Maatiaiskanasen Elämää Youtubessa






Olen jonkin aikaa pyöritellyt päässäni ideaa, että perustaisin Maatiaiskanasen Elämää-blogille oman Youtube-kanavan. Kuitenkin koin, ettei se missään nimessä ole omalla mukavuusalueellani, sillä olen pohjimmiltani melko arka ja esiintymiskammoinen. Mutta hei, joskus pitää voittaa oma itsensä ja sanoa hei hei mukavuusalueelleen ja pompata kohti jotakin uutta. Joten otin asian puheeksi toissa iltana lasten kanssa ja Ilona ystävällisesti alkoi kieriskellä maassa ja nauramaan, että sinäkö muka Youtubessa. Nooh, tästä suivaantuneena ja muutamien kannustusten jälkeen päätin asian toteuttaa. Tervetuloa tsekkaamaan ihka ensimmäinen Youtube-videoni. Otan myös mielelläni toiveita vastaan tulevien videoiden suhteen. 

42 kommenttia:

  1. Hih, sullahan onkin jo ihana Youtube-kanava!
    Siitä vaan!
    Hyvältä näyttää!
    Mitä pienet edellä, sitä isot perässä...vai miten se nyt meni? =D

    Herttaista helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään rohkaistuin ja tein sen :D Kiitoksia! Sin kanavaa odotellessa ;)
      Ihanaa helmikuuta myös Sinulle <3

      Poista
  2. Kääk ihanaa, olen itsekin haaveillut tekeväni vielä videoita etenkin puutarhajutuista! :) En ole vielä uskaltautunut :D

    Pauliina/Syreenisade

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutakun tekemään vaan. Ensi se tuntuu pelottavalta, mut uskoisin et video videolta homma helpottuu :D

      Poista
  3. Wau, todellista heittäytymistä ja omalta mukavuusalueelta poistumista (kuten itse kerrroit)hattua nostan, että moiseen ryhdyit.

    VastaaPoista
  4. Moro, hianoo- upeeta- mahtavaa ja vaikka mitä! Onnee vilmitähdelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kiitoksia :D Saa nähä, kui kaua saa rauhas kävellä pihal ilman et paparatsit hyökkäilee nurkan takaa ;)

      Poista
  5. Oi että! Onpa rohkeaa, varsinkin kun tekee jotain oman mukavuusalueen ulkopuolelta! Minä en uskaltaisi. :) Hieno juttu, onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kieltämättä pikkuisen hirvitti, mutta se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön :D Mitäs menin suuni avaamaan ;)

      Poista
  6. Hienoa!
    Hyvältä näyttää ja kuullostaa!
    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  7. Oho! Oli oikein liikkuvaa kuvaa tarjolla tällä kertaa! Eikös olekin mukavaa, kun lapset "kannustaa" vanhempiaan nauramalla makeasti (ehkä vähän hyväntahoisestikin?).

    VastaaPoista
  8. Musta tuntuu että tää homma sopii sulle oikein hyvin. :) Rohkeasti vaan! Ja ihanaa, kun joku uskaltaa vähän hymyilläkin videolla - sitä lisää, tulee ruudun toisellekin puolelle hyvä mieli.

    VastaaPoista
  9. Siitä se ura alkoi. Meni kyllä tosi hyvin. Kuulun itse esiintymis kammoisiin.

    VastaaPoista
  10. Mahtavaa heittäytymistä uuteen ja tuntemattomaan .. ja hyvältä se näytti 👍 . Onnea kovasti uudesta youtube- kanavasta!
    Itsekin olen sitä josus ajatellut ja yhden youtube videon tehnytki, mutta en julkaissut 😬.
    Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kieltämättä itsekkin pohdin, että kehtaanko julkaista. Minäkö keski-ikäinen-blogin Tiia kannusti, et julki vaan, niin sitten uskalsin :D
      Mukavaa viikonloppua myös Sinulle!

      Poista
  11. Hii! Olipas hauskaa nähdä ihminen livenä. :) Kuulostit ihan vanhalta tutulta jotenkin, mistä mahtaa johtua. :D Ehkä tunnettiin entisessä elämässä. :D Kiva kanava sinulla nyt blogin lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma on kyllä niin pieni, ettei sitä tiedä, vaikka oltaisiin jossain törmättykkin. Kiitoksia :D

      Poista
  12. Jihuu hyvä sä, tästä se lähtee! Kivaa viikkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta :D Mukavaa viikonloppua myös Siule <3

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Katotaa ny, innostunko täst enemmä vai jääkö kokeiluksi :D Voisin kyllä kuvitella, et voisin tykästyäkki tuohon hommaan :)

      Poista
  14. Hyvä, hyvä!Olet rohkea. Puhuit sujuvasti ja vapautuneesti aivan kuin olisit ollut enenmmänkin ruudun edessä, joten ilman muuta jatkat tubettamista. Hymysi on myös kaunis! :)
    Mielenkiinnolla jään odottelemaan jatkoa. Vinkkaatko uudesta tubepäivityksestä aina täällä blogissa?

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3 Voisinha mie vinkatakkin :) Kivaa viikonloppua myös Siulle :)

      Poista
  15. Oi miten hienoa, Onnitteluja uudesta kanavasta♥ Se näytti oikein kivalta ja ei uskoisi että olet oman mukavuusalueen ulkopuolella..ihan kun näytti kuin olisit vanha tekijä ja niin selkeästi/hyvin puhe luonnistui:) Kiva pätkä♥ Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  16. Joskus on hyvä mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja todeta että tämä on ihan ok :)

    VastaaPoista
  17. Hieno juttu! Tulen kyllä seuraamaan, jos vinkkaat vaikka täällä blogissa. Luontevasti esittelit itsesi kanavalla, aika kivoja nämä tubetus-jutut, vähän erilaista kuin tekstin lukemista ja kuvien katselua. Mielenkiinnolla jään odottelemaan jatkoa. Hyvä sinä 👍🏻!

    VastaaPoista
  18. Onnea uudelle aluevaltaukselle! Ja niinhän se on, että mikään ei edisty jos ei joskus poikkea tutulta tieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Välillä on hyvä tosiaan kokeilla jotakin ihan uutta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!