Aina ei mene kuin strömsössä...

Elämä, eikä puutarhan hoito aina mene ihan niinkuin suunnittelee. Onneksi yhtä asiaa lukuun ottamatta ongelmat eivät ole suuria, eivätkä aiheuta suurempaa päänvaivaa.  Daalioista yllättävän moni on alkanut osoittautumaan samanvärisiksi. Kukat ovat valkoisia pienellä keltaisella lisällä, eikä niiden kokokaan suurta ihastusta aiheuta. Jännä juttu, kun sellaisia en ole ollut ostavinani. En ole vielä alkanut perehtymään siihen, ovatko nämä niitä, jotka olen ostanut messuilta vai niitä, jotka tilasin Lukon Bulbs´ilta. Ei ihan sitä, mitä toivoin, mutta tämän takia ei harmita. Söpöjä omalla tavallaan ovat nämäkin. 

Tänään saimme lopultakin sadetta! Ihanaa! Tosin, vettä tuli kymmenisen minuuttia ihan hirveällä voimalla, eli vesi ei päässyt kunnolla kukkapenkkeihin imeytymään ja vesiastioistakin se meni vauhdilla ohi. Alla oleva näky ei yllättänyt, sillä oletinkin, että kun vettä sataa, niin kultapallot lakoavat. Enkä silti saanut aikaiseksi niitä tukea. Eipä haittaa, ompahan hyvä syy viedä reilusti kukkia töihin huomenissa. Ihanasti vesisade raikasti ilmaa ja muutenkin nautin vesisateesta ihan täysillä. Jo se sateen ääni  toi energiaa ihan hirmuisesti!

Tomaattihullun kanatkin ovat innostuneet tomaateista. Sitä mukaa, kun seinustalla olevat tomaatit kypsyivät, kävivät kanaset ja HerraKukkonen niitä syömässä. Aluksi se vain nauratti, mutta lopulta totesin, että mikäli meinaamme itsekkin jotain saada, niin alue on pakko aidata. HerraMies onneksi lopulta sadon pelasti. Ratkaisu ei voita Vuoden kaunein ratkaisu-palkintoa, mutta homma toimii ja se on pääasia.

Tomaattien kanssa on muutenkin ollut jonkin verran harmia. Ikävän moni lajike on osoittautunut joksikin ihan muuksi kuin minkä siemeniä olen ollut ostavinani pussien mukaan. Asiasta tulee myöhemmin ihan oma postauksensa, mutta esimerkiksi White Sugar-pihvitomaatti on tehnyt aivan punaisia tomaatteja. Huoh. Onneksi niiden maku on joka tapauksessa hyvä, joten sitäkään ei itketä.

Mutta yksi asia saa minut todella surulliseksi ja itkemään. HerraKukkonen alkoi parisen viikkoa sitten hyökkäilemään ihmisten päälle. Ensimmäinen hyökkäys tuli aivan yllättäen. Tulimme tyttöjen kanssa kylpyläreissulta (olin juuri muutamaa päivää aiemmin hehkuttanut, kuinka kiltti ja ihana kukko on ja esittänyt toiveen, että luonne sellaisena säilyisikin) ja kun lähdin kävelemään kasvihuoneelle päin, hyökkäsi kukko suoraan jalkoihini takaapäin. Ensin ajattelin, että ongelman aiheutti narut, jotka roikkuivat caprieni lahkeissa ja laitoin ne piiloon. Samantien tuli uusi hyökkäys ja sen jälkeen vielä kolmas, ennenkuin ehdin saada kukon käsiini ja laitettua omaan koppiin. Seuraavana päivänä Julia joutui hyökkäyksen kohteeksi ja sen jälkeen HerraKukkonen olikin muutaman päivän häkissä. 

Ajattelimme, että jos se oli stressaantunut isompien kanojen takia ja pidimme ne aina eri aikaan ulkoilemassa. Kuitenkaan emme uskaltaneet kukon ja Taikan enää olla yhtä aikaa pihassa. Viikon verran näytti, että tilanne alkaa rauhoittumaan, mutta sitten taas alkoivat hyökkäykset. Harmittaa ihan hirveästi. Kuitenkaan en halua, että kukaan joutuu pihassa pelkäämään ja kukon kasvaessa seuraukset voivat olla todella ikävät. Vaikka toisaalta tuntuu todella pahalta, niin kieltämättä viidennen hyökkäyksen jälkeen päätös oli erittäin selvä. Aloin jo itse kulkemaan "silmät selässä" pihalla, kun en halunnut tulla yllätetyksi. Erittäin epämiellyttävä tunne. Ja Taika alkoi myös selvästi aristelemaan pihalle menoa. Toki HerraKukkosen voisi pitää aina häkissä, mutta luulen, ettei se olisi järin nautinnollista elämää, kun muut saavat olla vapaana. Enkä myöskään halua, että vihainen kukko jatkaa sukuaan.  Joten, huomenna meidän sulkalaumamme kutistuu jälleen yhden osalta. 

Meille on jo tarjottu uutta kukkoa, mutta en itse ole vielä valmis siihen. Luotin niin tuohon HerraKukkoseen ja sitten kävi näin, joten rouvat saavat nyt ainakin toistaiseksi pärjätä tyttöporukassa. Ehkäpä vielä jossain vaiheessa meille tulee jostain "ulkopuolelta" kukko sulostuttamaan rouvien elämää, mutta nyt on minun "kukkohaavani" liian kipeä siihen ajatukseen. 

Aina ei mene niinkuin strömsössä, mutta sitähän elämä on. Joskus harmia, surua ja epäonnistumisia. Ja sitten taas paistaa aurinko! 

Mukavaa viikonloppua Sinulle <3