Syksyn sävyt

Sain Rosanpunaista kultaa-blogista kivan Syksyn sävyt-haasteen, jossa ideana on kertoa itselleen rakkaimmista syksyisistä sävyistä. Ruskaa olenkin jo useamman postauksen voimin ihaillut, mutta ei sitä varmasti voi liikaa kuvata ja siitä nautiskella, joten jatketaan vielä samalla linjalla. Meillä alkaa puista jo lehdet tippumaan, joten kohta on ruska ohitse. Ollut muutaman viime päivän aikana puiden alla melko mahtavan näköisiä lehtisateita. Kuin kultaa leijailisi maahan. Ihan huimaa! 

Syksyllä itseäni ihastuttaa se, kuinka samassa kasvissa voi olla erilaisia värejä ja sävyjä. Ruusut ovat tällä hetkellä aivan upeita. Vihreää, punaista, oranssia, keltaista ja kaikki niiden värit ovat intensiivisen mahtavia! 



Juhannusruusun ruskaväritys on upea



Juhannusruusun väritys on aivan mieletön tällä hetkellä ja taustalla oleva mikälie-ruusu keltaisessa syysvärissään korostaa tätä upeaa punaisen ja vihreän sinfoniaa.



Ruusujen syksy



Syysaamun hämärässä kuvatessa kastepisarat ovat kuin pieniä timantteja ruusujen lehdillä.



Syksy




Ruskan kauneus



Vaahteroiden värikkyys on vaihtunut kokonaan keltaiseen ja ruskeaan. Kaikki punaiset sävyt ovat jo kadonneet. Tämä tekee itseni vähän surulliseksi, sillä tiedän, että vaahteran ruska on loppumaisillaan ja kohta lehdet ovat maassa.



Vaahteran ruska


Luonnollisesti syksyn sävyihin kuuluu omalta osaltani myös kasvisten värikylläisyys.  Tällä hetkellä keltaiset, punaiset, oranssit, lähes mustat, vihreät ja violetit tomaatit ja chilit piristävät keittiössä hääräilijää.



Värikkäät tomaatit


Syksyn sävyt haaste on kotoisin Tiiun Puutarhahetki - suurien unelmien puutarha-blogista.
Haasteen säännöt:
  • Kerro postauksessasi kuka haasteen aloitti
  • Tee postaus sinulle rakkaimmista syksyisistä sävyistä
  • Haasta kolme tai useampia blogiystäviä mukaan
  • Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa, merkitse kuvasi silloin #syksynsävythaaste ja @puutarhahetki  


Haastan itse seuraavat blogit kertomaan syksyn sävyistään: 

Kotirinne blogissa elellään maaseudulla eläimiä hoitaen ja kädentaitoja harjoittaen

Kauniimpaa kuin koskaan  blogissa keskitytään kaikkeen (nimensä mukaisesti) kauniiseen, oli se sitten koti, puutarha kuin kirjoittajakin <3

Sarin kotona blogissa kotoillaan todella kauniisti ja viihtyisästi!


Mikä on Sinun lempparisi syksyn sävyistä? 

32 kommenttia:

  1. Voisiko kauniinpaa enää ollakaan. Mahtavia kuvia.
    Kaikkea hyvää loppu viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) On kyllä melkoisia värejä tällä hetkellä luonnossa :) Ihanaa viikon jatkoa myös Sinulle <3

      Poista
  2. Vau noita ruusuja! Omaa suosikkia on ihan mahdoton sanoa. Vaahterat ovat ihania, ja tykkään saarnien väristä, maahan pudonneet lehdet ovat vielä tosi nätit, vaikka puissa ei lehtiä enää ole. Lehtikuuset ovat ihan lemppareita, niissä onneksi koko esitys on vasta aluillaan. Oksien kärjissä voi juuri ja juuri erottaa kellerrystä. Ehkä kivoimpia ovat yllättävät vaaleanpunaiset värit, niin kuin katsurassa ja kirsikkasorvarinpensaassa. Ei mutta kirkkaanpunaiset tuomipihlajat sittenkin... tai japaninhappomarjat, monivärisine lehtineen ja punaiset marjatkin vielä. Ja sitten kaikkien ihaninta onkin kuitenkin violetit syyssahramit ja myrkkyliljat kukkimassa keltaisten lehtien keskellä, mahtava väripari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khih, tuo pallottelu ihanampien välillä on niin tuttua. Mihin silmä osuu ni johan pomppas (ei siis se silmä) :) Kaikki on niin ihanaa!

      Poista
  3. Ihana haaste ihanalta blogiemännältä. Otetaan koppi😊❤❤Kiitos💕💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu <3 Ihana päästä lukemaan sinki postaus tästä aiheesta <3 <3 <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Syksyssä on paljon kaunista, vaikka siitä aina välillä narisenkin :)

      Poista
  5. Ihania syksyn sävyjä sielläkin. Kiva haaste :)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut komea syksy <3 Ihanaa viikon jatkoa myös Siulle <3

      Poista
  6. Kaunista ruskaa ruusuillakin.
    Kiitos, kun otit haasteen vastaan.
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tulit haasteesta vinkkaamaan <3 Ihanaa keskiviikkoa myös Siulle <3

      Poista
  7. Hienoja syksyn sävyjä kuvissasi. Etenkin tuo kuva, jossa ruusunlehdet hohtavat sekä kirkkaan keltaisina, että syvän punaisina.
    Mukavaa viikon jatkoa sinne teille.

    VastaaPoista
  8. Syksyn sävyt on kaikki lemppareita, mutta tänään bongasin aivan erityisen upean oranssinpunaisen pihlajan. Lisäksi tänä syksynä olen tavallista enemmän viehättynyt myös viininpunaisista sävyistä, voi kyllä olla, että olen maininnut siitä jo aiemminkin, hih. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihlajat ovat tosiaan kauniita <3 Se on oikeasti huimaa, miten eri sävyt iskevät eri vuosina :)

      Poista
  9. Todella kauniita syksyn sävyjä olet valinnut! Upeat nuo eriväriset ruusujen lehdet. Kiva, että lähdit haasteeseen mukaan. Lisään illalla postauksesi linkin haasteeseen vastanneiden listalle blogiini. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sie keksit upeita haasteita, joten kiitos itsellesi <3 Ihanaa loppuviikkoa teidän poppoolle <3

      Poista
  10. Syksyn sävyt ovat kyllä ilahduttaneet tänä vuonna pitkään ja monissa sävyissä ♥ Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos murunen <3 Ollut ihan huikea vuosi myös ruskan kannalta <3

      Poista
  11. Juhannusruusun ja "mikälie"-ruusun yhdistelmä on huikean hieno! Mukavaa keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne sopivat hyvin yhteen. Ja mie onneton olen yrittänyt saada tuota juhannusruusua tuosta kohdin pois... Hmmm... Nyt täytyykin ihan pohtia, että annanko sen sittenkin jäädä. Takana on siis kivimuuri, jonka soisin näkyvän, mutta ruusu peittää sen ja siksi olen yrittänyt ruusua saada pois... Ihanaa loppuviikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  12. Luonto on kyllä tänä vuonna pistänyt parastaan kaikilla rintamilla. Kauniita ruskakuvia <3 Mukavaa keskiviikko-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Kyllä, niin todella on <3 Ihanaa loppuviikkoa <3

      Poista
  13. Kauniit syksyiset kuvat!🍁🍂❤️
    Kiitos haasteesta!❤️

    VastaaPoista
  14. Sinä olitkin jo käynyt kurkkimassa minun syksyiset sävyni.
    Kauniita syksyn sävyjä täälläkin ja upeat kuvat <3
    Leppoisaa iltaa sinulle ihana Hilu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kiva haaste ja postauksesi siihen oli todella kaunis <3 Ihanaa torstaita Sinulle ihanainen <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!