Lapsesta saakka minulla on ollut unelmana kirjoittaa oma kirja. Muistan, miten tein itse vihkoja paperista ja kirjoitin niihin omia kirjoja. Unelmoin, että jonain päivänä oma kirjani on oikeasti totta, eikä vain leikkiä.
Kaksi vuotta sitten sain puhelun, joka tuntui aivan unelta ja jota jouduin hetken ihan pohtimaan, että uskallanko hommaan lähteä mukaan. Pohdin, ettei oikeassa elämässä tapahdu niin, että joku tarjoaa sinulle mahdollisuutta toteuttaa unelmasi. Niin kuitenki kävi.
Asiathan eivät kuitenkaan menneet ihan niinkuin Strömsössä ja kirjan julkaisua viime hetkellä siirrettiin. Väliaikaan oli mahtunut paljon valvottuja öitä, suuria tunteita, hirveä määrä työtä ja kun sain tiedon julkaisun siirrosta, muserruin. Koin, että unelmani on pirstaleina, eikä minua sillä hetkellä lohduttanut tieto vuoden kuluttua tapahtuvasta julkaisusta. Muutaman päivän asiaa märehdittyäni totesin, että asialla on oltava jokin tarkoitus.
Ja niin sillä oli. Jos kirjani olisi julkaistu viime keväänä, se olisi ollut aivan toisen näköinen, eikä ollenkaan minun oloiseni. Keväällä löysin aivan ihanan ihmisen, jonka kanssa puhuimme täysin samaa kieltä.
Katri Parikka on käsittämättömän upea taiteilija, joka tekee myös kuvituksia ja graafisen alan töitä. Minun onnekseni kirjan julkaisua siirrettiin ja löysimme Katrin kanssa toisemme. Hän on tehnyt todella hyvää työtä. Voin vilpittömästi sanoa, että hän herätti kuvani ja tekstini eloon upealla tavalla.
En ole syksyn aikana uskaltanut mainita kirjan julkaisusta mitään, mutta kun toissaviikolla huomasin tutun teoksen kuvan näkyvän Readme.fi:n sivuilla, niin totesin, että pakkohan tämä on teidänkin kanssa jakaa.
Muistan kyllä, miten ihanasti lohdutitte minua keväällä, kun olin murheissani asiasta. Mutta hei, käykäähän kurkkaamassa, mitä on tulossa ja mielelläni kuulen, mitä ajatuksissa teissä kirja herättää :D
pssst... Tarkkasilmäisimmät huomannevat kirjan kannessa "pienen" virheen, mutta luotan siihen, ettei sitä painetussa versiossa ole, khih. Pakko myös sanoa, että virhe ei ole minun tai Katrin jäljiltä ;)
Mahtavaa, Hilu ja hirmusti onnea!!! Hyvää kannatti odottaa :)
VastaaPoistaKiitos paljon <3 <3 <3
PoistaOnnea onnea, Hillevi💖
VastaaPoistaKiitoksia <3 <3 <3
PoistaVoi että miten hienoa! Lämpimät onnittelut 🖤
VastaaPoistaKiitos paljon <3 <3 <3
PoistaPaljon onnea unelmasi toteutumisesta! <3
VastaaPoistaEn malta odottaa, että näen kirjan sisällön.
Ja yleensä asioilla on jokin tarkoitus, jonka vasta jälkeenpäin ymmärtää. Ihanaa, että löysit yhteistyöhön juuri oikean ihmisen ja kirjasta tuli ennen kaikkea sinun näköisesi.
Oi kiitos <3 Olen niin kiitollinen siitä, että löysimme Katrin kanssa toisemme. Hän on aivan ihana ja niin super taitava :)
PoistaLämpöiset onnittelut <3
VastaaPoistaKiitos paljon <3
PoistaPian se on niiin totta. <3 Hyvin ne asiat lopulta tuppaavat järjestymään. <3 :) Onnea onnea!
VastaaPoistaKiitos paljon <3
PoistaOnnea hienosta saavutuksesta!
VastaaPoistaKiitos paljon <3
PoistaOikein paljon onnea.
VastaaPoistaKiitoksia <3
PoistaIhanaa, että olet saanut toteuttaa unelmasi,onneksi olkoon!<3 Kirjan kansi on aivan ihana!
VastaaPoistaToivottavasti nimesi on korjattu painettuun versioon.
Kiitos paljon <3 Luotan siihen, että nimikin on oikein painetussa versiossa, khih :D On siitä ainakin korjauspyyntö jo laitettu :)
PoistaOnnea! Ihanaa, kun unelmat toteutuvat.
VastaaPoistaNiin se on <3 Kiitos paljon <3
PoistaIhanaa, nyt se on sitten siinä, sun kirjavauva <3 Oikein paljon onnea!
VastaaPoistaMinun pienoiseni, hiiiiih <3 Kiitos paljon <3
PoistaAivan mahtavaa ja paljon onnea upeasta saavutuksesta <3 Oikein hyvältä näyttää kansikuva..pikku virheestä huolimatta :)
VastaaPoistaKiitos paljon <3 Moka on lahja, väittävät ;) khih :D Kunhan se ei ole painetussa versiossa :D :D :D
PoistaHienoa! Huippujuttu tuo, että julkaisun siirtymisestä seurasi jotain hyvääkin. Kirjan kansi on ainakin soma. Jospa pikku painovirhe korjattaisiin ennen kauppojen hyllyille päätymistä, vaikka yllättävän paljon painetussakin tekstissä on kielioppi- ja kirjoitusvirheitä. Välillä ihan ihmettelee, tarkistaako niitä kukaan vai ovatko oikolukijat sokeita! En kyllä huomannut virhettä kirjasi kannessa ennen kuin klikkasin kuvan suuremmaksi; niin samannäköinen kirjain sattui olemaan lipsahduksessa. Hyvää joulunodotusta!
VastaaPoistaItse ainakin sokaistuin virheisiin ihan täysin. Monta kertaa, kun tekstiä luki, niin en olisi virhettä enää nähnyt, vaikka se olisi tökännyt minua silimään. Onneksi oli tarkka oikolukija. Tosin, siltikin virheitä voi jäädä ja tuo on totta, että usein virheitä löytyy jälkikäteen. Osa oikolukijoista tekee vielä semmoisella tahdilla oikolukuja, etten ihmettele, että virheitä on yllin kyllin ja vielä vähän ememmän. Tässä projektissa oli mukana Saara Salminen, joka oli ihanan tarkka <3 Kiitos ja mukavaa joulun odotusta myös sinulle <3
PoistaHienoa, lämpimät onnittelut! Laitapa helmikuussa muistutus kirjan ilmestymisestä tänne blogiinkin, jotta kaikki halukkaat voivat käydä sen hankkimassa.
VastaaPoistaLaitan varmasti muistutusta ja aion kirjaa itsekin myydä <3 Kiitos paljon <3
PoistaPaljon onnea sinulle ja kirjallesi:)
VastaaPoistaKiitos paljon <3
PoistaOnnea tuhannesti ♥
VastaaPoistaKiitoksia <3
PoistaOnnittelut
VastaaPoistaKiitoksia <3
PoistaOnnea kirjailijalle ja kirjalle! Niin ne unelmat käyvät toteteen. Kansi on tavattoman kaunis.
VastaaPoistaKiitos paljon <3
PoistaMahtavaa, että unelmasi toteutui! Ja hienoa että lykkääntymisestä koitui hyvää. Niinhän se usein on, että asiolle löytyy tarkoitus ajallaan.
VastaaPoistaPaljon onnea! 💗
Kiitos paljon <3
PoistaKiitos paljon <3 Ihanaa joulun odotusta myös Sinulle <3
VastaaPoistaHieno juttu, että homma kääntyi parhain päin! Asioilla on aina jokin tarkoitus.
VastaaPoistaJa kerrankos sitä nyt nimenmuutos tulee tehtyä. ;)
Kiitos paljon <3 Ja juu, eihän se nyt niin justiinsa tuo nimi ole, khih khih :D
PoistaOnpa upea juttu! Paljon onnea! <3
VastaaPoistaKiitoksia <3
PoistaPaljon onnea mahtavasta saavutuksesta! :)
VastaaPoistaKiitos paljon <3
PoistaOnnittelut, oma kirja ei olekaan ihan pikkujuttu, siitä kannattaa olla reilusti ylpeä!
VastaaPoistaKiitos todella paljon <3
PoistaIhana juttu! Paljon onnea tästä.
VastaaPoistaKiitos paljon <3
PoistaHurjan paljon onnea! <3 Huikea mimmi olet! Nyt vaan odotellaan julkaisua. :) Ihanaa joulun aikaa sinne koko perheelle! <3
VastaaPoistaKiitos paljon ihana <3 Mukavaa joulun odotusta myös teille <3
PoistaUpea juttu😊 Onnittelut kirjasta ❤️
VastaaPoistaKiitos paljon Marjo <3
PoistaSinulla olikin Hillevi mukavia uutisia kerrottavana, sylin täydeltä onnea myös minun puolestani! olet nyt kirjailija, eikö tämä tule olemaan jo Sinun toinen julkaistu kirjasi?
VastaaPoistaKiitos paljon <3 Kana-kirjasta en oikein itse osaa mieltää varsinaiseksi kirjaksi, joten siksi itse pidän tätä ensimmäisenäni :D
PoistaUpeaa! Onnittelut, Hillevi! Ei varmasti ole helppoa saada omaa kirjaa julkaisuun, koska näistäkin puutarha-aiheista kirjoittajia on paljon. Olet ehkä löytänyt jotain uutta ja omaperäistä sanottavaa, ja se pitää kyllä minunkin käydän tsekkaamassa, kunhan kirja ilmestyy kauppoihin. "Salaisuudet" kirjan nimessä viittaa johonkin jännittävään ... Ja hienoa sekin, että olet saanut myös taitavan ja mieleisesi kuvittajan teksteillesi.
VastaaPoistaKiitos paljon <3 Kuvitus sinälläään on minun käsialaa (tai siis olen itse ottanut kaikki kuvat), mutta Katri on saanut kuvatkin ihan uuteen eloon <3 Hän on tehnyt todella hyvää työtä <3
PoistaHuippujuttu! Onnittelut ja hyvää alkanutta vuotta!
VastaaPoista