Puutarhan kuulumisia kuvina

Tämä kevät on todella hellinyt puutarhureita ja puutarhassa tuntuu olevan jatkuva kukkien ilotulitus. Selkänsä kun kääntää, niin uusi kukka avautuu tai ainakin on jo tekemässä nuppuja. Omenapuut jatkavat vielä täyttä ilotteluaan ja kirsikka-metsä kaunistuu päivä päivältä. 


Muurin edusta alkaa olemaan jo täysin kukassaan. Valitettavasti tästä loistosta ei enää montaa päivää saa nauttia. Kuvakaan ei oikeutta tulppaaneiden kauneudelle tee...








Esikot viihtyvät rikkaruohoisessa rinteessä. Olen meinannut näitä alkaa siirtämään parempaan paikkaan, kun ovat tallausvaarassa. Näitä riittää onneksi niin paljon, että osan laitan muualle ja osa jatkaa samassa paikassa kasvuaan. Osan jätän paikoilleen puhtaasti siitä syystä, että mikäli suuttuvat siirrosta, eivät kuitenkaan häviä kokonaan. 






Alppikärhö on aloittelemassa kukintaansa. Viime vuonna tämä ei kukkinut ollenkaan, joten nautin kukinnasta kaksinverroin. 









Tämä on itselleni ensimmäinen laukka-kesä. Syksyllä istutin useammanlaisia laukkoja pihaan, kun harmittelin etten ollut niitä koskaan hankkinut. Nyt laukat ovat aloittamassa kukkimista. Oijoij, odotus on ollut kova ja nyt se palkintaan!








Särkynytsydän kukkii lähes maanrajassa. Ostin viime syksynä jo maanpäälliset osansa kuollettaneen taimiruukun ja valeistutin kasvimaalle. Sielä se nyt kukkii ja kokoa kasvilla lienee huimat 30 senttiä. Khih. Kukinnan jälkeen etsin hänelle sitten ihan ikioman paikan.






Syreenit aloittelevat myös kukintaansa. Jotenkin puutarhassa kulkiessa tulee mieleeni erään kirjan nimi; Huumaavan tuoksun huvila... 







Lila syreeni ja koristeomenapuu vierekkäin ovat aika ihastuttavat yhdessä!







Päärynäpuun kukinta alkaa olemaan lopussa. Jännityksellä odotan, onko tulossa yhtäkään päärynää. Puu kukki kuuden kukan voimin, joten hirveän suuria odotuksia ei ole. Vaikka kukkia ei ollut montaa, olivat ne kuitenkin niin kauniita, että niitä piti kuvata useampaan kertaan.






Kirsikka-metsä...







Tämä paikka on tällä hetkellä yksi lempparikohdistani koko puutarhassa. Rakastan niin paljon omenapuun kukintaa. Eilen kun tuuli, lensi kukkien terälehtiä ympäriinsä. Se oli todella kaunista!










Ihan puun alla kulkiessa kuuluu mahtava surina. Hyvä hyvä ihanat pölyttäjä-ystäväiseni <3










Tiedätkö minkä kukka tämä on?











Hevoskantajahan se. Ja sekin näyttää tänä vuonna tekevän huiman paljon kukkia. Oih, on tämä vaan niin ihanaa! Rakastan hevoskastanjaa. Jo lehtien vuoksi, mutta kukinta teki minuun viime kesänä lähtemättömän vaikutuksen! Kohta se on parhaimmillaan... Hetki enää vain!






Vielä muutama kuva tulppaaneista tähän loppuun...













Viikonlopusta onkin tulossa tavanomaista kiireisempi. Tänään ja sunnuntaita olen illat töissä ja huominen menee puutarhabloggaaja tapahtumassa Espoossa. Vähän jo jännittää. Eikä vähiten ajomatka. Kuulun siis niihin arkoihin kuskeihin, jotka eivät tykkää ajella vierailla seuduilla. Ja nyt lähden ajelemaan isoon maailmaan, apuvva. Nooh, ehkäpä siitä selviän! Khih!

Mukavaa viikonloppua Sinulle <3

65 kommenttia:

  1. Kaunista on nyt. <3 Mukavaa viikonloppua ja turvallista ajomatkaa, hyvin se menee!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kukkajuhlaa! Huumaavan tuoksun huvila kuulostaa aivan täydelliseltä paikalta :-)
    Mukavaa bloggaajatapahtumaa ja miellyttäviä ajomatkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tää vaa niin mahtavaa. Tätä odotettiin niin kauan ja nyt saadaan nauttia <3 Kiitos <3

      Poista
  3. Oih, kylläpä siellä on kukkeaa kerrakseen! Upea hevoskastanja sen kukintaa ihailin viimeksi italiassa ja espanjassa ja nyt sinun pihallasi. :-) Mukavaa viikonloppua ja ajele varovasti. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan mykistynyt viime kesänä hevoskastanjan kukkimisesta. En ollu jotenkin edes tajunnu, et se kukkii :D Kiitos, yritän olla varovainen <3

      Poista
  4. Muurineduspenkki on upea! Samoin ovat kukkivat puut ja pensaat. Täällä syreeneihin on vasta pienet nuput ilmestyneet, mutta pihlajat alkavat pikkuhiljaa kukkia. Odotan innolla molempien kukintaa. Vietä mukava päivä bloggaajatapahtumassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molempien kukinta tosiaan on ihanaa <3 Kumpa kesä jatkuisikin näin mahtavana <3 Kiitoksia <3

      Poista
  5. Voi miten kaunista ! Hevoskastanja menehtyi meillä rusakon hampaisiin, tuo sinun kukkiva puusi on hieno, onnea ja pitkää ikää sille.

    Mukavaa päivää bloggaajatapahtumaan. Mikäli se on Marketanpuistossa (niinkuin muistelen sinun kirjoittaneen), sinne on helppo ajaa. Nouset kehä kolmoselle länteen päin ja ajelet niin kauan, kunnes olet Espoon puolella. Marketanpuisto on siinä Järvenperän liittymän liepeillä. Pistä vaikka googlemapsiin. Turvallista matkaa sinne ja takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi tuon rusakon touhuja :(
      Kiitoksia! Goole Maps on kyllä nerokas keksintö. Sen turvin meinasinkin lähteä suunnistamaan :) Ja tankki on täynnä, niin ei lopu kesken vaikka vähän haahuilisinki ;)

      Poista
  6. Loistokasta, loistokasta! Annoit hyvän vinkin tienvierikukkapenkkini ensi kevään istutuksille, teen siitä samatapaisen kuin muuripenkkisi nyt on eli runsaasti tulppaaneita. Viihtyisiköhän hevoskastanja täällä 3-kasvualueella? Vietetään hyvä viikonloppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, että sait tästä vinkin itsellesi. Tulppaanit sopivat jotenkin hyvin kivimuurin luo. Ja minusta nämä ovat jaksaneet kukkia todella kauan... Liekkö muuri yöllä sen verran viilenisi, että se pidentäisi kukintaa. Pihan muut tulput ei ole jaksaneet yhtä kauaa!

      Poista
    2. Kannattaahan sitä hevoskastanjaa ainakin kokeilla <3 On se kyllä niin ihana!

      Poista
  7. Upeita kuvia tämän hetken kukkijoista. Nöäee, että olet panostanut puutarhaan.
    Nyt on ulkona niin upeaa, ettei malttaisi sisällä ollakaan.
    Täällä mummon kaksi kertaa murhaama hevoskastanja ei vielä metrin korkuisena kuki. Siksi vähän kateellinen ;)
    Nautitaan tulevasta viikonlopusta täysin siemauksin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kelit ovat olleet todellakin enemmän kuin kohdillaan <3
      Tervetuloa tänne katsomaan hevoskastanjan kukintaa ;)

      Poista
  8. Mahtava puistikko sinulla,nuo kukkaset tuossa muurin vieressä pääsevät oikeuksiinsa.Rakastan noita kivimuureja,antavat kkauniin kontrastin kukille.Kukkivat puut kauniita kun mitkä.:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kivimuurit todella ovat ihania :) Onneksi oli edellinen omistaja niitä tehnyt <3

      Poista
  9. Laukat hienon näköisiä. Varmasti oli hienoa omenankukkasateessa olla. Minä samanlainen kuski: en tykkää ajella vierailla seuduilla jo yksistään sen takia, että olen todella surkea suunnistaja. Vaikka onhan meillä navigaattori...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukat ovat käsittääkseni siitäkin kivoja, etteivät taannu samalla tavalla kuin tulppaanit. Tuo arka kuski-ongelma on inhottava, kun estää usein lähtemästä johonkin, vaikka haluaisi. Eikä siihen auta kuin se, että lähtee vain. Meni sitten syteen taikka saveen... Huh.

      Poista
  10. Toivottavasti saatte maistelupäärynät. Tulppaanien kukinta oli nopeasti ohi, hieno oli niin kauan kuin sitä kestä. Huomenna tavataan, omalla autolla olen minäkin liikkeessä. Marketan puistoon on helppo ajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat päärynät ovat tosi herkullisia :)
      Kiva päästä näkemään Siut <3 Muutkin ovat lohdutelleet, että reitti on helppo :)

      Poista
  11. Kukkivissa puissa on jotain satumaisen kaunista. Mukavaa blogitapahtumaa, tulet jonnekin tänne minun seuduille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ihan käsittämättömän ihania <3 Kiitoksia. Marketanpuistossa on tuo tapahtuma. Itselleni sijainnollisesti se ei kerro kyllä yhtään mitään, ainakaan vielä :D

      Poista
  12. Niin kaunista puutarhassasi. Mukavaa huomista päivää blogitapahtumassa Espooseen:)

    VastaaPoista
  13. Ihania kevätkukkia siellä ja nuo omenapuut on nyt upeita, kun kukkivat niin paljon <3.. toivottavasti tulee myös hyvä sato :P
    Päärynäpuu kuulostaa kivalta.. saiskohan sen vielä johonkin mahtumaan! Omena ja kirsikkapuita on useampia ja yksi luumupuu.
    Mukavaa/hyvää viikonloppu reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että syssyllä päästään tekemään reilusti omppuhilloa. hjam hjam :) Ainahan nyt yksi päärynäpuu johonkin mahtuu ;) Semmoin perhepäärynä, ni ristipölytyskin on taattu :)
      Hedelmäpuita ei voi olla liikaa <3 Kiitos Anu <3

      Poista
  14. Your garden is so beautiful.
    I liked all the flowers but my favorite was the Bleeding Heart photo.
    Have a lovely weekend
    Greetings
    Maria from
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. thank you Maria. I like Bleeding Heart too :)
      Have a nice weekend <3

      Poista
  15. Tuo laukka on meikän suosikki. Upeita kukkia. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on melkoisen vaikuttavia kasveja :) Mukavaa viikonloppua myös Sinulle :)

      Poista
  16. Hih hih. Pihatiellä näkyi lunta. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ne on nää vaihtelevat kelit ;) Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen ;) khihi.

      Poista
  17. Aivan mahtavaa kukkaloistoa.
    Meidän alppikärhö kuoli talvella. Mikä lie tullut.
    Oikein mukavaa Blogi-treffiä teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi tuota teidän alppikärhöä. Jospa vielä lähtisi juuresta uudelleen kasvamaan? Toivotaan ainakin!
      Kiitoksia <3

      Poista
  18. Teidän pihassa on komea hevoskastanja ja vieläpä täydessä kukassa, omani ovat vasta pieniä. Kaunista kaunista kaunista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Meillä on kaksi isoa hevoskastanjaa vierekkäin ja yhden pienen löysin tuolta metsän puolelta. Ne ovat todella kauniita ja vaikuttavia puita <3 Sinulla on ihanaa odoteltavaa, kun oma hevoskastanjasi alkaa kukkimaan <3

      Poista
  19. Tsemppiä ajomatkaan toivottelee kohtalotoverisi eli en tykkää myöskään ajella vieraissa paikoissa. Pitää niin äkkiä päättää minne kääntyy ja muutenkin niin jännää 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 No niin se on ja etenkin noilla isoilla teillä voi olla että joutuu kiertämään ihan järjettömän matkan, jos ajaa risteyksestä ohi... Täytyy yrittää pitää musa hiljemmalla, jotta kuulee reittiohjeet ;) khih :D

      Poista
  20. Vehreää ja kukoistavaa. Meillä muuten laukat kanssa kukoistivat. Tosin luulin, että Felix kaivoi kukkasipulit syksyllä yös. Kuka tahansa kavoi, niin osa jäi syksyllä kaivamattaq ja nyt kukoisti. Sulla on kyllä valtavan kaunis piha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 Ilahdutit kehuillasi tosi paljon! Hyvä, että edes osa laukoista jäi maahan. On ne vaan super ihania <3

      Poista
  21. Voi mikä upea puutarha ja sen loisto. Tuon särkyneensydämen kukinnasta olen niin kateellinen. Meillä kukki monta kesää rehevä sydän leikkimökin kyljessä kunnes se ei enää noussut ja niimpä sorruin monena kesänä ostamaan uuden sydämen samaan paikkaan ja nyt kun neljönnen kerran totesin että ei, se ei nouse taaskaan, kaivoin melkein maantuneet juuret veks ja ostin kokonaan uutta lajiketta. Katsotaan nyt miten sen käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Toivotaan, että nyt uudet taimet menestyvät <3 Pidän peukkuja! Särkynytsydän tosiaan on kaunis.

      Poista
  22. Onpa tosi mahtavaa kukintaa. Olen hieman kateellinen tuollaisesta hedelmäpuiden määrästä. ihan mahtava kukkamäärä. Hevoskastanja on hieno pihapuu. En kyllä tunnistanut kukkaa. Laukat ovat minustakin ihan mahtavia. Minulla ne ovat yhdessä penkissä jopa levinneet itsestään. Miten sulla on noin paljon esikoita? Nekin on ihania!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 En tiedä, kuinka vanhoja nuo esikot tuossa rinteessä ovat. Ne olivat siinnä jo, kun muutimme. Varmaankin edellisen emännän istutuksia. Jännä, miten viihtyvätkin tuollaisessa paikassa, joka on täynnä rikkaruohoja ja lisäksi taimia tallotaan...

      Poista
  23. Piti oikein kattoa ulos, kukkiiko meiän hevoskastanja. Vaan eipä kuki! Enkä muista, että ois ikinä kukkinukaan! Mistähän se johtuu? Onko sinul 2 niitä tai jotain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi, ettei teillä kuki. Nuo ovat niin ihania, että toivoisi niitä kukkivan muuallakin <3 Meillä on niitä kaksi, mutta ilmeisesti sen pitäisi kukkia yksinkin... Taitaa tarvita pitkän kasvuajan ennen kukintaa. Onko teidän puu nuori?

      Poista
  24. Kaunista kukintaa! Upeita tulppaaneita!
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  25. Kaunista kukkaloistoa! Tulppaaneja on kyllä niin monen näköisiä ja värisiä, että varmasi jokainen löytää mieleisensä. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Tulppaaneista ei todellakaan valinnanvara lopu kesken <3 Kivaa viikonlopun jatkoa myös Sinulle <3

      Poista
  26. Ihanasti erilaisia kukkia sinulla puutarhassa! Kiva kun nähtiin tänään, pitää koettaa käydä kierros muidenkin paikalla olleiden blogit jos saamme vielä listan niistä :-) Ja ihanasti kommentteja sinulla täällä blogissa! :-D

    VastaaPoista
  27. Niin kaunista sulla on siellä ja kukkia tosi paljon kukassa!
    Ihanaa toukokuun loppua sinne sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Mukavaa toukokuun loppua myös Sinulle <3 Ai, että on kelit hellineet <3

      Poista
  28. Voi teillä on niin kaunista! Toivottavasti ajomatkasi sujui hyvin! Minä ymmärrän sinua, kun en itse uskalla ajaa ollenkaan enää, mikä on harmi. Olin myös tuolla Marketanpuistossa, olemme siis tietämättämme tavanneet :) Löytyikö kivoja ostoksia??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, vai oltiin me samaan aikaan sielä. Harmi, ettei törmätty. Oli ollut kiva tutustua ihan livenä! Itseasiassa en ostanut mitään. Tällä hetkellä tuntuu, että hommat ovat niin hektisellä mallilla, ettei edes uudet ostokset houkuttaneet... Mutta luultavasta sitten taas uusi into kukkaostoihin tulee, kun saa hyötypuutarhan kylvettyä ja istutettua :)

      Poista
  29. Ompa siellä kaikkii kaunista kukintoo. Hevoskastanja on kommii kukkiessaan, meijän korkeuvella on arka. Meilläkin laukat alottelloot kukintoonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Hevoskastantaja tosiaan on sykähdyttävän upea. Harmi, että on niin arka teidän korkeuksilla.

      Poista
  30. Ihana tulppaanimuuri, upea hevoskastanja, sinulla onkin tilaa antaa kastanjan kasvaa ja kukkia! Hyvin selvittiin retkestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevoskastanjat olivat yksi asia, johon rakastuin täällä heti :) Reissu oli mukava <3

      Poista
  31. Voi miten ihanaa kukkaloistoa <3 Syreenit ja omppupuut ovat kyllä niin kauniita, ja hevoskastanjan kukka on myös upea!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!