Helteistä elämää puutarhassa

Eilen ja tänään varjossa on ollut parhaimmillaan 30 astetta. Voisi jo sanoa, että huh hellettä! Vielä sunnuntaina hääräilin kasvihuoneessa, mutta tänään ja eilen olen lähinnä vain pyörinyt pihalla. Pienen hetken saa jotain tehtyä ja sitten on taas pidettävä tauko. 5 minuuttia töitä ja 20 minuuttia lepoa... Ei järin tehokasta. Paitsi toisaalta, nyt on pakko pysähtyä ja silloin on aikaa nauttia puutarhasta. Tämä on taito, jota itseni täytyy ihan opetella. Puuhastelen aina niin paljon, että unohdan jäädä katsomaan ja ihailemaan. Valokuvaaminen on myös opettanut tätä ihailun jaloa taitoa!

Tulppaanit ja narsissit loistavat tällä hetkellä kilpaa. Niitä onkin pakko käydä ihailemassa monia kertoja päivän aikana. 






















Eilen alkoivat kirsikkapuut kukkimaan ja tänään niitä seurasi päärynäpuu. Joko huomenna omenapuut?  Kirsikkapuita tontillamme onkin paljon. Ihan harmittaa, kun niiden kukinnan upeutta ei saa vangittua. Täytyy nyt muistaa nauttia tästä ajasta ja taltioida se muistojen soppeen. Onneksi pölyttäjiä on liikkeellä reilusti, joten jospa saataisiin paljon kirsikoita tänä vuonna. Ihan vielä eivät ole parhaimmillaan, vaan suuri osa kukista on vasta nupullaan. 










Päärynäpuista vain yksi kukkii ja sekin vain 6 kukan voimin, joten päärynöitä ei ole välttämättä luvassa tänäkään vuonna. Ristipölytys parantaisi ja runsastuttaisi satoa. Mutta pidetään peukkuja, että saataisiin edes yksi päärynä. Sen kun jakaa seitsemälle, niin ei sillä vatsaa täyteen saa, mutta hyvän mielen kaikille. Kukat ovat minusta super kauniita.









Tuomen kukinta saa myös huokailemaan ihastuksesta. On se vaan kaunis valkoinen pilvi!












Lopuksi vielä "keltaisen" syreenin kukintaa... Myönnettäköön, että tämä oli itselleni vähän pettymys. Kukat ovat mitättömän kokoisia ja saa vähän jo käyttää mielikuvitusta, jotta kukkia pitää keltaisena... Jospa kasvaessaan tekisi isommat ja näyttävämmät kukatkin? Kuvissa näyttää muuten paljon keltaisemmalta kuin livenä. Liekkö tuo auringonpaiste tekisi tepposet... Toivossa on hyvä elää! Kyseessä siis Primrose-syreeni.









Koneella ei ole paljon kerinnyt olla, kun on ollut niin "kiire" nauttia puutarhasta. Kuvittelisin, että näin on myös muilla puutarhureilla <3 Nautitaan nyt täysillä tästä upeasta ajasta! Onko muute kuinka moni puutarhabloggaaja tulossa Marketan puistoon puutarhabloggari tapahtumaan? Vähän jo jännittää, kun ilmottauduin, mutta on kuitenkin tosi kiva päästä tapaamaan muita bloggareita! 

Ihanaa viikon jatkoa Sinulle <3

58 kommenttia:

  1. Oih mitä kukkaloistoa, ihan uskomatonta että vasta toukokuun puoliväli! Mutta nautitaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto todella herännyt vauhdilla, kun ollut niin lämmintä. Nyt tosin sadekkin jo tekisi kasveille hyvää, mutta sitäkin taitaa olla luvassa.
      Ihanaa keskiviikkoa Sinulle <3

      Poista
  2. Höh. Meillä ei ole viel yhtään kukkaa hedelmäpuissa. Kuumaa on ollut. Pihahommissa meni koko päivä. Enkä saanut juuri mitään aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää haahuilua tällä hetkellä tuntuu olevan tuo pihalla olo, kun pööpöilee paljon ja vähän saa aikaan. Mutta toisaalta, jos ei ole mitään kiireistä hommaa, niin mikäs sen mukavampaa :)

      Poista
  3. Kyllä kelpaa katsella sinun upeita kukkakuvia ja puutarhaa <3. Täällä ei vielä hedelmäpuut kuki,mutta norjanangervo kukkii!
    Ihanan lämmintä ja aurinkoista kevättä <3 ja puutarha hommia riittää!
    Mukavia hetkiä puutarhan parissa -<-<@

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3 Norjanangervo on kukkiessaan todella kaunis! Ihanaa keskiviikkoa Sinulle <3

      Poista
  4. Sama täällä, aika puutarhassa tahtoo mennä höseltämiseen siellä ja täällä, joskus istahdan 5-10 minuutiksi, mutta sitten löytyy taas jotain ja pitää lähteä....... Ihanaa hedelmäpuiden kukintaa! Täällä omppupuut vasta pientä vihreää lehdentynkää näyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää hyötyliikuntaa tuo puutarhassa pööpöily. Askeleita ja kyykkyjä tulee ihan huomaamatta melkoisia määriä päivän aikana :) Hedelmäpuiden kukinta on todella ihanaa aikaa. Toivotaan, että omppupuutkin kukkisivat reilusti <3

      Poista
  5. Ei kuki ei. Toivottavasti tulee edes pieni sato päärynöitä ja kirsikoita. Omenat saattaa jäädä vielä ensi vuoteen. Sen verran pieniä ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että saatte satoa. Se ensimmäinen hedelmä omasta puusta on aina juhlallinen hetki :)

      Poista
  6. Sinulla onkin nyt kaunista kun kirsikat jo kukkivat. Meilläpäin ne aloittavat tulevalla viikolla kukintansa, luumu availee kukat tällä viikolla. Tänään, hellepäivänä, aukesivat tulppaanit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikan kukinta on tosi upeaa katseltavaa. Toivotaan, ettei nyt tulisi pahoja tuulia tai rankkasateita, että saataisiin kukinnasta nauttia, sekä sielä että täällä <3 Mukavaa keskiviikkoa Sinulle <3

      Poista
  7. Valokuvaus onkin oiva tapa pysähtyä ihailemaan yksittäsiä kasveja ja kivojakohtia :)
    Iltaisin on kiva pysähtyä katselemaan päivän puuhia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee ihan eri tavalla nyt katseltua kaikkea, kun alkanut enemmän kuvaamaan :)
      Tuo on totta, että jos on puuhastellut päivällä paljon niin se on ihanaa illalla työnsä jälkeä katsella <3

      Poista
  8. Kirsikkapuita katselin tänään että kukintaa on luvassa, samoin Laatokan keltaluumuun. Omenapuista ei osaa sanoa vielä mitään, suurin osa on vielä niin pieniä että niitä pitää leikata rajusti. Päärynät eivät näköjään kuki vielä. Helle on ollut ihanaa vaikka uuvuttavaa välillä. Olen tulossa Marketanpuistoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva päästä tapaamaan sinut ja jutustelemaan <3 Toivotaan, että omppupuidenkin kukinnasta pääsette nautimaan. Teilläkin on kivan monipuolisesti hedelmäpuiden kukintaa luvassa :)

      Poista
  9. Huh, onpas siellä ollut hellettä. Täällä on ollut "vain" 25 astetta varjossa :D Miehen vapaapäivän ansiosta sain olla melkein koko päivän kukkapenkeissä, ihanaa! Ei vielä kuki tuomet, pihlajat eikä luumut (jotka tuskin vielä kukkivatkaan), kun vasta tulivat lehteen toissapäivänä. Kaunis tuo vadelmanpuna-valkea-viiruinen tulppaani <3 Voi olla, että syreenisi on viileämmässä säässä keltaisempi. Äidilläni valkeat syysleimut kukkivat yhtenä hellekesänä vaaleanpunaisena ja myös pionit kukkivat hailakamman värisinä helteillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khih, eilen juuri tytöille sanoin, että sitten kun lämpötilat laskevat kahteenkymppiin, niin palellaan. On nämä sellaisia helteitä olleet nyt. Olette tekin päässeet helteestä nauttimaan <3
      Toivon mukaan viileämpi ilma tekisi keltaisempia kukkia. Mitä olin kuvista katsellut, niin kukinnosta olin odottanut paljon enemmän. Jännä, miten kasvit reagoivat lämpöön :)

      Poista
  10. Oih, kevään kukkijat ovat päässeet vauhtiin! Näistä hetkistä pitää nauttia! :) <3

    VastaaPoista
  11. Siellä kukkii jo niin ihanasti. Syreenikin jo noin täydessä kukassa. Täällä vasta ihan pikkuruisia nuppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo syreeni on tänä keväänä myymälästä ostettu, niin siksi on noin aikaisessa. En millään voinut vastustaa keltaista syreeniä ;)

      Poista
  12. Ihania nuo tulppaanit ja narsissit. Tänään oltiin hoitolasten kanssa kävelyllä ja itsekin kuvailin kauniita tulppaaneja yhden talonyhtiön pihalta :) Ei ole täälläkään vielä kukkia omenapuissa, mutta kirsikkapuut kukkii jo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaaneista olen tykännyt aina, mutta narsisseja pitkään vähän karsastin. Nyt vuosi vuodelta ihastun niihin aina vain enemmän. Lapsetkin oppivat noin ihastelemaan kukkia, kun saavat siihen hyvää mallia <3
      Kirsikoiden kukinta on niiiiin kaunista, oih <3

      Poista
  13. Perästä tullaan ! Nyt alkaa vanhoissa omenapuissa olla jotain elonmerkkejä. Kirsikoilta odotan paljon ja naapurin vanhan isännän lahjoittamilta luumupuilta. Päärynän vei rusakko toissatalvena. Tuomi taitaa täällä ehtiä ekana kukkaan.

    Nämä ovat kieltämättä historiallisen kuumia päiviä olleet, kaikki kasvaa niin valtavasti. Nurmikkoa piti leikata tänään ensimmäisen kerran. Leikkuutin tallinmäen nurmikon poneilla, ne vaipuvat ihan transsiin kun mumssuttavat vihreää silmät ummessa.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin ihanaa kukintaa luvassa. Harmi tuota päärynäpuun kohtaloa. Voihan rusakot! Meillä oli tuossa sivumehtässä yksi päivä niin iso jänö, etten ikinä ollut sellaista lotkoa nähnyt. Hetken aikaa piti katsoa, että mikäs ihmeen jättiporsas tuolla pomppii :D Tai no, ei se mihinkään pomppinut. Laahusti vain ja mutusti heinää :D
      Täällä myös ruohonleikkuu aloiteltu. Tosin, eilen oli niin kuuma, että ruohonleikkuri alkoi ylikuumeta ja homman joutui keskeyttämään sen vuoksi. Nyt aamulla uusi yritys :D Teillä onkin ihanan toimintavarmoja leikkureita ;)

      Poista
  14. Kaunista on siellä sulla todellakin!
    Kukkia, kukkia, kukkia, ja paljon kukkia!
    Lämmintä on todellakin nyt piisannut, ei pahemmin mitään ole jaksanut tehdäkkään, mutta nyt onkin sitten aikaa katsella niitä kauniita kukkia!
    Oikein hyvää loppuviikkoa sinne sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Nyt on tosiaan ollut hyvää aikaa ihailla kukkia :) Mukavaa loppuviikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  15. Niin monenlaisia kukkia, ja hienoja kuvia! Oikeita puutarhurin onnenpäiviä. :-) Minustakin olisi kiva nauttia puutarhan kauneudesta ja työn hedelmistä; ainoa vaan, että en viitsisi tehdä niitä puutarhatöitä. ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3 Sinulle pitäisi löytyä puutarhuri, joka tekisi puutarhan työt ja sinä saisit nauttia kauneudesta? Harmi, kun kaikki tuollainen on niin kallista :S

      Poista
  16. Upeaa kukkaloistoa! Nautitaan näistä keleistä!

    VastaaPoista
  17. Mielettömän upeat tulppaanit ja narsissit yhdessä!
    Voi, harmittaa ihan vietävästi, mutta en pääse Marketanpuiston tapahtumaan. Olisi ollut niin kiva tavata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Olisi tosiaan ollut kiva tavata Sinut! Toivottavasti jossain muussa tapahtumassa päästään näkemään <3 Tämä ajankohta on varmaan monelle tosi huono, kun omassa puutarhassa on niin kiirusta.

      Poista
  18. Minusta on hassua, kun yleensä en voi sietää hellettä - saan siitä milloin pahoinvointia, milloin päänsärkyä - mutta tänä vuonna se onkin yhtäkkiä ihan ok. Kohta alkaa yhdekssäs raskauskuukausi ja minun kohdallani taitaa olla käynyt niin päin, että siedän hellettä paremmin kuin hyvin, vaikka yleensä en! Hauska kun ihmiset kyselevät että olenko ihan tuskissani helteen kanssa nyt raskaana, niin voin todeta että itse asiassa ensimmäistä kertaa elämässäni en ole! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelisin myös, että Ilonaa odottaessa oli sama tilanne. Oli kuumaa ja ihmiset kovasti olivat huolissaan, miten rantapalloni kanssa pärjätään. Ja hienosti meni. Elimistö varmaan jotenkin suojelee sitten :) Sinulla alkaa olemaan jännät paikat sielä <3

      Poista
  19. Ihanaa väriloistoa ja kauneutta!
    Toukokuu on niin hienoa aikaa ja varsinkin, kun on näin lämmin :)

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 On tosiaan ollut mahtavan lämmintä. Ja miten äkkiä luonto silloin herääkään, ihanaa!
      Mukavaa viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  20. Kaunista kukkaloistoa! Päärynät alakaa tiälläkin kukkii, omenapuita vielä vuotellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Hedelmäpuiden kukinta on niin upean kaunista :)

      Poista
  21. Helle todellakin estää melko tehokkaasti pihatyöt. Aamulla, kun on viileämpää jotain saa tehtyä, mutta sitten on pakko lopettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se menee. Mutta toisaalta, ompahan aikaa nauttia tästä kauniista ajasta :)

      Poista
  22. Voi miten ihanalta näyttää teidän pihan kukkaloisto <3 Leppoisaa hellepäivää sulle <3

    VastaaPoista
  23. Ompa syreenikin aikasessa, vai onko tavallista aikaisempi lajike.
    Kauniita ja erikoisia tulppaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ostin tuon syreenin viherpeukaloista tänä keväänä ja siinä oli jo nuput. Ei taida ulkona kasvaessaan näin aikaisin kukkia :)

      Poista
  24. Vastaukset
    1. Kyllä vaan. Tänään on tuntunut lähes viileältä iltapäivällä, kun lämpötila laski vähä reiluun kahteenkymppiin :D

      Poista
  25. ihania tulppaaneja! Meillä on juuri ja juuri lehden alut syreenissä.

    VastaaPoista
  26. Nyt on kesä tullut kerralla, kun kaikki kukkivat yhtäaikaa. Jos kaikista hedelmäpuiden kukista tulee satoa, on mitä nauttia. Kyllä teillä on kaunista.
    Meillä sade ajoi sisälle.
    Mukavaa keskiviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin omenoita kaipaisin jo kovasti, kun niitä ei viime vuona saatu juur ollenkaan :) Kiitos <3 Ihanaa keskiviikko iltaa myös teille <3

      Poista
  27. Oi kun kauniita kuvia ihanista kukkasista !

    VastaaPoista
  28. Ihania puutarhakuvia! Toivottavasti päärynäpuu yllättää ja tuottaa satoa. :)
    Näillä säillä ei todellakaan ehdi paljon netissä notkumaan, pihalla on niin mukava olla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Pidetään tosiaan peukkuja, että saadaan maistella päärynöitä :) Sisällä kerkiää olla sitten sadesäälläkin :D

      Poista
  29. Upeita kuvia muru <3
    Valokuvaaminen on ihana harrastus, siinä todentotta pysähtyy katselemaan. Ja se tunne kun saa vangittua kuvaan aidon tunnelman...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus se tunteen saaminen kuvaan on niin hirveän vaikeaa, että meinaa ihan turhauttaa, mutta tosiaan, sitten kun se onnistuu, niin uuulalalaaa <3 Kiitos murunen <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!