Puutarhamuistojen polulla. Osa 2

Olen muistellut vanhoja puutarhojani ja viimeksi esittelin pienen rivaripiha-puutarhan. Kyseinen postaus löytyy täältä. Tässä postauksessa kerron edellisestä puutarhastamme. Tontti oli noin 1400 neliöinen ja piha oli aivan tyhjä nurmikenttä, kun itse sinne muutin. Seuraavina kahtena kesänä se kokikin melkoisen muutoksen. 

Etupiha etenkin täyttyi kukkapenkeistä. Tuolloin olin selvästi enemmän kukkaihminen kuin hyötypuutarhan ystävä. Toissa kesänä tiesin, että olemme muuttamassa, joten uusia kukkapenkkejä ei kannattanut tehdä, mutta ilman mitään istutus hommia en osannut tietenkään olla. Tämän vuoksi keskityin hyötypuutarhan kasvatuksiin ja sen kesän ansiosta hyötypuutarhailuun rakastuin. Ja se rakkaus tuntuu kasvavan vuosi vuodelta. Kukat eivät tosin ole unohtuneet nekään ;) 

Tämän etupihan "ison" kukkapenkin kaivoin vuoden 2014 huhtikuussa toppi päällä. Jäänyt hyvin mieleen, kun maa oli aivan sula ja ilma oli niin lämmin! Tosin samana vuonna toukokuussa kelit muuttuivat hyytäviksi, eikä kesäkuussa kasvanut yhtään mikään. Muistan, että monet esikasvatetut kesäkukat paleltuivat kesäkuun puolivälissä. Hallaa ei ollut, mutta lämpöasteita ei ollut montaa ja jatkuva hyytävä viima ja sade tekivät niille pahaa. 





Kesäkuussa piha näytti vielä suht avoimelle, mutta syksyä kohden näkymät olivat aina ihan toisenlaiset ja piha näytti tosi pieneltä, kun kasvit olivat isoja.




Harmillisen huonoja kuvia olen ottanut. En löytänyt oikein mitään hyviä kuvia, mikä on tosi sääli.





Tämän kaunottaren ostin puutarhamessuilta. Kukka on ihan valtava! Naapurikin tuli kysymään jossain vaiheessa, että mikä tuo iso sininen kukka on, kun hän ihailee sitä aina omalta pihaltaan <3  Kurjenmiekat ovat yksi lempparikukistani!






Tämän Nora Barlew akileijan kasvatin siemenistä. Tästä otin siemeniä mukaani tännekkin kotiin ja toiveissa on, että ensi kesänä kukkisivatkin.









Tämä paleltui ensimmäisenä talvenaan. Uusi kuningaslilja on hankintalistalla, kun nämä ovat niin upeita! Julia kutsui näitä torvikukiksi ja yhä vieläkin hän muistaa kysellä torvikukista. Ilmeisesti reaktioni tähän nimitykseen on jäänyt tytön mieleen, kun hihittelee sille. Minun kuninkaallinen liljani olisi muka joku torvi, pyh! 












Ajatuksenani oli pihaa tehdessä, että etupiha täyttyy kokonaan kukista ja välissä kulkee vain polut, joita pitkin pystyy kulkemaan. Ihan en kerinnyt pihaa täyttämään ennen muuttoa.  Tämän nykyisen kotimme edelliset omistajat olivat käyneet katsomassa pihaamme ja sanoivat olleensa aika ihmeissään kukkien määrästä. Sen jälkeen eivät enää ihmetelleet, kun useamman peräkärrillisen kasveva toimme odottelemaan muuttoa. Khih. Hassuinta oli se, ettei pihasta edes huomannut kukkia hävinneen.





Erilaisia kärhöjä pihassa taisi olla reilu 20. Kärhöjä ei voi olla liikaa, koskaan!









Liljat myös ovat yksi rakkauden kohteeni. Niiden kukinta on yksi kesän kohokohtia!






Terassi oli minusta aivan ihana. Vähän haaaveilen tänne uuteen kotiinkin terassista, mutta se on vielä aivan auki, että mihin puolelle taloa ja tulisiko siitä lasitettu... Viime kesänä tosin en olisi edes kerinnyt terassilla istumaan, joten tarve olisi ollut tosi vähäinen ;) Tosin, en muutenkaan osaa istumisen jaloa taitoa. Aina on pakko puuhastella jotakin. HerraMies sanookin, että olen tosi levoton tyyppi, khih.









Tässä taas se HerraMieheltä saamani syysleimu,  josta kerroin edellisessäkin muistelu postauksessa.  Tämän alku luonnollisesti tuli mukaan myös tänne puutarhaan.






Tässä lemppari kärhöni. Tie Dye. Tämä on niin kaunis <3








Tykkään syreeneistä tosi paljon. Silloin, kun etsimme uutta kotia ja pohdimme, että millaisia vaatimuksia ja haaveita meillä sen suhteen on, oli oma toiveeni, että tontti olisi niin iso, että voisin istuttaa syreenejä huoletta mihin vain. Nehän tuppaavat viihtyessään valtaamaan tosi ison alan, joten siitä tämä toive. Ja tämän toiveen uusi puutarha täyttää oikein mainiosti. 





Japaninhortensia Vanille Fraise muutti tännekkin kotiin. Sen väritys on aivan ihastuttava; ensin valkoinen ja ikääntyessään muuttuu kauniin punaiseksi. 












Tämä oli ensimmäinen kukkapenkki, jonka tein HerraMiehen puutarhaan. Tuolloin en itse vielä asunut sielä, mutta tästä se pihan muutos alkoi ;)










Viinirypäle viihtyi hyvin tiiliseinää vasten ja teki jonkin verran satoakin. Siirsimme kyseisen kasvin tänne uuteen kotiin, mutta viime kesänä se ei ei tehnyt satoa ollenkaan. Jospa tänä kesänä taas päästäisiin maistelemaan omia viinirypäleitä. 






Saimme kihlajaislahjaksi kaksi päärynäpuuta, jotka muuttivat mukanamme. Ensimmäisenä kesänä saimme näistä muutaman päärynän, mutta sen jälkeen satoa emme ole saaneet. Olivat ihan todella herkullisia. Hjam!













Tälläisiä muisteloita vanhoista puutarhoista.  Vähän toki muuttaessa surin puutarhan taakse jättämistä, mutta onneksi sain monista kasveista alkuja tuotua mukanani. Tai no, jos tarkkoja ollaan, niin kasvithan muuttivat paljon ennen meitä tänne uuteen puutarhaan ;) Me ihmiset muutimme vasta talvella.  

Oli ihana, että Kivisen Vilman piha-blogin Hannele oli innostunut tekemään vastaavanlaisen postauksen. Se löytyy blogin nimeä klikkaamalla.  Olisi mukava muidenkin muisteloita päästä lueskelemaan <3 

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

51 kommenttia:

  1. Kiva jatko sarjaan :) On tuolla pihalla tyylillisesti jotain samaa kuin edellisessäkin, mutta kummasti se vain näyttää silti ihan omanlaiseltaan. Vaikuttaa varmaan paljon se, että tilaa oli enemmän. Et sattuisi muistamaan tuon ensimmäisen kärhökuvan valkean kärhön lajiketta? On ihana <3 Ostoslistalla on valkea kärhö, mutta en ole vielä mieleistä lajiketta löytänyt. Minullakin on jo työn alla muistelopostaus. Pitää vain kaivella kuvat jostain, kun on sekä puhelimet että tietokoneet vaihtuneet matkan varrella :D Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista sata varmasti juuri tuon kärhön nimeä, mutta suosittelen, että laitat googleen valkoinen loistokärhö / valkoinen jalokärhö. Löytyy tosi upeita, valkoisia valtavakukkaisia kärhöjä, joita saa Suomesta hankittua. Miss Bitemann ainakin itsestäni on todella kaunis, mutta sen terälehdissä on häivähdys vihreää. Ihan valkoinen on esim Mme le coultre, ja pieni muistikuva on, että tuo kärhö voisi se olla. Ihan varma en kyllä asiasta ole :) Mukavaa viikonlopun jatkoa myös Sinulle :)
      Toivottavasti saat muistelopostauksen tehtyä, olisi kiva päästä se lukemaan <3

      Poista
    2. Äidilläni on sekä 'Miss Bateman' että 'Mme le Coultre'. En tiedä, johtuuko sitten paikasta vai mistä, mutta eivät ole kunnolla koskaan kukkineet. Ainakin 'Mme le Coultre' tuntuu olevan liian myöhäinen näille korkeuksille.

      Poista
    3. Voi harmi :( Toivottavasti löydät pihaasi ihanan valkoisen kärhön, joka kerkiäisi hyvin kukkimaankin :)

      Poista
  2. Moikka. Meidän pihassa kasvaa ja voi hyvin päärynä. Viinirypäleitä on kokeiltu . Ei onnistunut. Luumu voi hyvin. Kirsikoista olen maistiaisia saanut. Saa nähdä tekeekö omenat ekan satonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Onko teidän päärynä kuinka vanha jo? Edellisen pihan naapurissa kasvoi tosi upeana päärynäpuu, mutta he eivät sadosta oikein tykänneet. Viinirypäleistä löytyy tosi paljon eri lajikkeita, joten kannattaa kokeilla uudelleen, jos vaikka onnistuisivat. On kiva, kun omasta pihasta saa luumuja, kirsikoita ja muita herkkuja :) Pidetään peukkuja, että pääsette maistelemaan ekoja omia omppuja tänä kesänä.

      Poista
  3. Aivan ihanaa <3 Itsellänin päärynäpuu kukki eka vuonna vaan ei tehnyt hedelmää,seuraavana ei edes kukkinut :( Viinirypäleitä olen yrittänyt kasvattaa muutamaan otteeseen,huonolla menestyksellä,ensimmäisenä vuonna teki rypäleitä seuraavana ei selvinnytkään enää talvesta.
    Rakastan kärhöjä,niitä minullakin on.
    Ihanan värinen Unikko noissa kuvissa, ihastuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Päärynäpuu vissiin vaatii aikaa juurtumiselleen, ennenkuin alkaa satoa tekemään. Viime kesänä kylmyys verotti päärynöitä paljon. Nuput paleltuivat ja siksi eivät edes kukkineet (näin ainakin meillä tapahtui). Istutitko viinirypäleen edelliseen syvyyteen vai syvempään? Itse istutan ne todella syvälle juuri sen takia, että kestäisivät talven paremmin.
      Kärhöt ovat tosi upeita. Olen kuullut villejä huhuja ulkomaisista nettisivustoista, joista löytyisi tosi upeita kärhöjä. En vaan ole vielä uskaltanut sellaisille mennä ;) khih.
      Mukavaa viikonlopun jatkoa <3

      Poista
  4. Hyviähän nämä kuvat ovat, kiva katsella. Mulla on tosi vähän yleiskuvia, voisin etsiskellä.... Tuo iiris on tosiaan jumalainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Jostain syystä yleiskuvia tulee otettua tosi vähän. Olen yrittänyt vähän panostaa siihen, kun tiedän niitä kuvia myöhemmin kaipaavani. Meillä vain tuntuu aina olevan kaikenlaista rojua jokapaikka täynnä ja itseäni se kuvissa häiritsee, khih :D Pitäisi vain osata ajatella, että niin kuuluu lapsiperheessä ollakkin :)

      Poista
  5. Olipa kiva lukea tästä ja nähdä kättesi tuloksia! Näyttää todella lupaavalta tuon koko pian kukittaminen ja vain pienet kulkuväylät, ihanteellinen tilanne, kun en tarvitsisi enää ruohoa leikata. Entinen piha on tosiaan surku jättää, mutta toisaalta on niin kutkuttavaa päästä luomaan uutta, että se kumminkin sitten innostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila <3 HerraMies ei oikein arvostanut ruohonleikkuun kannalta tuota pihaa, kun se oli tosi haasteellinen ajaa. Viimeisenä kesänä ruohonleikkuu jäikin sitten minun hoiteisiini, khih :D Ehkä asiaa olisi pitänyt paremmin ajatella suunnitteluvaihteessa ja tehdä poluista helposti ajettavia :D

      Poista
  6. Ihana piha! Päärynäpuu ja viinirypäleetkin kaikkien kukkien lisäksi! Hyvää tekee näillä keleillä katsella kesäistä kukkaloistoa, eikä kuvissakaan mitään vikaa ole!

    Mukavaa palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kukkakuvat tekevät tällä hetkellä niin hyvää. Kevään soisi edistyvän vähän nopeammin ;) Mukavaa palmusunnuntaita myös Sinulle <3

      Poista
  7. Olet taidokkaasti luonut nurmikentästä kauniin kukkivan puutarhan! Näitä muistelmia on ollut kiva lukea.

    VastaaPoista
  8. Kaikkia ihanuuksia olet puutarhaan laittanut! Kohta saadaan taas nauttia kukkaloistosta ja toivottavasti myös lämmöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina <3 Lämpöä ja aurinkoa ja kukkia odotellessa, oih <3

      Poista
  9. Ai, oletkin ollut jo ennenvanhaan oikea "Kukkatäti". Mikä onkaan tulevaisuutesi kun puutarhaintosi paranee kuin sirkushevosen juoksu...Kadehdittavia kukkapenkkejä, onko ikävä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, minkälaiseksi tämä höyrähdys lopulta päätyykään, khih :) Itseasiassa ei jäänyt ikävä noita kukkapenkkejä. Luulin, että ikävöisin niitä, mutta sain niin monista alkuja mukaani, että tuntuu, etten tavallaan menettänyt mitään. :)

      Poista
  10. Jos se terassi tulisikin sitten Herramiehen istuskelu ja tuumailupaikaksi. ;) Ja ai että, kauniita liljoja. Ne on aina yhtä ihania. Jotenkin sen tiikerinlilja taitaa se oma suosikki olla, liekö värillä osuutta asiaan. :D Ja päivänliljoista tykkään. Toisten mielestä ne haisee, minusta ne tuoksuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tuli päivänliljoista mieleen, kurjenmiekat ja päivänliljat on aika upea yhdistelmä. ;) Äiteen pihassa on suihkulähdepenkissä päivänliljat taustalla ja kurjenmiekat etualalla. Hyvältä näyttää.

      Poista
    2. HerraMies on vähän samanlainen kuin minäkin, ettei paikoillaan osaa olla :D Molemmilla pitää aina olla jokin projekti ja puuha päällä (muuten meistä tulee tosi pahansisuisia kiukkupusseja, khih) :) Liljat ja päivänliljat ovat tosiaan aivan ihnaia. Vesiaiheen ympärillä päivänliljat ja kurjenmiekat ovat taatusti tosi upeita <3 Kiitos :)

      Poista
  11. Voi että, kyllä olet kovan työn tehnyt siellä puutarhassasi, että olet siittä noin kauniin tehnyt!
    Mielenkiinnolla katsoin tuota rivarin takapihapuutarhaasi, joka olikin mielenkiintoisen kaunis.
    Itse meinaan olen nyt asunut jo neljä vuotta rivarinpätkässä ja pieni on puutarhani.
    Asuin sitä ennen isossa talossa, jossa olikin iso puutarha, mutta en enää pystyisi sairauksieni vuoksi sitä hoitamaan ja siksi meillä nyt tämä vaihtoehtoasumus on.
    Sinä olit saanut niin kauniin siittä pienestäkin puutarhasta...mietin, että jospa minäkin vielä...?Ei vaan, kyllä mun pitää vaan nauttia täällä blogimaailmassa teidän nuorten kauniista puutarhoista, joka onkin paljon kivempaa kipeälle selälleni, hi!
    Hyvää kevättä sinne teille!Ja kiitos, että laitat kuvia, niin saan niistä nauttia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos selkä on kipeä, niin erilaiset korotetut kukkapenkit voisivat olla toimivia? Ei tarvitsisi kumarrella, kun kitkee. Mukavaa kevättä ja kiva kuulla, että kuvista oli iloa <3

      Poista
  12. Vai tällainen muistelo tällä kertaa! Iso pihahan tuolla oli silloinkin.

    VastaaPoista
  13. Sinulla on kyllä melkoinen kokemus jo kasveista ja puutarhoista, valtavat määrät eri lajejakin sinulla on ollut tuossa edellisessä puutarhassasakin.Tällainen sarja omista puutarhoistasi/pihoistasi on kiva muistelu varmasti itsellesikin, meistä lukijoista puhumattakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin 13 vuotta olen puutarhailua harrastanut ja siihen on mahtunut useampia pihoja (eri kokoisia) ja jopa parvekepuutarha. Kaikki ovat olleet hyvin erilaisia, eikä kaikista kuvia olekkaan. Nyt toivon kovasti, että tämä olisi se minun viimeiseni jo :)

      Poista
  14. Nämä "Muistojen puutarhat" vahvistavat sen, ettet ole nuoresta iästäsi huolimatta,mikään eilisen teeren poikanen puutarha-asioissa. Nämä muistot kertovat myös sen, ettet lähde soitellen sotaan. Eli tiedät puutarhan vaativan paljon työtä ja huomiota ja silti osa jää säiden armoille. Kauniin pihan olet luonut ennenkin. Nykyisestä tulee yhtä upea - ellei upeampi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kirsti <3 Kantapään kauttakin on osa opeista tullut, muttta sitähän elämä on <3

      Poista
  15. Kivat kukkaisat muistelot. Meillä on edessä kasvien muutto, kun kesämökki olis menossa myyntiin ja täällä uudessa kodissamme ei pihalla ole kasveja juuri lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että saat kasvit kuitenkin otettua itsellesi kotiin. Niiden kautta varmasti monet muistot jäävät elämään vieläkin paremmin <3

      Poista
  16. Ihania ja kauniita puutarhamuistoja tässä ja edellisessä! <3 <3

    VastaaPoista
  17. On kyllä ihailtavaa kun kerkiit pihaa ja puutarhaasi noin hienosti hoitamaan, mä en tajua mihin mun aika menee. No meillä tuo koiran täystuho kaivaa sitä mukaa ylös kun minä kaivan maahan. Meillä lähinnä kyllä hyötypuutarha. ihania kuvia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat kaikessa ihanuudessaan osaavat olla melkoisen kurjia puutarha-kavereita tuon kaivamisvimmansa takia. Muistan kyllä, miten turhauttavaa se joskus osasi olla.
      Kiitos <3

      Poista
  18. Oih..minä täällä ihastelen ääneen ja huokailen, "tulisipa se kesä jo pian..":) Tosin ei minun hortonomi taidot niin kummoisia ole, että upeita kukkapenkkejä saisin aikaiseksi..mutta on niin mukava seurata pientäkin kasvua pihalla:) Ihania kukkia kaikki♥ ja niin upeat nuo kuvat! Leppoisaa päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kasvun seuraaminen on ihanaa <3 Kiitoksia <3 Kesää täälläkin odotellaan kovasti :) Mukavaa päivää myös Siulle <3

      Poista
  19. Ihana muistelo. Olen omassa blogissa muistellut edellisen asunnon etupihan tomaattitarhaa ja sitä kaipaan säännöllisesti. Ehkä innostamanasi kirjoitan vielä takapihastakin muistelujutun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sinun tomaatti-postaus olikin tosi upea <3 Ei ihme, että kaipaat sitä :)

      Poista
  20. Oot kyllä touhukas nainen! Nua monta istutusaluetta kerkesit tuahonki pihahan kasvittaa. Ihana tua laikukas kärhö. En oo tuallaasta enne nähänykkää. Mukavaa pyhää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Aina pakko jotain projektia olla meneillään ;) Mie myös rakastuin Tie Dyeen huimasti. Harmitti, kun viime kesänä se ei kukkinut. Nuppuja oli, mutta härmä iski :(

      Poista
  21. Nyt alkoi tekemään mieli päärynöitä :) voi nam!
    Raikkaita kuvia <3

    VastaaPoista
  22. Varmasti oli haikeaa jättää kaunis ja kukkaisa piha. Vaan nyt sinä voit hyödyntää kokemukset uudessa pihassa ja luoda taas paljon uutta kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän vähän koin haikeutta, kun monista kasveista sain alut mukaani ja tiesin pääseväni mylläämään uutta puutarhaa ❤

      Poista
  23. Kauniita istutusalueita ja ihania kasvivalintoja! Isoja päärynöitäkin olette saaneet. Meillä päärynäpuut eivät ole vielä koskaan kukkineet, ehkäpä tänä vuonna.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Päärynän kukinta on todella kaunis. Toivotaan, että pääsette tänä vuonna niitä ihailemaan 😊

      Poista
  24. Oi kun olisi jo kesä! Teillä on ihana piha ja nuo kukat😍💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesää todella kaipaa ❤ Nämä kuvat ovat meidän edellisestä pihasta, mutta moni kasvi kyllä muutti mukana tänne uuteenkin paikkaan 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!