voi laittaa facebookin, instan, blogin tai sähköpostin kautta. 

Verkkokauppani löydät osoitteesta (osoite toimii myös klikkaamalla):

pssst... Jos Sinua kiinnostaa Oriflame edustajuus, niin laita viestiä. Kerron mielelläni asiasta ja jos päätät lähteä mukaan meidän ihanaan tiimiin, niin autan Sinua parhaan taitoni mukaan <3 

Nyt seuraavana tavoitteena on lähteä ensi kesänä Maltalle Oriflamen piikkiin. Hyvin onkin jo pisteitä koossa, joten uskon vahvasti olevani tuolla ihanalla matkalla kesällä 2020. Uuulalaaaa! 

Ihana itsensä hemmottelu-paketti - mitä se sisälsikään?

Sain ihanan paketin Why Not Pr:ltä ja esittelen teille sen sisältöä sekä kerron, mitkä tuotteet olivat omia lemppareitani. Näillä on ollut ihana hemmotella talven rasittamaa ihoa! *Postauksen kaikki tuotteet ovat PR-näytteitä. 

Organic Shop Gentle Face Peeling Apricot Mango-kasvokuorinta on hellävarainen kasvokuorinta-aine, joka puhdistaa ja uudistaa ihoa tehokkaasti. Orgaaniset aprikoosi ja mango tekevät ihosta pehmeän ja joustavan samettisen.

Itselläni kasvot tulivat aivan kirkkaan punaiseksi naamion käytön jälkeen. Näki aivan selvästi, missä kohtaa ihoa naamio on ollut. Luin saman reaktion tulleen muillekin, joten ei kannata kokeilla tätä ensimmäistä kertaa hetkeä ennen treffejä tai juhlia... Punaisuus katosi parin tunnin jälkeen ja iho oli sen jälkeen todella pehmeä ja ihanan tuntuinen. Käsittääkseni punaisuus vähän kuin kuuluu asiaan, kun kyseessä on glykolihappoon perustuva kemiallinen kuorinta, enkä ollut aiemmin sellaista kokeillut. Iho ei milläänlailla kutissut tai muuten ollut ärtyneen tuntuinen, joten en asiasta hätkähtänyt. Yllätyin kyllä hieman, kun huuhtelin tuotteen pois ja kasvojen iho oli sävy sävyyn pinkkien hiusten kanssa, khih. Onneksi ei ollut heti menoa mihinkään. 


Organic Shop Hand and nail cream-butter Indonesian Spa Manicure käsivoide on ihan super ihana! Koostumus on kevyen oloinen, mutta kuitenkin voide on oikeasti todella kosteuttava ja ravitseva. Ylang-ylang, buriti-öljy ja appelsiininkukkauute vahvistavat kynsiä, sekä ravitsevat ja korjaavat käsien ihoa.  

Vahva suositus! Mieto, miellyttävä tuoksu, mahtava koostumus ja loistava toimivuus!


Organic Shop Body Desserts-muotoilevan vartalovoiteen sisältämä appelsiiniöljy pehmentää ihoa samalla kun marokkolainen arganöljy tarjoaa pitkäkestoisen kosteutuksen. Kaneli ja muskottipähkinäöljy parantavat ihon ulkonäköä ja auttavat ehkäisemään selluliitin merkkejä. 

Tämä myös on tosi ihana tuote! Koostumus on tosi paksun tuntuinen, muttei ollenkaan rasvainen. Kuitenkin iho selvästi tuotteesta tykkää. Tasainen,  pehmeä  ja  kaikin  puolin  ihanan tuntuinen. Ja tämä tuoksu, oijoij, toistan itseäni, mutta I-HA-NA! Muotoiluvuudesta en osaa sanoa, sillä suklaa näihin aikoihin vuodesta tuntuu olevan tehokkaampi vartalon muotouttaja, kuin mikään muu...


Body Desserts Almond & Honey Milk Reviving -vartalokuorinta-aineessa yhdistyy  manteliöljy ja maitoproteiini, jotka kosteuttavat ihoa samalla kun luomuhunaja ja luomuvehnänalkioöljy nopeuttavat ja edistävät ihon luonnollista uudistumista. Ihosta tulee pehmeä ja kosteutettu samalla, kun kuollut ihosolukko poistuu. 

Tuotteen tuoksu ja koostumus olivat todella hyvät. Iho oli tuotteen käytön jälkeen pehmeä ja samalla myös kosteutettu. Itse en kuitenkaan ole kauhean innokas näiden vartalon kuorinta-tuotteiden käyttäjä. En oikein tiedä, mistä se johtuu, mutta jostakin syystä koen nämä aina vähän epämiellyttävinä käytössä. Liekkö aistiyliherkkyydellä olisi asian kanssa jotain tekemistä? 

Meillä tosin toinen Julioista rakastaa juuri kuorivia tuotteita, joten hän varmasti tästä tulee nauttimaan, kun pääsee purkin kimppuun.



Organic Shop - tuotteita ihon hyvinvointiin


Paketista löytyi myös super ihanan The Body Shopin tämän joulun tuotteita. Joku ehkä muistaakin, että olen muutamaan kertaan TBS:n ihanuutta täällä blogissakin hehkuttanut. Heidän tuotteet ovat niin mahtavan ihania ja niin on tämäkin sarja!

Peppermint Candy Cane suihkugeeli ja vartalovoide ovat taattua The Body Shoppia, eli ylellisen ihania, toimivia ja vielä kauniissa pakkauksista! Näissä on raikas piparmintun ja karkkikeppien tuoksu, joka ei ole kauhean voimakas, mutta niin ihanan suloinen. 

Suihkugeeli ei kuivata ihoa ollenkaan, vaan iho on pehmeä suihkun jälkeen ja oih, niin hyvän tuoksuinen! Vartalovoide puolestaan imeytyy nopeasti, joten rasvailun jälkeen pääsee samantien pukemaan päälleen. Inhoan sitä, jos vartalovoiteen imeytymiseen menee kauan tai jos iho on sen jälkeen lähmäisen tuntuinen, hyi! Suositus siis molemmille tuotteille, mikäli olet mintun tuoksun ystävä <3


The Body Shop - joulu



Lisäksi paketissa oli vielä Hübner Original Silicea Beauty Shots - iho, kynnet & hiukset-pakkaus, joka sisältää 30 annospussia. Silicea Beauty Shot:it sisältävät puhdasta mineraalista piitä ja biotiinia, joka edistää hiusten ja ihon pysymistä normaaleina sekä seleeniä, joka edistää kynsien pysymistä normaaleina. Annospussillisen voi syödä sellaiseen tai sekoittaa smoothieen, mehuun tai veteen. Itse kokeilin ensin sekoittaa sen veteen, mutta en tykännyt. Laimea aprikoosin maku ja lievä jauhoinen koostumus veden joukossa ei ollut minun juttu ollenkaan. Sen sijaan sellaisenaan tuote menee kivasti. Ensin itseäni vähän häiritsi juuri tuotteessa oleva tietty jauhoisuus, mutta nopeasti siihen tottui. 

Olen nyt käyttänyt tätä parisen viikkoa päivittäin, joten en vielä osaa kauheasti tehosta sanoa mitään. Parhaan tuloksen saamiseksi tuotetta suositellaan käytettävän vähintään kaksi kuukautta päivittäin nautittuna. Ainakin nyt kasvaneet uudet hiukset ovat olleet tosi kiiltävät, eikä kynnetkään ole lohkeilleet. Toisaalta, asiaan voi olla syynä muutkin tuotteet, mutta ei tästä ainakaan haittaa ole varmasti ollut. Omat ruokailutottumukseni ovat niin retuperällä, että erilaiset lisäravinteet tulevat oikeasti tarpeeseen. 







Omiksi suosikeiksi näistä nousi käsivoide sekä molemmat vartalovoiteet. Talvi rasittaa aina ihoa tosi paljon ja olen ollut yleensä hirmuisen laiska huolehtimaan ihostani. Näillä tuotteilla en koe milläänlailla rasittavana huolehtia itsestäni, päinvastoin. 

Näin ihanan paketin sain. Tälläiset yllätykset ovat aina tosi ihania ja piristävät arkea aivan valtavasti. Paketin mukana tuli vielä kortti, jossa sanottiin, että tuotteet on valittu yksilöllisesti juuri minulle. Koin sen niin ylellisenä ja hemmottelevana. Kiitos paljon Why Not Pr!  

Mitkä näistä tuotteista Sinusta oli kaikkein mielenkiintoisempia ja onko Sinulla näistä kokemuksia? 

Joululahjavinkkejä Oriflamelta ja vinkki arvonnasta

Joululahjojen keksiminen saattaa olla todella hankalaa, kun tuntuu, että kaikilla on jo kaikkea. Itse suosin lahjoissa kulutettavia tuotteita, jotka todennäköisesti päätyvät oikeasti käyttöön, eivätkä vain kaappien täytteeksi tai kirpparille. 

Oriflamen tämän hetken kuvasto on täynnä huippu ihania tuotteita, joten vinkkaan muutamia lahjaideoita sieltä. Kun tilauksen tekee viimeistään 16.12, tuotteet ehtivät jouluksi perille. Itse meinaan pelata varman päälle ja tehdä joululahjatilauksen jo muutamaa päivää aiemmin, sillä posti ja matkahuolto tuppaavat olla ruuhkautuneita tähän aikaan vuodesta. Kas kummaa ;) 

Ensimmäiset vinkit tulevat hyväntekeväisyyskuvastosta, joka on puhutellut itseäni sekä hintojensa että ideologiansa puolesta. Hyväntekeväisyyskuvaston jokaisesta myydystä setistä lahjoitetaan 1e SOS-lapsikylän joulun tukemiseen.  

Hyväntekeväisyyskuvastosta löytyy 8 erilaista settiä ja setit ovat oikeasti ihan huippu edullisia ja niistä löytyy jokaiselle sopivia settejä. Jalkojen- ja käsienhoitoon löytyy omat setit, miehille oma setti, loistava hiussetti, meikkisetti sekä sertifikoitu luonnonkosmetiikka setti. Nämä kaikki setit löytyvät täältä: 

Muutama esimerkki  seteistä:

Hiussettiin kuuluu Love Nature hius- ja vartaloöljy, shampoo sekä selvitys-harja. Love Naturen kaikki poishuuhdeltavat tuotteet ovat biohajoavia. Tämän setin yhteishinta on 9,90 e.



Hiussetti - Love Nature



Jalkojenhoitosettiin kuuluu jalkaraspi, jalkojen kuorintavoide sekä jumbo kokoinen ravitseva jalkavoide. Setin hinta on 7,90e. Itse olen tykännyt tuosta kuorintavoiteesta todella paljon. Se on tehokas ja kuitenkin hellävarainen. Ja Oriflamen Feet Up-jalkavoiteet on aivan ihania! 




Jalkojenhoitosetti on varmasti käyttöön tuleva lahja



Seteistä arvokkain on EcoBeauty-setti, jossa on puhdistusemulsio, kasvovesisuihke sekä kasvovoide. EcoBeauty sarjan tuotteet ovat sertifikoitua luonnonkosmetiikkaa. Setin hinta on 29,90 e. Tämä on varmasti luonnonkosmetiikan ystävälle huippulahja!


EcoBeauty - sertifikoitua luonnonkosmetiikkaa



Pääkuvastosta löytyy myös tosi ihania lahjoja, niin pieniä kuin suuriakin. Jos haluaa ihan totaalihemmotella joko itseään tai jotakin läheistään, niin Oriflamen ihonhoitosetti on nappivalinta. Setteihin kuuluu kaikki, mitä päivittäiseen kasvojen ihonhoitoon tarvitaan ja jokainen tuote tukee toistensa vaikutusta. Naisten seteissä on puhdistusemulsio, seerumi, silmänympärysvoide ja päivä- ja yövoiteet. Miesten setissä on puhdistusemulsio, seerumi, silmänympärysvoide ja geeliemulsio.

Settejä löytyy 6 erilaista. Miehille on oma settinsä ja naisille löytyy 5 settiä erilaisiin tarpeisiin. Kaikki setit löytyvät täältä: https://fi.oriflame.com/skincare/skincare-sets?store=hillevijoutjarvi



Oriflame ihonhoitorutiini


Meillä toinen Julioista rakastui näihin bling bling-tossuihin, joista ei kyllä loistetta puutu. Paljettitossut ovat ruusukullan väriset ja varmasti lämpöiset. 


Paljettitossut


Oriflamelta löytyy paljon erilaisia koruja. Lahjasettejäkin löytyy useammanlaisia. Tämä setti oli sellainen, johon Ilona rakastui kovasti. 


Oriflame - koruja


Tuoksulahjat ovat paljon toivottuja ja itsekin "kirjoitin joulupukille" sellaista toivovani. Joulukuvastosta löytyy lahjasettejä sekä miehille että naisille ja settihinnat ovat todella edullisia. Tuoksulahjassa on se kiva puoli, että se kestää pitkään ja lahjan saaja muistaa lahjan antajan joka kerta, kun suihkauttaa päälleen uutta tuoksua tai käy pesulla uuden suihkuvoiteen kera. Nämä ovat ihania hemmottelelahjoja. 



Tuoksulahja ilahduttaa saajaansa


Tender Care-lahjasetti sisältää 4 erilaista Tender Carea; mustikka, ruusu, hunaja ja karpalo.  Tender Care-hoitovoiteet ovat aivan ihania ja monikäyttöisiä. Näitä voi käyttää kaikkialle kuivaan ihoon; niin huuliin kuin muuallekin.  Setin hinta on 16,90 e ja se on tosi nätissä lahjarasiassa. 

Meillä Taika on ihan rakastunut Tender Careen. Hänhän ei anna laittaa huuliin mitään ja viime talvena olimme jo ihan pulassa, kun tytön huulet ja huulten ympärykset olivat ihan kuivat ja halkeilevat, eikä hän antanut niihin laittaa voidetta. Selvää on toki se, että oikein rohtunut iho kirvelee helposti ja jotakin voidetta laittaessani tyttö sai varmaan kauhun asiaa kohtaan. Tender Care on kuitenkin sellainen, että tyttö tuo purkin aina minulle ja sanoo: "äiti, voitko taas laittaa sitä tentelkeeleä", khih :) Ehkäpä kauniilla, käteen sopivalla putelillakin on osuutensa asiassa, mutta nämä ovat tosiaan mietoja, eivätkä kirvele. Ja toimivat loistavasti! I love it! 



Tender Care



Tämän hetken kuvaston tarjoukset ovat voimassa 27.12 saakka ja esite löytyy täältä: 

Pitää vielä mainostaa, että verkkokaupastani tilatessa kanta-asiakkaat saavat yli 40 euron ostokset ilman toimituskuluja ja yli 50 euron ostoksiin tulee mukaan tilaajalahja. Tällä hetkellä tuo tilaajalahja on ylellinen vartalovoi, joka kosteuttaa tehokkaasti jättämättä ihoa tahmaiseksi. Lisäksi kaikki ensitilauksensa tekevät asiakkaani saavat lahjaksi kosmetiikkapussukan. Jokaiseen tilaukseen tulee mukaan tuotenäytteitä. 

Verkkokauppani löytyy osoitteesta: http://beautystore.oriflame.fi/hillevijoutjarvi

Kristiina osasi viimeksi kysyä, että mistä hän tietää olevansa juuri minun Oriflame-kaupassani. Kysymys oli tosi hyvä, sillä eri edustajien kaupat näyttävät samalta. Sivuston oikeassa reunassa näkyy kaksi hahmoa, joita klikkaamalla näkee, kenen kaupassa on asioimassa. 

Vinkkaan vielä lopuksi arvonnasta, joka alkoi eilen Hillevi Joutjärvi/Oriflame (klik klik) sivustolla Facebookissa. Palkintona on Love Nature - luonnonkosmetiikka sarjan kasvojenhoito minisetti. Tervetuloa osallistumaan. Osallistumisaikaa on 15.12 saakka <3 Tuolla sivustolla kerron aina ajankohtaisista tarjouksista ja tällä hetkellä päivittäin kerron muun muassa päivän joulukalenteri tarjouksen :)

Postauksen kaikki kuvat alla olevaa lukuunottamatta ovat suoraan Oriflamen sivustolta.



Love Nature



Tälläisiä lahjavinkkejä Oriflamelta. Jos Sinulle tulee kysyttävää tuotteista tai tilaamisesta, niin laita viestiä, neuvon erittäin mielelläni. Sekä jos koet, että haluaisit alkaa Oriflamen edustajaksi, niin kerron mielelläni, millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa. On ollut ihanaa, kun olen päässyt neuvomaan ja ohjeistamaan uusia edustajia. Se on upean motivoivaa <3 

Lopuksi vielä haluan kiittää kaikkia eiliseen postaukseen kommentin jättäneitä. Kommenttinne olivat taas niin kauniita ja ilahduttavia. Vähän meni roskiakin silmiin ja koin jälleen kerran suurta kiitollisuutta teistä jokaisesta <3 

Luonnonkosmetiikkaa hiuksille

*Sisältää mainoslinkin

Palashampoo vs perinteinen shampoo?



Oletko Sinä kokeillut palashampoota? Olen lukenut niistä paljon ja lopulta päätin itsekin kokeilla palashampoota, sillä niitä on kehuttu todella paljon. Palashampoo on todella riittoisa ja usein myös hellävarainen hiuksille ja päänahalle. 

Itse kokeilin FLOW Rhassoul-savi palasaippuaa, joka soveltuu hiusten lisäksi iholle. 



palashampoo
FLOW - palasaippua sopii myös hiuksille



Rasul saippua sopii koko perheelle ja on hajusteeton. Se sopii myös psoriaasiksesta ja atoopisesta ihottumasta kärsivälle. Ramulsavi hoitaa iho-ongelmia ja lisätty mineraalisuola rauhoittaa hiuspohjaa yhdessä saven kanssa.  Himalajansuola auttaa ihon kuivumiseen.

Saippuassa on vain vähän raaka-aineita ja nekin kaikki ovat luonnollisia. Tuote on vegaaninen ja pakkausmateriaali on ekologinen.

Hiuksille käytettäessä saippuaa hierotaan märkiin hiuksiin ja sen jälkeen vaahdotetaan, kuten nestemäistä shampootakin käytettäessä ja huuhdellaan hyvin. Palashampoo saattaa jättää hiukset ensimmäisillä kerroilla tahmaisiksi, mutta se kuuluu asiaan ja tahmainen tunne katoaa 1-10 käyttökerran jälkeen. 

Itselläni tahmainen tunne oli muutaman kerran jälkeen, mutta katosi sitten. Päänahka kestää tuotteen hyvin ja hiukset tulevat pehmeiksi ja puhtaiksi. Iho ei myöskään kuivu tätä käyttäessä. 

FLOW kosmetiikkatuotteet valmistetaan pientehtaalla Hyvinkäällä. Tuotteiden raaka-aineet on huolella valittu ja käytetyt pakkausmateriaalit ovat kierrätettäviä, poltettavia ja mahdollisimman vähän jätettä tuottavia. FLOW kosmetiikan tuotteet noudattavat sertifioidulle luonnonkosmetiikalle asetettuja vaatimuksia, eikä niitä ole testattu eläinkokein.



luonnonkosmetiikkaa hiuksille
Urtekram shampoo ja hoitoaine



Vaikka tuote on hyvä, tykkään silti enemmän käyttää perinteisiä nestemäisiä shampoita. Kyse voi olla tottumuksestakin. Olen nyt käyttänyt myös Urtekramin Aloe Vera-shampoota ja hoitoainetta, jotka on tarkoitettu normaaleille hiuksille. Shampoo tuoksuu lievästi appelsiinille ja pesee hiukset puhtaiksi ja raikkaiksi. 

Ensimmäisellä kerralla hoitoaineen tuoksu oli mielestäni vähän epämiellyttävä, mutta muutaman käyttökerran jälkeen tuoksuun tottui. Yhdessä shampoota ja hoitoainetta käytettäessä hiuksista tulee pehmeät ja kiiltävät. Omaan takkutukkaani tarvitsisin vähän tehokkaamman hoitoaineen, joten hiusten harjaaminen ei ole täysin kivutonta hiusten pesun jälkeen. 

Ilonan ja Julian hiuksia ei ole juuri käsitelty, joten heille nämä ovat olleet ihan täydellisiä ja sopivat loistavasti. 

Urtekramin tuotteet ovat sertifikoitua luonnonkosmetiikkaa. 

Näitä tuotteita myy esimerkiksi Hyvinvoinnin tavaratalo (klik klik), josta löytyy todella paljon ympäristöystävällisiä tuotteita. Monipuolisen kosmetiikka-valikoiman lisäksi tuolta löytyy ekologisia kodin puhdistusaineita, ravintolisä-tuotteita ja herkkuja. 

*Postauksen tuotteet on itse hankittuja, mutta Hyvinvoinnin tavaratalo-linkki on mainoslinkki, jonka kautta tehdyistä ostoista saan pienen komission. 

Biohajoavat shampoot

Blogini lukijat tietävätkin, että olen etsinyt luontoystävällisiä tuotteita ja olen niistä ennenkin blogissani kertonut. Olenkin erittäin iloinen voidessani esitellä Oriflamen Love Nature-sarjan shampoita.  

Love Nature-sarjan kaikki poishuuhdeltavat tuotteet ovat biohajoavia, eli myös shampoiden koostumus on biohajoava ja luontoystävällinen. Silikonia ne eivät sisällä, sillä vaikka silikoni tekee hiuksista sileämmät, se ei hajoa luonnossa. 

Love Nature-shampoista löytyy kaikille hiuslaaduille sopivat tuotteet ja eri tuoksuvaihtoehtojakin löytyy useampia. Meillä kokeilussa on ensimmäisenä olleet Wheat and Coconut Oil- ja Tea Tree Oil and Burdock-shampoot.


Love Nature - biohajoavat shampoot



Wheat and Coconut Oil-shampoo sisältää vehnää ja kookosöljyä, jotka puhdistavat hellävaraisesti ja ehkäisevät hiusten vaurioitumista. Sopii kuiville ja vaurioituneille hiuksille.  Ostin tämän Ilonalle suoraan sanoen kookoksen takia. Ilona nimittäin rakastaa kookoksen tuoksua! 

Shampoossa tuoksuu sekä kookos että vehnä. Tuoksu on maanläheinen ja kuitenkin aivan ihana! Shampoon koostumus on erittäin kermainen. Pesun jälkeen hiukset olivat pehmeät ja kevyen oloiset. Eikä harjaaminenkaan kuulema tuottanut tuskaa. 


Love Nature
Biohajoava shampoo



Takiaista sisältävä Tea Tree Oil & Burdock-hilseshampoo puhdistaa hiuksista hilsettä ja puhdistaa hiuspohjan. Itselläni on ikävä hilse-taipumus, joten oli kiva löytää biohajoava shampoo, joka sopii juuri siihen ongelmaan. Nyt kokemukseni pohjautuu vasta muutamaan käyttökertaan, mutta olen tuotteesta tykännyt tosi paljon. Tuoksu on miellyttävä ja hiuksista tulee puhtaat, eikä päänahka tunnu läheskään niin hilseilevältä. 


shampoo
Biohajoava shampoo



Tällä hetkellä Love Nature-shampoissa on hyviä tarjouksia. Esimerkiksi Wheat and Coconut Oil-shampoon jumbo koko (500 ml) maksaa vain 6,90 e ja  Tea Tree Oil & Burdock-shampoo 4,90 e. 

Love Nature-sarjasta löytyy paljon muitakin tuotteita kuin shampoita. Hoitoaineita, erilaisia voiteita, suihkusaippuoita, käsisaippuoita ja paljon muuta. Kaikkia niitä yhdistää luontoystävällisyys. Kuten yllä mainitsin, kaikki poishuuhdeltavat tuotteet ovat biohajoavia, eivätkä sisällä silikonia. Sen lisäksi kaikkien kuorinta-aineiden kuorivat ainesosat ovat luontoperäisiä, eivätkä siis kuormita luontoa. Löydät kaikki Love Nature tuotteet klikkaamalla tästä.

Kerroinkin jo aiemmin olevani Oriflamen edustaja ja perustaneeni oman verkkokaupan. Postauksen linkit menevät suoraan minun verkkokauppaani. Reilu viikko sitten tein postauksen, jossa kerroin uusista tuulista, eli verkkokaupan perustamisesta ja on aivan ihana päästä kertomaan, että homma on lähtenyt tosi hienosti käyntiin. Tuntuu ihan tosi mahtavalta! Myös se, miten upeasti te kaikki kannustitte tässä asiassa, tuntui tosi hyvältä. Kiitos paljon <3 

Toivotan Sinulle mukavaa sunnuntai-iltaa ja kaikkea ihanaa uuteen alkavaan viikkoon! Huomenna on muuten luvassa tämän vuoden ensimmäinen joulupostaus, jossa yhtenä juttuna on pienet paketointi vinkit ja muutakin mukavaa! 

Uusia tuulia ja tulevaisuuden haaveita

Niinkuin olen kertonut, olen pohtinut paljon kosmetiikkaa viime kuukausien aikana. Tarkoitukseni oli siirtyä kokonaan luonnonkosmetiikkaan, mutta sen markkinoiden osalta iski luotettavuusongelma, jonka vuoksi päädyin pysymään jatkossakin "kosmetiikan sekakäyttäjänä". Etsiskelin paljon tietoa eri yrityksistä ja pohdin, että mitkä ovat niitä tuotteita, joita itse haluaisin käyttää ja joita voisin antaa myös lasteni käyttää. Halusin, että tuotteet ovat laadukkaita, luotettavia ja yritys niiden taustalla olisi myös eettinen. Yksi tärkeä kriteeri näin pääsääntöisesti kotiäitinä olevalle oli edullinen hinta. 

Olen myös pitkään pohtinut, että haluaisin löytää itselleni työn, jota voin tehdä kotona. Kirjoittamalla saan vähän rahaa, mutta en riittävästi normi elämään. Lisäksi teen toki lähihoitajana keikkatöitä. Kuitenkin myyntityö on ollut aina itselleni tosi mieluisaa ja sen vuoksi olen pitkään ajatellut, että haluaisin perustaa oman verkkokaupan, mutta kokenut sen kuitenkin vähän hankalaksi. Ei varmasti mahdotonta, mutta asioihin perehtyminen, nettikaupan luominen, tavaroiden hankkiminen jne veisi tällä hetkellä liikaa aikaa. 

Lopulta monien valvottujen öiden ja ajatusrumbien kautta näistä kahdesta asiasta syntyi jotain, mistä uskon tulevan jotain tosi hienoa. Tämän päätöksen tekeminen ei tosin aiheuttanut valvottuja öitä, vaan sitä ennen tapahtunut ajatustyö, kun pohdin erilaisia vaihtoehtoja ja käytännön mahdollisuuksia. Joskus tietää lähes heti, kun kohdalle osuu se itselleen oikea juttu ja nyt kävi juuri niin!

Ryhdyin Oriflamen edustajaksi ja perustin oman Oriflame-verkkokaupan.  Verkkokaupasta voi tilata itselleen edullisia, laadukkaita kosmetiikkatuotteita sekä koruja, ravintolisiä ja asusteita. Kyseinen verkkokauppa toimii aivan samalla tavalla, kuin muutkin verkkokaupat: valitset itse, mitä haluat ostaa, tilaat ja maksat, jonka jälkeen tuotteet toimitetaan Sinulle valitsemaasi toimituspaikkaan. Verkkokaupassa voi kirjautua kanta-asiakkaaksi, jolloin saa hyviä etuja, kuten tuotenäytteitä ja ilmaiset toimituskulut yli 40 euron ostoksiin. Kanta-asiakkuus ei maksa mitään. Toki lähistöllä asuvat henkilöt voivat myös minun kauttani tilata tuotteita, jolloin tuotteet tulevat minulle ja yhdessä sovimme niiden toimituksen. 

Tällä hetkellä tarjouskuvastossa on todella hyviä tarjouksia ajatellen joululahjoja ja nuo tarjoukset ovat voimassa 29.11 saakka. Ihania juttuja sekä meikkaamiseen että ihonhoitoon! Kannattaa kurkata.

Täällä blogissa esittelen aina silloin tällöin omia hankintojani ja kerron kokemuksiani niistä. Tähän astiset kokemukseni Oriflamen tuotteista ovat olleet tosi positiivisiä. Ihan uusina tuotteina itselleni tulee Oriflamen luonnonkosmetiikka-tuotteet, joita itselleni tilasinkin useammanlaisia. Ihana päästä kokeilemaan niitä(kin)! Olisi kiva kuulla, mitkä Oriflame-tuotteet ovat Sinun lemppareitasi! 

Perustin myös Facebook-sivuston, jossa tulen kertomaan ajankohtaisista tarjouksista. Myös sen kautta pääsee näppärästi tilauksia tuonne nettikauppaani tekemään. Olet erittäin tervetullut tuohon ryhmään. Se löytyy klikkaamalla tästä: https://web.facebook.com/hillevijoutjarvioriflame

Luonnollisesti minuun saa olla yhteydessä, jos tuotteissa jokin asia askarruttaa, tarvitset apua tilauksen tekemiseen tai mikäli Sinullakin on ollut haaveita kotona tehtävästä työstä, josta voit saada lisätienestiä. Yhteyden voi ottaa joko sähköpostin tai Facebookin kautta <3 

Ja hei, nyt saa antaa onnen potkuja pehvalle! 




Kotona tehtävä työ
Oriflame


Houkuttelevat kosmetiikkakalenterit

*sisältää The Body Shopin mainoslinkin


Himoitsin jo viime vuonna itselleni kosmetiikkajoulukalenteria, mutta lopulta semmoinen kuitenkin jäi ostamatta. Se pikkuisen kalvoi joka päivä koko joulukuun ajan. Tänä vuonna tilanne on korjattu ja olen kokenut lievän kosmetiikkakalenteri höyrähdyksen. Eikö olekin melko yllättävää, kun minusta on kysymys? 

Alunperin olin katsellut ainoastaan luonnonkosmetiikkakalentereita, mutta lopulta päädyin ostamaan toisen kalenterin, joka ei ole luonnonkosmetiikkaa. Ostin siis kaksi kosmetiikkakalenteria, joista toinen on meikkipainotteinen ja toinen taas ihonhoitopainotteinen. Täysin perusteltua siis hankkia kaksi kalenteria, eikö totta?

Essencen joulukalenterista haaveilin jo viime vuonna, mutta nehän loppuivat alta aikayksikön, eikä niitä enää saanut mistään. Tänä vuonna saatavuusongelmaa on korjattu ja kalentereita on ollut kivasti saatavilla ja näyttää olevan yhä edelleenkin. Ainakin Tokmannilla näytti eilen vielä olevan täällä Kouvolan seudulla. 



joulukalenteri
Essence joulukalenteri



Essence lienee lähes kaikille tuttu. Edullisia, hyviä meikkejä, joiden valikoima on ihanan laaja. Ainakin minun mielestäni. Itsehän en ole kova meikkaamaan, joten ainakin minun tarpeisiini nähden valikoima on ihan valtava. No, jos en meikkaa, niin miksi sitten ostin juuri Essencen kalenterin, vaikka se on meikkipainotteinen? No siksi, kun se on NIIIIIN ihana. Khih! Sisällön olisi voinut tirkistellä jo etukäteen, mutta haluan sen pysyvän salaisuutena. Olettaisin kuitenkin, että kalenteri sisältää myös kynsitarvikkeita, jotka ovat varmasti tosi ihania, sekä perus meikkejä, joille jopa minulla on käyttöä. Kun taloudessa on vielä kaksi teini-ikäistä tyttöä, niin olen melko varma, ettei mitkään tuotteet jää käyttämättä. 

Minusta Essencen joulukalenteri on myös todella kaunis!



kosmetiikkakalenteri
Essencen joulukalenteri on todella kaunis


Toinen kalenterini on luonnonkosmetiikkaa ja mainitsinkin sen hankkimisesta jo aiemmin Luotettavaa luonnonkosmetiikkaa-postauksessani. Kyseessä on siis Ecco Verden luonnonkosmetiikkakalenteri. Näitä oli saatavilla myös vegaanisena, mutta molemmat kalenterit näyttävät olevan loppuunmyydyt. Mielenkiinnolla odotan, mitä tämä sisältää. Olen ehkä vähän tylsä, mutta mielestäni tämän kalenterin ulkoasuun olisi voitu enemmän panostaa. Tottakai sisältö on tärkein, mutta visuaalisuus on myös tärkeä osa kalenterin avaus hetkeä. Tämän hinta ei mielestäni ollut paha, koska kyseessä on kuitenkin luonnonkosmetiikkakalenteri. Tilasimme kaverin kanssa yhdessä kalenterit, jolloin saimme alennusta ja yhdelle kalenterille jäi hintaa noin 37e.  

Tämänkään sisältöä en tiedä. Sitä ei edes lukenut missään, mutta kun tiedustelin kalenterin meikkipainotteisuutta, niin ilmoitin heti, etten halua tarkkaa sisältöä tietää. Voi, arvatkaa kuka on kuin pikku tyttö joulukuussa, kun availee luukkuja. Khih! 



luonnokosmetiikkakalenteri
Luonnonkosmetiikka joulukalenteri


Toinen kalenteri, mitä himoitsin jo viime vuonna ja yhä tänäkin vuonna on The Body Shopin joulukalenteri.  The Body Shopin tuotteet ovat ihan mielettömän ihania, mutta ajattelin ensin, etten raaski laittaa joulukalenteriin niin paljoa rahaa. Nooh, nythän loppujen lopuksi lähes saman summan maksoin joulukalentereistani yhteensä, joten turhaan pihistelin. Luulen, että ensi vuonna hankin suoraan TBS:n kalenterin, sillä se jäi nyt niin kovasti itseäni himotuttamaan. Toisaalta, heillä on muutenkin ihan käsittämättömän ihania uusia tuotteita, että lähes kuola valuu, kun nettisivuilla poukkoilee.

TBS:n kalentereita on 3 erilaista, joista ainakin kallein näyttää jo loppuneen verkkokaupasta. Myymälöissä sitäkin näyttää vielä olevan.  Tuskin menee kauaa, kun edullisemmatkin on myyty loppuun. Hmmm, pitäisiköhän vielä tilata? Khih. Apua, selkärankani on täysin olematon aina joskus!

Näiden kalentereiden sisällöt kävin kurkkimassa ja minulle niistä sopivin olisi ollut edullisin vaihtoehto. Minusta nuo kalenterit oli kivasti suunniteltu siten, että osassa oli enemmän meikkejä ja osassa taas hoitotuotteita. Jokaiselle löytynee varmaan juuri se itselle sopiva kalenteri. Kyseiset kalenterit ovat myös ehdottomasti kauneimmat, mitä olen nähnyt.


joulukalenteri
The Body Shop joulukalenteri - Kuva: www.thebodyshop.fi


Erilaisia kosmetiikkakalentereita näyttää olevan markkinoilla valtavasti ja usein niiden avulla hyviä tuotteita saa aika edullisesti hankittua verrattuna normihintoihin. Itse en ole tänä vuonna törmännyt muihin houkutuksiin, mutta eiköhän näissä taida jo olla houkutusta riittämiin. Ainakin HerraMies on pyöritellyt päätään moneen kertaan, enkä taida enää edes uskaltaa tuosta yllämainitusta kalenterista mainita mitään ;)

Onko Sinulla oma joulukalenteri? Jos on, niin millainen? Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia erilaisista joulukalentereista.  

Luonnonkosmetiikkaa iholle ja hiuksille

Olen testaillut kesän ja alkusyksyn aikana useampiakin Bottega Verden tuotteita, joista löytyy hemmottelua niin hiuksille kuin ihollekin. Löytyypä seasta muutamia läskinlähdetys-loitsujakin, eli hoikentavia tuotteita. Tiedättekin, että olen rakastunut luonnonkosmetiikkaan ja luulenpa, etten tule siitä enää koskaan vaihtamaan pois. Luonnonkosmetiikkaan luotan ja voin turvallisin mielin helliä sillä itseäni ja lapsiani. 

Silloin, kun itse tutustuin luonnonkosmetiikkaan, niin törmäsin usein sellaiseen ajatusmalliin, että luonnonkosmetiikka ei ole tehokasta tai niin hyvää kuin muu kosmetiikka. Olen itse todennut molemmat väitteet vääriksi! Tehokkaita, ihania tuotteita löytyy paljon ja ihan varmasti jokaiselle löytyy ne itselleen sopivat vaihtoehdot. 

Hiuksille testissä oli Ginseng-tuotesarjan shampoo ja hoitoaine. Shampoo sopii normaaleille ja kuiville, rasittuineille hiuksille. Shampoo syväpuhdistaa hiukset ja hoitaa hiusjuuria. Hoitoaine tekee hiuksista tuuheat, sileät ja helposti kammattavat. Soveltuu normaalien hiuksien lisäksi kuiville ja rasittuneille hiuksille. Kumpikaan tuote ei sisällä silikonia, parabeeneja eikä väriaineita.   

Molemmat tuotteet olivat perushyviä tuotteita. Hiuksista tuli puhtaat ja hyväntuoksuiset. Tarvitsin kuitenkin omalle takkutukalleni näiden lisäksi selvityssuihketta, jotta sain suihkun jälkeen hiukset selviksi. Kuivuttuaan hiukset olivat kuitenkin kiiltävät, eikä seuraavat harjauskerrat olleet hankalia, joten ei valittamista.



Bottega Verde Ginseng shampoo ja hoitoaine


Minttu on yksi suosikkini tuoksuista ja rakastuin aiemmin BV:n minttu-basilika käsisaippuaan, joten odotin Minttu suihkusaippualta ja vartalogeeliltä paljon.  Suihkusaippua puhdistaa ihon hellävaraisesti jättäen iholle raikkaan mintun tuoksun. Tuote sopii sekä miehille että naisille. Vartalogeeli raikastaa ja kosteuttaa ihoa. 

Molemmat tuotteet lunastivat ne odotukset, joita minulle niille olikin. Ihan mielettömän ihana ja vahva mintun tuoksu. Iholle jäi mahtavan viilentävä tunne. Itse tykkään tosi paljon tälläisestä oikein vahvasta hammastahna-mintun tuoksusta. I-HA-NAT! 



Minttu suihkusaippua ja vartalogeeli


Sitruuna-suihkusaippua on raikas, virkistävä suihkusaippua, joka samalla kun pesee, myös kosteuttaa ihoa. Mukavan raikas tuoksu, joka jäi juuri sopivasti iholle tuoksumaan. 



Sitruuna suihkusaippua - luonnonkosmetiikka


Sitten niitä läskinlähdetys-loitsuja. Selluliittilaastari vatsalle ja lantiolle lupaa solakoitumisen helpottuvan, sillä se sisältää tehoaineita, jotka hoikentavat ja vähentävät makeanhimoa. Pakkaus sisältää 8 laastaria, eli kuukauden annoksen. Itse laitoin laastarin aina maanantaisin ja torstaisin. Sitä pidetään 8 tuntia, jonka jälkeen se otetaan pois. Laastari on iso ja peittää koko vatsan. Riippuen vyötärön ympäryksestä se voi riittää ylettymään lähes selkään saakka. Itselläni ei yllätys yllätys selkään riittänyt mitään, khih. 

Itse tunsin melkoista kuumotusta laastasin ollessa paikoillaan ja ensimmäisellä kerralla jouduin ihan kurkkaamaan, että reagoiko ihoni laastariin, mutta ei. Ilmeisesti pintaverenkierto aktivoitui niin tehokkaasti, että se aiheutti kuumotuksen. Ei voi suoranaisesti puhua poltteesta, mutta helteillä se olisi voinut tuntua jo melko tuskaiselta. Iholla laastaria ei muuten huomannut, eikä se häirinnyt liikkumista milläänlailla. Oma makeanhimoni on ilmeisesti niin jättimäinen, että sen suhteen en saanut helpotusta. Helposti askeleet kulkivat kaapille hakemaan suklaata, vaikka laastari olikin iholla. Joka tapauksessa kuukauden jälkeen vyötäröltä oli kadonnut 4 cm. Eli kyllä siinnä jotain taikaa taitaa olla. 

Vihreä Kahvi- viilentävän selluliittigeelin teho perustuu cryo-kylmävaikutukseen, joka stimuloi solujen toimintaa. Tuotetta käytetään kuuriluontoisesti vähintään kahden viikon ajan levittämällä geeliä kerran päivässä ongelma-alueille. Testiryhmä oli saanut tällä parhaat tulokset 8 viikon käytön jälkeen. Itse tälläisenä pyöreänä naisena en ole koskaan kokenut selluliittia suoranaisena ongelmana. Siinnä se menee mukana missä muukin ympärillä oleva liha. Kuitenkin oli mielenkiintoista kokeilla tuotetta ja nähdä, että se todella vähensi reisien selluliitti-muhkuroita. Tuote tuntui iholla mukavalta, eikä jättänyt minkäänlaista tahmaisuuden tunnetta vaan imeytyi nopeasti. Ainoa, josta en pitänyt, oli tuotteen tuoksu. Sitä ei onneksi vaatteiden läpi huomannut, joten siitä ei haittaa ollut, kun sen haistoi ainoastaan geeliä levittäessä, eikä tuoksu onneksi ollut voimakas. 

Vaikka näillä tuotteilla olikin selvä hyöty, on selvää myös se, että laihtuakseen tarvitsee tehdä paljon muutakin kuin laittaa laastari vatsalle tai levittää geeliä iholle. Kun saa laihdutuksesta (tai elämäntapa muutoksesta) kiinni, on tälläisten tuotteiden avulla kiva lisätä tekemänsä työn tehoa. Mutta hei, löytyisikö keltään yhtään ylimääräistä laihdutus intoa? Otetaan vastaan ja annetaan sille hyvä koti, jossa ei työt lopu kesken ;) 



Taistelu selluliittia vastaan



Mikä Sinun suhteesi on luonnonkosmetiikkaan? Itse olen siihen nyt ihan rakastunut ja tosiaan, tuotteita löytyy niin paljon erilaisia, että valinnanvara ei kesken lopu <3 


Tuotteet saatu blogiyhteistyönä. Kiitos Bottega Verde! Bottega Verden kosmetiikka on Italialaista luonnonkosmetiikkaa, jota ei ole testattu eläimillä. Tuotteita löytyy nettikaupan lisäksi HEHKU-myymälöistä, Citymarketeista, Apteekeista ja Tuurin kyläkaupasta.