Valmismatkalla eroon matkustuspelosta!

Tiedättekö sen, kun joku pelko rajoittaa elämää? Haluaisi tehdä jotakin, mutta pelkää, ettei osaa toimia oikein tai tapahtuu jotakin kurjaa. Itselläni on matkustamista kohtaan ollut tosi suuri pelko-peikko. Ongelmaa ei ole, jos mukana on henkilö, joka on matkustanut paljon ja voin tavallaan jättää hänelle kaikki huolet siitä, mihin menemme ja mitä teemme. Ilona ja Julia on toivonut jo pitkään, että lähtisimme Tallinnaan, mutta oma pelkoni on ollut rajoitteena. Aikuisena olisin kuitenkin vastuussa, jos eksymme tai menemme väärään laivaan tai jäämme laivasta pois tai ihan mitä tahansa. Pelko johtuu osittain kielitaidottomuudestani; tuntuu turvattomalta, kun ei ole varma, että tulee ymmärretyksi.  Itseäni aina vain enemmän oma pelkoni on alkanut suorastaan ärsyttämään, koska en halua omien pelkojen rajoittavan elämääni saati lasteni elämää. Olen keskustellut monien ystävieni kanssa tästä pelosta ja huomannut, etten todellakaan ole ainoa, joka aristelee matkustamista. 

Tämän vuoksi olin yhteydessä lähellämme sijaitsevaan bussiyhtiö Puolakkaan, joka tarjoaa valmismatkoja. Pelkoni selvästi ymmärrettiin ja tarjottiin mahdollisuutta lähteä blogiyhteistyön merkeissä päiväreissulle Tallinnaan. Oli paljon helpompi lähteä reissuun, kun tiesin, että pääsemme bussilla suoraan oikean terminaalin eteen ja Tallinnassa bussi on mukana, eli emme eksy siellä. Kaikki huoli siitä, että miten menemme satamaan tai mihin saamme auton jätettyä jäi pois. 

Tiistai aamuna klo 3:20 soi herätyskello ja Ryhmä-Rämä oli pirteänä (siis todella pirteänä, voitte ehkä kuvitella) lähdössä matkaan. Pirteä pakkaskeli vei viimeisetkin unenrippeet mennessään, kun ajelimme Valkealan ABC:n pihaan bussia odottelemaan.  Olimmekin ensimmäiset kyytiin menijät, eikä meidän pysäkiltä montaa ihmistä mukaan tullutkaan. Mutta hiphei, matka sai alkaa! 




Bussimatkan aikana olin ajoittain vähän huolissani kanssamatkustajista, ettemme häiritse heitä. Muut olivat niin hiljaa ja me takapenkkiläiset hihitimme ja hohotimme jatkuvasti. Pistetään väsymyksen piikkiin! Muutenhan emme tietenkään ole äänekästä ja nauravaista sakkia...

Oli mukavan helppoa, kun bussi vei terminaalin eteen ja kuski kävi hoitamassa lähtöselvityksen. Saimme matkustajakortit kuskilta ja pääsimme odottelemaan laivaan nousua. 




Laivaan päästyämme pääsimme samantien aamupalalle, joka meille oli varattu jo etukäteen. Oih, laiva-aamupala on melkoisen ihana! Ilona ja Julia nauttivat täysillä siitä, että saivat syödä herkkuja vatsan täydeltä. Hyvin mahtui samalle lautaselle nakit, pekonit ja letut ;)










Matkustimme Tallinnaan EckeröLinen m/s Finlandialla, jossa oli matkan ajaksi mukavan paljon ohjelmaa. Aamupalan jälkeen vierimme kuuntelemaan Riskit Herrat-orkesteria, jonka jälkeen esiintyi mainio taikuri Roope. Nauroimme vedet silmissä hänen esitykselleen.  Täytyy sanoa, ettei varmasti ole helppoa esiintyä aamusella laivassa, jossa ihmisiä oli vain kourillinen, eikä kukaan lapsista kutsusta huolimatta tule lavalle esiintyjän kanssa. Tosi hienosti taikuri Roope tilanteen hoisi ja pohdinkin, että on jo todellista ammattitaitoa saada ei-mukana oleva yleisö nauramaan ja tulemaan tilanteeseen mukaan.  Hauskaa tuntui olevan muillakin kuin vain meillä!





 Tallinnassa ensimmäinen pysähdys oli SuPer Alkoon. Me emme halunneet alkoholia ostaa, mutta oli kuitenkin kiva nähdä tuo valtava alkoholi liike, jossa halutessaan olisi voinut tuotteita myös maistella. Löysimme mekin ostettavaa, vaikkemme alkoholia ostaneetkaan. Lasten prinsessa-kuohujuomaa Taikalle tuliaisiksi ja itsellemme limen makuista Coca-Colaa.  







SuPer Alkon jälkeen suuntasimme Ylemisten-kauppakeskukseen. Bussi pysähtyi matkalla myös keskustassa, josta olisi voinut mennä vanhaankaupunkiin. Ulkona oli kuitenkin niin valtavan kylmä, että me halusimme päästä sisätiloihin. Ylemisten kauppakeskus vaikutti melkolailla samalta kuin Suomessakin olevat kauppakeskukset. Tuli ihan kotoisa olo; ihan kuin olisi Veturissa pyörinyt. Veturi on siis täällä Kouvolassa sijaitseva kauppakeskus.  Kukkakauppakin löydettiin ja siitä piti tietysti ottaa kuva. Myyjä katsoi meitä sen verran oudoksuen, että en viitsinyt liikkeen sisälle mennä kuvaamaan.




Muutamia ostoksiakin tehtiin. Ilona löysi itselleen tosi edullisesti talvitakin, jollaista oli himoinnut kovasti. Julia löysi paidan, jossa on paljetti kuvio. Paljetit kääntämällä kuvio vaihtuu.  Itse löysin uuden puutarha vihkon ja Gorjuss- huulirasvan. Ostimme myös karkkeja tuliaisiksi.




Olen ihan heikkona näihin ihaniin Gorjuss-tuotteisiin <3




Hiukopalaa käytiin haukkaamassa jäätelön muodossa. Hjam!




Ylemisten jälkeen lähdimme takaisin satamaan, jossa shoppailimme SadaMarketissa. Julia löysi lisää paljetti vaatteita ja Taikalle löysimme tuliais-kitaran.






Nälkä alkoi olla jo melkoinen, joten kävimme vielä ennen laivaan menoa syömässä SadaMarketissa sijaitsevassa hampurilaisravintolassa.




Laivalla kävimme ensimmäiseksi ostoksilla tax freessä, jonka jälkeen suuntasimme kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan uudesta taikuri Roopen show´sta.




Tähtiartistina oli Tommi Soidinmäki ja orkesterina Vastakaiku. Täytyy myöntää, että tykästyin kovasti Tommin karismaattiseen esiintymiseen. Todella upeasti artisti otti kontaktia yleisöön ja sai kaikki hyvällä fiilikselle. On aina ilo katsoa ihmistä, joka on todella taitava tekemässään asiassa ja näyttää siitä nauttivan kovasti! Ilona taisi kyllä hävetä silmät päästään, kun Julian kanssa olimme ihan musiikin lumoissa tanssien ja laulaen mukana. Tiedustelin jälkikäteen traumojen tasosta, mutta tyttöä vain nauratti. Mutta ei kuulema enää lähde meidän kanssa mihinkään keikalle, ha hah! 




Laiva oli jo saapunut satamaan, mutta kävimme vielä pikaisesti yhteiskuvassa Tommin kanssa.







Ja hei, Tommilta teille kaikille terveisiä! Kertaalleen kyllä kysyi nauraen, että mitä, kenellä tämä tulee! 




Laivasta pääsimme suoraan lämpimään bussiin. Olikin ihana päästä hetkeksi torkahtamaan. Olimme Ilonan kanssa jo aivan väsyksissä, mutta Julia sitkeästi oli hereillä koko kotimatkankin. Pieni jännitys oli, että lähteekö autoni enää käyntiin oltuaan koko päivän pakkasessa ilman lämmitystä. Mutta käyntiin lähti pienen nikottelun jälkeen ja pääsimme kotiin. Kotona olimme klo 00:30, joten päivälle tuli kyllä pituutta melkoisen paljon ja eilinen meni toipuessa.  

Mutta tiedättekö mitä? Se kamala pelko-peikko jäi matkalle! Ei varmasti tule jäämään viimeiseksi laivareissuksemme tyttöjen kanssa. Taidan kuitenkin jatkossakin varata valmismatkan, sillä hinta on tosi edullinen ja saa olla aivan huoletta koko reissun ajan. Jos Sinäkin kärsit matkustuspelosta tai -jännityksestä, niin suosittelen lämpimästi lähtemään valmismatkalle, jossa kaikki on hoidettu jo puolestasi. 

Kiitos Puolakan Valmismatkat yhteistyöstä ja kiitos kuskillemme mukavasta reissusta! 

Youtuben puolelle on tulossa reissusta video, josta vielä myöhemmin vinkkaan.

Ihanaa maaliskuun ensimmäistä päivää Sinulle. Se on NYT KEVÄT <3 JES! 

32 kommenttia:

  1. Olipa kiva olla mukana reissullanne kuvien ja tekstin muodossa. Hauskaa on teillä ollut ja se lie tärkeintä noissa reissuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos <3 Totta, tärkeintä on hauskuus. Kivat muistot jäi reissusta :)

      Poista
  2. Tästä tekstistä välittyy hyvin teidän perheen olemus 😀 Mukava kuulla, että oli kiva matka ja pelko jäi Tallinnaan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khih, kiitos <3 Mukavaa tosiaan oli ja jäi into lähteä uudelleenkin reissun päälle :)

      Poista
  3. On hyvä että noita bussimatkoja järjestetään se on helppoa reissaamista. Itse nuorempana jopa yksin reissatessani käytin valmismatkoja nykyään teen suunnitelmat ym varaukset itse, jotenkin vapaampaa. Täällä meillä on ihan älyttömästi kaikenlaisia bussimatkoja tarjolla ympäri Eurooppaa, appivanhemmat ovat varmaan kolunneet useita satoja paikkoja. Kiva postaus ja seuraavaa reissua odotellessa, vai mitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemuksen kartuttua varmaankin on mukava matkustaa oman aikataulun mukaan. Matkailu kyllä avartaa <3 Todellakin, seuraavaa reissua odotellessa ;)

      Poista
  4. Varmasti kiva ja rentouttava reissu ja hienoa, että matkustamiseen liittynyt jännityspeikkokin talttui valmismatkan avulla.
    Mukavaa ja aurinkoista alkanutta maaliskuuta sinulle ja koko perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan mukavaa ja itse ilahduin paljon juuri tuosta matkustuspelon helpottumisesta <3 Ihanaa maaliskuuta myös Sinulle <3 Mahtava auringonpaiste :)

      Poista
  5. Valmismatkat ovat helppoa matkustamista.
    Teillä oli oikein kiva reissu! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, helpottaa kun ei tarvitse huolehtia mistään muusta kuin siitä, että on ajoissa aina paikalla :D Mukavaa oli <3 Ja jäi ihanat muistot taas lasten kanssa :)

      Poista
  6. Mä olen matkustanut niin vähän, etten ilman miestä tai matkustavaa ystävää uskaltaisi lähteä... Muutamalla Tallinnan reissulla on mies onneksi ollut mukana :) Ja Venäjällä ollaan joskus käyty yhden porukan kanssa. Pakettiautolla/pikkubussilla. Vietiin sinne samalla jotain vaate/ruoka-avustuksia narkomaanien hoitokotiin. Siitäkin on jo vuosia aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän tosiaan hyvin tuon, ettet uskalla lähteä ilman miest tai ystävää. Matkustamista harrastava ystävä on upea tuki ja turva reissussa :)

      Poista
  7. Itse en ole kokenut koskaan matkustuspelkoa, ensimmäisen omatoimimatkan tein 16-vuotiaana ystävän kanssa ja seuraavana kesänä toisen ihan yksin. Ja siitä se lähti, matkustaminen on ihanaa! Tallinna on hieno paikka ja siellä on paljon nähtävää, suosittelen puutarhaihmisenä kasvitieteellistä puutarhaa ja puutarhaliikkeitä. Ja Türin kukkamarkkinat, sinne sinun pitäisi päästä, ja onneksi sinne tehdään myös valmismatkoja. Sellaisella minäkin olin pari ekaa kertaa ja nyt on käyty muutaman kerran omalla autolla niin että minä olen ajanut Tallinnasta Türiin ja takaisin.
    Rohkeasti reissuun vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi! Matkustaminen kyllä avartaa <3 Vähän harmitti, kun en löytänyt mistään juurakoita tai siemeniä, mutta ajattelin, että olisiko ajankohtakin ollut vähän väärä. Varmasti jostain olisi löytynyt nytkin, kun olisi vain osannut etsiä oikeasta paikasta. Nuo kukkamarkkinat houkuttaisivat ihan valtavasti <3 Olisi varmasti ihan huiman hieno matka <3

      Poista
  8. Selvästi olette nauttineet matkustamisesta, vaikka ajallisesti varmasti rankka reissu! :)
    Tuollaiset valmismatkat on kyllä käteviä.
    Tykkään myös,että on matkaseura/-seuraa mukana, onhan se turvallisempaa matkustamista, kuin jos yksinään lähtisi.Voi sitten yhdessä pähkäillä, jos jotain pulmia ilmenee. Ja matkustaminen yhdessä on mukavaa.
    Kivoja hankintoja olette tehneet. Tallinnaan täytyy kyllä lähteä taas, kun saan tuon selän ensin matkustus kuntoon!
    Mukavaa alkanutta maaliskuuta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautittiin kyllä kovasti. Oli kiva olla yhdessä likkojen kanssa :) Nämä lienevät niitä muistoja, jotka jäävät lasten matkaan myös sinne aikuisuuteen.
      Yhdessä reissaaminen on tosiaan mukavaa <3 Toivotaan, että selkäsi paranee pian ja pääset reissun päälle (toki muutenkin olisi ihana että saisit selän kuntoon). Ihanaa maaliskuuta myös Sinulle <3

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos <3 On ollut niin kurjaa, kun ei vaan ole uskaltanut lähteä. Jospa nyt maailma avartuisi <3

      Poista
  10. Sinulla on taito kertoa niin elävästi perheenne arjesta ja näistä juhlahetkistäkin.<3
    Teillä näyttää olleen hieno naistenreissu kimpassa. :)
    Pelkoja kohti, se on hyvä motto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hauskaa oli ja tuollaiset naistenreissut tekevät välillä niin hyvää :)
      Pelkoja kohti, juuri näin <3

      Poista
  11. Ihana <3 Täälläkin on tuo eksymisen pelko, mahtaa johtua, että pienenä menin Helsingistä väärään bussiin mökkimatkalle, jonne siis oli 35km, mutta ei silloin ollut kännyköitä. Ihana reissu teillä ja mahtava meininki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, voin niin kuvitella, miten pelottava tuo hetki on ollut!
      Kiitoksia, reissu tosiaan oli hauska ja jäi tosi mukavat muistot <3

      Poista
  12. Ihana kuulla, että matkanne onnistui ja että myös pelko hävisi samalla! Rohkea on se, joka kohtaa pelkonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta hyvää tuli samalla reissulla; mukavaa aikaa lasten kanssa, kivoja muistoja, hauskoja elämyksiä ja vielä pelon katoaminen :)
      Pelkojen kohtaaminen on välillä pelottavaa, mutta usein se kannattaa! :)

      Poista
  13. Monilla on elämää rajoittavia pelkoja, joihin onneksi nykyään on olemassa monenlaista apua mm. Hypnoosihoidot, kielitaidottomuus, lentopelko ja laiva matkustukseen liittyvät pelot ovat melko yleisiä.Usein omat pelot tarttuvat myös lapsiin, onneksi sinä keksit hyvän keinon päästä tyttöjen kanssa reissuun omasta pelostasi huolimatta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tytöillä on matkustusta harrastavat isovanhemmat ja isäkin tykkää matkustella, joten oma pelkoni ei heihin vaikuta muutoin kuin etteivät ole minun kanssani reissuun päässeet. Se on kuitenkin ollut heille todella tärkeä toive, joten tämän pelon kukistaminen oli itselleni todella tärkeää.
      Aiemmin suorastaan häpesin omaa pelkoani juuri tuota matkustamista ja kielitaidottomuutta kohtaan, mutta jutellessani muiden kanssa huomasin etten ole yksin. Toivottavasti joku matkustuspelkoinen saisi itselleen tästä toivoa siihen, että pelosta voi päästä eroon <3

      Poista
  14. Voi miten ihania kuvia ja teillä on varmasti ollut huippuhauska reissu♥ Olipa myös kiva kuulla että tuo pelko-peikko hävisi, hienoa! Matkustelu on kyllä hurjan mukavaa:) Oikein leppoisaa viikonloppua ja mukavaa alkanutta maaliskuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mukavaa oli ja jäi ihanat muistot :) Matkustelu aina avartaa! Ihanaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista
  15. Teillä on ollut kyllä vallan mainio reissu. Tallinnassa on aina kiva käydä �� Nälkäkin iski kun katseli ruokakuvia ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokakuvilla tuppaa olemaan sellainen vaikutus :D khih! Tallinnaan täytyy itsenikin kyllä tutustua paremmin. Viimeistään kesällä uuteen reissuun :D Reissu tosiaan oli hauska. Poskilihakset olivat ihan hellänä kaikesta siitä nauramisesta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!