Kauneutta, tietoa ja taitoa puutarhakirjoista

Puutarhakirjoja on ihanan erilaisia. On inspiroivia ja on tietoa antavia. Parhaimmillaan puutarhakirja on toki molempia. Esittelen Otavalta kolme hyvin erilaista kirjaa, joista jokainen on omalla tavallaan sekä hyödyllinen että inspiroiva.

Esittelyssä on Saija Sitolahden Kukkakirja, Susanna Rosén ja Pia Lungrenin Leikkaa hedelmäpuut ja marjapensaat-kirja sekä aivan ihana Vesivärikukkia, joka on Rachel Pedder-Smithin käsialaa.



Inspiroivat puutarhakirjat



KUKKAKIRJA (Saija Sitolahti. Kuvat Maru Lemmetty. KUKKAKIRJA. Otava 2018. s.95) antaa helpot ohjeet kimppujen ja asetelmien tekoon. Kirjasta löytyy hyvin perustietoa siitä, mitä kimppujen ja asetelmien tekoon tarvitaan sekä myös monia ihania ideoita niiden tekemiseen. Kirjan tekijä Saija Sitolahti on floristimestari ja hän on toinen Järvenpään Kukkatalon omistajista. Tekijällä on siis valtavasti tietoa ja taitoa, jonka hän kirjan muodossa jakaa lukijoilleen.



Kukkakirja - Saija Sitolahti



Kirjan kuvat ovat ihan äärimmäisen kauniita. Kukkien kauneus on saatu niihin upeasti esille. Tälläinenkin ihminen, joka ei niin ole kukkakimppu-tyyppi, niin inspiroituu huimasti näiden kauniiden kuvien äärellä.

Kirja sopii kaikille kukkakimppujen ja -astelmien tekemisestä kiinnostuneille.



Kukkakirja - Otava



VESIVÄRIKUKKIA (Rachel Pedder-Smith. Vesivärikukkia. Suomenkielinen teos Otava 2018) kirja on ihan super ihana ja sen ideana on antaa upeita taiteellisia kokemuksia myös niille, jotka aristelevat taiteilua. Kirjassa on kerrottu perustietoa akvarellien käytöstä ja muista niihin liittyvistä materiaaleista ja välineistä. Kirjassa on hyvin selkeitä ohjeita upeiden kukkien ja muiden puutarha-aiheiden maalaamiseen.



Vesivärikukkia - Rachel Pedder-Smith



Maalattavat sivut ovat laadukasta akvarellipaperia, jolle maalaaminen on suorastaan ilo. Sivuille on piirretty ääriviivat, joita hyödyntämällä kuka tahansa voi tehdä huippu-upeita teoksia!

Kirja sopii kaikille, jotka tykkäävät maalaamisesta. Niin aloittelijoille kuin pidemmällekkin harrastuksessa ehtineille. Kirjasta saa oppia varmasti myös sellainen, joka on jonkin verran akvarelleja tehnyt ennenkin. Ei huono lahjaideakaan kukkaihmiselle ;)



Vesivärikukkia - kirja



LEIKKAA hedelmäpuut ja marjapensaat (Susanna Rosén & Pia Lundgren. Kuvitus Eva Rönnblom. Leikkaa hedelmäpuut ja marjapensaat. Otava 2018. s 110) teos kertoo miksi ja miten hedelmäpuut ja marjapensaat leikataan. Sivuilla on annettu selkeät ja yksinkertaiset ohjeet siihen, miten niiden leikkaaminen tapahtuu oikeaoppisesti. Lisäksi kirjassa on paljon tietoa erilaisista hedelmäpuista ja marjapensaista.



Leikkaa hedelmäpuut ja marjapensaat - Otava



Selkeät kuvat  näyttävät hyvin, miten leikkaaminen tapahtuu, mikä on mahtavaa, sillä useinkaan puiden ja pensaiden oikeaoppiminen leikkaaminen ei ole ihan itsestään selvää.  Hyvä teos jokaisen kotipuutarhurin kirjahyllyyn!



Leikkaa hedelmäpuut ja marjapensaat - Hyvä kirja jokaisen kotipuutarhurin kirjahyllyyn


Mikä näistä kirjoista Sinusta oli kaikista mielenkiintoisin?

Lähipäivien aikana alkaa tulemaan vinkkejä isänpäivälahjoihin, joiden tekeminen onnistuu pieniltäkin lapsilta. Yllättävän nopeasti sekin aika taas koittaa, kun päästään isejä onnittelemaan <3

Mukavaa viikonloppua Sinulle <3

*Kirjat saatu blogiyhteistyönä. Kiitos Otava!

20 kommenttia:

  1. Puutarhakirjojen kirjo on ihan valtava! Sain itse työkaverilta aivan ihanan läksiäislahjan 100 upeaa ruukkuistutusta, vaikka se ei nyt ihan puutarhakirja tietysti olekaan, mutta kasveja ja kukkia kaikki tyynni;)
    Kyseisiä kirjoja tutkimalla aloittelijakin pystyy pieniin ihmeisiin ja kirjoista saa inspiraatiota ja vinkkejä pieniinkin pihoihin, patioille, terasseille ja vaikka kokonaisen puutarhan perustamiseen, jos niikseen tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo 100 upeaa ruukkuistutusta on tosiaan aivan ihana kirja ja yhtälailla sekin on puutarhakirja <3

      Poista
  2. Kivoja kirjoja kaikki, mutta Vesivärikukkia on oma suosikkini. Taidanpa toivoa sellaista joulupukilta :) Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kaikki ihania ja omalla tavallaan omanlaisiaan. Minun suosikkini on ehkä tuo viimeinen kirja, sillä siinä on varmasti hyvää tietoa. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  4. Oi, ihania kirjoja! Vesivärikukkia-kirjan kanssa olisi hyvä herätellä taas maalaustaitoa, ja tuon Kukkakirjan taidan etsiä käsiini kirjastosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat tutustumisen arvoisia kirjoja <3 Tuo Vesivärikukkia on tosi inspiroiva <3

      Poista
  5. Tuo kukkakirja on aivan upea ♥ Silmäniloa ja väriterapiaa, ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  6. Tuo "leikkausohjeet" kirja olisi kyllä passeli.... miehen mielestä pari vuotta sitten parturoin vanhan omenapuun pihalta....kuulemma 90% oli liikaa :D Tänä syksynä.. häh hä hää sepä teki omenoita. Mutta juu aikuisten oikeasti olisi kyllä hyvä hiukan lukea miten, milloin ja paljonko leikataan. Kiva oli löytää blogiisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khih, voin jotenkin niin kuvitella tuon teidän tilanteen :D Onneksi puut toipuivat ja teki jo satoakin ;) Olet hyvin tervetullut mukaan <3 <3 <3

      Poista
  7. Kivoja kirjoja :) Olisi niin kiva oppia tekemään kunnon kimppu sen sijaan, että vaan poimii kukkia ojan penkoilta ja kukkapenkistä maljakkoon. Lisäksi kukkien maalauskirja olisi sellainen, jota tulisi selailtua hetki jos toinenkin ja mikseipä kokeiltua itsekin maalaamista. Edelliskerrasta onkin jo aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmista kirjoista saa paljon oppia ja inspiraatiota <3 Ei muutakun pensseli käteen ja taide-ilakoimaan <3

      Poista
  8. Kaikki on niin hyviä,että on vaikea valita yhtä eli kaikki ottaisin luettavaksi :).. kiitos esittelystä.Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisessa tosiaan on omat hyvät puolensa ja ovat niin erilaisia, että on vaikea tehdä valintaa :) Ihanaa uutta viikkoa Sinulle <3

      Poista
  9. Ihania kirjoja, joista kaikki olisi mielenkiintoista lukea. Kiitos esittelystä! Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tosiaan ovat ihania kaikki <3 Ihanaa viikkoa myös teidän poppoolle <3

      Poista
  10. Ihania kirjoja! Tuota Kukkakirjaa olen joskus meinannut tilatakin, mutta jostain syystä jäänyt, haluaisin kuitenkin oppia tekemään näyttäviä kukkakimppuja. Vesivärikirjakin kiinnostaa. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat ovat aivan ihania kirjoja <3 Kannattaa ehkä kirjoittaa joulupukille näistä ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!