Julkkikset paparazzin kohteena

Viime viikolla meillä kävi ihana puutarhatoimittaja Paula Ritanen-Närhi tapaamassa sulkarouvva-laumaa. Etenkin Martta kunnostautui ja oli selvästi julkkis-ainesta. Jopa minun ja Paulan selfieen Martta tunki itsensä. Khih.Tässä postauksessa ei kuitenkaan paparazzilla tarkoiteta Paulaa, vaan minua. Kokeilin kameran "uutta" objektiiviä, jolla pääsee ottamaan kaukaa kuvia. Olen joskus manaillut kanojen kuvaamisen vaikeutta ja täytyy todeta, että uudelle objektiivillä homma helpottui kummasti. 

Tunsin itseni melkoiseksi paparazziksi, kun salaa sulkarouvia kuvailin. 





Hipsu alkaa pikku hiljaa haastamaan Lottaa. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan johtajuuden kannalta. Fenix-parka sen sijaan saa Lotalta välillä kyytiä ja näyttääkin Lottaa pelkäävän. Toisaalta, eilen töistä tullessani löysin Lotan, Fenixin ja Hipsun nukkumasta rappusilta aivan kiinni toisissaan. Sitten, kun laitoin heidät aitaukseen, alkoikin tipusilla hirveä paniikki-säntäily. Hassua tyyppejä.











Tässä meidän kovis-lauma. Nauroin ihan ääneen, kun katselin lauman lähestymistä. Ihan kuin olisivat järjestäytyneet johonkin hurjaan kohtaamiseen. 






Hipsun harja ja heltta näyttävät sille, että kohta alkaa tyttö munimaan. Itse veikkasin, että tämän viikon loppuun mennessä munii ensimmäisen munan. HerraMies veikkasi ensi viikon keskiviikon puolesta. Katsotaan, kumpi on lähempänä totuutta.  Voi että, jotain haikeutta on ilmassa, kun meidän pienistä on kasvanut jo ihan isoja kanasia. 






Näiden kuvien myötä toivotan Sinulle ihanaa uutta viikkoa. Olkoon viikkosi täynnä iloa!

44 kommenttia:

  1. Ai että heltasta näkee koska kana aloittaa munimisen??? Tätä en tiennyt! Kuuluuko Leghorn-kana maatiaisiin vai enempi aatelisiin, kysyy kaupunkisyntyinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heltta ja harja muuttuu isommaksi ja kirkkaan punaisiksi, kun muninta-aika alkaa lähestymään :) Eri kanaroduista en suoraan sanoen tiedä oikein mitään, joten olen tietojeni kanssa googlen varassa. Nopealla googletuksella löysin tiedon, että Leghornit ovat kehitetty Italialaisista maatiaiskanoista. Tämän tarkempaan en osaa asiaan ottaa kantaa :)

      Poista
  2. Kauniita kanoja, eipä ihme, että kaikki ryntäävät heitä kuvaamaan ;-)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Mitä teillä on HerraMiehen kanssa palkintona vedonlyönnissä? Hipsun ensimmäinen munako?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmmp palkinnosta ei muuten olekkaan vielä sovittu. Täytyykin ottaa puheeksi. Pitäähän nyt palkinto olla ;)

      Poista
  4. Voi noita kanasia! On ne kyllä veikeitä otuksia!
    Ihanaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  5. Tyylikkäitä rouvia, kyllä noita kelpaakin kuvata ja somat kuvat oletkin napsinut.

    VastaaPoista
  6. Mistä tietää, mikä kana sen munan on käynyt yön aikana pyöräyttämässä? Tai päivän? Tai milloin nyt munivatkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tietää nyt siitä, että tällä hetkellä vain yksi munii. Jos sieltä ylimääräinen löytyy, niin sitten on Hipsu muninnan aloittanut. Ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tekisi eri värisiä munia :) Millalla, Martalla ja Lotalla oli ekat munat myös aika pieni kokoisia. Saa nähdä, miten nyt on :)

      Poista
  7. Mainio kuva (toki kaikki ovat kivoja) tuo jossa kana istuu penkin päällä. Tyttö on tarkkana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä hää kyllä on! Ja hyvin usein Hipsu on tuolla tähystys paikallaan :)

      Poista
  8. Mainiota porukkaa. Kiva noiden touhu ja varmaan on seurata ja vielä mukavampi nauttia niiden munista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti aikaa saa menemään, kun näiden touhotusta katselee. Ja aina siitä tulee hyvälle tuulelle <3 Totta on myös tuo, että munat ovat super hyviä. Hjami!

      Poista
  9. Aikamoisia julkkiksia teillä siellä tallailee :) Ihania <3
    Kivaa uutta viikkoa sinulle Hilu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martta oikein yllätti julkisuus hakuisuudellaan. Utelias rouva <3
      Ihanaa uutta viikkoa myös Sinulle Outi <3 Ihana, että sait miehet takaisin kotiin <3

      Poista
  10. Hih hih.. Ensin katsoin että penkillä on pari munaa. Mutta mutta. Nepäs olikin omppoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. khih, sekin olisi mahdollista, että olisi joku pyöräyttänyt munat penkille, kun siinnä aina hengailevat :D Mutta tosiaan, ihan "vain" omppuja olivat. Pitäähän leideillä oli vähän välipalaa tähystyspaikalla, mikäli nälkä yllättää. khih :D

      Poista
  11. Aikamoinen jengi. Varsin pelottava. Heko heko. Ja iso kiitos sinulle palkinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä voisi olla melkein pissa housussa, kun tuo jengi tulisi pimeällä kujalla vastaan, khih :D
      Ihana, että palkinto oli mieluinen! :)

      Poista
  12. Onnea uudelle objektiiville. Uskon eläväisten rouvien kuvaamisen olevan haasteellista. Hienot kuvat olet saanut napattua!
    Hyvää viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Kanat ovat niin nopeita liikkeissään, että on hankala saada hyviä kuvia :D Nyt, kun voi kauempaa kuvailla, niin helpottaa paljonkin <3
      Kiitos ystäväiseni *halitus* <3

      Poista
  13. Voi kauhea, eihän tuolta kanalaumalta (hih, tulee jotain muuta mieleen) enää puutu kuin nahkatakit ja aurinkolasit. Varsinaisia kovanaamoja :) Ja paparazzi on ottanut varsin hyviä kuvia sieltä puskista, kyllä sussa on olisi ainesta ihan tällaiseenkin työhön.

    Ihanaa päivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khih, ihan sama mielikuva oli itselläni ja hihittelin sille :D Kanalauma sanasta tosiaan tulisi jotain ihan muuta mieleen :D :D :D
      Kiitos ihanainen <3 Kivaa päivää myös Sinulle <3

      Poista
  14. Kylläpä he ovat kuvauksellisia ja persoonallisia. Hyvää syksynalkua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...