Tervetuloa talviaika - tervemenoa syysloma

Niin on taas siirrytty talviaikaan, eli kelloja on käännetty tunti taakse päin. Monille tämä kellojen kääntely kuuluu aiheuttavan vaikka ja mitä ikävää ja useissa perheissä menee pasmat ihan sekaisin. Meillä kellojen kääntelystä ei ole koskaan kärsitty milläänlailla, mutta kieltämättä se tuntuu aika typerältä. 

Ehkäpä tämä oli viimeinen kerta, kun kelloja meillä Suomessa käännellään, mutta se, että kumpi aika lopulta olisi parempi, niin itselläni ei ole siihen mitään mielipidettä. Molemmissa on varmasti puolensa, mutta toisaalta, ihan kaiken kaikkiaan luulen, ettei silläkään hirveän suurta merkitystä ole. Itsestäni tuntuu sille, että kärpäsestä tehdään härkänen. Voin toki olla aivan väärässä, ei olisi ensimmäinen kerta sekään.



Ruska



Aamulla, kun sanoin, että olemme siirtyneet talviaikaan, kysyi Taika heti, että satoiko yöllä lunta. Ihmettelin hetken kysymystä, kunnes tajusin, että Taika tietysti yhdistää talven ja lumen toisiinsa. Yritin parhaan taitoni mukaan selittää, ettei talviaika ja lumi välttämättä liity toisiinsa, mutta tyttö oli aivan eri mieltä asiasta ja juoksi olkkarin ikkunoista katsomaan, että joko lumi on satanut. Ei ollut ja pettymys oli suuri. Onneksi pienen ihmisen suuretkin murheet tuppaavat olemaan lyhyt aikaisia ja puolen minuutin päästä harmitus ja pettymys oli tipotiessään tytön "kärsiessä" kauheiden kutituskäsien vallankumouksesta. Voiko päivä ihanammin alkaa, kuin kuunnellen lapsen vatsan pohjasta saakka tulevaa hihitystä ja kikatusta? 



Jäähuurre




Täällä suunnalla syysloma on ollut tämän viikon ajan ja huomenna palaa taas arki tupaan. Olen nähnyt lapsiani selvästi vähemmän kuin kouluaikana.  Milloin ovat missäkin olleet lietsussa. Ilona ja Julia ovat nauttineet mummolapalveluista, päässeet kaninäyttelyihin, voittaneet halloween pukukilpailun, olleet shoppailemassa ja viettäneet kiireettömiä aamuja. Tiistaina kävimme kolmestaan Kärkkäisellä shoppailemassa ja sen ajan Taika sai olla mummolassa hyvien palveluiden äärellä. Täytyy sanoa, että lapseni ovat surkeita shoppailijoita, sillä he eivät löytäneet juuri mitään! Väittivät, että ovat äitiinsä tulleet, kun ovat niin pihejä ;) Phyh!




Syksyn värit



Eilen hehkuttamallani kuvauskierroksella otin kuvia myös astereista, jotka kukkivat edelleen. Syysatereita täytyy hankkia ehdottomasti lisää ja istuttaa niitä olkkarin ikkunan alla olevaan kukkapenkkiin. Ne eivät pakkasista piittaa ja kukkivat runsain mitoin ihanissa väreissä, joten syksyllä elämän siirtyessä sisälle, niistä voisi nauttia sisältäpäin katseltuna. 




Syysasteri



Monissa blogeissa on alkanut jo olemaan kosmetiikkajoulukalenterit esillä ja itsekin kovasti semmoista halajaisin itselleni luonnonkosmetiikka versiona. En ole löytänyt kuin muutaman vaihtoehdon, joten kyselenkin, että tiedätkö Sinä muita luonnonkosmetiikka-joulukalentereita kuin Joik tai TwistBe:n? Omaan budjettiini ne molemmat ovat turhan arvokkaita, vaikka en epäilekkään, etteivätkö olisi hintansa väärtejä.  Oma kosmetiikkakalenteri olisi aika ihana juttu joulukuulle. Oijoij! 

Pohdiskelin myös, että vaikka mieluinen käytän luonnonkosmetiikkaa, niin tarvitseeko siinnäkään taas olla niin kauhean ehdoton. Katselin henkiseen peiliini asian tiimoilta ja ajattelin olevani vähän tekopyhä ajatellessani, että kaiken pitäisi olla luonnonkosmetiikkaa ja kuitenkin hiukseni ovat pinkit. Joo-o, ei ole hiusvärissäni tietoakaan luonnonkosmetiikasta... Toisaalta myös luonnonkosmetiikka-ajatteluni on saanut kolauksen, kun olen enemmän etsinyt siitä tietoa ja todennut, ettei kaikki, mitä luonnonkosmetiikkana mainostetaan, olekkaan sitä. Ilmeisesti melkoinen villilänsi-meininki niissä markkinoissa vallitsee. Onneksi sertifikaatteihin voi sentään luottaa, mutta liian suuri vastuu jää kuluttajalle, ainakin omasta mielestäni. 



Syysasteri



Nyt taidan lähteä keittämään toiset aamusumpit (vaikka ei ihan oikeaa sumppia juodakkaan) ja sen jälkeen lähteä kameran kanssa pihalle heilumaan. Illaksi menen taas töihin. Vähän alkaa jo olemaankin ikävä työpaikan asukkaita <3 

Mukavaa sunnuntaita Sinulle! 

52 kommenttia:

  1. Kiitos kun muistutit! Ajattelin illalla nukkumaan mennessä, että aamulla siirrän kellot, mutta eipä se sitten tullutkaan ollenkaan mieleen ennen kuin aloin lukea kirjoitustasi. Olisihan se hienoa, että siirtymisestä luovuttaisiin, kun siitä on kovasti haittaa monille ja siirtymisestä luopumisesta taas ei olisi haittaa varmaan yhtään kenellekään. Minullekaan siitä ei ole muuta harmia kuin se, että joutuu vaivautumaan sen tekemään. Harvoin on sunnuntaina menoa, mutta silloin on vaarassa olla sitten tuntia liian ajoissa tai myöhässä.
    Ihanat nuo asterit, todella ilahduttavat hyvin pitkälle syksyyn!
    Hyvät pohdinnat kosmetiikasta. Minulle kaikkein tärkeintä on, ettei ole testattu eläinkokeilla, mieluiten kannatan sellaisia firmoja, jotka alusta asti ovat ottaneet ko. linjan. Mutta oikein hyvän tuotteen osuessa kohdalle joustan siitä, sillä mieluiten käytän kuitenkin esim. meikkivoidetta, joka on täydellistä. On ihanaa ajatella, että tuotteissa, etenkin voiteissa, on kasviraaka-aineita. Vanhastaan lempparini ovat ikivanhat Weleda ja Hr Hauschka, mutta muitakin hyviä löytyy. Ihan kuin olisin lukeut l'Occitanella olevan joulukarenterin, mutta varmaan aika tyyris sekin. Ihania tuotteita heillä kyllä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni tuppaa aina autosta jäämään kello vanhaan aikaan ja olenkin aina pitkään ihmeissäni, että miten minä tähän aikaan olen liikenteessä, kunnes tajuan, että jaahas, kellon aika jäänyt vaihtamatta :D
      Eläinkokeettomuus on todella ehdottomasti plussaa! L'Occitaneakaan ei ilmeisesti ole "oikeaa" luonnonkosmetiikkaa, vaan siinnä on käytössä jotain kiellettyjä aineita. Mutta se, että mitä ne ovat, niin en tiedä ja se tiedon etsiminen on aina joskus tosi turhauttavaa ja juuri se on yksi syy, miksi olen alkanut pohtimaan, ettei oma ehdottomuuteni ole välttämättä järkevää. Olisi niin paljon helpompaa, kun voisi luottaa siihen, mitä sanotaan. Tuo peruskalenteri alkaisi hinnaltaan jo olemaan sellainen, jonka voisin maksaakin, kun muut vaihtoehdot ovat 120 eurosta ylöspäin... huh!

      Poista
  2. Eipä tuo kellon kääntely minuakaan haittaa ollenkaan, mutta turhaa toimintaa ja kiva jos siitä päästäisiin eroon ihan kokonaan.

    Ihana asteri sinulla!

    Luonnonkosmetiikka kiinnostaa minuakin, mutta en ole asian kanssa ehdoton. Eläinkokesta en minäkään pidä ja se johdattaa valintojani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kellojen kääntely kohta jo loppuu. Ties vaikka olisi viimeinen kerta :) Minustakin nuo asterit ovat tosi suloisia ja tykkään kun ovat niin helppoja ja vähään tyytyväisiä.
      Varmaankin luonnonkosmetiikan suhteen joku kultainen keskitie on hyvä <3 Eläinkokeettomuudesta olen samaa mieltä, se olisi tärkeää!

      Poista
  3. Kyllä tuo kellojen kääntely tuntuu aika typerältä minustakin. Äsken huomasin että oli vielä yksi aikarauta kesäajassa mutta kun on niin korkealla niin jäi illalla kääntelemättä, rumusin sitten tuolin kanssa sitä kääntämään ja kello kun on aika iso niin niin jotenkin kopsahti palovaroittimeen joka tuli alas muksauttaen meikäläistä silmän alle poskeen, saas nähdä muuttuuko silmä mustaksi. Tuon luonnonkosmetiikankin kanssa täytyy olla tarkka kun merkkejä on tullut markkinoille paljon, mukavaa sunnuntaita sinne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku, toivon mukaan et nyt saa mustaa silmää! Noiden kiipeilyjen kanssa saa olla välillä tosi varovainen, ettei käy honosti.
      Itselleni on tullut luonnonkosmetiikasta vähän semmoinen fiilis, että markkinoijat ovat ymmärtäneet hienosti sen, että osa ihmisistä haluaa luonnonkosmetiikan valita, mutta eivät ole halukkaita maksamaan siitä niin paljon, joten jostain sitten annetaan liikaa siimaa, kun tarkkaa valvontaa ei ole.
      Ihanaa uutta viikkoa Sinulle <3 Nyt vasta kerkisin koneen äärelle vastailemaan viesteihin :)

      Poista
  4. Hyvää talviaikaa sinulle - ihanat kuvat <3 :) mukavaa sunnuntaita toivotellen Ronja

    VastaaPoista
  5. Talviaika toi meille valkoisen kerroksen ihan kuin taikaiskusta - siitä olisivat teidän lapset pitäneet. Kellon siirtely meni ihan huomaamatta. Syysasterikuvat ovat ihastuttavia ja innostavat tosiaaan lisäämään astereiden määrää tulevaisuudessa. Lppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, melko satumaista <3 Luulen, että syysasterit tosiaan tulevat lisääntymään. Tämä aika on vähän samanlainen kuin kevätkin, että värikkyyttä kaipaa todella kipeästi, joten syysasterit ovat kuin pelastus tähän aikaan vuodesta :) Ihanaa uutta viikkoa Sinulle <3

      Poista
  6. Syysasterit ovat tänä vuonna kukkineet erityisen runsaina ja kauniisti. Niitä kyllä kannattaa istuttaa lisää.
    Kellojen siirtely on minusta ihan turhaa hommaa. Lasten ollessa pieniä tunnillakin saattoi olla merkitystä, aikuisille ei niinkään. Unitutkijoiden mielestä talviaika olisi suomalaisille parempi vaihtoehto, mutta en enää muista, miten he sitä perustelivat.
    Minäkin olen lukenut, ettei luomu välttämättä aina ole todellista luomua. Jokin aika sitten katsoin ohjelmaa, joka käsitteli lisäaineita kodin siivousaineissa, kosmetiikassa ja hygieniatuotteissa. Hurjia myrkkyjä ja allergisoivia aineita, jotka on kirjoitettu tuoteselosteisiin niin pienellä, että pitäisi olla suurennuslasi kaupassa mukana. Aina ei ko. aineita edes merkitä. Oli kyllä aika ravisteleva ohjelma. Aikuinen on jo varmaan myrkyillä kyllästetty, mutta lasten kohdalla kannattaisi ehkä olla tarkka. Vaikeita asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna syysasterien kukinta jäi muistaakseni vähän mitättömäksi, mutta toden totta tänä vuonna on ollut huiman upea kukinta :)
      On aina tosi ikävää, kun rahastetaan törkeästi sillä, että ihminen haluaa valita paremmin. Jossain vaiheessa käy tosiaan miettimään, että mihin sitä voi sitten luottaa, kun ne sanat, joihin on uskonut, saattavatkin kätkeä taakseen ihan mitä tahansa. Toistaiseksi ainakin itse luotan sertifikaatteihin, mutta tietynlainen ehdottomuuden huomasin kyllä turhaksi.

      Poista
  7. Minäkään en ole koskaan kärsinyt kellojen siirtelystä mitenkään, ja olen hiljaa mielessäni ihmetellytkin, miten jonkun elämä voi yhdestä tunnista kauheasti mennä sekaisin. Mutta typerää se kyllä minustakin on - suorastaan älyvapaata toimintaa! Hesarissa luki tänä aamuna, että kesä- ja talviajasta luovuttaisiinkin ehkä vasta vuonna 2021... Huoh.

    Kauniita kuvia taas, kuten aina! <3 Hyvää työvuoroa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joidenkin sisäinen kello on ilmeisesti niin tarkka, että häiriintyy jopa tunnista. Itselläni unetkin kun ovat mitä ovat, niin en osaa yhdistää nukkumisongelmiakaan kellon siirtelyyn, eikä meillä lapsetkaan siihen ole juurikaan reagoineet.
      Voi apua, onko tämäkin liian suuri päätös meidän päättäjille, että lopetetaanko kellojen siirtely vai ei... huokaus!
      Kiitos paljon murunen <3 Ihanaa uutta viikkoa Sinulle!

      Poista
  8. Meihin ei vaikuta kyllä tuo kellon siirtely. Kärpäsestä härkänen kuten sanoit :)
    Mä niin nautein tänään metsässä kun maa oli jäässä, eikä märkä ja kurainen. Karvakakaratkin olivat huomattavasti puhtaampia kotiin tullessamme :) Ihana talvi, pakkanen ja lumi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, ettei kellojen siirtely vaikuta :) Karvakorvien kanssa tuo kurattomuus on kyllä ehdoton plussa. Se on aina niin huimaa, millainen määrä hiekkaa voikaan jäädä koiran karvoihin. Rapina vaan käy, kun koira nousee lenkin jälkeisiltä uniltaan ja paikalle jää melkoiset dyynit, khih :)

      Poista
  9. Meillä kellojen siirtäminen näkyy kyllä hetken aikaa. Meidän koiralla on äärimmäisen tarkka sisäinen kello, ja ennen kuin se kääntyy kesäajasta talviaikaan, kestää tovin. Tänäkin aamuna se pihisi sängyn vieressä kello kuusi, välittämättä lainkaan siitä, että viisarit näyttivät vasta 5:00 :) Äänestän siis kellojen siirtelyn lopettamisen puolesta :)
    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimillä voi tosiaan olla tosi tarkka sisäinen kello ja jos on tottunut asioiden tapahtuvan tiettyyn aikaan, niin voi hetki mennä ennenkuin tokenee. Voin niin kuvitella, kuinka iloinen olet ollut eilen aamulla klo 5 ;) Mukavaa uutta viikkoa <3 Ehdin nyt vasta koneen äärelle vastailemaan <3

      Poista
  10. Upeat kuvat. Syysasteri on kiitollinen kasvi, vaikka minä onnistuin hävittämään meidän, kun menin siirtelemään sitä.
    Taikan erehdys on ymmärrettävä :)
    Minusta tuo kellon viisarien siirtely saisi loppua. Lähinnä sillä on vaikutusta eläimiin. Olimme vielä tänään kirjamessuilla, joten koirat vaativat kotimiestä ulos jo anivarhain.
    Mukavaa alkavaa viikkoa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai loukkaantui sinun asterisi siirrosta. Tuo onkin hyvä syy siihen, etten lähde edellisiä siirtelemään, vaan hankin uusia. Eikä tietenkään ole vain hyvä tekosyy ;) khih.
      Eläimet osaavat olla tarkkoja sisäiseltä kelloltaan, eivätkään tietenkään voi ymmärtää moisia kellon siirtelyitä. Mukavaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  11. Pari päivää menee täällä perheessä tottua uuteen aikaan. En kyllä valita siitä, että sain tunnin enemmän nukkuaiakaa tänä aamuna :)
    Olisiko Body Shopin kalenteri mitään?
    Leppoisaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sinulle Hilu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että totutte nopeasti. Lisätunti unta onkin hyvä juttu, jos sen osaa hyödyntää <3 Body Shopin kalenterit ovat aivan ihania, mutta vähän turhan tyyriitä ovat nekin. Erittäin himottavia kyllä ja jo viime vuonnakin niitä harkitsin, että pitäisikön ostaa. BodyShopin tuotteet ovat tosi ihania <3
      Ihanaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  12. Kyllä, ihan turhaa siirrellä kelloja edestakaisin! En tiedä, minkä vuoksi, mutta meillä esikoisen unirytmi menee aina kellon siirtämisestä sekaisin. Ihan sama, mihin päin käännetään, niin aina nukahtaa illalla normaalia myöhempään ja herää normaalia aikaisemmin, eli pahimmillaan yöunet jäävät muutamana yönä jopa pari tuntia normaalia lyhyemmiksi. Pahin vaihe kestää viikon ja siihen vielä toinen mokoma päälle ennenkuin tilanne normalisoituu, vaikka miten ollaan yritetty pikku hiljaa siirtää unirytmiä. Nyt ei enää viitsitty venkslata, vaan päätettiin kokeilla kertarytinällä. Syysasterit ovat kauniita ja tooodella pakkasenkestäviä. Sinulla on ihanan värinen pinkki, minulla on vain tuota liilaa. Kaunis on toki sekin, mutta pinkin lisään ehdottomasti ostoslistalle. Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku, tuo on kyllä kurjaa ja kun lapsi ei voi tietenkään ymmärtää mokomaa kellojen siirtelyä. Ja toki on vanhempienkin unirytmit sekaisin, jos lapsenkin. Toivotaan, että nopeasti tilanne korjaantuu ja että tämä olisi nyt viimeinen kerta tätä rumbaa!
      Syysaterit ovat ihan super valloittavia, ihana että niitäkin löytyy eri värisinä :) Toivotaan, että löydät pinkin, se on livenäkin aivan ihana! Mukavaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  13. Ihania kuvia! Kellojen siirtely on mielestäni turhaa ja toivottavasti se jää pian unholaan.
    Mukavaa lähestyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Toivotaan, ettei enää tarvitse venkslata kellojen kanssa! Ihanaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  14. Niin kivat kuvat! Kellojen siirtely toivottavasti jää nyt tähän, jos pääsevät EU:ssa kunnon päätökseen lopettaa kiusallinen kellorsirkus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3
      On tuo päätöksien tekeminen joskus ilmeisen vaikeaa, khih. Tälläisen tavallisen tallaajan näkökulmasta päätösten tekeminen on paaaaljon helpompaa :D

      Poista
  15. Eipä tuo kellon kääntely paljoakaan vaikuta. Mutta joutaa se kuitenkin jo pois käytöstä. Pakkasen muokkkaamat kukat ovat todella kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Itsekään en juurikaan kellojen siirtelyä huomaa. Ehkä hetken aikaa miettii kelloa tyyliin; mitähän kello OIKEASTI nyt olisi :D khih. Toivotaan, että mokoma venkslaus jää jo pois!

      Poista
  16. Kyllä tuo kellojen vekslaus alkaa jo tympii. Onneksi loppuu.

    VastaaPoista
  17. Minuun ei kovasti ole milloinkaan kellon siirtely vaikuttanut, mutta tänään päivä tuntui kyllä pidemmältä. Kauniita pakkasen huurruttamia kuvia, asterit on kauniita ja kestävät pikku pakkaset. Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3
      Se on kyllä hyvä, ettei mene pasmat sekaisin kellojen kääntelystä.
      Mukavaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  18. Meilläkään ei ole sen kummemmin kärsitty kellojen siirtelystä, mutta onhan se vähän hassua siirrellä kelloja. Ihania kuvia, syksyisiä :) Mukavaa viikkoa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että selviätte kellojen käännöstä ilman ongelmia <3 Ihanaa uutta viikkoa myös teidän poppoolle <3

      Poista
  19. Ihania huurteisia kuvia!
    Talviajan toivotan tervetulleeksi, vaikka sitä lunta ei täälläkään vielä ole :) Rakastan valoisia aamuja ja siksi tykkään talviajasta enemmän kuin kesäajasta.
    Kalenteria olen minäkin alkanut metsästää ja mieluiten sellaista jota voisi jo nyt ruveta käyttämään. Mikään netistä hankittu ei kuitenkaan tule kohdallani kysymykseen tuon Ahvenanmaan verorajan vuoksi. Etsiminen jatkukoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Toivottavasti löydät itsellesi sopivan ja mieluisan kalenterin <3

      Poista
  20. Näin päin on hyvä mutta toisin päin se yksi tuntikin väsyttää. Hassua!
    Joo, kaikenmoisella ns. tiedolla kuluttajia vedätetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunti voi tehdä paljonkin. Joo, viherpesu termi on nyt tullut tutuksi ikävä kyllä :(

      Poista
  21. Tosi kauniita kuvia ruskasta ja huurteesta. Vuosi sitten istutin syysastereita portinpieleen ja nyt ne ovat kukkineet jo pitkään ja ovat täydessä kukassa edelleenkin, vaikka välillä on ollut pakkasta ja satanut räntää. Ihania kukkia siis, sitkeitä ja helppohoitoisia, kukkia juuri minun makuuni.
    Kaikki hyvä ei aina ole niin hyvää kuin kuvittelisi olevan. Koskee varmaan tuota luonnonkosmetiikkaa ja montaa muuta hyvää tarkoittavaa asiaa. Yritetään kuitenkin elää senkin tosiasian kanssa. Mukavaa tätä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Syysasterit ovat tosi mahtavia kasveja. Minäkin tykkään niiden helppoudesta :)
      Itse olen niin sinisilmäinen, että uskon aina kaiken ja sitten harmittaa, kun huomaakin, ettei asiat ihan niin olleetkaan. Toisaalta, sitten aina tajuan, että minkäs sille tekee ja tarvitseeko kaikkea ottaa niin pirtskatin tosissaan :) Ihanaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  22. Kauniita kuvia ja eipä tuo kellojen siirteleminen ole minuun vaikuttanut,mutta muuten sen voisi lopettaa vaikka heti koska eihän siinä ole mitään järkeä!Siitä lopettamisesta on puhuttu jo monta vuotta ja vasta nyt alkaa tapahtumaan jotain sen eteen. Kumpi aika sitten jää niin ei haittaa, kumpi vaan käy minullekin :)
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsken uutisissa sanottiin, että tarvitaan lisäaikaa asian miettimiseen ja suunnitteluun. Hoh hoijaa, kyllä on välillä vaikeaa asioiden päättäminen :D Tai sitten tälläinen tavallinen tallaaja ei vaan ihan ymmärrä ;) Ihanaa uutta viikkoa myös Siulle <3

      Poista
  23. Kellot on siirretty :D kaikki kalenterit tuntuu olevan tosi kalliita... En raski kyllä ostaa itselle. Mekin käytiin Kärkkäisellä perjantaina miehen kanssa. Sieltä löytyy aina jotain... Ihanaa viikon alkua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ihan hurjia hintoja! En käytä koko vuotena sellaisia summia kosmetiikkaan, mitä monet kalenterit maksavat. Kärkkäinen on kiva paikka, vaikka tuppaakin helposti olemaan melkoinen rahan meno mesta :) Ihanaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  24. Kellot siirretty. Itse en havittele tällaisia kalentereita. Minulla on omat kosmetiikkani mitä käytän. Joulukalenteri itsessään on ihana ja sellainen löytyykin aina meidän joulunodotuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukalenteri, oli se sitten millainen tahansa, on aivan ihana juttu ja jotenkin piristää niin kovasti joulun odotusta jo siitä alkaen, kun kalenterin hankkii :)

      Poista
  25. Kellojen siirtelystä saisi tosiaan tulla jo loppu. Täälläkin ovat syysasterit kukkineet viimeistä nuppua myöten, sinulla on tuota punaista sävyäkin, se on kovin kaunista. Noista kosmetiikkakalentereista en ole kuullutkaan... ja jää hankkimatta nytkin. Mutta varmasti niillekin on oma ostaja joukkonsa:) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olikin taas uutisissa, ettei kellojen kääntelystä ehkä vielä tulekaan loppua. Huh heijaa!
      Kosmetiikkakalentereille tosiaan kuuluu olevan kysyntää ja monet merkit ovatkin jo loppuunmyyty lähes samantien kun ilmestyvät. Aika hurjalta kuulostaa, kun monet niistä maksavat kuitenkin pitkälle yli 100 euroa :S Mukavaa viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  26. Twistbellä oli minijoulukalenteri joka tais maksaa n 40e. Itsekin sitä mietin mutta onnistuin saamaan Essencen kalenterin Look fantasticin lisäksi joten en enää sitten sitä ostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen minin huomasinkin, mutta ajattelin että näytekokoisista tuotteista koostuvaksi kalenteriksi se oli aika arvokas. Essenceä sitten itsekin aloin himoitsemaan, vaikkei luonnonkosmetiikkaa olekaan, mutta taitaa olla täältä loppuunmyyty. Tosin, juuri äsken tuli EccoVerdeltä sähköpostia, että heillä on oma kalenteri, jonka hintakin on mielestäni passelin kuuloinen. 41e ja arvo on 150e. Joten taisin löytää itselleni oman kalenterin, eikä edes tarvitse joustaa siitä, ettei ole luonnonkosmetiikkaa :D Jee jeee, flunssaisen päivän pelastus!

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...