Houkuttelevat kosmetiikkakalenterit

*sisältää The Body Shopin mainoslinkin


Himoitsin jo viime vuonna itselleni kosmetiikkajoulukalenteria, mutta lopulta semmoinen kuitenkin jäi ostamatta. Se pikkuisen kalvoi joka päivä koko joulukuun ajan. Tänä vuonna tilanne on korjattu ja olen kokenut lievän kosmetiikkakalenteri höyrähdyksen. Eikö olekin melko yllättävää, kun minusta on kysymys? 

Alunperin olin katsellut ainoastaan luonnonkosmetiikkakalentereita, mutta lopulta päädyin ostamaan toisen kalenterin, joka ei ole luonnonkosmetiikkaa. Ostin siis kaksi kosmetiikkakalenteria, joista toinen on meikkipainotteinen ja toinen taas ihonhoitopainotteinen. Täysin perusteltua siis hankkia kaksi kalenteria, eikö totta?

Essencen joulukalenterista haaveilin jo viime vuonna, mutta nehän loppuivat alta aikayksikön, eikä niitä enää saanut mistään. Tänä vuonna saatavuusongelmaa on korjattu ja kalentereita on ollut kivasti saatavilla ja näyttää olevan yhä edelleenkin. Ainakin Tokmannilla näytti eilen vielä olevan täällä Kouvolan seudulla. 



joulukalenteri
Essence joulukalenteri



Essence lienee lähes kaikille tuttu. Edullisia, hyviä meikkejä, joiden valikoima on ihanan laaja. Ainakin minun mielestäni. Itsehän en ole kova meikkaamaan, joten ainakin minun tarpeisiini nähden valikoima on ihan valtava. No, jos en meikkaa, niin miksi sitten ostin juuri Essencen kalenterin, vaikka se on meikkipainotteinen? No siksi, kun se on NIIIIIN ihana. Khih! Sisällön olisi voinut tirkistellä jo etukäteen, mutta haluan sen pysyvän salaisuutena. Olettaisin kuitenkin, että kalenteri sisältää myös kynsitarvikkeita, jotka ovat varmasti tosi ihania, sekä perus meikkejä, joille jopa minulla on käyttöä. Kun taloudessa on vielä kaksi teini-ikäistä tyttöä, niin olen melko varma, ettei mitkään tuotteet jää käyttämättä. 

Minusta Essencen joulukalenteri on myös todella kaunis!



kosmetiikkakalenteri
Essencen joulukalenteri on todella kaunis


Toinen kalenterini on luonnonkosmetiikkaa ja mainitsinkin sen hankkimisesta jo aiemmin Luotettavaa luonnonkosmetiikkaa-postauksessani. Kyseessä on siis Ecco Verden luonnonkosmetiikkakalenteri. Näitä oli saatavilla myös vegaanisena, mutta molemmat kalenterit näyttävät olevan loppuunmyydyt. Mielenkiinnolla odotan, mitä tämä sisältää. Olen ehkä vähän tylsä, mutta mielestäni tämän kalenterin ulkoasuun olisi voitu enemmän panostaa. Tottakai sisältö on tärkein, mutta visuaalisuus on myös tärkeä osa kalenterin avaus hetkeä. Tämän hinta ei mielestäni ollut paha, koska kyseessä on kuitenkin luonnonkosmetiikkakalenteri. Tilasimme kaverin kanssa yhdessä kalenterit, jolloin saimme alennusta ja yhdelle kalenterille jäi hintaa noin 37e.  

Tämänkään sisältöä en tiedä. Sitä ei edes lukenut missään, mutta kun tiedustelin kalenterin meikkipainotteisuutta, niin ilmoitin heti, etten halua tarkkaa sisältöä tietää. Voi, arvatkaa kuka on kuin pikku tyttö joulukuussa, kun availee luukkuja. Khih! 



luonnokosmetiikkakalenteri
Luonnonkosmetiikka joulukalenteri


Toinen kalenteri, mitä himoitsin jo viime vuonna ja yhä tänäkin vuonna on The Body Shopin joulukalenteri.  The Body Shopin tuotteet ovat ihan mielettömän ihania, mutta ajattelin ensin, etten raaski laittaa joulukalenteriin niin paljoa rahaa. Nooh, nythän loppujen lopuksi lähes saman summan maksoin joulukalentereistani yhteensä, joten turhaan pihistelin. Luulen, että ensi vuonna hankin suoraan TBS:n kalenterin, sillä se jäi nyt niin kovasti itseäni himotuttamaan. Toisaalta, heillä on muutenkin ihan käsittämättömän ihania uusia tuotteita, että lähes kuola valuu, kun nettisivuilla poukkoilee.

TBS:n kalentereita on 3 erilaista, joista ainakin kallein näyttää jo loppuneen verkkokaupasta. Myymälöissä sitäkin näyttää vielä olevan.  Tuskin menee kauaa, kun edullisemmatkin on myyty loppuun. Hmmm, pitäisiköhän vielä tilata? Khih. Apua, selkärankani on täysin olematon aina joskus!

Näiden kalentereiden sisällöt kävin kurkkimassa ja minulle niistä sopivin olisi ollut edullisin vaihtoehto. Minusta nuo kalenterit oli kivasti suunniteltu siten, että osassa oli enemmän meikkejä ja osassa taas hoitotuotteita. Jokaiselle löytynee varmaan juuri se itselle sopiva kalenteri. Kyseiset kalenterit ovat myös ehdottomasti kauneimmat, mitä olen nähnyt.


joulukalenteri
The Body Shop joulukalenteri - Kuva: www.thebodyshop.fi


Erilaisia kosmetiikkakalentereita näyttää olevan markkinoilla valtavasti ja usein niiden avulla hyviä tuotteita saa aika edullisesti hankittua verrattuna normihintoihin. Itse en ole tänä vuonna törmännyt muihin houkutuksiin, mutta eiköhän näissä taida jo olla houkutusta riittämiin. Ainakin HerraMies on pyöritellyt päätään moneen kertaan, enkä taida enää edes uskaltaa tuosta yllämainitusta kalenterista mainita mitään ;)

Onko Sinulla oma joulukalenteri? Jos on, niin millainen? Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia erilaisista joulukalentereista.  

38 kommenttia:

  1. Kosmetiikkakalenterit on kyllä ihanan tapa ilahduttaa itseään tai vaikka jotakin läheistä ♥ Mulla on tuo sama Essence ja sen lisäksi Lookfantastic, jonka sain synttärilahjaksi. Täältä voi lukea lisää:https://mansikoitajavaahtokarkkeja.blogspot.com/2018/11/kosmetiikka-joulukalenterit.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LookFantastic näyttää myös ihan huiman ihanalta <3 Ihana synttärilahja <3 Voi vitsit Maiccu, et meille tulee aika kiva joulukuu ;)

      Poista
  2. Viime vuonna mulla oli teekalenteri, se oli aika kiva. Täytyy katsoa, löytyiskö toisen merkkistä tälle vuodelle. Ja ihan tavallinen kuvakalenteri täytyy olla, ne on parhaita. :) Näihin kosmetiikkakalentereihin ei ole varaa, sen verran tyyriitä kumminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nordvqist´in teekalenteri näyttää minusta ihanimmalta ja tykkään, kun joka päivälle on erimaku. Eikä ole hinnallakaan pilattu. Itse sitä(kin) himoitsin, mutta ehkä nyt joku raja täytyy minunkin osteluilla olla :D Mutta vinkkinä, että maksoi n.7-8 euroa cittarissa ;)
      Onhan nuo kosmetiikkakalentereiden hinnat isoja summia, etenkin jos muutenkin tarvitsee pohtia, mihin rahat riittävät. Kaksi vuotta sitten olin ihan pöyristynyt niiden hinnoista, viime vuonna meni sulatellessa ja tänä vuonna sitten jo nöyrryin :D khih :D Halvimmillaan kosmetiikkakalenterin taitaa saada 20 eurolla, mutta sisällöstä en sitten tiedä. Itse epäilin, että tuoksut voivat olla liian huimia itseäni ajatellen...

      Poista
    2. Juu, halpis kosmetiikkakalenteria ei ehkä kannata ostaa. Mulla oli viime vuonna just Nordqvistin teekalenteri. ;) Siksi haluaisin tänä vuonna jonkin muun, olin vähän pettynyt, kun samaa makua oli parissakin luukussa. Ja kun olen luomuteetä nyt tottunut juomaan, niin tavallisesta teestä tulee välillä huono olo. Lisäksi Nordqvistin kalenteri on tänä vuonna ihan saman näköinen kuin viime vuonna, eri väreillä vaan, tylsää! English Tea Shopin kalenteria harkitsen, nekin on ihan inhimillisen hintaisia vielä. :)

      Poista
    3. Ai viime vuonna sielä oli samojakin makuja. Se on onneksi nyt korjattu, kun se tosiaan on vähän tylsää. English Tea Shopin kalenteri on myös kaunis :)

      Poista
  3. Oishan tuommoinen kalenteri kiva, mutta en taida raskia ostaa siltikään...kivahan tuommoinen oisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse painin tuon saman fiiliksen kanssa. Sitten kävin pohtimaan, että käytän pieniin juttuihin välillä tosi huolettomasti rahaa ja niistäkin kertyy välillä melkoisia summia kuukaudelle... joten jätän niitä nyt sitten pois :D Liekkö taitavaa itsensähuijaamista vai todellisuutta, niin sen näyttää sitten aika :D khih

      Poista
  4. Minä ajattelin ostaa tytöille ja itselleni tänä vuonna Lumenen kosmetiikkakalenterit, sitten onkin kiva odotella sitä joulua ja availla luukkuja, mutta nuo Essencen voisi olla myös kivat..pitääkin vielä pohtia:) Mukavaa tiistai-iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumenen kalentereita kehuttiin viime vuonna tosi paljon, joten jos Lumenen tuotteista tykkää, niin on varmasti joulukuun super ilahduttaja joka päivälle <3 Essence on tosiaan hyvä vaihtoehto sekin :) Mukavaa keskiviikkoa Siulle <3

      Poista
  5. Mä myös kuolannut noita body shopin kalentereita, mutta vielä hillinnyt itseni. Vaikeaksi kyllä sen tekevät...
    Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ei ole ollenkaan helppo tehtävä. Mutta toisaalta, itsensä hemmottelu on välillä paikallaan ja jos talous ei siihen kaadu, niin miksipä sitä ei ilahduttaisi jokaista joulukuunsa päivää <3 Auttoikohan tämä nyt yhtään tuohon sinun asian kansa painimiseen, khihih? <3

      Poista
  6. En ole itselle kalenteria ostamassa.
    Eka kerran viime vuonna näin nuorilla kosmetiikkakalentereita ja sen jälkeen huomasin, että niistä kirjoitettiin blogeissakin.
    Kiva lukea, että olet ostanut itsellesi jotakin ylellistä - Siis muutakin kuin puutarhaan liittyvää (lue työtä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalenterit ovat lisääntynyt ihan valtavasti nyt lähivuosina ja näyttää tahti kiihtyvän. Tänä vuonna näin jo työkalu-kalenterinkin ;) khih. Onhan tämä hyvää markkina-aikaa.
      Khih, tuo on totta, että nämä eivät tiedä itselleni lisätöitä, kuten yleensä kaikki ostokseni :D

      Poista
  7. Tuo Essencen kalenteri olisi kyllä kiva. Meidän Tokmannilla en sitä nähnyt,liekkö loppunut.
    Taidan kuitenkin (ehkäpä) tyytyä ihan perus kuvakalenteriin,vaikka nuo kosmetiikkakalenterit onkin kyllä aikas kivoja! :D

    Kivaa viikkoa Hilu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi. Toivotaan, että se vielä jostain tulee eteesi ;) Eihän se kuvakalenterin hankkimistakaan estä :) Mukavaa viikkoa myös Sinulle Sari <3

      Poista
  8. Ehdottomasti oli aiheellista ostaa kaksi kalenteria :) Minä meinasin, että voisin hyvin ostaa Essencen kalenterin, ihan vaan siksi, että sen avulla voisin laskea päiviä joululomaan :)
    Ihanaa tiistaita Hilu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisikin loistava tapa laskea päiviä lomaan. Kannatetaan tätä ideaa! <3
      Kivaa keskiviikkoa myös Sinulle ihana Outi <3

      Poista
  9. Tuollainen olisi varmaan kiva saada, mutta hiukan pelkään että siinä olisi sitten aika paljon sellaisia tuotteita joita ei tulisi käytettyä, vaikka päivittäin meikkaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähes kaikista kalentereista onneksi löytyy myös sisältötiedot, jotta voi välttyä juuri siitä, että tuotteet eivät olekaan itselleen mieluisia. Ymmärrän hyvin, miksi yleensä ihmiset nämä katsovat tarkkaan. Itse olen vain jostain syystä saanut päähäni, että haluan sisällöt yllätyksenä, khih :D Jotain jännitystä elämään ;) Toisaalta, juuri tuon TBS:n kalenterin katsoin tosi tarkkaan ja pohdin, että mitkä oikeasti tulisivat käyttöön ja mitkä eivät, sillä 80 euroa on jo niin valtava raha, että en halua yhtään turhasta maksaa.

      Poista
  10. Itse hurahdin (ehkäpä jonkun tutun innoittamana, *khih* ;) ) kosmetiikkakalenteriin ensimmäistä kertaa. Itse tykkään Dermosilin tuotteista, joten tilasin heiltä joulukalenterin itselleni, enkä malta myöskään odottaa sen avaamista! Toinen kalenteri, kaverin kanssa tilattu Ecco verden kalenteri ( ;) ) menee ystävälle myöhästyneenä syntymäpäivälahjana, samalla saa olla myös joululahja :)
    Jännittävää joulunodotusta Hilu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. khihhihi, on aina ilo olla avuksi ;) *virnistää*
      On muuten aivan super mahtava lahja ystävälle! Voin vain kuvitella, kuinka iloiseksi tuo lahja tekee <3 Loisto idea!
      Eikä meidänkään joulukuun päivät kuulosta ollenkaan huonoilta <3 Dermosilin kalenteria itsekin katselin, mutta lopulta se ei jäänyt kaivertelemaan. Erittäin loistava vaihtoehto toki sekin oli! Mukavaa ja jännittävää jouluodotusta myös Sinulle <3

      Poista
  11. Käytän Essence-kynsilakkoja ja olen kerran kokeillut käsivoidettakin joka oli erinomaista. Uskon että kalenterin sisältö on hyvä.

    Toissavuonna hankin itselleni Body Shopin joulukalenterin johon olin ylettömän tyytyväinen. Annoin osan sen antimista joululahjoiksi, ison osan käytin itse, ja vieläkin on esim. ihanaa vartalovoidetta jäljellä.

    On nuo hyödyllisempiä ostoksia kuin koriste-esineet ja teidän perheeseen kaksi kalenteria on ihan järkiostos kun on naisväkeä 💗 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essencen käsivoide on muuten ihan älyttömän hyvää. Viime vuonna heillä oli joulun alla pakkaus, jossa oli 4 minituubia ja ostin sellaisen. Se oli niin edullinen, etten hirveän suuria odotuksia siihen luonut, kun käsirasvojen suhteen olen vähän "kiukuttelija". Inhoan sitä, jos käsiin jää limainen kalvo rasvan levittämisen jälkeen ja joudun odottelemaan pitkään, ennenkuin pääsen jatkamaan hommiani. Lisäksi tuoksut usein ovat itselleni liikaa. Essence yllätti todella positiivisesti ja toivonkin, että jostakin luukusta paljastuisi lisää käsivoidetta :D

      Tuo kalentereissa on kiva, että tuotteet käyvät hyvin myös lahjaksi, jos sattuu olemaan sellaisia, joista ei itse niin pidä. Body Shopilla on kyllä käsittämättömän ihania tuotteita, oijoij <3

      Poista
  12. Mä en harrasta kosmetiikkakalentereita, koska mun mielestä ne on aivan liian kalliita, enkä toisekseen halua maksaa sellaisista yllätyksistä, jotka eivät sitten olekaan mieluisia. Meillä mennään yleensä ihan perinteisen suklaakalenterin voimin, mutta voisin kuvitella hankkivani jonkun tee-kalenterin tms., jos edullisesti saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nordvqistillä ainakin oli tosi ihana joulukalenteri ja mielestäni ihan hyvän hintainenkin verrattuna moneen muuhun. 7-8e ja joka päivälle oli oma makunsa (mikä minun mielestäni on ehdottomasti plussaa).

      Sulkaakalenteri on kyllä ihanan perinteinen <3 Eikä varmasti mene koskaan pieleen!

      Poista
  13. Sulle tuleekin mukava joulukuu, kun pääset aukomaan luukkuja :) Body Shopin kalenterit on niin hienoja, että melkein innostuin hankkimaan, mutta kun katsoin sisältöä, niin totesin etten tarvikaan. Kauniit ne kyllä on, siitä ei pääse mihinkään! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei sisältö ollut sellainen, että sille olisi löytynyt käyttöä. Toivottavasti löydät kuitenkin itsellesi sopivan kalenterin, oli se sitten mikä tahansa <3 Ihanaa viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  14. Voi ihania! Tuo bodyshopin kalenteri houkuttelisi ja samoin tuo luonnonkosmetiikka kalenteri myös. Itselleni ostin dermosilin joukukalenterin ja innolla kuin lapsi konsanaan odotan sitä joulukuun ekaa päivää, että pääsen avaamaan. Ihanaa joulun odotusta sinulle ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dermosilin kalenteri on varmasti myös tosi ihana! Sekin on tänä vuonna tosi kaunis. TBS:n kalenterista on toden totta vaikea pitää itsensä erossa... :D
      Ihanaa joulun odotusta myös Sinulle <3

      Poista
  15. Ihania ovat!
    Minä päädyin tänä vuonna Korres:in kalenteriin ja odotan nyt innolla joulukuuta, sillä Korresin tuotteet ovat suosikkejani. Viime vuonna minulla oli tee-suklaakalenteri, joka sekin oli ihan kiva.

    Mukavaa joulun odotusta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että löysit itsellesi sopivan kalenterin <3 Ai että on ihana viettää joulukuuta, kun joka päivälle on kiva yllätys :) Mukavaa joulun odotusta myös Siulle <3

      Poista
  16. Vielä ei ole meidän perheeseen investoitu joulukalentereita. Katsotaan mitä keksitään :)
    Essencen tuotteet ovat kivoja! Mulla on juuri käytössä heidän luomiväripaletti sekä eyeliner ja olen tykännyt kovin!
    Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valikoimaa ainakin riittää, että eiköhän teillekkin löydy omat ihanat kalenterit <3 Itse olen myös tykännyt Essencen luomiväreistä ja eyelineristä. Mukavaa iltaa myös Siulle ihana <3

      Poista
  17. Aika ihania nuo kosmetiikakalenterit.Täällä oli aiemmin yhden kosmetiikkamerkin kalenteri, joka oli todella kaunis,mutta niin tyyris ettei tullut hankittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että oli vain yhden valmistajan, kun sitten ei ole tietenkään hintakilpailuakaan. Toivotaan, että valikoimat laajenevat <3

      Poista
  18. Varmaankin mukavia nuo kosmetiikkakalenterit, itse olen kosmetiikan suhteen niin tarkka ja vaativainen etten tunne tarvitsevani noita eikä kotona asu teinityttöjäkään enää. Mukavaa iltaa sinne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät nämä(kään) toki kaikkia palvele, eikä välttämättä löydy juuri sitä itselleen sopivaa <3 Mukavaa torstaita Siulle <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...