Luonnon kauneutta marraskuussa, mustaa kultaa ja lisää ikää

Tänään aurinko helli ainakin täällä Kouvolan seudulla asujia. Voi, miten paljon sen valoa onkaan kaivannut. Tuntuu, että on taas akut latautuneet ihanalla aurinkoenergialla! Yllättävän kylmä ulkona kuitenkin oli ja näpit olivat ihan jäässä, kun olin kuvauskierroksella.  Mutta eipä se haitannut. Sen jälkeen oli ihana tulla lämpimään tupaan ja keittää herkullista joulu-omena teetä. Pieniä ja niin tärkeitä elämän iloja <3



Ruusun kiulukka
Ruusunmarja



Heinien kukinnot 



höstkärleksört
Komeamaksaruoho



Kasvihuone on tyhjennetty aikoja sitten, mutta pesu on vielä osittain kesken. Eilen sain vietyä ihanaa mustaa kultaa kaksi kottikärryllistä odottelemaan ensi kesää. Eli tyhjentelin eilen pika-kompostit. On niistä saatava aines vaan niin kaunista ja ilahduttavaa! Nyt pitäisi taas talven biojätteet mahtua pöhisemään komposteihin. Viime talvenahan olimme vähän pulassa, kun tila loppui kesken ja kompostit olivat niin jäässä, ettei niitä päässyt tyhjentämään. Jospa tänä talvena homma sujuisi vähän paremmin...



Kompostointi
Komposti on puutarhurin mustaa kultaa



Kiitoksia onnitteluista vanhenemisen johdosta. Totesinkin, ettei eilisestä ei ole kolotukset lisääntyneet, eikä vissiin uusia ryppyjäkään ilmestynyt. Toisaalta, 30v täytettyäni en ole tervettä päivää nähnyt ja ryppyjäkin on tullut ihan omiksi tarpeiksi, joten muutosta niiden suhteen en kaivannutkaan, ainakaan lisääntyvästi ajateltuna. Tuskin viisaammaksikaan tulin, joten samalla tohotuksella jatketaan. Hiphei! Kukkapillin Satu osasi onneksi kertoa, että 33 on hyvä luku, joten hyvinhän tässä menee. Khih.

Rypyistä on pakko vielä mainita, että itse pidän ryppyjä kauniina. Jotenkin ne kertovat aina eletystä elämästä ja yhdistän ne lempeyteen, viisauteen ja iloisuuteen. Joten ihan vakavasti puhuen rypyt eivät ole itseäni milläänlailla häirinneet.






Oikein ihanaa uutta viikkoa Sinulle <3

47 kommenttia:

  1. Onnea vielä kerran syntymäpäivän johdosta tätäkin kanavaa kautta. Minulla on ollut samanlaiset kompostijutut meneillään. Viime talvena meilläkin tila loppui kesken, joten toivotaan että nyt tänä talvena pärjätään hyvin. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anneli <3 Toivotaan, että kompostit toimivat myös talvella ja tila riittää. Onkin ihan miettiminen, mihin biojätteet laittaa, kun kompostit täyttyvät. Roskiinkaan ei haluaisi niitä heittää!
      Mukavaa viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  2. Oikein paljon onnea vielä tätäkin kautta!❤ Upean määrän olet saanut mustaa kultaa parantamaan kasvualustaa. Noihin kelpaa taas ensi kesänä istuttaa vaikka tomaatti poikineen. Hauskaa alkanutta viikkoa koko perheelle!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu <3 Eiköhän sitä taas muutama tomaatti tule istutettua, khih :) Ihanaa uutta viikkoa myös teidän perheelle <3

      Poista
  3. Onnea vaan synttärisankarille,pitäneekin huomenna mennä minunkin kompostorin kimppuun että mahtuu taas talven moskat siihen. Oletpa hyväksyvä ryppyjesi suhteen, ei sinulla vielä edes niitä ole, vai mitä. Ei minullakaan niin kamalasti vielä ryppyjä ole vaikka nuorin tyttäreni on justiinsa sinun ikäisesi. Ei tehdä rypyistä numeroa, hyvää viikon alkua sinulle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Toivottavasti Sinunkin kompostista löytyy reilusti ihanaa multaa <3 Rypyistä ei tosiaan kannata murhetta kantaa :) Ihanaa viikon alkua myös Sinulle <3

      Poista
  4. iltatee hetki sujui rattoisasti postauksiasi lukiessa, mukavaa kun matkalainen pääsi onnellisesti kotiin ja saitte viettää mukavat synttärisi kaikki onnellisesti yhdessä.
    tääl varsinaisessa suomessakin ollut ihania aurinkoisia päiviä ja onneksi olen päässyt myös ulkoilemaan ja niistä nauttimaan
    mukavaa viikkoa Sinulle ja perheellesi:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että vietit teehetkesi blogini parissa <3 Ulkoilu aurinkoisessa säästä on niin mahtavaa <3 Ihanaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  5. Onnea! Eilisen postauksesi luinkin, mutten ehtinyt kommentoida mitään. Oikein hyvältä näyttää pikakompostoriesi tuotos, kyllä kelpaa taas ensi vuonna tomaattien kasvaa. Täälläkin paistoi tänään aurinko kauniisti, mutta kylmää tosiaan oli. Yöllä oli ollut alimmillaan -7,5 astetta, mutta päivällä lämpeni peräti -5 asteeseen. Aurinkoisen mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Hyrrr, kuulostaa taas niin kylmältä tuollaiset pakkaslukemat. Toisaalta, se märkä ja tuulinen +2 tuntui niin luita ja ytimiä jäädyttävän kylmältä, ettei pakkassää useinkaan niin inhalta tunnu. Ihanaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  6. Hih hih , vai ryppyjä. En kyllä kuvasta löytäny yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khih, ei siis vielä tarpeeksi viisautta, lempeyttä ja elämän iloa :D khihii

      Poista
  7. Meidän mökin kompostori on hidasta sorttia, tai sitten käyttäjä ei osaa hommaansa. Ehkä siellä pohjalla olisi jo aika valmista multaa, mutta annan sen kuitenkin muhia kevääseen, sillä talvella siihen ei täytettä tule kun ei mökillä pahemmin olla.
    Onnea synttäripäivänä! Ja missä niitä ryppyjä muka on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotos joutaa siis hyvin vielä odottelemaan kevääseen, jos täytettäkään ei tule :) Toivotaan, että keväällä saat sieltä reilusti multaa! Kiitos paljon <3 Kyllä niitä ryppyjäkin alkaa jo muutamia olemaan, khih :)

      Poista
  8. Taisin myös eilen onnitella mutta otetaan uusiksi. Hyvää Syntymäpäivää.

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea vielä täältäkin synttäripäivän johdosta :) <3

    VastaaPoista
  10. Ai ihanaa, saitte nauttia auringosta! Kovasti sitä aurinkoa oli luvattu, mutta täällä rannikolla ei kyllä sitä nähty.

    Jaa missäs ne sinun ryppysi ovat? Pitäiskö hakea suurennuslasi? :-DD Mulla on ihme juttu noiden ryppyjen kanssa: kun katson peiliin, naama näyttää sileältä kuin vauvan peppu, mutta kun katson valokuvia, niin sinne niitä ryppyjä jotenkin ilmestyy. Ei voi luottaa enää nykyajan teknologiaankaan... ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teknologia onkin ihan kamalaa! Khih!
      Tänää ei enää täälläkään aurinkoa näy. Pakkasta sen sijaan on ja tuntuu hirmuisen kylymältä. Voe voe, talvi tulee, ei maha minkää...

      Poista
  11. Onnittelut Porvoon mitalla <3 <3 <3! Jokaisessa iässä on jotakin hyvää, onneksi, myös vielä vähän vanhempanakin, eli älä pelkää vaan elä täysillä <3! Nyt selvisi, että olet Kouvolan suunnalla. Jos osut Kouvolan ruukin alueella järjestettäville joulumarkkinoille, niin olemme siellä ystävättären kanssa myymässä omia tekeleitä - tule ihmeessä moikkaamaan siinä tapauksessa! :) Mukavaa kuluvaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ihan unohtui ruukissa tapahtuu 1-2.12 :)

      Poista
    2. Kiitos paljon <3 Täytyykin laittaa kalenteriin nuo päivät, jos silloin ei ole mitään menoja :) Olisikin kiva nähdä <3

      Poista
  12. Paras ikä on just se, mikä on meneillään. <3 ;) Toivotaan että kompostointi talvella toimii toivotusti, jäätynyt komposti on tosiaan suhteellisen ikävä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on <3 Pidetään peukkuja, ettei kompostin kanssa ole ongelmia talvella :)

      Poista
  13. Minä olen siitä outo Outi, että olen aina ollut tyytyväinen ikääni. Nytkin tässä porskutetaan oikein tyytyväisenä 43 vuotiaana :) Silmän sivuilla olevat rypyt kertovat ilosta :)
    Hauskaa tiistaita Hilu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on mahtava juttu <3 Ikähän on vain numero, joten mitä sitä suremaan :) Ihanaa tiistai-iltaa myös Sinulle <3

      Poista
  14. Lämpimät onnittelut! Ja mistä ihmeen rypyistä sinä puhut? Ei niitä ainakaan kasvoissa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Khih, kyllä niitä ryppyjä on alkanut silmien seudulle ilmestymään, mutta eipä ne haittaa :D

      Poista
  15. Onnea vielä täältäkin kautta <3 nainenhan on kuin viini:Paranee vain vanhetessaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Näin on! Olen myös kuullut, että se on munat, jotka pilaantuu, ei kana ;)

      Poista
  16. Hurjan paljon synttäri onnea <3.. kauniita kuvia marraskuusta!Ikä on vain numeroita ja silti mieli voi olla nuori.Muutama ryppy silmäkulmissa kertoo vain iloisesta luonteesta ja elämästä ;)
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Olen ihan samaa mieltä iästä ja rypyistä :D Mukavaa viikon jatkoa myös Sinulle <3

      Poista
  17. Onnea syntymäpäiväsi johdosta!
    ja mun näytölläni ei ainaskaan ryppyjä näy ja jos jotain onkin, ne on naururyppyjä kuule vielä monen monta vuotta eteenpäin!

    VastaaPoista
  18. Valoisuus vaikuttaa ihmeesti päivän olotilaan.
    Onnea vielä!
    Rypistelemisiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se tosiaan tekee :) Kiitos paljon <3 Rypistellään ilolla :D

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!