Kärhöjen lumoissa. Osa 2

Parisen viikkoa sitten tein oman postauksen sillä hetkellä kukkivista kärhöistä. Kerroin, ettei kaikki ole vielä alkaneet kukkimaan ja lupasin, että jatkoa seuraa. Siispä nyt postaus tämän hetken kukkijoista. 

Kärhöt kuuluvat ehdottomasti yhtiin lempparikasveihini ja niitä onkin kertynyt useammanlaisia. Liikaa (ehkei edes tarpeeksi) ei voi kärhöjä koskaan olla!

Kaikista kärhöistä ehdottomasti lempparini on "Tie Dye". Vähään tyytyväinen ja niin upean värinen. Oih! Tällä itseasiassa on myös tarina, kuten aika monilla kasveillani. Olin nähnyt Prismassa tälläisen kärhön, mutten raaskinyt sitä ostaa, sillä se maksoi melkein 40 euroa. Kuitenkin sen kauneus jäi mieleen ja seuraavana vuonna yritin sitä metsästää lähialueen puutarhoilta, turhaan. Lopulta löysin internetin ihmeellisestä maailmasta kyseisen kärhön, mutta se vaati melkoista salapoliisityötä, kun en muistanut lajikenimeä ollenkaan. Kärhö oli kuitenkin Järvenpäässä ja meiltä sinne oli melkoinen matka. Ystävällisesti taimikaupasta luvattiin, että taimi voidaan lähettää kotiin, mutta jälleen sille olisi tullut hurja hinta. Lopulta kyselin eräältä ystävältäni, joka reissasi sillä suunnalla usein, että voisiko hän käydä kasvin hakemassa jollain reissullaan. Ja lopulta kasvi pääsi kotiin. Voinette kuvitella onneni. Kun muutimme, seurasi kasvi luonnollisesti mukana. Heinäkuun alkupuolella olin jo varma, ettei kyseinen kärhö selvinnyt talvesta, kun siitä ei näkynyt merkkiäkään. Tiesin kyllä, että kärhöt saattavat olla todella hitaita, mutta kun läheisessä puutarhamyymälässä näitä oli myynnissä, päätin pelata varman päälle ja ostaa uuden taimen. Istutin sen edellisen läheisyyteen. Muutaman päivän kuluttua istutuksesta, myös edellinen taimi päätti nostaa päänsä mullan pinnalle. Khih. Vahinko ei sinällään harmittanut ollenkaan. Kyllä minä kestän sen, että näitä kaunottaria on meillä kaksi kappaletta... 



"Tie Dye"-clematis



Kärhö



Jackamnii kärhöjä löytyy myös muutamasta paikasta. Super helppoja ja runsas kukintaisia. Suosittelen lämpimästi!




Jackmannii-kärhö



Etoile Violette - tarhaviinikärhö



Edellisessä postauksessa kuninkaallisia edusti Princess Kate. Tämän päivän postauksen kuninkaallinen on "Prince Charles". Kuinka kauniin sininen voikaan kukka olla!



"Prince Charles"-viinikärhö



Mme Julia Correvon - kärhö



Alppikärhö aloitti kukkimaan uudelleen. Nyt kukat ovat selvästi alkukesän kukkia pienempiä ja haaleamman värisiä. Söpöjä kuin mitkä.



Alppikärhö


Violettikukkainen Jackamnii Purpurea on huippu sievä ja helppohoitoinen.



Loistokärhö "Jackmanii Purpurea"


Muutamia kärhöjä vielä odottelen aloittamaan kukintansa. Niistä vielä tulee oma postauksensa, kunhan avaavat nuppunsa. Edelliseen kärhöpostaukseen pääset klikkaamalla tästä. 

Mikä on Sinun lempikärhösi? 

38 kommenttia:

  1. Kärhöt on kyllä ihania. :) Suosikkia ei vielä oo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ne todella on ❤ Vaikea noist on suosikkia valitakkaa...

      Poista
  2. Suloisia kärhöjä. Täälläkin alppikärhö kukkii toistamiseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä kesä, kun monet kasvit kukkivat kaksi kertaa. En kyllä valita ollenkaan ;)

      Poista
  3. Ihania kaikki, tällä kertaa olikin enemmän sinivoittoisia :) Täällä pari kärhöä on jo lopetellut, mutta Paavo ('Jan Pawel II'/'John Paul II') vielä porskuttaa ihan täysillä. On sillä vielä pari kaveriakin hienosti kukassa. Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavo on kyllä ihana ja jaksaa kukkia pitkään <3 Ihanaa loppuviikkkoa myös Sinulle <3

      Poista
  4. Kärhöt on kyllä tosi kauniita, ihan oma lajinsa kukkamaailmassa. Tuskin sinua tosiaan haittaa, vaikka suosikkikärhöäsi on nyt tuplana.

    VastaaPoista
  5. Vau, onpa Tie Dye todella makean värinen! Charles on myös aivan ihana, sellainen pitää vielä hankkia. Vaikea sanoa lempparia, ehkä pieni- mutta runsaskukkainen Purpurea Plena Elegans -viinikärhö, se on niin upea kukkiessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin pienen alun tuota Purpurea Plane Eleganssia. Kiva kuulla, että se on runsaskukkainen. En ottanut siitä etukäteen mitään selvää, ostin vain kun halavalla sain :D

      Poista
  6. En osaa sanoa lempparia, kaikki kärhöt ovat ihania. Minulla alppikärhö teki nyt vasta ekat kukkansa, jätti alkukesän kukinnan väliin. Tie Dye on kaunis kärhö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pääset nyt kuitenkin nauttimaan alppikärhön kukinnasta :) Se on kaikessa pienuudessaan todella kaunis <3

      Poista
  7. Kysymys on vaikea, koska en muista yhdenkään kärhön nimeä. Kaikki näyttävät minusta niin ihanilta. Iloitsen kaikista kukkijoista 😊

    VastaaPoista
  8. Ihania kärhöjä <3 .. minulla niitä vain neljä enkä muista niiden kaikkien nimiä,mutta alppikärhön ja loistokärhön ainakin muistan :)
    Valkoinen kärhö olisi mieleinen ja sellaisen vielä jostain hommaan <3
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että löydät itsellesi valkoisen kärhö-kaunottaren <3 Ihanaa loppuviikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  9. Suloiset kärhöt.
    Koska kärhöt ovat olleet meillä melko oikukkaita, lempikärhöni on se, joka kulloinkin kukkii runsaimmin.
    Hyvää loppuviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöillä tuntuu olevan vahva omatahto. Lienevät naisia... Mukavaa loppuviikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  10. Minun ainoa kärhöni on tätä nykyä mantsuriankärhö. Se on siitä erikoinen, että se on perenna eli kasvattaa joka vuosi uudet köynnökset. Kukkii suloisesti pienin valkoisin kukin. Tätä voin suositella lämpimästi. Minulla se kiipeää angervopensasta pitkin, tekee tavallaan angervoon uuden kukinnan kun angervo itse kukkii niin aikaisin keväällä.

    Prince Charles on hieno, sinisyys kukissa kiehtoo minua aina!

    Joskus minulla oli visio, että laitan kärhöjä kiipeämään pitkin vanhojen omenapuiden runkoja. Noh, kuoppien kaivuu tyssäsi aika pian kun tajusin miten kivinen meidän maaperämme onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mantsuriankärhö on todella kaunis. Ellen väärin muista, niin istutin syksyllä sellaisen juuri Tie Dyen-seuraksi kiipeilemään tuota hirveän rumaa katajaa pitkin. Vielä ei ole kukkinut, mutta kasvuun lähti kyllä hyvin.
      Kivisen maaperän kaivaminen on melkoisen tuskaisaa ja välillä ihan toivottaman tuntuista!

      Poista
  11. Kauniita. Onpa lempparikärhösi kasvuun lähtö ollut myöhäinen. Minulta jäi 2 kärhöä kasvamatta, tuskin enää ovat elossa, vaikka olenkin kuullut että välillä kärhöt voivat pitää kokonaan välivuoden ja kasvavat taas seuraavana vuonna. Lempparia ei ole vielä muodostunut, kaikki ovat niin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt saattavat todella yllättää ensi vuonna. Niillä tuntuu olevan hyvin vahva omatahto. Toivotaan, että lähtevät ensi kesänä jälleen kasvamaan :) Kärhöt ovat niin kauniita, ettei ihme, ettei lempparia pysty sanomaan :)

      Poista
  12. Hienoja kärhöjä, yllättävän helppohoitoisia ovat jos vain viihtyvät vyöhykkeellä. Kaikki yhtä ihania. :-) ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpeeksi ison kuopan kun kaivaa ja istuttaa syvään, hyvään maahan, niin muuten ovat helppoja kavereita. Vaikka ovatkin hyvin omatahtoisia. Joinakin vuosina kasvaavat paremmin ja joinakin huonommin :)

      Poista
  13. Meilläkin on yksi kärhö, ollut jo hyvin kauan. Ostimme astiataimen ja ystävän suosituksesta pistin se kasvamaan kaupungin sähköpylvästä pitkin, joka oli tontillamme. Pöh, eräänä päivänä pylväät poistettiin. Siirsin kärhön ja leikkasin reippaasti, mutta ei se ole enää kasvanut yhtä runsaaksi kuin silloin ennen. Olen jostain lukenut että se kasvaa ja kukkii mieluiten itään päin. Onkohan siinä perää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itseasiassa tuosta kuullutkaan, mutta kaikki on mahdollista. Täytyykin yrittää perehtyä asiaan :)
      Toivotaan, että kärhösi vielä pääsee takaisin loistoonsa. Joskus tuntuu, että ne käyttävät monta kesää pelkkään juurtumiseen ja sitten vasta lähtevät kunnolla kasvuun.

      Poista
  14. Aivan ihania! En ole edes tajunnut, että miten paljon erilaisia kärhöjä on olemassa.
    Kivaa loppuviikkoa sinulle Hilu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöjen kirjo on aivan valtava <3 Ei varmasti harrastajalta lopu lajit ja lajikkeet kesken :) Ihanaa loppuviikkoa myös Sinulle Outi <3

      Poista
  15. Such beautiful looking flowers! I love the middle photo of the periwinkle colored flower... very pretty. Thanks for the share, have a fantastic rest of your week. Keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista
  16. Ah , kärhöjen lumoissa ollaan. Kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt ovat niin ihanan vastustamattomia :) Kivaa viikonloppua teille!

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!