Elvinkummun mullistus + muistutus arvonnasta

Kevät on mennyt kokonaan hyötypuutarhan laitossa ja myönnettäköön, että on ollut oikeasti ikävä kukkapenkkien tekoa. Tänään otinkin Elvinkummun käsittelyyn.  Elvinkummun yläosassa on ollut kapea väli, joka on ollut nurmikkona. Muuten ihan ok, mutta olen niin laiska ruohonleikkaaja, että nurmikkokaistele pääsi aina ihan hirveän näköiseksi. Eli ei toimiva ratkaisu ollenkaan. 

Keijupenkin edessä oli yksi iso kivilohkare, joka oli keijupenkistä nostettu vuosi sitten keväällä, mutta joka oli jäänyt niille sijoilleen. Emme oikein tienneet, mihin se sijoitetaan ja sen verran painavasta palasta oli kyse, ettei sitä viitsinyt turhia matkoja roudailla. Sain idean, että Elvinkummun nurmikkokaistele korvataan kivipolulla. 

Omissa ajatuksissani oletin tuon kiven riittävän pidemmällekin, mutta kuten kuvasta näkyy, ei se järin pitkälle riittänytkään.




Tontilta löytyi muutamia pienempiä lohkareita, jotka meinattiin laittaa suoraan tuon ison kiven jatkoksi. Sekään ei näyttänyt oikein järkevältä, joten annoin ajatuksen vähän hautua. Tänään sitten sain ajatuksen. Kivet käännetäänkin pituus suuntaan ja väleihin jätetään reilusti tilaa. Väleihin voi istuttaa rönsyakankaalia. Joten ei muuta kun tuumasta toimeen. 

Yleensä en nurmikkoa kaiva, kun kukkapenkkiä teen, mutta tässä paikassa se oli paikollista. Nurmikko pois ja lisää multaa reilusti. Kivet paikoilleen ja sitten pohtimaan istutuksia.









Istutin punaisia liljoja, erilaisia päivänliljoja, keijunkukkia ja syysleimuja. Vielä riittää kasvienkin kanssa hommia. Samoin ison kiven reunoilta täytyy ottaa nurmikko pois ja lisätä siihenkin multaa. Hommaa siis riittää, mutta ai että oli ihana saada puuhailla kukkapenkin parissa pitkästä aikaa! Ihan erilainen fiilis kuin eilen illalla. Kukkaisterapia tekee ihmeitä. 

Tänään posti toi herkkuja. Maistelimme Ilonan ja Julian kanssa Fatalii Gourmetin uutuutta, eli Chilisalmiakkitoffeeta sekä Suolapähkinächilitoffeeta. Olen vähän arka chilin suhteen, koska en itse pidä siitä jos chili jää tuntikausiksi polttelemaan suuhun. Pelko oli ihan turha, sillä vaikka Chilisalmiakkitoffeessa oli potkua, se ei ollut liian voimakas, eikä jäänyt pitkäksi aikaa suuhun.  Suolapähkinächilitoffee oli selvästi miedompaa ja makeampaa. Hjam! Suosittelen kokeilemaan molempia. Samalla onkin hyvä muistuttaa vielä arvonnasta, jossa voit voittaa Chilisalmiakkitoffeeta  itsellesi. Arvontaan kerkiät osallistumaan vielä huomiseen saakka. Tästä klikkaamalla pääset arvontaan.




26 kommenttia:

  1. Mahtava tuo iso kivi, ja kivet yleensäkin kivoja kukkapenkissä. Kukkapenkkien laittaminen on kyllä puuhista ihanimpia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellinen omistaja oli melkoinen kivitaiteilija ja hänen kädenjälki täällä näkyy joka puolella. Se on hienoa! Tuo on totta, kukkapenkkien laittaminen on ihanaa puuhaa <3

      Poista
  2. Ihana kivi. Olet taas rehkinyt huolella, mutta mitä sitä ei ihminen tekisi kukkapenkkiensä eteen. Mielipuuhansa parissa jaksaa paremmin kuin ikävämmän. Odotan innolla näkeväni tätä kukkapenkkiä loppukesällä.
    Hyvää toukokuun viimeistä päivää ja tulevaa kesäkuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kun puuha on mieluista ni sitähän jaksaa vaikka ja mitä :) Mukavaa toukokuun vikaa päivää myös Sinulle <3 Ja ihanaa ensi kuuta myös <3

      Poista
  3. Kivet ovat niin kauniita, mutta harmillisen painavia. Laittaisin niitä enemmän pihaani, mutta voimat eivät riitä 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäs se. Ei niitä ihan tuosta noin vain liikutellakkaan. Monet vaatisivat ihan jo työkoneen eikä nekään joka paikkaan edes pääse...

      Poista
  4. Kauniita perennavalintoja Eevinkummulle. Tuo iso laakakivi on tosi hieno. 😊

    VastaaPoista
  5. Voi ettien että kun säät ovat olleet niiiiin hienot, etten ole ehtinyt edes blogeja katsella. Mutta tuntuu, että muillakin on ollut kevät kiireet menossa. Mulla tosin on ollut raitisilmamyrkytystä jo kuukauden verran, että simahdan iltaisin kuin talikynttilä.
    Hyvä päätös tuo nurtsin poisto tuolta penkkien välistä. Minäkin olen maisemoinut juurikankaalla ja kivituhkalla, ja siirtänyt ja jos jotakin koko toukokuun :) Piti tehdä huolella ennakkoon jos kesäkuussa säätila kerran viilenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt se on nautittava ulkoilusta ku kelit ovat kohdillaan. Kerkiäähän sitä sitten huonoilla keleillä koneilemaan <3 Hyvää unilääkettä tuo ulkoilma, khih :)
      Toivotaan, ettei hirveän kylmäksi vetäisi... Ei välttämättä tarvitse näin kuumaa olla, mutta toppatakissa palelu kesäkuussa ei kuulosta kivalta ;)

      Poista
  6. Kivet on kauniita puutarhassa. Painavii vuan liikutella. Kuhan kasvit kasvavat ja suat homman loppuun on varmasti hienon näkönen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ne on. Selkä huutaa hoosiannaa helposti jos väärällä tavalla lähtee siirtelypuuhiin. Toivotaan, että lopputuloksesta tulee kiva. Itse olen huomioinut, että vaikka paperilla tekisi kuinka hienot suunnitelmat tahansa, niin oikeasti on vaikea ennakoida, miltä lopputulos näyttää. Nyt jätinkin suunnitelmat tekemättä ja ajattelin, että katsotaan mitä tulee :D

      Poista
  7. Nuo kivet on tosi kivat♥ Minä tykkään hurjasti kivistä, kiviaidasta joskus aikoinaan haaveilin ja siihen olisi sitten istutellut kaikkia kivoja kivikkokasveja, mutta kun ne "kärmekset" voisi myös siitä tykätä ja niitä kammoan..niin tuon haaveen hautasin suosiolla:) Eevinkumpu näyttää nyt jo hienolta! Kiva tuo yhteistyö, herkulta näyttää tuo herkku:) Aurinkoista toukokuun viimeistä päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärmekset eivät pihapiirissä ole kivoja, ainakaan kyyt. Toisaalt, pihakäärme voisi pitää hiirikantaa hyvin kurissa (ihan kuin olisi jäänyt hiiriä kohtaan jokin kauna, khih). Ihanaa toukokuun viimeistä päivää myös Sinulle <3

      Poista
  8. Näyttää tosi kivalta. ihanaa, että tuommoisia lohkareita löytyy tontilta. Itse teen kivipuutarhaa ja kaipaisin kovasti jonkinlaista paadea tai rajapyykkiä ym.. spiraalin keskelle sopivaa "sojotinta". Kyllä sopiva vielä löytyy. Puutarhan hoito se vasta opettaakin kärsivällisyyttä tällaiselle karjalaistyypin hätähousulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hätäily kuulostaa tutulta. Onbeksi tämä harrastus tosiaan opettaa kärsivällisyyttä ❤

      Poista
  9. Oi mahtava kivi ja hienolta näyttää nyt eevinkumpu <3 .. upeat kukat valikoit sinne!
    Pitäisköhän itsekin vähän maisemoida puutarhaa kun katselen miten ihania juttuja kivilläkin saa aikaiseksi!
    Mukavaa toukokuun viimeistä päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Puutarhaa kannattaa toki laitella, se on niin kivaa puuhaa 😊 Ihanaa toukokuun vikaa iltaa myös Siulle ja mahtavaa kesäkuuta ❤

      Poista
  10. Kyllä kivat sopivat hyvin puutarhaan. Kivi ja kukat ovat niin hyvä yhdistelmä. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  11. Kivet ovat mainioita kukkapenkeissä!
    Kauniit kivet tulevat hyvin edukseen nyt sinunkin kukkiesi lomassa.
    Arvontaan osallistuttu! =)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivet ovat jotenkin niin upeita <3
      Kiitos, ihanaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista
  12. Kivet näyttävät hyviltä. Rytmi on kiva, kun on tuo yksi pitkä ja toiset pienempiä. Hyvää viikonloppua! ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!