Huonekasvien kauhu tässä hei!

Vaikka olen innokas kotipuutarhuri ja rakastan kasveja, niin silti olen kehno viherkasvien hoitaja. Jostain syystä unohdan hoitaa niitä ja monet viherkasvit kuolevat nopeasti "hoidossani". Huonekasveja voi tappaa hoidollaan kahdella tavalla; joko kastelemalla liikaa tai liian vähän. 

Liikakastelu on usein tuhoisampaa kuin liian vähäinen kastelu. Kuitenkin useamman viikon kastelutauko koituu useimpien viherkasvien kohtaloksi ja tämä on se minun heikkouteni. Katson aina sujuvasti, et oho, kasvit pitäisi kastella ja silti unohdan sen, kun päätän kastella kasvit "ihan kohta". Tietäähän sen, miten siinnä käy. Seuraavana päivänä edelleen katson, että kasvit pitäisi kastella. 

Tässä välissä kävin muuten kastelemassa ne kasvit, joiden kastelutarvetta olen ajatellut jo monta päivää... 

Minun on siis valittava itsellesi kasveja, jotka kestävät tälläistä rääkkäystä, joka pitäisi ilmoittaa johonkin kasvien hyvinvoinnista vastaavalle järjestölle. 



begonia
Kuningasbegonia ja kultaköynnös



Traakkipuuhun minulla on ihan erityinen suhde. Silloin, kun muutin Kouvolaan 15-vuotiaana ja aloin opiskelemaan kuva-artesaaniksi, asuin solumuotoisessa oppilasasunnossa, joka ei nyt viihtyvyydeltään päätä huimannut. Vietin ensimmäisen vuoden ajan lomat kotona, eli saatoin olla parikin viikkoa poissa. Kävin läheisessä kukkakaupassa kysymässä, että mikä kasvi olisi minulle sopiva ja sain neuvoksi hankkia traakkipuun. Niinpä kiikutin asuntooni kirjavalehtisen traakkipuun, joka viihtyi erinomaisesti. Sama kasvi oli minulla monia vuosia ja kasvoikin tosi komeaksi. Lopulta sille kuitenkin kävi kehnosti, kun joutui kitumaan liian kauan liian pienessä ruukussa, mutta joka tapauksessa traakkipuusta tuli itselleni luottokasvi. Rakastan sen ulkonäköä ja helppoutta! 



Viherkasvit
Viherkasvit parantavat huoneilmaa



Tykkään ylipäätään kasveista, joissa on kirjavat tai muuten erikoisen väriset lehdet. Yksi luottokasveistani on perinteinen kultaköynnös, joka tuntuu selviävän lähes, mistä tahansa. Sen helpompaa kasvia tuskin voi olla! Ja kuitenkin se on tosi komea! 

Nyt olen ihastunut myös kuningasbekonioihin. Niistä löytyy ihan huiman upeita värejä, oih! Eikä ne kauheasti suutu edes huonosta hoidosta. Ainakin meillä on niin viileää sisällä, ettei kuivahtaminenkaan saa niitä heittämään henkeään. 



traakkipuu
Traakkipuu, kultaköynnös ja kuningasbegonia


Tämän kolmikon lisäksi meillä viihtyy mehikasvit ja kaktukset. Olisittepa nähneet Ilonan ja Julian ilmeet, kun he intoilivat minulle, että heidän oma lehtikaktuksensa alkaa kukkimaan ja totesin, että hienoa, olette hoitaneet kasvianne tarpeeksi huonosti. Khih. Olin kuulema törkeä! Voitteko kuvitella?  Selvitin heille sitten, että kyseiset kaktukset innostuvat kukkimaan, kun niitä vähän rääkkää. Sekin rassukka on välillä niin kuiva, että pihisee pelkän huonekosteuden voimalla. Mutta niin vaan sekin alkaa nyt kukkimaan. Lähiaikoina esittelen nämä meidän lehtikaktukset, kun ne avaavat nuppunsa.  

Tälläinen huonekasvien hoitaja täällä. Luulen, että huonekasvit alkavat huutamaan heti apua, kun lähestyn niitä kukkakaupassa. Ne varmasti ovat kuulleet, että tuo ihminen on ihan kauhea huonekasvien rääkkääjä. Huoh. Ehkä minun pitäisi alkaa puhumaan suomen sijaan huonekasvia, jotta ne voisivat täällä kotonakin huudella tarvittaessa palvelua. 

Mitenkäs teidän huonekasvit saavat palvelua? 

Mukavaa torstaita Sinulle! 

Mahtava ilta nutelaisten viihdytettävänä

Kouvolan Teatterilla on olemassa Nuortenteatteri-ryhmä, eli nutelaiset. Ilonakin pääsi syksyn alussa mukaan tuohon porukkaan ja on tykännyt siitä aivan valtavasti. On ollut aivan ihanaa, että joka kerta tyttö on pois tullessaan intoa täynnä kuin ilmapallo. Näkee todella, että Ilona rakastaa porukassa oloa ja kaikkea sitä tekemistä. 

Eilen nuten toimintaa pääsi katsomaan, sillä oli avoimet ovet ja samalla oli Lava vapaa-tapahtuma. Lavalle sai mennä, kuka tahansa esittämään lauluja, runoja, tanssia tai mitä nyt itse keksi. 

Tapahtuma kesti 1,5 tuntia ja posket oli sen jälkeen ihan kipeänä kaikesta nauramisesta. Nämä nuoret ovat ihan käsittämättömän mainioita! 

Tapahtumassa tehtiin samanlaisia harjoituksia, joita ryhmässä muutenkin tehdään. Se, miten innokkaasti kaikki osallistuivat ja kuinka taitavasti he improvisoivat, oli aivan häkellyttävää. Nähtiin, miten murhamysteeri muuttui lennossa musikaaliksi ja kuinka uimahallissa saattaa olla melkoista draamaa. 



Nute
 Kouvolan Teatteri - Nuortenteatteri



Asiantuntijoiden puheenvuorot olivat loistavia. Kaksi tyyppiä näyttelivät olevansa sama henkilö, joka oli aina tietyn alan asiantuntija. Vuorotellen, sana kerrallaan, he kertoivat asiantuntevasti omasta osaamisalastaan, esimerkiksi suklaasta ja imurista. Yllättävän hankala tehtävä, mutta todella upeasti nämä nuoret siitä selviytyivät ja saivat yleisön ulvomaan naurusta.

Tämän kuvan asiantuntijat kertoivat imurista. En ollut edes tiennyt, kuinka vaarallinen kapistus se voikaan olla. Tiesittekö te, että imuri voi vaikka räjäyttää koko maapallon? En minäkään, mutta olin kyllä aivan vakuuttunut asiasta asiantuntijoiden kertoessa siitä.



Kouvolan Teatteri
Nuortenteatteri



Minusta oli kiva huomata, että Kouvolan Teatterin näyttelijöitä oli tullut esityksiä katsomaan. Tuli heti semmoinen fiilis, että nuoret kuuluvat teatterin porukkaan ja heistä pidetään huolta. Yhteishenki oli aivan ihana <3 

Tapahtumassa nähtiin myös upeita tanssiesityksiä. Lisäksi erityismaininnan ansaitsee Ilona (en tarkoita nyt omaa Ilonaani), joka lauloi ja soitti pianoa niin mahtavasti, että se tunne todella meni ihon alle. Kyseinen nuori nainen osasi todella taitavasti soittaa pianoa ja hänellä oli aivan upean kaunis ääni ja se taito tuoda tunne musiikkiin oli käsittämätön. Olin ihan kananlihalla ja yritin kovasti räpytellä, etten ala kyynelehtimään. Mutta se tunne! Oi joij, huikeaa huikeaa! 

Koko porukka saa olla tosi ylpeitä itsestään. Ilta oli  mahtava <3 Kiitän kovasti sekä Kouvolan Teatteria  että kaikkia nutelaisia ihanasta illasta!


NUORTEN TEATTERI

Kouvolan Teatterissa alkoi syksyllä 2017 nuorille suunnattu maksuton teatteritoiminta, jossa on mukana noin parikymmentä 13–17-vuotiasta.
Nuoret pääsevät teatteriryhmässä tutustumaan teatteriin ja sen osa-alueisiin, kokeilemaan ilmaisutaidon ja näyttelijäntyön harjoitteita sekä tuottamaan pienimuotoisia esityksiä – rennolla otteella! Kokoontumiset ovat kerran viikossa näyttelijöiden Elina Ylisuvannon ja Tiina Winterin johdolla.
Nuortenteatterin tavoitteena on tarjota maksuton, esteetön ja matalan kynnyksen harrastusmahdollisuus. Nuori perehtyy teatterin tekemiseen ja teatterikulttuuriin sekä saa työkaluja itsensä ilmaisemiseen. Opetuksessa huomioidaan jokaisen yksilölliset vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet, joita vahvistetaan.
Yhteistyössä ovat mukana Kouvolan kaupungin nuorisopalvelut ja Kouvolan Lakritsi Oy.


Puutarhurin Majan puoti ja ihana joulu!

*Kaupallinen yhteistyö: Puutarhurin Majan puoti


Heiiii, tämän vuoden ensimmäinen jouluaiheinen postaus! Rakastan joulua, mutta olen tänä vuonna yrittänyt vähän hidastella joulumoodiin siirtymisen kanssa. Nyt kun maassa on jo vähän lunta ja joulukuu alkaa lähestymään, on mielestäni passeli aika alkaa intoilemaan joulusta. Annan tässä postauksessa muutaman pienen paketointi- ja lahjavinkin. 

Kierrättäminen on itselleni vähän sydämen asia ja yksi paketointi-vinkki liittyykin nyt kierrättämiseen. Joulun aikoihin kotiin tuppaa kerääntymään kukkien paketointi-paperia, jota käsittääkseni ei saa laittaa paperinkeräykseen, vaan se pitäisi hävittää sekajätteen mukana tai polttamalla.  Tiesithän muuten, ettei lahjapaperiakaan saa laittaa paperinkeräykseen? 

Kertaalleen käytetty, yksinkertainen ruskea paperi sopii paketointiin hyvin. Se kestää repeämättä ja sen voi koristella persoonallisesti erilaisilla tarroilla. Puutarhurin Majan puodista löytyy useammanlaisia ihania pakettitarroja. Niissä on mukana myös sellaisia tarroja, joissa ei ole jätetty tilaa saajalle/lähettäjälle, vaan niissä on vain kaunis kukan tai linnun kuva. 



joululahjojen paketointi
Pakettitarrat peltirasiassa



Pakettitarrojen kuvioinnista löytyy kukkia, lintuja ja perinteisiä joulupukin kuvia. 



paketointi
Kaunis paketti on iso osa lahjaa



Pakettitarroja löytyy perinteisten muovikääreisten arkkien lisäksi myös super söpöissä peltirasioissa. Peltirasiasta löytyy 10 erilaista tarraa ja niitä on yhteensä 140. Tälläinen olisi aika ihana pikkujoululahja. Tarrojen käytön jälkeen rasialle löytyy varmasti käyttöä myöhemminkin. 

Arkki-mallisesta pakettitarra-paketista löytyy kaksi samanlaista arkkia tarroja. Tarroja paketissa on yhteensä 22 kappaletta.



Kauniit pakettitarrat
Ihanat pakettitarrat Puutarhurin Majan puodista



Pakettitarrat voi liimata suoraan pakettiin, mutta niistä saa helposti myös tehtyä söpöjä pakettikortteja. Yksinkertaisimmillaan leikkaamalla vähän tarraa isomman pahvinpalan, johon pakettitarran liimaa ja tekemällä kortin yläkulmaan pienen reiän. Pakettikortin taakse voi vielä kirjoittaa pienen joulurunon tai yksilöllisen joulutervehdyksen.



paketointi
Pakettitarroja



Ohuehkot lahjat voi piilottaa haitari-pussukkaan. Esimerkiksi herkkusuille sopiva joulutoffee piiloutuu tosi kivasti tälläiseen pakettiin. Paketti on helppo tehdä ja kuitenkin se on juhlava ja todella upea. Paketin kuvallisen teko-ohjeen löydät klikkaamalla tästä. 



Miten tehdä kaunis joulupaketti?
Paketointi vinkki



Pakettitarrat
Pakettitarroilla saa tehtyä persoonallisia paketteja ja pakettikortteja



Puutarhurin Majan puodin pitäjä Minna kuuluu niihin ihmisiin, jotka todella osaavat ottaa asiakkaansa huomioon. Hänellä on hyvin yksilöllinen ote asiakaspalveluun ja itselleni tulee aina hänen kanssaan asioidessa olo, että olen arvostettu asiakas, jonka auttaminen on Minnalle tärkeää. 

Minusta tälläinen asenne on oikeasti huippu hienoa. Mielestäni nykyään yksilöllinen huomioinen on vähentynyt huomattavasti, kun massamyynnit valtaavat markkinoita. Ja kun saan ystävällistä ja aidon ihanaa palvelua, arvostan sitä aivan suunnattomasti. Ja tämän Minna todella osaa!

Yksi hyvä esimerkiksi yksilöllisesti huomioinnista on tämä:



voitoffee
Gluteeniton toffee


Minna on selvästi huomioinut, että meidän perheessä on pieni Taika tyttö ja se, että saamaani pakettiin oli valittu juuri talven taika-toffee, oli minusta aivan ihana juttu. Taikakin oli tosi innoissaan, kun kerroin, mitä meille oli lähetetty. Minnalla on myös aivan ihana tapa laittaa paketteihin yksilöllinen tervehdys <3 

Talven taika-voitoffee on aivan suussa sulavan herkullista. Oih ja voih! Niin pehmeää ja ihanaa, eikä jää hampaisiin kiinni! Soveltuu myös siis heille, joilla on raudat suussa. Ilonalla ja Julialla on molemmilla raudat ja etenkin Julia rakastaa toffeeta ihan ylikaiken. Siispä tälläiseenkin asiaan on tullut kiinnitettyä paljon huomiota, että mitä toffeeta hänkin voi syödä.  Toffeen hampaisiin tarttuminen on muutenkin monen mielestä kurjaa. Voinkin siis suositella Kanelimamman toffeita, jos haluat herkullista toffeeta, joka ei jää hampaisiin! 

Huom: Kanelimamman toffee on gluteenitonta!



toffee
Jouluherkkuja



Kanelimamman toffeiden lisäksi Puutarhurin Majan puodista löytyy muitakin jouluisia makeisia. Sköna Ting-toffeista löytyy useita erilaisia makuja ja paketit ovat todella kauniita. Paketeista löytyy kukka-, eläin-, joulupukki ja luontokuvia, jotka ovat ihan super kauniita. Makuina löytyy suklaa, polka, salmiakki, pipari ja kerma. Meillä maisteltiin suklaan makuista toffeeta ja se oli aivan ihanaa! Itse sujautan useampaankin pakettiin Puutarhurin Majan puodin herkkuja, sillä nämä ovat minusta perinteisten suklaarasioiden tilalle erittäin oiva vaihtoehto! Ja hei, ei kai haittaa, jos itselleenkin tekee pienen herkkupaketin, khih!

Nyt on muuten hyvä aika tehdä toffee-ostoksia, sillä kaikki toffeet ovat tarjouksessa! Kanelimamman isot toffeepussit ovat 7,50e ja kaikki muut ovat 5e/rasia tai pussi. Tarjous on voimassa marraskuun loppuun saakka.




Kanelimamman toffee
Ihanat joulu-toffeet


Puutarhurin Majan puodista löytyy paljon ihania joululahjoja myös heille, joille ei oikein osaisi muuten hankkia mitään. Puodin valikoimista on helppo tehdä hyviä lahjaostoksia ja mainitsen tässä muutamia, jotka olivat minusta tosi ihania. Kauniista tulitikkurasiasta ja suloisesta kynttilästä saa upean lahjapaketin, kun ne käärii yhdessä sellofaniin. Marjajauheet ovat herkullista superfoodia terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneelle ystävälle tai sukulaiselle. Erilaiset nätisti paketoidut saippuat ovat aivan ihania ja sopivat myös pikkujoululahjoiksi. Suosittelen käymään kurkkaamassa, mitä kaikkea ihanaa jouluista ja puutarha-aiheista Puutarhurin Majan puodista löytyy!

Jos saisit itse valita, mitä Puutarhurin Majan puodin tuotteita Sinun joulupaketista löytyisi, niin mitä ne olisi? 

Kiitos Puutarhurin Majan puoti ihanasta yhteistyöstä <3

Biohajoavat shampoot

Blogini lukijat tietävätkin, että olen etsinyt luontoystävällisiä tuotteita ja olen niistä ennenkin blogissani kertonut. Olenkin erittäin iloinen voidessani esitellä Oriflamen Love Nature-sarjan shampoita.  

Love Nature-sarjan kaikki poishuuhdeltavat tuotteet ovat biohajoavia, eli myös shampoiden koostumus on biohajoava ja luontoystävällinen. Silikonia ne eivät sisällä, sillä vaikka silikoni tekee hiuksista sileämmät, se ei hajoa luonnossa. 

Love Nature-shampoista löytyy kaikille hiuslaaduille sopivat tuotteet ja eri tuoksuvaihtoehtojakin löytyy useampia. Meillä kokeilussa on ensimmäisenä olleet Wheat and Coconut Oil- ja Tea Tree Oil and Burdock-shampoot.


Love Nature - biohajoavat shampoot



Wheat and Coconut Oil-shampoo sisältää vehnää ja kookosöljyä, jotka puhdistavat hellävaraisesti ja ehkäisevät hiusten vaurioitumista. Sopii kuiville ja vaurioituneille hiuksille.  Ostin tämän Ilonalle suoraan sanoen kookoksen takia. Ilona nimittäin rakastaa kookoksen tuoksua! 

Shampoossa tuoksuu sekä kookos että vehnä. Tuoksu on maanläheinen ja kuitenkin aivan ihana! Shampoon koostumus on erittäin kermainen. Pesun jälkeen hiukset olivat pehmeät ja kevyen oloiset. Eikä harjaaminenkaan kuulema tuottanut tuskaa. 


Love Nature
Biohajoava shampoo



Takiaista sisältävä Tea Tree Oil & Burdock-hilseshampoo puhdistaa hiuksista hilsettä ja puhdistaa hiuspohjan. Itselläni on ikävä hilse-taipumus, joten oli kiva löytää biohajoava shampoo, joka sopii juuri siihen ongelmaan. Nyt kokemukseni pohjautuu vasta muutamaan käyttökertaan, mutta olen tuotteesta tykännyt tosi paljon. Tuoksu on miellyttävä ja hiuksista tulee puhtaat, eikä päänahka tunnu läheskään niin hilseilevältä. 


shampoo
Biohajoava shampoo



Tällä hetkellä Love Nature-shampoissa on hyviä tarjouksia. Esimerkiksi Wheat and Coconut Oil-shampoon jumbo koko (500 ml) maksaa vain 6,90 e ja  Tea Tree Oil & Burdock-shampoo 4,90 e. 

Love Nature-sarjasta löytyy paljon muitakin tuotteita kuin shampoita. Hoitoaineita, erilaisia voiteita, suihkusaippuoita, käsisaippuoita ja paljon muuta. Kaikkia niitä yhdistää luontoystävällisyys. Kuten yllä mainitsin, kaikki poishuuhdeltavat tuotteet ovat biohajoavia, eivätkä sisällä silikonia. Sen lisäksi kaikkien kuorinta-aineiden kuorivat ainesosat ovat luontoperäisiä, eivätkä siis kuormita luontoa. Löydät kaikki Love Nature tuotteet klikkaamalla tästä.

Kerroinkin jo aiemmin olevani Oriflamen edustaja ja perustaneeni oman verkkokaupan. Postauksen linkit menevät suoraan minun verkkokauppaani. Reilu viikko sitten tein postauksen, jossa kerroin uusista tuulista, eli verkkokaupan perustamisesta ja on aivan ihana päästä kertomaan, että homma on lähtenyt tosi hienosti käyntiin. Tuntuu ihan tosi mahtavalta! Myös se, miten upeasti te kaikki kannustitte tässä asiassa, tuntui tosi hyvältä. Kiitos paljon <3 

Toivotan Sinulle mukavaa sunnuntai-iltaa ja kaikkea ihanaa uuteen alkavaan viikkoon! Huomenna on muuten luvassa tämän vuoden ensimmäinen joulupostaus, jossa yhtenä juttuna on pienet paketointi vinkit ja muutakin mukavaa! 

Miten tehdä blogin eri kategorioinnit?

Eilen kerroin uudistaneeni blogin ulkoasua ja sain kyselyn, miten onnistuu eri kategorioiden laittaminen blogin yläreunaan siten, että eri aiheiset postaukset löytyvät helposti. Laitan tähän ohjeistuksen, miten homma toimii helposti. Kuvat ovat ikävän huonoja, pahoittelen. Jostain syystä kuvakaappaukset eivät onnistu puhelimellani ja ruudulta otetut kuvat ovat tosi huonoja. Uskoisin, että homma kuitenkin selviää näidenkin avulla. 


Blogista löytyy eri aihealueet helposti kategorioinnin avulla



Jotta postaukset voi kategorioida, pitää niihin olla merkitty tunnisteet. Otetaan nyt esimerkiksi se, että halusin kategorioida kaikki askartelu-aiheiset postaukset. Itse ainakin merkitsen tunnisteet automaattisesti jokaiseen postaukseen, mutta jos niitä ei ole, ne pitää nyt laittaa. Eli kaikissa askartelua käsittelevissä postauksissani on tunniste: askartelu. Tunnisteiden lisääminen tapahtuu Postauksen kirjoitus-sivulla oikeassa laidassa Tunnisteet-kohdassa. 


Tunnisteet olla pitää



Sen jälkeen mennään postaukseen, joka käsittelee askartelua ja klikataan postauksen lopussa olevaa askartelu-tunnistetta. Kuvassa oikea paikka näkyy siinä, missä hiiren nuolikin. Eli klikkaa siitä.



Tunnisteiden avulla kategoriointi onnistuu



Pääset näkymään, jossa on kaikki askartelu-tunnisteen postaukset. Kopioi tuon sivun linkki. Tässä tapauksessa se on http://maatiaiskananen.blogspot.com/search/label/askartelu





Mene ulkoasun muokkaustilaan ja valitse: Lisää gadget ja sieltä: Sivut. Pääset tälläiseen näkymään. Klikkaa sen jälkeen auki kohta: Lisää ulkoinen linkki.






Sen jälkeen kirjoita haluamasi otsikko Sivun otsikko-kenttään. Tässä tapauksessa se on ASKARTELU. Ja laita osoitteeksi kopioimasi linkki. Sitten tallenna.






Tee samoin kaikille niille kategorioille, jotka haluat tuoda esille. Niistä tulee luettelo, jonka järjestystä voi muokata halutessaan. 





Lopuksi vain tallennat ja homma on lähes valmis. Viimeiseksi siirrä vielä tekemäsi gadget Otsikko-rivin alle Ulkoasun muokkaus tilassa. Linkit toimivat ilman tätäkin, mutta ne näkyvät sivupalkissa, eikä blogin bannerin alla, kuten itselläni. 

Toivottavasti näistä ohjeista oli apua <3 

Blogin uudistus

Olen uudistanut blogin ulkoasua ja pyrkinyt tekemään siitä selkeämmän. Blogista löytyy monenlaista sisältöä ja sen vuoksi laitoin sivun ylälaitaan kategoria-valikon, jonka kautta on helppo löytää juuri ne itseään kiinnostavat aiheet. Keväällä-syksyllä blogin aiheet suurimmalti osin liittyvät puutarhaan, mutta blogissa vierailee paljon myös heitä, joita puutarha ei niinkään kiinnosta, vaan muut aiheet. Olen itse harmitellut sitä, että esimerkiksi askartelusta kiinnostuneiden on ollut hankalaa löytää vain askartelu-postaukset, mutta nyt se on helppoa. Hienosäätöä vielä on vähän jäljellä ulkoasun suhteen, mutta miltäs teistä uudistukset vaikuttavat? 





Toistaiseksi kategorioista löytyy 7 aihealuetta, jotka ovat hyvin keskeisessä roolissa tässä blogissa.

Minä-osiosta löytyy ne tekstit, jotka kertovat omista pohdinnoistani ja avaavat lukijoille sitä, kuka täällä ruudun takana oikein on. 

Puutarha ja hyötypuutarha on eroteltu siksi, että jos on kiinnostunut vain hyötypuutarhasta, löytyy siihen liittyvät postaukset helposti. Puutarha-osiosta löytyy kaikki puutarha-aiheiset postaukset, niin kukkiin kuin hyötypuutarhaankin liittyvät. 

Kanat-osio on toki pyhitetty sulkalaumalle. He mielestäni ehdottomasti ansaitsevat oman kategorian.

Askartelu-osiosta löytyy nimensä mukaisesti askartelujuttuja ja monet sen aihealueen postaukset on tehty yhdessä lasten kanssa, eli ne sopivat kaiken ikäisille askartelijoille. Näistä löytyy myös paljon  vinkkejä erilaisiin itsetehtyihin lahjoihin.

Reseptit-osiosta löytyy niin leivonnaisten kuin ruokienki teko-ohjeita. Luonnolliseksi syksyllä tehdyt postaukset käsittelevät paljon oman hyötypuutarhan antamien hyödyntämistä. 

Kauneus-osio käsittelee erilaisia kosmetiikka-postauksia.





Olen paljon pähkäillyt sitä, että lähdenkö muuttamaan blogin suuntaa vain tiettyä kategoriaa kohden vai jatkanko samalla linjalla, mitä tähänkin saakka. Olin myös paljon miettinyt, että hankin oman domainin, mutta googlen kautta tiensä blogiini löytää nykyään niin moni, etten lähde sivun osoitetta muuttamaan.

Jatkossakin blogissa näkyy se, että puutarhakausi loppuu talven tullen, ja silloin blogissa on esillä muut aiheet. Kevään tullen puutarha-osio alkaa taas enemmän olemaan esillä. Kuitenkin toivon, että blogi palvelee myös niitä henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita vain tietystä alueesta ja mielestäni uudistukset sopivat tähän tarkoitukseen hyvin. 

Menestyvien blogien ohjeissa kehoitetaan aina pitäytymään vain yhdessä aiheessa, mutta koska rakastan niin monia eri asioita, niin en halua rajata myöskään blogiani liiaksi. Haluan, että blogini on minun näköiseni ja minun oloiseni, ja tietysti toivon, että se riittää siihen, että täällä viihdytään. 

Itselläni on melkoisen kiireiset ajat meneillään, kun yritän pitää monia lankoja käsissäni. Hyvin mielenkiintoisia aikoja, mutta pää on aina välillä vähän hattaran tuntuinen. Lievää ylikuormitusta henkisen blondin aivoilla, khih. 

Toivotan jokaiselle ihanaa viikonloppua <3 


Mustikka-valkosuklaa juustokakku

Tänään meillä on herkuteltu ihan suussa sulavalla juustokakulla. Muistanettekin, että olen juustokakkujen ystävä, sillä ne onnistuvat lähes varmasti ja ovat aina ihan super herkullisia. Tällä kertaa teimme Julian kanssa mustikka-valkosuklaajuustokakkua. Oletin, että kakku olisi ehkä vähän yli makeaa (joka meillä ei tosin ole huono asia), mutta sitä se ei ollut runsaasta valkosuklaa määrästä huolimatta. Mustikat aika hyvin tasaavat makeutta ja kakku on raikas ja aivan ihana!



Juustokakku
Mustikka-valkosuklaa juustokakku



MUSTIKKA-VALKOSUKLAA JUUSTOKAKKU

Pohja: 
200 g Digestive keksejä
75 g rasvaa 

Täyte:
4 dl vispikermaa
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g valkosuklaata
5 dl mustikoita
6 liivatelehteä
0,5 dl vettä



Murskaa Digestive-keksit. Tehosekoitin on hyvä apuri tähän! Laita murskan sekaan sula rasva ja sekoita. Ota irtopohja kakkuvuuasta pohjaosa pois, sivele öljyä vuuan reunoille. Painele pohjataikina kakkuvuuan keskelle tasaiseksi pohjaksi. Laita jääkaappiin hetkeksi kovettumaan.

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa vispikerma, johon on sekoitettu sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita vaahtoon tuorejuusto, mustikat ja sulatettu valkosuklaa. Valkosuklaa on helpoin sulattaa vesihauteessa; kattilaan laitetaan pieni määrä vettä kiehumaan ja päälle laitetaan lautanen, johon suklaa on paloiteltu. Odotellaan, kunnes suklaa alkaa sulamaan ja sekoitellaan lusikalla välillä. 

Purista liivatelehdistä vedet pois ja liuota ne pieneen määrään kuumaa vettä. Kaada vähän jäähtynyt liivateneste täytteeseen ja sekoita hyvin. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta.  Anna jähmettyä yön yli.

Irrota kakkuvuoka varovasti. Mikäli näyttää, että kakku alkaa halkeilemaan, irrottele veitsen avulla kakun reunat vuuasta ensin.


Halutessasi koristele kakku valkosuklaakonvehteilla. Välttämättä koristeita ei edes tarvitse. Ainakin itse tykkään kakun eläväisestä pinnasta.



Juustokakku
Mustikkainen juustokakku



Ohje on alkujaan Kinuskikissan sivustolta ja olen sitä vain pikkuisen muokannut. 

Laitan lopuksi vielä muutaman ihanan juustokakku-reseptin, jotka olen aiemmin blogissa julkaissut:




Luonnon kauneutta marraskuussa, mustaa kultaa ja lisää ikää

Tänään aurinko helli ainakin täällä Kouvolan seudulla asujia. Voi, miten paljon sen valoa onkaan kaivannut. Tuntuu, että on taas akut latautuneet ihanalla aurinkoenergialla! Yllättävän kylmä ulkona kuitenkin oli ja näpit olivat ihan jäässä, kun olin kuvauskierroksella.  Mutta eipä se haitannut. Sen jälkeen oli ihana tulla lämpimään tupaan ja keittää herkullista joulu-omena teetä. Pieniä ja niin tärkeitä elämän iloja <3



Ruusun kiulukka
Ruusunmarja



Heinien kukinnot 



höstkärleksört
Komeamaksaruoho



Kasvihuone on tyhjennetty aikoja sitten, mutta pesu on vielä osittain kesken. Eilen sain vietyä ihanaa mustaa kultaa kaksi kottikärryllistä odottelemaan ensi kesää. Eli tyhjentelin eilen pika-kompostit. On niistä saatava aines vaan niin kaunista ja ilahduttavaa! Nyt pitäisi taas talven biojätteet mahtua pöhisemään komposteihin. Viime talvenahan olimme vähän pulassa, kun tila loppui kesken ja kompostit olivat niin jäässä, ettei niitä päässyt tyhjentämään. Jospa tänä talvena homma sujuisi vähän paremmin...



Kompostointi
Komposti on puutarhurin mustaa kultaa



Kiitoksia onnitteluista vanhenemisen johdosta. Totesinkin, ettei eilisestä ei ole kolotukset lisääntyneet, eikä vissiin uusia ryppyjäkään ilmestynyt. Toisaalta, 30v täytettyäni en ole tervettä päivää nähnyt ja ryppyjäkin on tullut ihan omiksi tarpeiksi, joten muutosta niiden suhteen en kaivannutkaan, ainakaan lisääntyvästi ajateltuna. Tuskin viisaammaksikaan tulin, joten samalla tohotuksella jatketaan. Hiphei! Kukkapillin Satu osasi onneksi kertoa, että 33 on hyvä luku, joten hyvinhän tässä menee. Khih.

Rypyistä on pakko vielä mainita, että itse pidän ryppyjä kauniina. Jotenkin ne kertovat aina eletystä elämästä ja yhdistän ne lempeyteen, viisauteen ja iloisuuteen. Joten ihan vakavasti puhuen rypyt eivät ole itseäni milläänlailla häirinneet.






Oikein ihanaa uutta viikkoa Sinulle <3

Ei omena kauas puusta putoa + Julian matkaseikkailu

Viikko sitten tein postauksen, jossa oli Julian koottuja sanontoja, jotka saavat nauruhermot koetuksille. Kerroin, että Julian kanssa ei huvittavia juttuja ole koskaan puuttunut. Noh, ehkäpä se on jostain perittyä, että suu (ja jalat) käyvät ennen aivoja, sillä eilen oli taas Nolojen tilanteiden nainen, eli minä, vauhdissa. Pakko jakaa teidänkin kanssa kyseinen tilanne, sillä ilothan on tehty jaettaviksi. Vaikka toisaalta, joku vähän järkevämpi ihminen olisi nyt ehkä ihan hiljaa, sillä tämä ei nosta minua vuoden järkevimmän ihmisen palkintopallille. Khih!



Kuvan kanat liittyvät tilanteeseen epäsuorasti


Olimme siis lähdössä shoppailemaan HerraMiehen kanssa ja huomasin, että auto pysähtyi meidän kohdalla tuossa tiellä ja ajattelin, että kanat on nyt painuneet pois tontilta ja tönöttää siellä tiellä (olin hetkeä aiemmin nähnyt ne siinnä kohdin tontin reunaa). Nooh, äkkiä ulos autosta huutelemaan KOVAA, että Marttaa, Lottaaaa, tänne tänne tänne... Ja kipitin tielle päin, luonnollisesti kokoajan huutaen... Ja kun pääsin lähelle, niin huomasin, että naapuri (kyseinen autoilija) vaan jutteli jonkun kävelijän kanssa ja on siksi pysähtynyt. Kanoja ei ollut mailla halmeilla. Nauratti taas itteäni ihan kamalasti, että voi luoja, millainen kylähullu olen :D Luulen, että kyseisillä naapureillakin saattoi olla hauskaa. Viimeistään siinnä vaiheessa, kun yritin selittää, miksi huudan kuin mikäkin höperö. Khih. Nooh, äkkiä tilanteesta pois ja täys repeäminen autossa! 

Olen useammin kuin kerran kuullut, että olemme Julian kanssa kuin kaksi marjaa. Molemmat olemme melko sähäköitä, eikä noloilta tilanteilta voi välttyä. Ei se mitään, eipähän koskaan ole elämä tylsää! Ei meillä, eikä meidän ympärillä olevilla henkilöillä.






Lupasin eilen kertoa myös Julian seikkailuista, kun hän oli tulossa pois Jyväskylästä. Julia oli siis viikon näkövammaisten lasten Onerva-koulussa ja kulki matkat taksilla ja linja-autolla. Melkoisen jännät paikat! Meno-matkalla oli lippu hukassa (oikeasti ei ollut hukassa, mutta Julia ei vaan muistanut, että hänellä on lippu), eikä linja-autokuski ollut muistanut sanoa Julialle, että pitää jäädä pois kyydistä. Siitä ei onneksi seurannut mitään hämminkiä, kun Julia itse oli ollut tarkkana ja vastassakin oli asiansa hoitava mies. 

Perjantaina Julia sitten matkasi kotiin. Ensin Jyväskylästä linja-autolla Lahteen ja siitä taksilla kotiin. Sehän ei mennytkään enää ihan niinkuin piti. Viestittelin Julian kanssa jo etukäteen, että kohta jää pois linja-autosta ja ohjeistin vielä varmistamaan kuskilta, että jää oikeassa paikassa pois. Vähän jännitin, että näinköhän taksikuski on tyttöä vastassa ja mitä käy, jos ei olekaan. Eikä pelkoni ollutkaan turha. Onneksi olin Juliaa ohjeistanut, että mikäli kuskia ei näy, niin soittaa minulle, eikä tarvitse hätääntyä. Hätääntymiseltä ei oltu vältytty ja tyttö soitti itkien, että taksia ei näy, eikä hän tiedä, mitä pitää tehdä. Sanoin vain, että pysy siinnä, missä olet ja odota, että soitan takaisin. Soitin taksikeskukseen ja taisin olla aika kiukkuinen, kun ärähdin, ettei kuskia ole tullut, vaikka pitäisi. Taisin itse hätääntyä enemmän, kuin Julia, sillä yleensä olen ihan ystävällinen muille. Sain kuulla, että kuski on Lahdessa odottamassa ja hänkin on jo ollut ihmeissään, missä tyttö on ja sain kuskin suoran numeron. Soitin kuskille, joka hänkin oli vähän hädissään, kun ei löydä lasta, josta tietää vain, että on näkövammainen. Mitään puhelinnumeroa ei oltu jätetty, josta tavoittaisi minut tai Julian. Tästä annan kyllä palautetta asiaa hoitaneelle taholle, että jatkossa tälläisiä kyytejä tilatessa kannattaa antaa myös tietoja, joilla kuski löytää asiakkaansa. Ei paljon auttanut, että lapsi-passeissa nämä tiedot olivat, kun lapsi-passi oli tietysti Julialla ja hänen oli tarkoitus antaa se kuskille.

Ensin pohdin, että miten Juliaa ei oltu löydetty, kun kuitenkin oli tiedossa, että tyttö tulee laiturille 1  klo 16:50. Hetken mietittyäni tajusin, että Juliasta ei ehkä uskoisi, että hän on 12-vuotias, kun hän on niin valtavan pitkä. Luulen, että aika paljon pienempää lasta kuski on katseellaan etsinyt ja voin kuvitella, että oli myös hänelle todella hirveän oloinen tilanne. 

Matka kuitenkin päättyi onnellisesti. Kuski löysi Julian antamieni tuntomerkkien perusteella juuri siitä, mistä pitikin ja tyttö pääsi kotiin. Julialle annoin pointsit siitä, että hoiti tilanteen rauhallisesti, eikä hätääntynyt ihan kauheasti. On aika luonnollista, että pieni hätäännys kuitenkin tuli. Julia itse sanoi, että eniten pelotti, että menee ihan paniikkiin. 

Kaiken kaikkiaan reissu sujui hyvin, joten otetaan kommellukset vain oppina tulevaisuuden varalle ja ollaan tyytyväisiä, että nyt on taas tyttö kotikulmilla <3 Kotiinpaluu olikin hyvin äänekäs ja naurun täytteinen, kun kaikki halailimme toisiamme ja kälätimme yhtä aikaa. Kuva kertokoon tilanteesta enemmän... Khih! 






Nopeasti meni taas tämäkin viikonloppu ja viimeinen päiväni 32-vuotiaana.  Mukavaa sunnuntai-iltaa Sinulle <3 

Vahvuuksia

Kirjoitan viime viikon perjantaina postauksen, jonka aiheina oli itseluottamus tai sen puute sekä ylipaino. Pohdin omaa vähän hassua traumaani, jonka vuoksi en mene lääkäriin. Tuolla reissulla oireitteni syyksi nostettiin vain ylipainoni, vaikka tuolloin olin lähes normipainoinen. Postauksessa pohdiskelin syitä, miksi näen muut ihmeset eritavalla kuin itseni ja kuinka huomaan myös muiden tekevän samalla tavalla. Kirjoituksessa nostin esille sen, että meissä jokaisessa on jotakin hyvää ja voi kumpa itse näkisimme ne asiat paremmin. 

Postaus sai paljonkin kommentteja, joissa pohdittiin näitä asioita. Kiitos kaikista kommenteista! Hiidenkiven puutarhassa-blogin kirjoittaja Minna kysyi kommentissaan, että miten hän ei löytänyt, että olisin omia vahvuuksiani tuonut postauksessa esille. Huomio oli tosi hyvä ja jäin sitä pohtimaan itsekin, että niin siinnä kävi samantien. Samassa postauksessa jossa toin julki sitä, että ihmisten pitäisi nähdä omia vahvuuksiaan, ruodinkin vain omia heikkoja kohtiani. Joten, kiitos Minnan, tämä postaus on pyhitetty vahvuuksilleni. Varoitus; nyt saattaa oma kehun löyhkä haista oikein huolella! ;)



(Henkiseen) peiliin katsoessa kannattaa nähdä myös ne kauniit asiat!



Omia vahvuuksiani miettiessä ensimmäisenä itselleni tuli mieleen selviytymiskyky. En tiedä, onko se vahvuutta vai vain tietynlaista minua ei nujerreta-ajattelua, mutta uskon selviytyväni lähes mistä vain. En onnistu läheskään kaikessa, mutta en jää pitkäksi aikaa asiaa surkuttelemaan, vaan jatkan elämää. Ehkä suurimmat selviytymiseni liittyvät toki lapsuuteen, mutta aikuisiällä omiin parisuhteisiini. En voi mitenkään ylpeä kertoa sitä, että olen ollut kaksi kertaa aiemminkin naimisissa ja eronnut. Ne eivät toki ole asioita, mitkä laittaisin CV:heni, mutta ovat ne paljon opettaneetkin ja melko upottavista soista olen silloin noussut.  En tässä asiaa sen enempää avaa, mutta muistan aina, miten toisen eroni aikana eräs ystäväni totesi, että miten sinua ei mikään pääse satuttamaan. Vaikka asiat voivat satuttaa, pyrin löytämään kaikesta myös ne hyvät puolet ja etsimään väylän selviytymiseen. Ne väylät löytyvät aina ja positiivisella asenteella pääsee pitkälle.  

Selviytymiskeino ja positiivisten asioiden löytäminen kulkevat aikalailla käsi kädessä ja molemmat katsoisin omiksi vahvuuksikseni. Lisäksi vahvuuksiani on mielestäni iloisuus, auttavaisuus ja tietynlainen rohkeus heittäytyä asioihin ja antaa niihin kaikkeni. Tosin, joskus etenkin nuorempana tuo asioihin heittäytyminen on ollut myös heikkous ;) Mutta on se selviytymistaitoja opettanut silloinkin, khih. Huumorintaju on vahvuuteni. Rakastan (huonoa) huumoria ja nauraa käkätän välillä niin, että silmistä valuu vesi ja tuntuu, etten pysty hengittämään ollenkaan. Lopulta nämä kohtaukset päätyvät eläimelliseen hirnunta tai röhkimis-ääneen, joten pyrin siihen, etten näitä hepuleitani saisi yleisillä paikoilla. Ihan aina se ei onnistu. HerraMies rakastaa selvästi noita hetkiä ja on mahdottoman taitava tuomaan hepulit esille. 

Vahvuuksiani on myös aitous ja rehellisyys. Olen mitä olen. Minusta näkee aina, mitä oikeasti ajattelen, joten olisi turhaa edes yrittää esittää, jotain mitä en ole. Lisäksi olen luotettava, eli jos lupaan jotain, niin pidän myös lupaukseni. Pyrin siihen, että muistaisin kysyä läheisiltäni, mitä heille kuuluu ja kertoa heille siten, että välitän. 

Jos ajatellaan taitoja, niin vahvuuksiini kuuluu kirjoittaminen ja ehkä nykyään jopa valokuvauskin, ruuanlaitto, leipominen, laulaminen (?) ja tietysti puutarhan hoito. Olen aina ollut kiinnostunut monista asioista, joten olen sen vuoksi opetellut monia eri taitoja. Onneksi ne eivät koskaan mene hukkaan. 

Kuitenkin tärkein vahvuuteni on mielestäni äitiys. Olen äiti, joka kuuntelee lapsiaan ja pitää heidän puoliaan. En sokeasti, vaan siten, että ymmärrän myös lapseni olevan ihmisiä ja erehtyväisiä. Olen myös hyvä puoliso HerraMiehelle (vaikka tämä saattaa postauksen alun perusteella kuulostaa oudolta). Olen löytänyt ihmisen, jota ymmärrän ja joka ymmärtää minua. Molemmat hyväksymme toistemme huonot puolet ja olemme niiden kanssa sinut. Ja mikä parasta, tuomme toisistamme ne parhaat puolet esille. Molemmat ymmärrämme, ettei parisuhde ja onni ole itsestäänselvyyksiä, vaan niiden eteen tehdään töitä ja niitä kunnioitetaan ja arvostetaan. Joka päivä ainakin pienin asioin (paitsi riitapäivinä, khih). 

Tälläisiä vahvuuksia itselleni tuli itsestäni mieleen. Haiseeko sielä teidän ruutujen äärellä nyt ihan kauhealta? *virn* Täällä ainakin vähän käy nenään oman kehun käihä. 



Aitous on asia, joka ei mene koskaan pois muodista



Meidän ihmisten on välillä niin kamalan vaikea muistaa niitä omia hyviä puoliamme, että kehoitan myös Sinua pohtimaan omia hyviä puolisiasi tänään ja muistamaan, miten mahtavan ihana ja taitava juuri Sinä olet <3 Enkä pistä ollenkaan pahakseni, jos pääsen lukemaan muidenkin blogeista vastaavia postauksia. Olisi kiva päästä lukemaan, millaisia vahvuuksia itsestänne löydätte! 

Ihanaa lauantaita Sinulle! Ja hei, ps: Julia pääsi eilen turvallisesti kotiin. Matka ei sujunut ihan niinkuin piti, mutta siitä kerron lisää huomenna! Kaikki kuitenkin kunnossa <3

Uusia tuulia ja tulevaisuuden haaveita

Niinkuin olen kertonut, olen pohtinut paljon kosmetiikkaa viime kuukausien aikana. Tarkoitukseni oli siirtyä kokonaan luonnonkosmetiikkaan, mutta sen markkinoiden osalta iski luotettavuusongelma, jonka vuoksi päädyin pysymään jatkossakin "kosmetiikan sekakäyttäjänä". Etsiskelin paljon tietoa eri yrityksistä ja pohdin, että mitkä ovat niitä tuotteita, joita itse haluaisin käyttää ja joita voisin antaa myös lasteni käyttää. Halusin, että tuotteet ovat laadukkaita, luotettavia ja yritys niiden taustalla olisi myös eettinen. Yksi tärkeä kriteeri näin pääsääntöisesti kotiäitinä olevalle oli edullinen hinta. 

Olen myös pitkään pohtinut, että haluaisin löytää itselleni työn, jota voin tehdä kotona. Kirjoittamalla saan vähän rahaa, mutta en riittävästi normi elämään. Lisäksi teen toki lähihoitajana keikkatöitä. Kuitenkin myyntityö on ollut aina itselleni tosi mieluisaa ja sen vuoksi olen pitkään ajatellut, että haluaisin perustaa oman verkkokaupan, mutta kokenut sen kuitenkin vähän hankalaksi. Ei varmasti mahdotonta, mutta asioihin perehtyminen, nettikaupan luominen, tavaroiden hankkiminen jne veisi tällä hetkellä liikaa aikaa. 

Lopulta monien valvottujen öiden ja ajatusrumbien kautta näistä kahdesta asiasta syntyi jotain, mistä uskon tulevan jotain tosi hienoa. Tämän päätöksen tekeminen ei tosin aiheuttanut valvottuja öitä, vaan sitä ennen tapahtunut ajatustyö, kun pohdin erilaisia vaihtoehtoja ja käytännön mahdollisuuksia. Joskus tietää lähes heti, kun kohdalle osuu se itselleen oikea juttu ja nyt kävi juuri niin!

Ryhdyin Oriflamen edustajaksi ja perustin oman Oriflame-verkkokaupan.  Verkkokaupasta voi tilata itselleen edullisia, laadukkaita kosmetiikkatuotteita sekä koruja, ravintolisiä ja asusteita. Kyseinen verkkokauppa toimii aivan samalla tavalla, kuin muutkin verkkokaupat: valitset itse, mitä haluat ostaa, tilaat ja maksat, jonka jälkeen tuotteet toimitetaan Sinulle valitsemaasi toimituspaikkaan. Verkkokaupassa voi kirjautua kanta-asiakkaaksi, jolloin saa hyviä etuja, kuten tuotenäytteitä ja ilmaiset toimituskulut yli 40 euron ostoksiin. Kanta-asiakkuus ei maksa mitään. Toki lähistöllä asuvat henkilöt voivat myös minun kauttani tilata tuotteita, jolloin tuotteet tulevat minulle ja yhdessä sovimme niiden toimituksen. 

Tällä hetkellä tarjouskuvastossa on todella hyviä tarjouksia ajatellen joululahjoja ja nuo tarjoukset ovat voimassa 29.11 saakka. Ihania juttuja sekä meikkaamiseen että ihonhoitoon! Kannattaa kurkata.

Täällä blogissa esittelen aina silloin tällöin omia hankintojani ja kerron kokemuksiani niistä. Tähän astiset kokemukseni Oriflamen tuotteista ovat olleet tosi positiivisiä. Ihan uusina tuotteina itselleni tulee Oriflamen luonnonkosmetiikka-tuotteet, joita itselleni tilasinkin useammanlaisia. Ihana päästä kokeilemaan niitä(kin)! Olisi kiva kuulla, mitkä Oriflame-tuotteet ovat Sinun lemppareitasi! 

Perustin myös Facebook-sivuston, jossa tulen kertomaan ajankohtaisista tarjouksista. Myös sen kautta pääsee näppärästi tilauksia tuonne nettikauppaani tekemään. Olet erittäin tervetullut tuohon ryhmään. Se löytyy klikkaamalla tästä: https://web.facebook.com/hillevijoutjarvioriflame

Luonnollisesti minuun saa olla yhteydessä, jos tuotteissa jokin asia askarruttaa, tarvitset apua tilauksen tekemiseen tai mikäli Sinullakin on ollut haaveita kotona tehtävästä työstä, josta voit saada lisätienestiä. Yhteyden voi ottaa joko sähköpostin tai Facebookin kautta <3 

Ja hei, nyt saa antaa onnen potkuja pehvalle! 




Kotona tehtävä työ
Oriflame


Houkuttelevat kosmetiikkakalenterit

*sisältää The Body Shopin mainoslinkin


Himoitsin jo viime vuonna itselleni kosmetiikkajoulukalenteria, mutta lopulta semmoinen kuitenkin jäi ostamatta. Se pikkuisen kalvoi joka päivä koko joulukuun ajan. Tänä vuonna tilanne on korjattu ja olen kokenut lievän kosmetiikkakalenteri höyrähdyksen. Eikö olekin melko yllättävää, kun minusta on kysymys? 

Alunperin olin katsellut ainoastaan luonnonkosmetiikkakalentereita, mutta lopulta päädyin ostamaan toisen kalenterin, joka ei ole luonnonkosmetiikkaa. Ostin siis kaksi kosmetiikkakalenteria, joista toinen on meikkipainotteinen ja toinen taas ihonhoitopainotteinen. Täysin perusteltua siis hankkia kaksi kalenteria, eikö totta?

Essencen joulukalenterista haaveilin jo viime vuonna, mutta nehän loppuivat alta aikayksikön, eikä niitä enää saanut mistään. Tänä vuonna saatavuusongelmaa on korjattu ja kalentereita on ollut kivasti saatavilla ja näyttää olevan yhä edelleenkin. Ainakin Tokmannilla näytti eilen vielä olevan täällä Kouvolan seudulla. 



joulukalenteri
Essence joulukalenteri



Essence lienee lähes kaikille tuttu. Edullisia, hyviä meikkejä, joiden valikoima on ihanan laaja. Ainakin minun mielestäni. Itsehän en ole kova meikkaamaan, joten ainakin minun tarpeisiini nähden valikoima on ihan valtava. No, jos en meikkaa, niin miksi sitten ostin juuri Essencen kalenterin, vaikka se on meikkipainotteinen? No siksi, kun se on NIIIIIN ihana. Khih! Sisällön olisi voinut tirkistellä jo etukäteen, mutta haluan sen pysyvän salaisuutena. Olettaisin kuitenkin, että kalenteri sisältää myös kynsitarvikkeita, jotka ovat varmasti tosi ihania, sekä perus meikkejä, joille jopa minulla on käyttöä. Kun taloudessa on vielä kaksi teini-ikäistä tyttöä, niin olen melko varma, ettei mitkään tuotteet jää käyttämättä. 

Minusta Essencen joulukalenteri on myös todella kaunis!



kosmetiikkakalenteri
Essencen joulukalenteri on todella kaunis


Toinen kalenterini on luonnonkosmetiikkaa ja mainitsinkin sen hankkimisesta jo aiemmin Luotettavaa luonnonkosmetiikkaa-postauksessani. Kyseessä on siis Ecco Verden luonnonkosmetiikkakalenteri. Näitä oli saatavilla myös vegaanisena, mutta molemmat kalenterit näyttävät olevan loppuunmyydyt. Mielenkiinnolla odotan, mitä tämä sisältää. Olen ehkä vähän tylsä, mutta mielestäni tämän kalenterin ulkoasuun olisi voitu enemmän panostaa. Tottakai sisältö on tärkein, mutta visuaalisuus on myös tärkeä osa kalenterin avaus hetkeä. Tämän hinta ei mielestäni ollut paha, koska kyseessä on kuitenkin luonnonkosmetiikkakalenteri. Tilasimme kaverin kanssa yhdessä kalenterit, jolloin saimme alennusta ja yhdelle kalenterille jäi hintaa noin 37e.  

Tämänkään sisältöä en tiedä. Sitä ei edes lukenut missään, mutta kun tiedustelin kalenterin meikkipainotteisuutta, niin ilmoitin heti, etten halua tarkkaa sisältöä tietää. Voi, arvatkaa kuka on kuin pikku tyttö joulukuussa, kun availee luukkuja. Khih! 



luonnokosmetiikkakalenteri
Luonnonkosmetiikka joulukalenteri


Toinen kalenteri, mitä himoitsin jo viime vuonna ja yhä tänäkin vuonna on The Body Shopin joulukalenteri.  The Body Shopin tuotteet ovat ihan mielettömän ihania, mutta ajattelin ensin, etten raaski laittaa joulukalenteriin niin paljoa rahaa. Nooh, nythän loppujen lopuksi lähes saman summan maksoin joulukalentereistani yhteensä, joten turhaan pihistelin. Luulen, että ensi vuonna hankin suoraan TBS:n kalenterin, sillä se jäi nyt niin kovasti itseäni himotuttamaan. Toisaalta, heillä on muutenkin ihan käsittämättömän ihania uusia tuotteita, että lähes kuola valuu, kun nettisivuilla poukkoilee.

TBS:n kalentereita on 3 erilaista, joista ainakin kallein näyttää jo loppuneen verkkokaupasta. Myymälöissä sitäkin näyttää vielä olevan.  Tuskin menee kauaa, kun edullisemmatkin on myyty loppuun. Hmmm, pitäisiköhän vielä tilata? Khih. Apua, selkärankani on täysin olematon aina joskus!

Näiden kalentereiden sisällöt kävin kurkkimassa ja minulle niistä sopivin olisi ollut edullisin vaihtoehto. Minusta nuo kalenterit oli kivasti suunniteltu siten, että osassa oli enemmän meikkejä ja osassa taas hoitotuotteita. Jokaiselle löytynee varmaan juuri se itselle sopiva kalenteri. Kyseiset kalenterit ovat myös ehdottomasti kauneimmat, mitä olen nähnyt.


joulukalenteri
The Body Shop joulukalenteri - Kuva: www.thebodyshop.fi


Erilaisia kosmetiikkakalentereita näyttää olevan markkinoilla valtavasti ja usein niiden avulla hyviä tuotteita saa aika edullisesti hankittua verrattuna normihintoihin. Itse en ole tänä vuonna törmännyt muihin houkutuksiin, mutta eiköhän näissä taida jo olla houkutusta riittämiin. Ainakin HerraMies on pyöritellyt päätään moneen kertaan, enkä taida enää edes uskaltaa tuosta yllämainitusta kalenterista mainita mitään ;)

Onko Sinulla oma joulukalenteri? Jos on, niin millainen? Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia erilaisista joulukalentereista.  
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...