Punainen sadonkorjuukeitto

On tämä vaan mahtavaa aikaa. Ruokaa saa haettua omalta maalta päivittäin! Samalla tulee kokeiltua uusia ruokia, mikä meidän perheessä on otettu innolla vastaan. Kuulema ainainen makkarakastike alkoi vähän kyllästyttämään...

Eilen tein sadonkorjuukeittoa, joka osottautui erittäin herkulliseksi. Itselläni oli lievä epäluulo tätä kohtaan, mutta jälleen kerran totesin ennakkoluuloni turhiksi. En suoraan sanoen kasvimaalle mennessäni edes tiennyt, mitä ruokaa aion tehdä, mutta samalla, kun oman maan antimia nostelin, niin sain tämän idean.  Halpaa, terveellistä ja super hyvää ruokaa! 






PUNAINEN SADONKORJUUKEITTO

3 keskikokoista punajuurta
4 perunaa
8 porkkanaa
1 vihersipuli
n.1 litra vettä
suolaa
valkopippuria
mustapippuria
lipstikkaa
200 g sulatejuustoa


Pesin juurekset ja pilkoin ne kattilaan kuorineen. Lisäsin pilkotun vihersipulin (voi korvata keltasipulilla) ja mausteet juuresten joukkoon. Vettä laitoin kattilaan sen verran, että juurekset peittyivät. Annoin kiehua niin kauan, että juurekset olivat pehmeitä. Sen jälkeen soseutin sauvasekoittimella ja lisäsin vettä sen verran, että keiton koostumus tuli sopivaksi. Lopuksi lisäsin sulatejuuston. Keitto oli maukasta ilman sulatejuustoakin, joten mikäli sitä ei satu kotona olemaan, niin sen puuttuminen ei haittaa. 


Me herkuttelimme keiton näkkärin kera. Hjamiii! Jopa Taika tykästyi tähän soppaan. Keiton hauska väri tulee punajuurien lisäksi violeteista porkkanoista ja sinisistä perunoista. Värikäs ruokailu on niin parasta <3



Punainen sadonkorjuukeitto


50 kommenttia:

  1. Näin se juuri käy - astellaan hyötytarhaan ja kerätään sitä, mikä sattuu olemaan parhaimmillaan. Siitä kehitellään resepti! Tämä keitto näyttää houkuttelevalta ja resepti on tutunoloinen. Nämä kasvikeitot ovat superherkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös ihan rakastunut nyt näihin keittoihin. Mahtavia ruokia <3 Ja se fiilis siitä, että senkun marssii puutarhaan ja hakee sieltä ainekset ruokaan. aijaijaij, miten ihanaa :)

      Poista
  2. Nam, kuulostaa hyvältä. :) Sosekeitot on herkkua!

    VastaaPoista
  3. Näyttää ja kuulostaa hyvälle, kiitos ohjeesta. Ja itskein suosin juuri tälläisiä keittoja, kasvimaalle ja lieden ääreen :)

    VastaaPoista
  4. Voi! Samettinen punajuurikeitto on varmasti herkullista!
    Leppoisaa viikonvaihdetta sinne runsaan sadon paratiisiin!

    VastaaPoista
  5. Nyt on erilaisten kasvissosekeittojen kulta-aika. Tykkään tosi paljon. Punajuurikeitto voisi olla haaste, en pidä punajuuresta kuin etikkaan säilöttynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä HerraMies ei myöskään ole punajuurien ystävä. Uunipunajuurista hän löytää aina "kellarin" maun, mutta tästä tykkäsi hänkin. Punajuuri ei liiaksi nouse esille :)
      Punajuuren maku on kyllä sellainen, joka jakaa mielipiteitä. Ja eri lajikkeissa tuntuu olevan melkopaljon eroja.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos <3 Makukin oli kohdillaan :) Ja pinkin ystävänä tykkäsin väristä tosi paljon :)

      Poista
  7. Ihanan näköistä keittoa <3

    VastaaPoista
  8. Aivan varmasti oli hyvää! Njami! :) Todella myös kaunis keitto katsella.<3

    VastaaPoista
  9. Ihana väri! Näyttää samalle kuin edessäni oleva puolukkapuuro :D Sosekeitot ovat hyviä, mutta enpä ole tajunnut kokeilla niissä punajuurta. Pitääpäs testata joskus. Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekkin tuli väristä ekana mieleen vispipuuro :D Itse olin vähän skeptinen, että miten punajuuri keittoon sopii, mutta yllätys oli iloinen, kun sopi niin kivasti. Hjam :) <3 Ihanaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista
  10. Hyvältä näyttää! Täytyykin kokeilla tätä reseptiä, koska punajuuria on vielä tulossa kasvimaalta.

    VastaaPoista
  11. Jopa on innokasta kokkailua. Uudesta onkin helppo innostua ja keksiä lisää. Miäkii käytin jo kerran punajuurta, joka oli kasvanu siitä voittamastani siemenpussikasvatuksesta.
    Kanat oli varmaan ihan ihmeissään omenankeruupusseista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen luonteeltani innostuja. Joku asia kun alkaa viedä mennessään, niin sitten mennään ja lujaa, khih :D Nyt tämä satoherkkujen käyttö inspiroi tosi paljon :)
      Ihanaa, että olette jo päässeet punajuuria maistelemaan <3
      Onneksi kanat eivät ole menneet tepastelemaan omenankerääjän sisään vaan tyytyvät olemaan sen alla :)

      Poista
  12. Keitto on ihan varmasti hyvää. Ainekset on parhaasta päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hyvää oli <3 Mutta harvoinpa hyvistä aineksista huonoa ruokaa tulee :)

      Poista
  13. Onpa kauniin värinen keitto. Herkullista viikonloppua sinulle Hilu <3

    VastaaPoista
  14. Varmasti maukas ja terveellinen keitto ja mikä väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo väri on tosiaan aika huiman ihana <3 Aika harvoin ruoka on noin vaaleanpunaista :)

      Poista
  15. Varmaan hyvää. Pitää kokeilla. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Oli hyvvää :) Kivaa viikonloppua myös Siulle!

      Poista
  16. Nam, pitääpä kokeilla tällasta herkkua!
    Hyvä, kun juureksia osataan käyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on käynyt niinkin, että kasvatuksista ei ole osannut tehdä oikein mitään. Ja se jos mikä on harmillista.
      Tämä oli tosi hyvää, joten kokeile ihmeessä <3

      Poista
  17. Nam, näyttää todella herkulliselle :) Kiitos ohjeesta <3

    VastaaPoista
  18. Onpa kauniin värinen keitto!
    Sosekeitot on niin ihania!
    Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne tosiaan ovat <3 Ihanaa uutta alkavaa viikkoa myös Sinulle :)

      Poista
  19. Oi nami, tämä kuulostaa just mun keitolta! Mullahan ei nyt ole mitään omaa satoa, mutta onneksi voin kokeilla tätä kaupan aineksilla, vaikka ei se varmaan yhtä herkullista ole. Ihanaa alkavaa viikkoa sulle😊❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt saa kaupastakin herkullisia tuoreita vihanneksia <3 Ihanaa uutta alkavaa viikkoa myös Siulle <3

      Poista
  20. Punajuurikeitto on <3 Söin sitä kerran ravintolassa ja sen kera tarjottiin smetana-suolakurkku seosta...ai juma että oli herkullista!

    Olen suunnitellut että teen myös samaista nyt syksyllä kun saan punajuuret sen kokoisksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo smetana-suolakurkku seos on varmaan toden totta kruunannut punajuurikeiton :) Toivotaan, että punajuuresi kasvavat hyvin, niin pääset kokeilemaan itse tekemään punajuurikeittoa <3

      Poista
  21. Herkullista keittoa ja miten ihanaa kun voi / saa hakea ainekset omasta maasta <3
    Olen myös joskus tehnyt punajuurista keittoa ja hyvää oli ;P
    Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma kasvattamassa ruuassa on ihan huiman ihana fiilis <3
      Mukavaa uutta viikkoa Sinulle Anu <3

      Poista
  22. Tuallaasta vois teherä jo pelekästänsä färin takia :)

    VastaaPoista
  23. Kauniin värinen keitto ja varmasti hyvänmakunenkin. Mie keitän punajuurista Borssikeittoa, lihalla ja iliman. Sosekeitot on hyviä ja aika sukkelii tehä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie arvostan ruuanlaitossa just nopeutta ja helpoutta. Oon ehkä vähän laiska kokki ;)
      Borssikeittoa en olekkaan syönyt sitten kouluaikojen, mutta muistan, että tykkäsin siitä kovasti. Ehkä pitäisikin joku päivä tehdä sitä itse <3

      Poista
  24. Tein tätä ja borssikeittoa pakkaseenkin. Halvaksi tulee elämä tähän aikaan vuodesta ;)
    Ihanaa tätä viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan hienoa, ettei tarvitse kauppaan raahautua juuri ollenkaan :D Tekee hyvää ohuelle rahapussille, khih :D
      Ihanaa viikkoa myös Siulle <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!