Mamma Mia, mitä daalioita!

Olen aina tykännyt daalioista ja vuosi vuodelta höyrähtänyt niihin lisää. Viime talvena innostuin tekemään reilun tilauksen Lukon Bulbsiin, josta löytyi ainakin kuvien mukaan valtavasti erilaisia daalioita. Lisäksi Helsingin puutarhamessuilta mukaan tarttui yli 10 uutta daaliaa. Ja tietysti erilaisista puutarhamyymälöistä tuli hankintoja tehtyä. 

Melko ajoissa laitoin juurakot kasvamaan, mutta ajan- ja tilanpuutteen vuoksi taimista kasvoi pitkiä ja honteloita. Kesäkuun alkupuolella kauhealla kiireellä istutin niitä ympäri puutarhaa ja pohdin, että kenenhän idea taas oli hankkia hullunlailla uusia daalioita, kun edellisiä oli kellarissa talvehtinut, vaikka kuinka paljon.  Kun kaikki oli saatu istutettua, oli aika voittaja-fiilis.

Nyt honteloista reppanoista on kasvanut tuuheita kasveja, joiden kukinta palkitsee kaiken vaivan ja saa pohtimaan, että ei daalioita ollutkaan yhtään liikaa.  Olen myös lohduttautunut koko kesän sillä, että vaikka kaikki muu kukkisi etuajassa, ainakin daaliat kukkivat koko syksyn, eikä tarvitse kärsiä kukkimattomasta puutarhasta. 



Daalia




Joriini





Daalia



Tämä on huiman värinen. En oikein tiedä, onko tämä todella kauhea vai erikoisen upea. Hyvin persoonallinen tyyppi joka tapauksessa. Tämän juurakko on ostettu vuoden 2017 messuilta ja onkin nyt kasvanut ihan valtavasti. Kunhan alkaa kukkimaan kunnolla, niin otan koko kasvista kuvan. Se on melkoisen komean kokoinen. 



Daalia



Oranssien kukkien kuvaamisen olen huomannut olevan hankalaa. Tuntuu, etten saa värejä taltioitua ihan oikeanlaisiksi. Kamerassa tuskin on vika, vaan kuvaajassa. Muutenkin usein pohdin, etten kuviin koskaan saa talletettua samaa kauneutta kuin, mitä koen ihan livenä. Näiden ajatusten kanssa en onneksi ole yksin. Esimerkiksi Merikapteenin vaimo-blogin ihanan Ninan kanssa tätä pohdimme yhdessä. On siinä hyväkin puoli. Usein kameran suosiolla jättääkin pois ja keskittyy siihen oikeaan hetkeen. Se ei taltioidu kuvaksi, mutta muistojen kirjaan sen kauneus jää elämään. 



Daalia



Karvapyllylallerot rakastavat syksyn kukkia. Nämä ovat niin sympaattisia. Toisaalta minua vähän säälittää, kun he ovat muuttuneet todella hitaiksi. Joku ihana viehätys näissä suloisissa pölyttäjissä on ja olen kuvannut niitä tänä kesänä mahdollisimman paljon. Alkukesästä se oli hankalaa, kun vauhti oli niin hirmuinen. Enää ei vauhti päätä huimaa, mutta nyt oli tarkennus pielessä. Taisi tällä kertaa kuvaajalla olla liikaa vauhtia, khih. 






Jatketaan joskus muulloinkin daalioiden parissa. Kunhan ehdin nimiä tarkistelemaan, niin teen postauksia, joista lajikkeetkin selviävät. Vielä en ole ehtinyt asiaan paneutua ja kuitenkin pitäisi. Yllättävän paljon seassa on sellaisia, joita en todellakaan ole valinnut. Kauniita ovat ihan joka tapauksessa, joten suurempaa harmitusta en siitä tunne. Nimetön, yllättävä kauneus on ihan yhtä arvokasta kuin nimellinen ja odotettu <3 

Asiasta kukkaruukkuun ja sen viereen. Kävimme eilen ystäväni Saijan kanssa katsomassa Mamma Mia: Here We Go Again!-elokuvan. Torstaina katsoimme ensimmäisen osan, kun emme kumpikaan olleet sitä nähneet ja onneksi katsoimme, sillä toisesta osasta olisi jäänyt paljon ymmärtämättä ilman ensimmäisen osan katsomista. En ole ollut musikaalien ystävä, mutta pikku hiljaa olen alkanut kääntämään pääni tässäkin asiassa. Tänä syksynä aion mennä ensimmäistä kertaa ihan teatteriin musikaalin katsomaan, sillä rakastuin nyt niin paljon siihen meininkiin ja fiilikseen. Kouvolan teatterissa alkaa My Fair Lady ja sen haluan nähdä. Olin ajatellut mennä sen katsomaan muutenkin, sillä ystäväni Nina esiintyy siinnä ja olen aina rakastanut hänen taitoaan näytellä. Nyt tämän Mamma Mia kokemuksen jälkeen odotan tuota My Fair Lady kokemusta aivan valtavasti.  

Joten, mikäli olet pohtinut, että lähdetkö Mamma Mia leffan katsomaan, niin suosittelen. Vinkkaan myös ottamaan nenäliinan mukaan. Naurua ja iloa, kyyneleitä ja surua. Tunteisiin meni ja ihan kunnolla! 

Onko Mamma Mia-leffat Sinulle tuttuja ja tykkäsitkö niistä?

Ihanaa viikonloppua Sinulle! 

54 kommenttia:

  1. Aivan upeita daalioita 😍 Itseä harmittaa, kun tänä vuonna ei kukkinut yksikään daalia omassa pihassa ja viime vuonna oli oikea daalioiden väriloisto. Tosin joka vuosi tulee opittua näiden kasvatuksesta uusia juttuja (virheiden kautta) ja ensi vuonna jälleen uusi yritys 😊 Onneksi kuitenkin pihasta löytyy kukka jos toinenkin, upeita kaikki omalla tavallaan ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ne sin daaliat vielä kerkiä <3 Toivotaan ainakin. Tuo on ihan totta, että joka vuosi oppii aina jotain uutta ja yleensä nimenomaan kantapään kautta :)

      Poista
  2. Joriinit ovat ihania ja ei nimellä niin väliä, kukkaloisto on tärkein. Joriinit kuuluvat jo lapsuuteeni ja nautin niistä, ne tosiaan kukkivat aina pakkasiin asti ja se on hieno juttu! Oranssin kuvaaminen haastaa, samoin sinisen ja ihan tumman samettisen viininpunaisen, valo vain taittaa värin ihan toiseksi.

    Tykkään Abban musiikista ja siksi myös Mamma Mian ensimmäinen jakso on nähty, toista ei vielä - aikanaan sekin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, etten ole ainoa, jolla on haasteita joidenkin värien kuvaamisessa. Mitenhän ne ongelmat saisi ratkaistua?
      Abballa toden totta oli upeaa musiikkia <3 Kiitos, ihanaa viikonloppua myös Siulle <3

      Poista
  3. Ihania daalioita. Tykkään niistä minäkin. Parvekkeella olen kasvattanut aiemmin, kun oli autotalli jossa ne talvehtivat, mutta ei enää kodinvaihdon myötä onnistu sellainen.
    Mamma mia elokuvan kävin eilen katsomassa, tykkäsin todella, kuten aiemmin ensimmäisestäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Meillä ollut sitten eilen samanlaiset kuviot, kun ollaan oltu nauttimassa leffailusta <3 Harmi, ettet enää pääsee daalian juurakoita talvehdittamaan. Kukkivat toki kivasti ekanakin vuonna, mutta olisihan se kiva, etteivät jäisi yhden kesän iloksi.

      Poista
  4. Oi, että miten upeita erikoisuuksia! Toi ekan kuvan daalia on mun lemppari näistä. Aivan ihana sävy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miustakin tuo eka on tosi upean värinen. Hirveän vaikea vaan saada sen oikeaa loistoa vangittua kuvaan :)

      Poista
  5. Ihania daalioita. Minulla ei ole talvetuspaikkaa, joten en voi niitä hankkia. Onhan minulla nyt sentään daalia-nimistä maalia huonekaluissa 😀. Ekan Mamma mian olen nähnyt ja toinenkin pitäisi nähdä, jos vain ehdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettet pääse daalioita talvehdittamaan. Niistä olisi kiva saada useamman vuoden ilo. Daalia-sävy kuulostaa upealta <3
      Toivottavasti pääset Mamma Mian katsomaan. On se vaan hiano!

      Poista
  6. Onpa todella upeat�� leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Upeat ovat daaliasi. Minulla ne kukkivat myös mutta ei niin näyttävästi kuin viime kesänä johtuen liian kuumasta, kun lämpötila on kuukausia yli 30 ei ne oikein viihdy,huomaan. Mutta edes jotakin iloa omistani saan.
    Ennen kävin musikaaleissa,teatterissa, jne nykyään en silleenkään aika menee väkisin kaikkeen muuhun, ehkä pitäisi ottaa itseään niskasta ja mennä. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin myös, ettei tuo liiallinen kuumuus ole ollut daalioiden mieleen. Harmillista!
      Toivotaan, että pääsisit taas nauttimaan teatterista ja musikaaleista. Sielulle ihanaa ravintoa <3

      Poista
  8. Daaliat on niin ihania! <3 Äiti on nyt koko kesän harmitellut, kun hänellä aikoinaan oli yhdessä aiemmassa pihassa tilat talvettaa näitä, ja hänellä oli komeat kukat, mutta nykyisessä paikassa ei ole sopivaa talvetustilaa. Ei ole onnistunut, yrityksistä huolimatta. Mutta kauniita, kauniita ovat! Ja Mamma Mia on kyllä sellainen hyvänmielen elokuva. Täytyy tämä kakkososakin joskus sitten vilkaista. Leffateatteriin en taida nyt raaskia mennä katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne todella on <3 Voi harmi, ettei talvetus enää onnistu. Sisälläkin ne aina joskus menestyy, mutta onhan se normaalissa huonelämpötilassa aina melko epävarmaa.
      Leffassa käyminen on ikävän kallista :( Olisi kiva käydä enemmänkin, mutta juuri tuo rahapolitiikka pitää huolen, ettei liian usein tule käytyä.

      Poista
  9. Ihastuin daalioihin pari kesää sitten. Nyt on ruukuissa vain viisi juurakkoa ja kukinnat ovat alkamassa. Olet saamassa komean kukituksen kunhan muutama päivä vielä kuluu. Ovatko "joriinisi" maassa vai ruukuissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihinhän vastauksesi katosi.. Vastasin eilen ja aloin myöhemmin ihmettelemään, että missähän se vastaus on. Noh, yritetään uudelleen. Miulla joriinit kasvaa sekä maassa että ruukussa ja hyvin näyttävät viihtyvän molemmissa.
      Toivotaan, että joriinisi kukkivat upeasta. Viidestäkin tulee jo näyttävä kukinta <3

      Poista
  10. Ihania daalioita! Minulla on kukkinut vasta pari ja kumpikin muun värisenä kuin piti.. Mutta kuten sanoit, kauniita ne ovat, vaikka olisivatkin väärää lajiketta. Nyt odottelen jännityksellä, ehtivätkö kesällä hamstraamani ilmaiset daaliat ollenkaan kukkia. Ihanaa elokuun jatkoa sinne koko perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan lämmintä ja pitkää syksyä, että kaikki daaliasi ehtisivät kukkimaan <3 Kesähamstrauksesi oli aivan ihana <3 Mukavaa elokuun jatkoa myös teidän perheelle <3

      Poista
  11. I love the first photo of the peach flower. The hue of the petals and uniqueness is stunning. Thanks for the share, hope you have a fantastic weekend. Keep up the posts.

    World of Animals

    VastaaPoista
  12. Ihanat daaliat, tällä hetkellä minulla ei ole daalioita. Leppoisaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  13. Daaliat ovat niin upeita, olkoon väri mikä vaan! Minulla osa kukista jäi tosi pieniksi ja kuivui kokoon ennen kuin edes avautui. Uskon, että syynä oli tuo tolkuton kuivuus. Mamma Mia on katsottava, en ole vielä uutta elokuvaa nänyt. Samoin My Fair Lady kuuluu syksyn/talven menolistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut saman, ettei kuumuus ja kuivuus oikein olleet daalioiden mieleen. Harmillista!
      Onkin syksyksi/talveksi kivaa odoteltavaa <3

      Poista
  14. Upeita on kukkasesi!
    kyllä siellä nenäliinalla olis ollu käyttöä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 En ollut yhtään varautunut siihen, että nenäliina tosiaan olisi ollut tarpeen. Jotenkin oletin, että on pelkkää naurua ja iloista fiilistä, kuten edeltäjänsä :)

      Poista
  15. Daaliat on upeita ja vielä aika vaatimattomia! Blogissani on arvonta! ;) http://touhoosi.blogspot.com/2018/08/lisaa-luettavaa-ja-lukijoita-arvonta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia arvontavinkistä <3 Daaliat tosiaan ovat ihania ja helppoja kasvatettavia :)

      Poista
  16. Kauniita daalioita <3 Mamma Miat on hyvinkin tuttuja, ensimmäisen nähnyt ainakin 5 kertaa ja toisenkin jo kahteen otteeseen. Ystävän kanssa odotetaan nyt Queen leffaa, siinä tulee olemaan niin hyvää musiikkia myös.
    Ihanaa lauantai-iltaa sinulle Hilu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, tuollainenkin leffa on tulossa. Täytyykin pitää silmällä :) Sie olet selkeesti ihan Mamma Mia-fani <3 Ihanaa sunnuntaita Sinulle <3

      Poista
  17. Upeat daaliat.
    Kun esikasvatus tilaa on vähän, meinaa aina tulla uskon puute ruipeloita ulos laittaessa, mutta kyllä kasvit lopulta palkitsevat kasvattajansa.
    Mamma Miat ovat tuttuja. Ekan olen nähnyt useaan otteeseen.
    Erittäin ihanaa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mamma Miat ovat tosiaan niin kivoja elokuvia, että ne viitsii katsoa moneen kertaan :) Ihanaa sunnuntaita myös Sinulle <3

      Poista
  18. Kyllä, daaliat ja joriinit ovat minunkin lemppareita, sinulla ihastuttavia värimuunnoksia.
    Olen nähnyt Mamma Mian telkkarista, ja tykkäsin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Daalioista löytyy todella ihan valtavasti kaikkia ihanuuksia <3 Mamma Mia on jotenkin niin ihanan hyväntuulinen :)

      Poista
  19. Minullakin on Kouvolan teatterin My Fair Lady syksyn to-do-listalla :)
    Upeat daaliat sinulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmaan upea kokonaisuus tuo My Fair Lady <3 Kiitos <3 Kivaa uutta viikkoa Sinulle Heidi <3

      Poista
  20. On kyllä hienoja daalioita! Tykkään niistä kovin, mutta olen huono talvettaja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on syksyllä olevinaan vähän tympeää laitella niitä juurakoita talteen. Seuraavana kesänä kyllä itseään kiittelee, kun on viitsinyt, mutta syksyisin ei kyllä enää huvittaisi :)

      Poista
  21. Mamma Mia, mitä daalioita, toden totta! Tykkään Abban musiikista ja myös Mamma Mia elokuvista.

    VastaaPoista
  22. Upeita ovat kukat. Niin myös abban musa vaikka suuriin suosikkeihin eivät meikän kategoriassa kuulukkaan.

    VastaaPoista
  23. No todellakin mamma mia! Daaliat ovat kyllä kauniita ja muhkeita.
    Tämä uusin Mamma Mia on vielä näkemättä, aikeissa on kyllä ollut mennä katsomaan se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä vahvasti. ja tosiaan, nenäliinat kannattaa ottaa mukaan ;)

      Poista
  24. Ihania daalioita! Omat daaliamme eivät menestyneet tänä kesänä. Taisin pitää liian kovassa paahteessa. Vielä odotellaan viimeisten kukintaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuumuus ja kuivuus ei todella ollut daalioiden mieleen. Meilläkään ei kuki läheskään samalla innolla kuin viime kesänä. Harmillista. Toivotaan, että ensi kesänä daaliat taas loistavat <3

      Poista
  25. Kauniita daalioita.Kävin myös juuri viikonlopulla katsomassa Mamma Miian, tykkäsin kovasti ykkösestä ja tästä kakkosestakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Mamma Mia yllätti minut tosi positiivisesti. Hienosti tehtyjä elokuvia <3

      Poista
  26. Kauniisti sanottu ja ajateltu muru <3 Minäkin olen nyt opetellut jättämään kameran kotiin kävellessäni luonnossa, koska haluan nauttia siitä kaikesta upeudesta ilman kamera säheltämistä. Se on aika vapauttavaa <3
    Mamma Mia on ihan huikea leffa, olen katsonut sen monesti. Jatko-osa vielä näkemättä :)
    Kiitos muru että olet, ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi <3 Sinusta ihan huokuu ihana lämpö ja se hyvä fiilis tarttuu <3 *halitus*

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...