Vanhoja, kipeitä muistoja ja suuria tunteita

Aina joskus elämä pääsee todella yllättämään. Ainakin pitempään blogiani seuranneet tietävät, että olen alkoholistien lapsi, joka on lastenkodin kautta sijoitettu perheeseen 7-vuotiaana. En ole koskaan kokenut, että asiaa tarvitsisi salailla ja se on niin iso osa minua ja minuuttani, että olen siitä kertonut täällä blogissanikin.  

En muista sijoitusta ennen olevalta ajalta hirveästi mitään ja ne muistot, jotka ovat jääneet, eivät ole iloisia ollenkaan, eikä suurin osa edes mukavia. Muistan väkivaltaiset tappelut, joista osa on piirtynyt verkkokalvoille siten, että joka kerta ne saavat itkemään, muistan aikuisten väliset "hellyydet", jotka eivät ole lapsille tarkoitettuja, muistan baarit, muistan aikuisten miesten lähentelyt humalapäissään, muistan huudon, muistan poliisien käyntejä, muistan jatkuvan nälän ja niin edelleen. Pääsette ehkä kiinni, minkälaista meidän elämä on ollut. 

Yksi tärkeä asia on kuitenkin jäänyt mieleeni. Samassa kerrostalossa asui perhe, jonka luokse menin karkuun, kun sota syttyi. Saatoin mennä keskellä yötä heidän luokseen ja aina minulle löytyi petipaikka. Jos heillä ei ollut ketään kotona, piilouduin rappukäytävään, eli he ovat oikeasti olleet selviytymiseni kannalta todella tärkeitä ihmisiä. 

Muistan myös syöneeni heillä usein, sillä meillä ei ruokaa juuri koskaan ollut. Mistä tulikin mieleeni puutarhaan liittyvä muisto. Isäni oli saanut lopputilin työpaikastaan ja muistan, että vanhemmat olivat puhuneet siitä, ettei kohta ole rahaa edes ruokaan (näin aikuisena sitä välillä ihmettelee, miten kaljaan oli rahaa). Joka tapauksessa olin olevanani hyvin neuvokas, sillä olin kuullut, että perunat kasvatetaan perunoista ja kasvaakseen ne tarvitset lannoitusta.

Niinpä varastin muutaman perunan meidän ruokakomerosta ja kävin keräämässä koirankakkaa lähialueilta. Istutin perunat kakkoineen päivineen suuren männyt juurelle. Odotin kasvua kuumeisesti ja kävin päivittäin katsomassa, että joko olen saanut kasvatettua ruokaa, josta vanhempani olisivat ylpeitä. Joidenkin päivien päästä totesin, etten ole onnistunut yrityksessäni ja kaivoin perunat esiin. Olin hyvin ihmeissäni, kun niille ei ollut tapahtunut mitään. Uskomaton tuo lapsen maailma ja ajattelu.

Eilen laitoin erääseen Kouvolan alueen FB-ryhmään viestin, jossa kyselin tori kirpparin hintoja ja yllätyin melkoisesti, kun muutamien tuntien kuluttua sain viestin, jossa luki, että olemme lapsena asuneet samassa talossa. Hetken viestiteltyämme ymmärsin, että viestin laittoi sen perheen lapsi, joka oli minusta huolehtinut, kun olin pieni. Hän oli bongannut minut tuosta ryhmästä ja oli osannut yhdistää meidän menneisyyden.

Olen usein toivonut, että pääsisin heitä kiittämään ja nyt pääsin ainakin viestien välityksellä sen tekemään. Toivon, että vielä joskus voin kiittää tuota perheen äitiä ihan sanoillakin. 

Oli uskomatonta kuulla, että joku muistaa minut ja joku on ajatellut minua. Se on aivan käsittämätöntä. 

Perheen äiti oli muistanut, että tykkäsin piirtää ja on kuulema toivonut, että tuo taito ja tekeminen on pysynyt matkassani. Siis joku on muistanut jotain, mikä oli minulle tärkeää! Huikeaa! 

Muistan aina, että olin saanut joltakulta vihon ja lyijykynän. Piirsin aina vihon samalle sivulle ja kumitin piirroksen pois, ennenkuin aloin piirtämään seuraavaa kuvaa. Muistan, että joku ihmetteli asiaa ja sanoin, että teen niin, ettei vihko lopu kesken, kun en tule lisää paperia enää saamaan. Olin myös hyvin ihmeissäni, kun kysyjä ei ymmärtänyt tätä ollenkaan, vaan sanoi, että ainahan paperia saa.

Olin todella iloinen tästä yhteydenotosta, mutta suuria tunteita on nyt käyty läpi. Aivan kuin se pieni lapsi sisälläni olisi aina vain olemassa ja koen nyt uudelleen monet niistä tunteista, mitä koin silloin. Olen nyt itkenyt ihan hirveästi, vaikka olenkin äärimmäisen kiitollinen siitä, miten hyvin asiat lopulta menivät. 

Toisaalta itse jo murehdin, että olenko ihan pöhlö, kun nyt itken, mutta HerraMies ainakin olisi sitä mieltä, että se on ihan luonnollista ja ennemmin olisi outoa, jos ei missään tuntuisi. 

Ehkä kuitenkin pala kerrallaan sitä eheytyy. Aina joskus vanhat haavat vuotavat, mutta eivät kuitenkaan jää pitkäksi aikaa vuotamaan. Ja joka kerta, kun käyn näitä tunteita ja muistoja läpi, niin ajattelen, miten suuri kiitollisuuden aihe perhe onkaan. Vaikka en milläänlailla ole täydellinen äiti, niin silti olen aina halunnut tytöt pitää turvassa ja halunnut, että heille jää lapsuudesta onnelliset muistot ainakin pääsääntöisesti. 

Olin alkamassa kirjoittamaan teille tänään jotain aivan muuta, mutta tämä kirjoitus halusi tulla kirjoitetuksi. Vaikka tätäkin kirjoittaessani itkin moneen kertaan, niin silti olo on taas vähän kevyempi <3 

Tästä vähän rankasta aiheesta huolimatta, toivotan Sinulle onnellista viikonloppua <3 

Puutarhakierroksen pohdintoja onnellisuudesta

Tänään, kun sain Taikan päiväunille, lähdin pihalle katsomaan, mitä puutarhassa on tapahtunut. Kuljeskelin kaikessa rauhassa auringon lämmittäessä kasvoja ja lintujen laulaessa iloisesti. Viime keväänä löysin yllätyksekseni upean kivimuurin tontiltamme ja tänäänkin sama typerä virnistys levisi kasvoilleni, kun tuo kivimuuri oli paljastunut hangen alta. Muistelin, kuinka innoissani olin ja miten lasten kanssa revimme kuolleita rikkaruohoja muurin päältä, jotta saimme sen esiin. Tosin, samainen muuri katosi lähes kokonaan kesän aikana rikkaruohojen keskelle, kun en kerennyt sille mitään tekemään. 

Kivimuureja tontilla on muitakin. Keskellä pihaa olevan eteen istutin syksyllä paljon tulppaanien ja narsissien sipuleita ja nyt onkin ihanaa katsella piippojen esiin tuloa. Kulkiessani eteen päin ja ihmetellessäni, mitä kaikkea on lähtenyt jo kasvamaan ja mistä on lumet sulaneet, en voinut olla pohtimatta, miten onnellinen tällä hetkellä olen. Onnellisuus ei ole minulle mitenkään itsestäänselvä asia. Olen elänyt hetkiä, joita en toivoisi kenellekkään, olen menettänyt paljon ja olen joskus pohtinut, kuinka selvitä yhden päivän loppuun. Olen nähnyt ja kokenut asioita, joita en todellakaan olisi halunnut ja olen uinut joskus hyvin syvissä vesissä, kun en ole osannut asioita käsitellä. Joten, nyt osaan arvostaa onnellisuutta. Osaan löytää onnen siitä pienen pienestä piiposta, joka työntyy lumen läpi ilahduttamaan ja osaan löytää onnen siitä lokkien kirkunasta, jota olen odottanut.

Tietenkään elämä ei ole joka hetki pelkkää onnea ja autuutta, vaan aivan normaalia lapsiperheen elämää. Kuitenkin ajoittain pysähdyn pohtimaan, miten hyvin asiat nyt ovat. Useimmiten puutarhassa nämä ajatukset valtaavat minut ja suorastaan liikutun siitä, kuinka suuren voimavaran puutarha voikaan antaa ja siitä, että olen löytänyt itselleni kodin. Oikeasti kodin, jossa ei tarvitse kantaa huolta huomisesta. Kodin, jossa voin olla juuri se joka olen. Saan pohdiskella, saan hihkua, saan kyynelehtiä, saan hörhöillä ja vaikka huutaa. Ja silti minua rakastetaan. Minulla on perhe, joka saa minut onnelliseksi. Toisinaan myös kiukkuiseksi ja raivostuneeksi, mutta onnelliseksi silti. Täällä kodissa ja etenkin puutarhassa olemme lasten ja HerraMiehen kanssa rakentaneet paljon yhteisiä upeita muistoja ja viettäneet mahtavia hetkiä. Kulkiessani puutarhassa, muistan monin paikoin kauniita hetkiä, joita juuri siinä kohdassa on vietetty. Muurin eteen istutimme viime keväänä Ilonan ja Julian kanssa orvokkeja ja nauroimme niin, että posket olivat ihan kipeinä. Kasvimaan kohdalla muistan, kuinka yhdessä viime vuonna teimme kasvimaita ja haaveilimme sadosta. Elvinkummulla muistan, kuinka Ilona istutteli syyssipuleita ja kaikki kanat ympäröivät hänet. Puistoalueen kukkapenkin kohdalla muistan, kuinka laina-poikani oli kärrännyt työpäiväni aikana penkin täyteen multaa ja oli siten halunnut ilahduttaa minua. Muovihuppu-kasvareiden kohdalla muistan, kuinka istutimme laina-tyttäreni kanssa tomaatteja ja kuinka innoissaan tyttö oli asiasta. Samoilla kohdin muistan, kuinka Taika halusi aina kurkkuja kasvihuoneesta. Mutusti kurkun lähes kokonaan ja toi lopulta minulle vain pienen pätkän todeten: en tykkää, oli pahaa. Päärynäpuiden kohdalla muistan, miten HerraMiehen kanssa ne istutimme ja sitä ennen teimme viikatteella polut sinne nokkosten keskelle, että pääsimme puut istuttamaan. Paljon onnellisia hetkiä ja muistoja, jotka saavat hymyilemään ja olemaan kiitollinen.  

Ja olemaan toiveikas: tänä kesänä teemme lisää upeita muistoja kannettavaksi sydämessämme. 

Nyt Taika alkaa heräilemään, joten nappaan tytön kainalooni ja irrottauduin muisteluista elääkseni tätä hetkeä. Onnea ja iloa Sinun päivääsi <3 

Puutarhamuistojen polulla. Osa 2

Olen muistellut vanhoja puutarhojani ja viimeksi esittelin pienen rivaripiha-puutarhan. Kyseinen postaus löytyy täältä. Tässä postauksessa kerron edellisestä puutarhastamme. Tontti oli noin 1400 neliöinen ja piha oli aivan tyhjä nurmikenttä, kun itse sinne muutin. Seuraavina kahtena kesänä se kokikin melkoisen muutoksen. 

Etupiha etenkin täyttyi kukkapenkeistä. Tuolloin olin selvästi enemmän kukkaihminen kuin hyötypuutarhan ystävä. Toissa kesänä tiesin, että olemme muuttamassa, joten uusia kukkapenkkejä ei kannattanut tehdä, mutta ilman mitään istutus hommia en osannut tietenkään olla. Tämän vuoksi keskityin hyötypuutarhan kasvatuksiin ja sen kesän ansiosta hyötypuutarhailuun rakastuin. Ja se rakkaus tuntuu kasvavan vuosi vuodelta. Kukat eivät tosin ole unohtuneet nekään ;) 

Tämän etupihan "ison" kukkapenkin kaivoin vuoden 2014 huhtikuussa toppi päällä. Jäänyt hyvin mieleen, kun maa oli aivan sula ja ilma oli niin lämmin! Tosin samana vuonna toukokuussa kelit muuttuivat hyytäviksi, eikä kesäkuussa kasvanut yhtään mikään. Muistan, että monet esikasvatetut kesäkukat paleltuivat kesäkuun puolivälissä. Hallaa ei ollut, mutta lämpöasteita ei ollut montaa ja jatkuva hyytävä viima ja sade tekivät niille pahaa. 

Kesäkuussa piha näytti vielä suht avoimelle, mutta syksyä kohden näkymät olivat aina ihan toisenlaiset ja piha näytti tosi pieneltä, kun kasvit olivat isoja.

Harmillisen huonoja kuvia olen ottanut. En löytänyt oikein mitään hyviä kuvia, mikä on tosi sääli.

Tämän kaunottaren ostin puutarhamessuilta. Kukka on ihan valtava! Naapurikin tuli kysymään jossain vaiheessa, että mikä tuo iso sininen kukka on, kun hän ihailee sitä aina omalta pihaltaan <3  Kurjenmiekat ovat yksi lempparikukistani!

Tämän Nora Barlew akileijan kasvatin siemenistä. Tästä otin siemeniä mukaani tännekkin kotiin ja toiveissa on, että ensi kesänä kukkisivatkin.

Tämä paleltui ensimmäisenä talvenaan. Uusi kuningaslilja on hankintalistalla, kun nämä ovat niin upeita! Julia kutsui näitä torvikukiksi ja yhä vieläkin hän muistaa kysellä torvikukista. Ilmeisesti reaktioni tähän nimitykseen on jäänyt tytön mieleen, kun hihittelee sille. Minun kuninkaallinen liljani olisi muka joku torvi, pyh! 

Ajatuksenani oli pihaa tehdessä, että etupiha täyttyy kokonaan kukista ja välissä kulkee vain polut, joita pitkin pystyy kulkemaan. Ihan en kerinnyt pihaa täyttämään ennen muuttoa.  Tämän nykyisen kotimme edelliset omistajat olivat käyneet katsomassa pihaamme ja sanoivat olleensa aika ihmeissään kukkien määrästä. Sen jälkeen eivät enää ihmetelleet, kun useamman peräkärrillisen kasveva toimme odottelemaan muuttoa. Khih. Hassuinta oli se, ettei pihasta edes huomannut kukkia hävinneen.

Erilaisia kärhöjä pihassa taisi olla reilu 20. Kärhöjä ei voi olla liikaa, koskaan!

Liljat myös ovat yksi rakkauden kohteeni. Niiden kukinta on yksi kesän kohokohtia!

Terassi oli minusta aivan ihana. Vähän haaaveilen tänne uuteen kotiinkin terassista, mutta se on vielä aivan auki, että mihin puolelle taloa ja tulisiko siitä lasitettu... Viime kesänä tosin en olisi edes kerinnyt terassilla istumaan, joten tarve olisi ollut tosi vähäinen ;) Tosin, en muutenkaan osaa istumisen jaloa taitoa. Aina on pakko puuhastella jotakin. HerraMies sanookin, että olen tosi levoton tyyppi, khih.

Tässä taas se HerraMieheltä saamani syysleimu,  josta kerroin edellisessäkin muistelu postauksessa.  Tämän alku luonnollisesti tuli mukaan myös tänne puutarhaan.

Tässä lemppari kärhöni. Tie Dye. Tämä on niin kaunis <3

Tykkään syreeneistä tosi paljon. Silloin, kun etsimme uutta kotia ja pohdimme, että millaisia vaatimuksia ja haaveita meillä sen suhteen on, oli oma toiveeni, että tontti olisi niin iso, että voisin istuttaa syreenejä huoletta mihin vain. Nehän tuppaavat viihtyessään valtaamaan tosi ison alan, joten siitä tämä toive. Ja tämän toiveen uusi puutarha täyttää oikein mainiosti. 

Japaninhortensia Vanille Fraise muutti tännekkin kotiin. Sen väritys on aivan ihastuttava; ensin valkoinen ja ikääntyessään muuttuu kauniin punaiseksi. 

Tämä oli ensimmäinen kukkapenkki, jonka tein HerraMiehen puutarhaan. Tuolloin en itse vielä asunut sielä, mutta tästä se pihan muutos alkoi ;)

Viinirypäle viihtyi hyvin tiiliseinää vasten ja teki jonkin verran satoakin. Siirsimme kyseisen kasvin tänne uuteen kotiin, mutta viime kesänä se ei ei tehnyt satoa ollenkaan. Jospa tänä kesänä taas päästäisiin maistelemaan omia viinirypäleitä. 

Saimme kihlajaislahjaksi kaksi päärynäpuuta, jotka muuttivat mukanamme. Ensimmäisenä kesänä saimme näistä muutaman päärynän, mutta sen jälkeen satoa emme ole saaneet. Olivat ihan todella herkullisia. Hjam!

Tälläisiä muisteloita vanhoista puutarhoista.  Vähän toki muuttaessa surin puutarhan taakse jättämistä, mutta onneksi sain monista kasveista alkuja tuotua mukanani. Tai no, jos tarkkoja ollaan, niin kasvithan muuttivat paljon ennen meitä tänne uuteen puutarhaan ;) Me ihmiset muutimme vasta talvella.  

Oli ihana, että Kivisen Vilman piha-blogin Hannele oli innostunut tekemään vastaavanlaisen postauksen. Se löytyy blogin nimeä klikkaamalla.  Olisi mukava muidenkin muisteloita päästä lueskelemaan <3 

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Puutarhamuistojen polulla. Osa 1

Vaikka sanonta kuuluu, että sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa, niin aion silti vanhoja muistella. Tässä tapauksessa nimittäin vanhoja puutarhojani. Ensimmäisessä osassa muistelen pientä rivitalopihaani, jossa asuimme Ilonan ja Julian kanssa ennen kuin kohtasin HerraMiehen. 

Piha oli edellisten asukkaiden jäljiltä todella hoitamaton. Paljon oli istutettu, mutta istutuksia ei oltu ihan mietitty loppuun... Tien ja pihan välissä esimerkiksi oli peräkkäin (tieltä päin katsottuna) hernepensasaidanne, puuaita, kukkapenkki, tuija-aita ja tuijien takana ja välissä pensaita. Ensimmäiseksi olikin aika tehdä pientä raivaustyötä, ennen kuin pääsi istuttamaan. Mutta pihassa oli ihanasti katettu terassi ja joka puolella kukkapenkkejä. Keskellä oli pensaita ja valtava kirsikkapuu. 

Raivaustöissä pihasta hävisi kirsikkapuu ja tuijat. Pensaat ja perennat pääsivät uusiin paikkoihin. Pieneen tilaan mahtui myös hyötypuutarhan antimia; mansikoita, paprikoita, porkkanoita, salaattia, marjoja ja tomaatteja :) Muutamassa kesässä piha koki melkoisen muutoksen ja vähän harmittikin se jättää taakseen, kun muutimme HerraMiehen kanssa yhteen. Toisaalta, onnettoman pienihän tuollainen piha on minunlaiselleni suuruuden hullulle ihmiselle. Heh.

Tämän värisiä gladioluksia olen yrittänyt metsästää, mutta usein ovat pelkkiä sinisiä, vaikka kuvassa olisivatkin tälläisiä. 

Tämän syysleimun HerraMies osti minulle lahjaksi. Muuttojen myötä tämäkin on muuttanut mukanani!

Unikoiden siemenkodatkin ovat tosi kauniita! Tomaatit ja paprikat viihtyivät älyttömän hyvin tuossa paikassa. Pihassa tuntui olevan todella suotuisa pienilmasto kaikelle! Lämmintä, eikä tuuli päässyt siihen liiaksi.

Kirjavalehtiset krassit ovat ihania minun mielestäni. Viime kesänäkin istutin niitä kaksi pussillista.. Kaksi taimea nousi ja kukinta taisi jäädä yhteen surkeaan kukkaan. Ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä.

Tuo vaaleanpunainen syysleimu ja harmaamalvikki olivat pihassa entuudestaan.

Tummalehtistä koristebataattia täytyy tänäkin vuonna hankkia. Se vaan on niin ihana! Itseasiassa muistinkin juuri, että kellarissa jotain juurakoita onkin, muttei tämän iso lehtisen. Toivottavasti ovat talvehtineet hyvin. Näillä tummilla lehdillä saa aivan mielettömän kaunista kontrastia luotua!

Tässä kulmauksessa kasvoi päivänsineä, krassia, salaattia ja porkkanaa. Vähän on villiintyneen näköistä. 

Paprikat olivat melkoisen satoisia. Luulin, että aika oli kullannut muistot, mutta kyllä ne näköjään ihan todistetusti olivat upeita. Nämä paprikat Ilona ja Julia oli kasvattaneet mummonsa kanssa kaupan paprikoiden siemenistä. Toivat ne sitten ihan pieninä taimina kotiin. Taimet viihtyivät isojen ikkunoiden edessä mainiosti ennen kuin pääsin ne ulos istuttamaan.

Tässä kuvassa näkyykin tuo aiemmin mainitsemani lauta-aita. Sen takana tosiaan oli hernepensasaita (ja kanaverkkoa) ja tässä kukkapenkin tilalla oli vanhaan kukkapenkkiin istutettu tuijia ja pensaita... Pensaat olivat tuijien takana ja väleissä.

 Tässä vielä näkyy tuo melkoisen suuren kirsikkapuun runko. Se oli aivan valtava. Kun oksia alettiin katkomaan, ne täyttivat ihan koko pihan! 

Ihan keskellä pihaa oli isohko kivi, jonka ympärille istutin pihassa olleita pensaita ja vähän kuunliljoja. Kiven toisella puolella oli kärhö ja kesäkukkia.

Vielä kuva niistä paprikoista. Nämä kasvoivat 10 litran ämpäreissä.

Kärhöjä pihassa oli 3 erilaista.

Tämä oli salamatkustajana toisen kärhön ruukussa. Rakastuin tähän kovasti ja se onkin matkustanut mukana puutarhasta toiseen. 

Palloesikot ovat ihania! Viime kesänä istutin niitä useammanlaisia tännekkin puutarhaan. Pidetään peukkuja, että kasvaavat hyvin .

Tämän pionin alku tuli myös tänne pihaan. Saa nähdä, meneekö kauan ennenkuin kukkii. Mutta mikäpä kiire tässä, valmiissa maailmassa.

Toukokuussa tarkeni hyvin ottamaan vähän aamupalaa terassilla. Voi, miten pieniä nuo minun rakkaani ovat olleet!

Liljojakin oli useammanlaisia. Nämä olivat tosi aurinkoisia livenä!

Tälläistä polkua pitkin pihassa pääsi tapsuttelemaan. Teimme laatat itse HerraMiehen kanssa ja niihin upotettiin kiviä ja simpukoita, jotka Ilona ja Julia oli tuonut Englannin reissultaan.

Kevään tulppaanit aloittivat aina tosi aikaisin, mutta nuupahtivatkin paisteessa äkkiä.

Tykkäsin tästä pihasta tosi paljon. Pieni, mutta söpö :) Mutta myönnettäköön, en kyllä vaihtaisi enää takaisin tuonne ;) Seuraavassa Puutarhamuistojen polulla-postauksessa esittelen meidän edellisen kodin pihan. Se oli isompi kuin tämä rivarin piha ja sielä ei tarvinnut aloittaa raivaamisella. Päin vastoin. Piha oli aivan avoin toteutuksille! Tosin, parissa vuodessa alkoi tuntuimaan, että tila loppuu kesken. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla. Mukavaa viikon jatkoa <3