Isänpäivä

Viime vuonna tein isänpäivänä postauksen, jossa kerroin isänpäivän olevan itselleni toisaalta haikea päivä. En ollut oikean isäni kanssa enää missään tekemisissä ja sijaisisäni on kuollut. Tälläiset merkkipäivät nostavat aina tunteita pintaan ja aina isänpäivänä kaiken sen ilon lisäksi sydämessäni oli surua. Pohdin paljon isä-suhdettani ja jollainlailla se sai minut niin pohjattoman surulliseksi. Olen aina ollut isien tyttö, mutta elämä ei vaan aina mene niinkuin pitäisi. En ole menneisyyttäni salannut täällä blogissanikaan ja esimerkiksi Kuka minä olen-postaus avasi asiaa jonkin verran.

Fiilikset viime vuodesta ovat muuttuneet aika paljonkin. Kerroin jokin aika sitten, miksi olin katkaissut välit isääni sekä tilanteesta, jonka vuoksi lopulta soitin isälleni ja nyt olemme muutamia kertoja sen jälkeen puhelimessa jutelleet.  Postaus löytyy täältä. Huimaa, kuinka pienet hetket saattavat muuttaa niin paljon. 



Syksy
Iloista isänpäivää



Tänä vuonna laitoin pitkästä aikaa isänpäiväkortin ja pienen lasten tekemän paketin menemään Lappeenrantaa kohti. Oli tosi ihana kuulla, kuinka suuren ilon tuo pieni ele oli saanut aikaan. Suurta rahallista arvoa kyseisellä paketilla ei ole, mutta sen arvo selvästi oli kuitenkin mittaamaton. 

Ainoa asia, joka itseni tekee vähän surulliseksi nyt, on ajatus siitä, kuinka monta isänpäivää meni, ettei isäni saanut minulta minkäänlaista yhteydenottoa. Toki voi ajatella, että se on ollut itse aiheutettua kärsimystä, mutta joka tapauksessa se on todella surullista ja niin yksinäinen ajatus. 

Joka tapauksessa tänään olen kiitollinen siitä, että anteeksi on pyydetty ja anteeksi on annettu. Menneisyyttä ei saa muutettua ja uskon, että jos voisi, niin se tapahtuisikin. Haluan uskoa ihmisten hyvyyteen yhä edelleenkin, vaikka olen nähnyt liian monia todisteita sen olemattomuudesta.  Ja ennen kaikkea, en halua itse jäädä kiinni vihaan, pettymykseen tai suruun. On aika päästää niistä irti. On haavoja, joita aina joskus kirvelee, mutta ei niitä kirvelisi ainakaan yhtään sen vähempää jos olisin vihainen ja katkera. 

Itsekkäästi ajattelen asian niin, että sovun tekeminen on tehnyt itsestäni eheämmän ja varmasti myös vahvemman. Lisäksi se antaa tilaa myös hyville muistoille. Joskus ne muistot ovat tehneet aivan liian kipeää. Sitten taas epäitsekkäästi ajateltuna saan ihan valtavasti iloa siitä, kun kuulin, miten onnellinen isäni oli tästä päivästä ja siitä, että hänen isyytensä ja vaariutensa muistettiin ja huomioitiin. Melko kallisarvoista, eikö totta?

Toivon, että kaikissa perheissä tänään muistettaisiin isää. Isyys on upea juttu ja monelle lapselle isä on mahtava voimavara ja turva. Oli isä sitten samassa osoitteessa tai jossakin muussa, niin tuo side on todella tärkeä. Niin sinisilmäinen en ole, ettenkö tietäisi myös sen, ettei jokainen lapsi saa kokea tänään isänsä ilahduttamisen tuomaa onnea. Ongelma voi olla vanhempien välillä tai jossakin muussa asiassa. Kuitenkin itse näen sen, että vaikka kyseessä on isänpäivä ja nimenomaan isejä muistetaan, on tällä päivällä myös lapsille todella suuri merkitys. Meillä ainakin lapset ovat aina kokeneet tärkeäksi tämän päivän ja voi sitä jännitystä, kun odotetaan, mitä isi sanoo tämän vuoden lahjastaan tai kortistaan. Eikä tuo lapsen rooli välttämättä liity ikään milläänlailla ;)



Kanat lapsiperheessä
Rakkauspakkaukset


Haluan tänään muistaa myös puolisoani, joka on todella upea isä Taikalle. On ihana katsella, miten tärkeä ihminen HerraMies on Taikalle ja toki tunne on molemminpuolinen. Vaikka HerraMies ei minun isäni olekaan, niin olen ollut ihan yhtä innoissani, kun Taikakin, kun olen pohtinut kivaa lahjaa hänelle. Khih. Olen myös iloinen siitä, että Ilona ja Julia saavat viettää tätä päivää oman isänsä kanssa. Se on heille todella tärkeää. 

Toivotan kaikkien perheisiin, oli kokoonpano mikä tahansa, oikein ihanaa ja sydämellistä isänpäivää <3  Ja isät ja vaarit: PALJON PALJON ONNEA! Olette todella tärkeitä ihmisiä <3



Onnea iseille
Kukka iseille

26 kommenttia:

  1. Voi vaan kuvitella kuinka paljon iloa tuo teidän terveinen on tuottanut ja hyvä niin♥ Omalle isälle sytytän tänään kynttilän♥ Ihanaa isänpäivää sinne koko perheelle ja lämpöisiä onnitteluja teidän perheen iskälle♥

    VastaaPoista
  2. Moikka. Upea kirjoitus. Hyvää isänpäivää kaikille.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitos. Tietty haikeus on joka isänpäivä ollut vuodesta 1995. Silloin oma isä poistui ajasta ikuisuuteen. Erittäin kaunis kirjoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ikävä on semmoinen asia, joka ei koskaan täysin katoa. Ymmärrän haikeuden siis hyvin. Toivottavasti Sinulla kuitenkin oli mukava isänpäivä <3

      Poista
  4. Hyvää isänpäivää myös teille! Kaunis kirjoitus ja niin totta, että ei kannata jäädä muistelmaan ikäviä ja olla antamatta anteeksi, katkeruus tai huonot fiilikset vain myrkyttävät omankin mielen, hienoa, että olet itse saanut välisi korjattua oman isäsi kanssa ja voi vain kuvitella miten teillä molemmilla on parempi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Sopu tekee jokaiselle hyvää. Katkeruus nakertaa aina sielua pala palalta. Ihanaa uutta viikkoa <3

      Poista
  5. Ihana kirjoitus <3 Onnea kaikille isille, olette tärkeitä!

    VastaaPoista
  6. Ihana kuulla että sinulla taas on suhde isääsi, se varmaan tuottaa iloa molemmille, ja toivottavasti jatkossakin. Kauniisti kirjoitit tuosta. Oma isäni kuoli nuorena, mutta tänään tietysti muistelen häntäkin. Täällä Israelissa ei enään ole isän-tai äitienpäivää, vaan kevällä perhepäivä, joka on niin huomaamaton ja epäkaupallinen, että se menee huomaamatta ohi, etenkin jos ei ole kouluikäisiä lapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa ikävä kuulla, että isäsi menehtyi nuorena *halaus* Perhepäivä ei kuulosta ollenkaan huonolta vaihtoehdolta. Kaupallisuus nykyään taitaa olla se, joka kaikki juhlat nostaa esille...

      Poista
  7. Aivan ihanasti isistä kirjoitettu. Meillä tehtiin historiaa tänään. Kaikki jälkikasvu on nyt maailmalla, joten kokoonnuimme eilen jo viettämään isänpäivää. Tänään ensimmäistä kertaa 20 vuoteen pääsin siis käymään oman isäni luona, kun kotona ei tarvinnut klaania kestitä. Edeltävät 20 vuotta olen omaa isääni muistanut etu- tai takakäteen ja joskus vain ihan puhelimessa. Oli onnellinen olo tästä päivästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihanan kuuloinen isänpäivä ollut teillä <3 Oli varmasti molemmille tärkeä ja mieleenpainuva päivä <3

      Poista
  8. Koskettava kirjoitus.
    Isä joka kulkee lapsen kanssa ja pitää kädestä kiinni ei ole itsestäänselvyys.
    Olen niin iloinen, että tyttärilläsi on isät, joiden kanssa viettää aikaa.
    Olen myös iloinen siitä, että sinä olet saanut yhteyden isääsi.
    Hyvää isänpäivän iltaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen myös tosi iloinen, että tytöillä on asiat siinnä(kin) suhteessa hyvin. Tärkeitä ja rakentavia suhteita <3 Toivottavasti teillä oli ihana isänpäivä <3

      Poista
  9. Ihan totta, se että isä on omassa tai lasten elämässä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys. Kivan paketin laitoitte isänpäiväksi:) Ihanaa iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se tosiaan ole itsestäänselvää. Ihanaa uutta viikkoa Sinulle <3

      Poista
  10. Ihana postaus ja on kyllä upeaa, että olette korjaamassa välejä isäsi kanssa <3
    Rakkautta iltaanne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos murunen <3 Ihanaa ja rakkauden täytteistä viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  11. Mukava kuulla, että olet saanut välit isääsi parempaan kuntoon. Katkeruudessa eläminen kuluttaa voimia. Hyvää alkanutta uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katkeruus on tosiaan kuluttavaa. Mukavaa viikkoa myös Sinulle <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!