Talvinen puutarha

Tänään on talvipäivänseisaus, joka tarkoittaa sitä, että päivä on koko vuoden lyhyin. Jotta asia ei kuulosta niin kurjalta, niin käännetään se näin päin: JES, huomenna on jo pidempi päivä ja valoisat ajat alkavat koittamaan! Loistavaa, eikö totta? Eläköön talvipäivänseisaus! 






Meillä satelee lunta ja keli on hyvin jouluisan oloinen. Pakkasta on reilu 13 astetta, joten viileähköltä tuntuu tälläisestä vilukissasta. Kaunista kuitenkin on ja oli pakko käydä pikaisella kuvauskierroksella. Muutoin kuvaaminen on jäänyt talven aikana todella vähään. Ehkä siihenkin tarvitsee nyt lepoa, sillä kirjaa varten sai olla jatkavasti kamera käsissä. Ei sen puoleen, kuvaaminen on ihan kivaa, mutta pieni tauko siinnäkin tekee hyvää. 






En suojannut tänä vuonna kasveja mitenkään. En oikein tiedä, miten niin pääsi käymään, mutta tajusin tuossa jokin aika sitten, että jaahas, jotain jäi tekemättä. Yleensä olen kärhöille, ruusuille ja viiniköynnikselle laittanut lehtiä, havuja tai turvetta talvisuojaksi, mutta tänä vuonna se yksinkertaisesti unohtui. On ollut niin monta rautaa tulessa, että se vaan jäi unohduksiin. Toisaalta muistelisin sitä jossain kohdin ajatelleeni, mutta todenneeni, että odottelen, koska oletin tulevan vielä kosteita jaksoja, jolloin suojista saattaisi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. 

Nooh, ensi kesänä sitten näkee, millaisia tuhoja tuli vai tuliko mitään. Onneksi on pieni lumikerros pakkasilla kuitenkin ollut, joten en ole asiasta järin huolissani. 






Enemmän olen huolissani peuroista, jotka pyörivät tässä lähistöllä. Yhtenä aamuna ne olivat meidän tontilla ja vaikka ne ovat kauniita ja upeita eläimiä, en niitä puutarhaani haluaisi. Toivon mukaan pysyttelevät jatkossa mielummin läheisillä pelloilla ja metsissä. Ajatuskin siitä, että nuo kauniit elukat alkaisivat pitämään puutarhaani ruoka-apajana, saa minut kauhuihini. IRTI MINUN REHUISTANI!!!! Koskee kaikkia elikoita! 





Taas tuolla puutarhassa käydessä alkoi sormet suorastaan huutamaan mullan kosketusta. Oijoij, olen yrittänyt pakottaa itseni vielä vähän malttamaan kylvöjen kanssa, vaikka jokin aika sitten paprikan siemeniä jo valikoinkin. Olin jo aloittamassa kylvöt, mutta päädyin vielä odottamaan hetken kuitenkin. Nyt tuo kylvöikävä on jo aivan kamala.  

Viime talvena aloitin esikasvatukset 1.1 joten se lienee hyvä aika tänäkin talvena aloittaa kylvöpuuhat. Vähän paprikoita ja orvokkeja... 

Joko muilla kylvösormia syyhyttää? 

Mukavaa talvipäiväntasaus-päivää Sinulle <3

41 kommenttia:

  1. Meillä sateista ja kuraista joten ei kyllä syyhytä kun korvienvälistä kun ottaa kupoliin tämä harmaus. Joten iloitse lumesta ja antaa se lumi suojaakin kasveille. Onneksi ollaan kevättä kohden taas jo menossa..pian :) Oikein hyvää joulua teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku, ei kyllä kuulosta ihanalta ollenkaan. Onneksi tosiaan ollaan menossa kevättä kohti <3 Ihanaa joulua myös Sinulle <3

      Poista
  2. Itse nautin nyt jotenkin just tästä postikorttimaisemasta, ei oo vielä yhtään ikävä kevääseen. Kuivaa, lunta ja pakkasta, kaunista ja ihanaa. :) Kylvöjä en ole edes miettinyt, nautin joulukukista ja aion ehkä hamstrata muutaman kukkasen alesta joulun jälkeen... Khihi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauti täysillä <3 Ihana taito nauttia siitä, mitä juuri nyt on! Joulukukkien alet kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Viime vuonna sekosin uutena vuotena ja raahasin kotiin ihan hirveät määrät joulukukkia :D Khih

      Poista
  3. Meillä kanssa satelee nyt lunta reippaasti. Lumikolakin on vielä hommaamatta...
    Ihanaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, toivotaan, että pärjäilette ilman kolaa <3 Mukavaa joulua myös Sinulle <3

      Poista
  4. Hienot kuvat ja ihana kun on lunta😍 Niin ne päivät alkavat taas pitenemään:)Ihanaa ja Tunnelmallista joulun aikaa sinne teille💖🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivän piteneminen otetaan ilolla vastaan <3 Kiitos, ihanaa joulua myös teidän perheelle <3

      Poista
  5. Ihana talvinen puutarha <3
    Mullan kanssa saa touhuta jo parin kuukauden päästä <3
    Rauhallista ja ihanaa joulun aikaa koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Eipä aikaakaan, kun esikasvatukset ovat täydessä touhussa :) Mukavaa ja ihanaa joulua myös teidän perheelle <3

      Poista
  6. Toivottavasti et saa peuroista vakiasukkaita. Itse kyllä tykkään. Joutuisit suunnittelemaan aitaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota aitaakin pohdittiin, mutta hehtaarin aidattaminen olisi vähän turhan iso homma, joten toivon kovasti, että pysyttelevät sopivan etäisyyden päässä. Kivoja hyö on katsella kyllä ja onhan siinnä jotain taianomaista, kun menee pihalla ja katsoo, että kas, peuroja :D khih :D

      Poista
  7. Olen niin onnellinen lumisista maisemista ja saan riittävän multa-annoksen joulukukista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäät myös tästä ajasta <3 Joulukukat piristävät kyllä kovasti :D

      Poista
  8. Ihania kuvia <3 Minä en uskalla kylvää mitään, kun kuitenkin kaikki tappaisin, mutta on minullakin missio.
    Ajattelin ostaa yhden huonekasvin ja yrittää näin aluksi pitää sen elossa kesään asti :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle Hilu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava idea. Suosittelen kultaköynnöstä tai traakkipuuta, molemmat ovat tosi kestäviä ja ihania <3 Mukavaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista
  9. Peuroista voit saada kaverit mutta toivottavasti jatkavat matkaa. Peurakanta on tällä hetkellä suurin miesmuistiin.
    Hyvää joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olin käsittänyt, että melkoisen paljon niitä nyt on. Harmi, että ovat puutarhan kannalta niin kurjia tihulaisia, kun muuten olisivat niin ihania. Mukavaa joulua myös Sinulle ja koko perheellesi!

      Poista
  10. Meidän kulmilla ei ole peuroja näkynyt ellei pienet metsäkauriit ole niitä samoja. Villisika näkyi meidän viereisen hevostallin kamerassa syksyllä. Sinulta voitetut siemenet (paprikat ensimmäisinä) pääsevät heti tammikuussa mullan alle. Siitä se taas alkaa. Vietetään nyt kuitenkin Rauhalliset Joulut ennen kylvötouhujen aloittamista. Hyvät joulu teidän ranchille, t. rva Myttynen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villisiat ovat varmasti vakuuttavan näköisiä elikoita :) Oiih, tammikuulla alkaa siis ihanuus-puuhat sieläkin <3 Ihanaa joulua myös Sinulle ja perheellesi <3

      Poista
  11. Mulla ei syyhytä yhtää kylvösormea! Nautin tästä kauniista talvesta nyt täysillä. Kyllä sitä taas ehtii ittensä ihan loppuun ajamaan keväämmälläkin! ='D

    Mukavaa joulua teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khih, miten mie olenkaan unohtanut sen, että syksyllä olin jo ihan valmis puutarha-taukoon ;) Tuo tauko-onni taisi kestää kaksi viikkoa ja sitten se tuskailu taas alkoi, khihhii :D Ihanaa joulua myös teidän poppoolle <3

      Poista
  12. Awesome photos!
    Merry Christmas to you and to your family!
    May 2019 will be full of joy, health and love, for you and you loved ones.
    Best wishes
    Maria de
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much <3 Merry Xmas and happy new year to you too <3

      Poista
  13. Kiitos <3 Ihanaa joulua myös Sinulle <3

    VastaaPoista
  14. Upeat talviset kuvat <3 .. talven pimein aika voitettu!
    Hyvää ja rauhallista joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Jee, eilen jo oli muutamia sekuntteja valoisampaa kuin edellisenä päivänä. Siitä se lähtee valostumaan :)

      Poista
  15. Hei, tänään on valoisampaa kuin eilen! Ihanaa ja rentouttavaa joulun aikaa.

    VastaaPoista
  16. Kylvösormia tosiaankin kutittelee täälläkin:) Laittelin jotain perennan siemeniä kylmäkäsittelyyn ulos ruukkuihin ja sisälle pionin siemeniä (lämpimään sammalmättäseen muovirasiaan). Niin....pelakuun siemenet kyllä lähtevät aivan kohta multaan. Tuo valon vähäisyys pidättelee - ehkäpä kannattaa pieni tovi vielä odottaa...Kevättä kohti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, etten ole ainoa :) Kyllä kohta päästään kunnolla kylvöpuuhiin. Onneksi on hankikylvöt, joilla voi aloitella jo :)

      Poista
  17. Kylvöjä täälläkin odotellaan jo kuumeisesti.:) Tunnelmallista joulunaikaa koko perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khih, voin kuvitella, että myös sie olet kun tulisilla hiilillä asian kanssa :D Ihanaa joulunaikaa myös teidän perheelle <3

      Poista
  18. Nautitaan talvesta kun sellainen rannikollekin tuli. En yhtään kaipaa kevättä kun vielä marraskuussa puuhasin syystöitä.
    Eikö teillä päin ole ruokintapaikkoja? Helpon ruoan toivossa eläimet pihalle tulevat🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itseasiassa tiedän alueen ruokintapaikoista mitään. Täytyykin kysellä viisammilta :)

      Poista
  19. Talvipäivän seisausta kyllä odotettiin ja multasormiakin syyhyää. Tuskinpa talvisuojauksien unohtumisesta on haittaa, kunhan lumi vain pysyy maassa lopputalven. Pidetään peukkua. Tosin jos se sulaa pois, sitten talvisuokauksille on taas mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HerraMies juuri sanoikin, että on kaatanut isoja kuusia, joten havuja olisi reilusti. Taidan käydä hangen päälle laittamassa, eipä niistä haittakaan ole lumikerroksien välissä :)
      Eipä mene enää kauaa, kun päästään iskemään sormet multaan :D

      Poista
  20. Niin kaunista! Onneksi saimme valkean joulun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Lumi on kyllä tosi tärkeää jouluna. Ilman sitä jotain hyvin oleellista puuttuu :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!