Kevään odotusta + muistutus kasvihuonearvonnasta

Aurinko paistaa ja ulkona näyttää olevan ihastuttava ilma. Sisällä taimet kasvavat kohisten ja mielessä alkaa olemaan jo kasvien siirtäminen kasvihuoneeseen. Ei tietenkään käytännössä, vaan vain ajatuksissa. Kunnes menee ulos! Ilma on niin viileä, ettei lumi sula lähes ollenkaan ja ajatuksetkin siirrosta katoavat. Ainoastaan aurinkoisimmissa nurkissa näkyy pientä merkkiä sulamisesta. Keväänpalvojan painajainen! Mutta toisaalta, onhan tässä hyvätkin puolensa. Ulkona ei oikeasti pääse vielä tekemään mitään, joten on aikaa tehdä suunnitelmiä kylvöjen lomassa. 

Olen nyt useamman viikon yrittänyt päästä kasvihuoneeseen, mutta lunta on niin paljon, ettei sinne vielä pääse. Olisi kiva päästä tunnustelemaan, onko kasvihuoneen sisällä kuinka lämmintä. Ja nuuhkimaan multaa! Mie ihan oikeasti kaipaan mullan tuoksua. Kuka muu tunnustaa kaipaavansa sitä? 





Olin ollut pikkuisen huolissani, mihin saan tomaatin taimeni mahtumaan, mutta Sonja Lumme kertoi puutarha-illan luennossaan, että hän kasvattaa vuosittain 50-60 tomaattilajiketta. Taimia on enemmän. Joten, omani,  57 lajiketta ja yksi per lajike, kuulostaa melko kohtuulliselta. Sonja kertoi hänellä olevan käytössään 20 neliön kasvihuone ja vähän ahtamalla tomaatit sinne mahtuvat. Meidän Strong-kasvihuone on  18 neliöinen, joten kuvittelisin sen riittävän oikein hyvin. Toki sinne on tulossa muutakin, mutta osa tomaateista menee avomaalle. Myönnettäköön, tiedostan itsekkin, että syksymmällä saatan mainita muutamaan kertaan olleeni väärässä. Ajatuskin siitä, että minulla on kokonainen kasvukausi käytettävissä uuden kasvihuoneen kanssa, saa ilon pintaan. Pääsen alkukesästä istuttumaan kunnon kasvihuoneeseen taimeni. Tämä on ensimmäinen kerta, kun näin pääsen tekemään. Tähän saakka olen huppukasvihuoneeseen istuttanut ämpäreihin  tomaatteja ja kurkkuja, mutta se on aivan eri asia! Oi joi, tätä odotuksen tuskaa ja toisaalta autuutta <3 


Blogissani käynnissä oleva Strong12 kasvihuonearvonta on kerännyt paljon osallistujia ja on ollut kiva lukea muidenkin kasvihuonehaaveista. Kunnon kasvihuone on todella puutarhurin unelma <3 Jos et ole vielä kasvihuoneen arvontaan osallistunut, niin pääset osallistumaan klikkaamalla tästä.  Kilpailun on mahdollistanut Akiro Oy, kiitoksia! Kasvihuonetta haaveilevan kannattaa tutustua Akiron tarjontaan, sillä valinnanvaraa löytyy paljon ja hinnat ovat erittäin kilpailukykyiset. Meidänkin kasvihuone on tilattu heiltä ja kaikki sujui todella hyvin. Toimitus oli nopeaa ja asiakaspalvelu erinomaista. 


Kävin puhelimen kanssa kuvaamassa ulkona, kun tuntuu ettei lumet sula ollenkaan. Puhelimella otetut kuvat ovat tosin kamalia, kun ovat niin harmaita. Kuvia on tullut otettua niin vähän, etten tiedä, kuinka paljon oikeasti on tapahtunut. Nyt meinasinkin, että viikon päästä otan samoista paikoista kuvia, niin sitten näkee, kuinka paljon tapahtuu. Peukut pystyyn, että lumien sulaminen on nopeaa tästä lähtien! Perhoset ja liskot ovat jo lähteneet liikkeelle...









Elvinkumpu on vielä aivan lumen vallassa.






Tähän muurin eteen odottelen muutamaa sataa tulppaania ja narsissia. Saan vissiin hetken aikaa odotella?  Katselin muutama päivä sitten viime syksyn päivitystä, jossa kerroin ostamistani sipuleista. Tuo 1174:n sipulin verran kevään odotusta- postaus löytyy täältä. Arvatkaa, helpottiko kevään odotusta? No ei todellakaan :D






Ei näytä oikein maaliskuun viimeisien päivien keliltä. Tiedän, että kevät on tullut jo niin kauan joka vuosi, että se tulee tänäkin vuonna. Silti itkupotku-raivarit alkavat olemaan vähän lähellä. Positiivinen ajattelu on päivä päivältä vaikeampaa. Mutta, eteenpäin, sanoi mummo lumessa! Tällä mennään ja luotetaan siihen, että kesä sitten korvaa kaiken tämän odottamisen kauheuden!







Jotain kivaa sentään löytyi. Keväisimmästä nurkkauksesta löytyi mehikasvit vihreinä ja tällä hetkellä kultaakin arvokkaampina <3 


Voimia Ystäväiseni kevään odotukseen! Kyllä se sieltä vielä tulee! 



74 kommenttia:

  1. Jeps, täällä odotetaan myös jo kovasti kevättä ja puutarhahommia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu jo suorastaan kauhealta, kun ei kunnon edistymistä tapahdu. Mutta ei auta kuin luottaa siihen, että ensi viikolla lämpötilat nousevat niin hyvin, että sitten alkaa tapahtumaan :)

      Poista
  2. Onpa teillä vielä paljon lunta, täällä on aika hyvin jo sulaneet. Hyvää pääsiäisen aikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan minimaalisesti kade ;) Mukavaa pääsiäistä myös Siulle <3

      Poista
  3. Meillä on vähintäänkin yhtä paljon tai oikeastaan kyllä enemmänkin, ja lisää tulee just taivaan täydeltä.
    Eipä ole juuri päivääkään ettei sitä lisääntyisi :(
    Verenpisarat kukkii lehdettöminä tuolla ukkokullan verstaalla ja pelargoniat sinnittelee nekin.
    Nyt peukkuja pystyy että ilmat lämpiäis ja lumet saisi kovaa kyytiä :)
    Pirkko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä alkoi kans satamaa ihan reilusti lisää. Ihan mahdotonta! Koitetaan kestää!
      Enpä ole koskaan nähnyt verenpisaran kukkivan ilman lehtiä. Varmaan aika huima näky! Peukut ja varpaat pystyssä kelien lämpiämiselle <3

      Poista
  4. No nyt mieki aloin odottaa sin sipulikukkia! Valtava määrä. Mutta on ne sitten sen vaivan arvoiset, kun on ihana kukkameri. Tai jos kaikki ei kukikkaan, niin silti pitäisi olla paljon kukkia tuolla määrällä. :) Vautsi. Mulla on vaan se yksi pussillinen erilaisia narsisseja tuolla partsilla, mutta voi sitä iloa, kun bongasin jo toisen narsissin alun, kun heitin vihdoin pois kuivuneet callunat yhdestä ruukusta. ;) Toivoa on! Huokaus. Pari vuotta sitten haravoin tähän aikaan Espoon kämpän pihaa, ja siellä oli jo krookuksia ja narsissin alut kunnolla näkyvissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kukkiivat hyvin. Jos haluat, niin oot tervetullut katsomaan kukintaa ihan paikan päälle :)
      Jokainen kukka ilahduttaa <3 Ihanaa, että löysit narskuja lisää :) Muistan myös, että on ollut aivan toisenlaisia vuosia. Ei ole vuodet veljiä keskenään todellakaan. Eivät taida olla edes sukua!

      Poista
  5. Hyvää pääsiäisajan odotusta sinnekin!

    Eihän asia minulle varsinaisesti kuulu, mutta "vanhana valokuvaajana" sanon, että kännykuvien talvinen harmaus on helposti korjattavissa jollakin säätöohjelmalla. Niitä on helppoja ja ilmaisiakin. Kokeilin yhtä kuvistasi Macin ilmaisohjelmalla Esikatselu ja tällainen talvesta tuli: http://www.chilivaar.in/maatiaiskanasen.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hei, tulipas ihan valtava ero kuviin. Vautsi! Täytyykin perehtyä noihin ohjelmiin! :)

      Poista
    2. Vain yhtä liukusäädintä käytin, lisäsin kirkkautta. Se on helppoa.
      Aluksi kannattaa kuitenkin testata kopioilla, sillä säädöissä voi mennä pitkälle metsäänkin. Monilla ohjelmilla voi kyllä aina palauttaa lähtötilanteen.

      Poista
    3. Täytyykin tosiaan noihin ihan paneutua. Näillä harmauksilla ei oo pelkoa ees palamisesta, khih :D

      Poista
    4. Kun kännyssä klikkaa jotain kohtaa kuvasta, niin yleensä siihen ruutuun ilmestyy säädin, jolla voi säätää valoisuutta jo kuvaushetkellä.

      Poista
    5. Täytyykin tuo toiminta etsiä. Eilen se tosin ei olisi auttanut, kun en nähnyt ruudusta mitään tuolla valossa. Kuvat pääsin katsomaan vasta sisällä. Äsken itseasiassa kokeilin, että nopea olisi ollut niitä muokata kännykälläkin, kun olisin vain tajunnut. Mutta toisaalta, hyvä näin! Sain hyviä vinkkejä itselleni, kiitos :) Kännykällä kuvat näyttävät aivan erilaiselta kuin tässä läppärillä. Voisin kuvitella, että jollakin muulla näytöllä näyttää taas aivan erilaiselta :)

      Poista
  6. Polveen asti upposin lumeen juuri kasvimaan paikkeilla. Kasvihuoneeseen pääsin kapeasta raosta varovasti kun siellä on rikkinäisiä kattolaseja. Kyllä se kevät vielä meillekin koittaa, odotellaan ihan rauhassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaij, onneksi ei käynyt huonosti! Kyl se kevät viel tulee, vaikkakin hitaasti <3

      Poista
  7. Kyllä tulee...vaan koska? Täällä pääkaupunkiseudulla pyrytti hetken tänään ja tuli rakeita paikoittain kävelytiet täysin sulaneita jo, jäätä ja lunta on kuitenkin melko paljon mutta, yöt tosi kylmiä edelleenkin.Viime vuonna tänä päivänä bongasin jo ensimmäiset sinivuokot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, melkoin ero kevään edistymisessä! Sinivuokkoja odotellessa <3

      Poista
  8. Teillä on siellä hurjasti lunta, mutta sama on täällä etelämpänäkin. Ihanaa kevään odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kyllä riittää. Mutta kyllä se tästä :) Mukavaa kevään odotusta myös Siulle <3

      Poista
  9. Tuntuu tosiaan, etteivät lumet sula ikinä. Meillä on metrin paksuinen hanki, joten kevätkukkijoita saa odotella vielä hetken jos toisenkin. Meillä on kasvihuoneeseen pidetty polku auki koko talven, joten sinne onneksi pääsen jo vähän kevättä fiilistelemään, sillä aurinkoisella säällä lämpötila nousee parinkymmenen paremmalle puolelle. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin niin kuvitella, kuin ihanan kevät fiiliksen siel lämpimäs kasvihuonees saa <3 Voidaa sit juhannus saunasta mennä kieriskelemää hankee, khih. Mukavaa keskiviikko iltaa myös Siulle <3

      Poista
  10. Lunta vielä lähes metri Huvilalla joten myöhässä on kevään edistyminen.Kasvihuoneessa voisi kasvattaa keväällä aiemmin mansikkaa ja mausteyrttejäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari-kolme viikkoo ilmeisesti myöhässä ollaan. Ei kiva!
      Kasvihuone kasvatuksia odotellessa <3

      Poista
  11. Mukavaa kevään odotusta! Kyllä se kevät sieltä tulee ... vaikka luvattoman kylmää ja talvista on täälläkin päin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl sen on pakko lopulta tulla. Nytkin tosin sataa lunta ja reilusti, huh. Mukavaa kevään odotusta myös Sinne <3

      Poista
  12. Sun inspiroimana laitoin elämäni ensimmäiset tomaatin siemenet itämään. Vähän epäilen tuleeko niistä mitään, mutt eipä tuossa korkealta tipu. Yks pussi siemeniä, 12 kpl.😀
    Kesäkurpitsan siemenet odottaa vuoroaan, jos parin vk päästä muistais ne laittaa..
    Mä en todellakaan (valitettavasti) oo viherpeukalo, mutta aina voi kokeilla.
    Mielenkiinnolla seuraan sun postauksia.

    Toivottavasti pian lämpenee ja pääset kasvihuoneseen puuhastelemaan! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee, ihana kuulla, et sain siut innostumaan tomaatin kasvatuksesta <3 Toivotaan, et onnistuuvat hyvin ja koet onnistumisen riemua :) Kesäkurpitsoilla ei oo viel mitään kiirusta. Huhtikuun lopulta-toukokuun alulla kerkiää viellä hyvin alottaa niiden kasvatuksen :) Kokeilemalla viherpeukalointiakin oppii. Itsekkin olen monet opit saanut kantapään kautta :)
      Tosi ihana kuulla, että tykkäät min postauksista, kiitos <3

      Poista
  13. Kyllä kevät tulee mutta vauhtia soisin olevan enemmän. Tänään aurinko sulatteli lunta mukavasti. Joudun minäkin vähän ahtamaan tomaatteja tänä vuonna mutta se on ihan ok, aika harvassa olen niitä kasvattanut kasvihuoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, vauhtia soisi olevan reippaammin. Mutta, ensi viikolle on luvattu paljon lämpimämpää, joten eiköhän se tästä :) Tomaatit onneksi eivät suutu pienestä ahtaamisesta :)

      Poista
  14. Kevät tulee vääjäämättä ja täällä meillä päivät ovat olleet todella aurinkoisia jo pitkän aikaa ja mittari nollan tuntumassa päivisin. Yöllä sitten pakkasta onkin ollut monta astetta.
    Mukavaa pääsiäisviikkon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se onneksi lähestyy päivä päivältä ❤ Täälläkin päivällä kipuaa plussalle ainakin auringossa, mutta yöt on tosi kylmiä. Mukavaa pääsiäisviikkoa myös Sinulle ❤

      Poista
  15. Sitä (voitto)kasvihuonetta odotellessa tilasin Bauhausista lavallisen eli n. 2900 litraa Biolanin mustaa multaa, lasti tuli tänään. Lunta niin paljon ettei kuorma-autolla meinannut pihaan päästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo isot multakuormat on kyllä käteviä! Ei tarvitse jatkuvasti olla säkkejä roudaamassa. Tuosta määrästä hetkeksi riittääkin. Mie tilasin viime keväänä 10 kuutiota kotiin ja vähän vielä jäi tällekki vuodelle 😊

      Poista
  16. Tänä aamuna ensimmäisen kerran havahduin siihen, että ulkona oikeasti tuoksuu kevät vaikka pakkasta oli ja lumi ei tunnu loppuvan koskaan...
    Meillä on koululla jo tomaateissa raakileita. Minä en millään malttaisi päästä käsiksi jo pihahommiin ja ..kaikki tasot ja hyllyt jo pursuaa kylvöjä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uulalaa tomaateissa raakileet. Vautsi ❤ Mikä siinä onkin, että keväällä aina iskee tilan ahtaus, khih 😊

      Poista
  17. Ei tässä muu auta kuin vain toivoa että kevät tulee. Meillä on lunta 128 cm. Kevättä odotellessa! Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, on siinnä hetkeksi sulatettavaa. Ens viikolla kuulema lämpiää! Toivoa ainakin sopii 😊 Mukavaa pääsiäistä myös Sinulle ❤

      Poista
  18. Meillä on tämän iltaista lumisadetta ennen tiet lähes sulia ja kevättä on ollut parina päivänä ilmassa.
    Kyllä se kevät sieltä tulee joka vuosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teiden sulaminen on ihanaa näin keväisin. Tosin, sitten kun alkaa taas pakastaa, niin osaavat olla petollisen liukkaita! Kyllä se kevät sieltä tulee, vaikka usko onkin pikkuisen koetuksella ;) Kevään tuntu kyllä on jo ilmassa ainakin päivisin <3

      Poista
  19. Onneksi ensi viikolla lupasivat lämpimämpiä ilmoja. Hyvää pääsiäistä 🐥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sitä odotellessa <3 Mukavaa pääsiäistä myös Siulle <3

      Poista
  20. Kun laitoin hoitolasten kanssa ohria kasvamaan, niin oikeasti tuoksuttelin multaa. Kevät voisi jo tulla.
    Ihanaa keskiviikkoiltaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kanssa toimiessa on ihanaa, kun kaikki aistit tulevat käyttöön itselläänkin. Lapsista muutenkin voisi ottaa usein oppia, heillä on upea tapa katsoa tätä maailmaa <3 Kerkisin vasta näin aamulla takaisin someen, joten ihanaa torstaita Sinulle <3

      Poista
  21. Joopa. Kyllä saat vielä varttua kasvihuoneeneen ja piha istutusten kanssa. Kamala määrä lunta. Viikonloppu onneksi auttaa hieman asiaan. Lupaa lämpösiä kelejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen, kun satoi lunta ihan hurjasti ja nyt aamulla mittarin näyttäessä -9, lohduttauduin juuri noilla viikonlopun sääennusteilla. Toivotaan, että lämpiää. Voi olla, että joku hullu puutarhuri alkaa jossain vaiheessa vähän kevättä auttelemaan kukkapenkkien päältä, khih :D

      Poista
  22. Lumen määrä ylittää kaiken kestokyvyn, mutta ei auta valittaa. Joutsenet on jo muutolla, joten toivotaan ettei ne ole pahasti väärässä. Sulaa vettä kun ei ole vain yhtään missään. Viikon päästä päivät voi olla jo plussalla.

    Minäkään en pääse kasvarin pesuun, kun lunta on niin tolkuttomasti, ettei kasvarin ovia saa auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti joutsenille ei käy huonosti <3 Ne ovat tosi upeita <3 Toivotaan, että kevät sitten kirii, kun pääsee vauhtiin, niin päästään kevätpuuhiin :)

      Poista
  23. Kyllähän se usko on horjunut muutaman kerran, kun lunta pyryttää auringonpaisteen jälkeen.
    Mutta eiköhän se tästä...
    Iloista Pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilenkin keli vaihteli vartin välein. Välillä paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta ja taas hetken kuluttua tuli lunta ihan älyttömästi. Huoh! Nooh, kyllä se tästä... Tai sitten juhannussaunasta pompitaan hankeen vilvottelemaan ;) Mukavaa pääsiäistä myös sinulle <3

      Poista
  24. Vautsi miten paljon lunta ! Enpä ole tullut ajatelleeksi että tomaattilajikkeita on niin runsaasti, mutta onhan niitä kyllä kaupoissakin useissa laareissa tarjolla. Tätä pitää miettiä 🙂Kiva yksityiskohta tuo perhonen lumessa 🦋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole enää ollenkaan riemuissani lumen määrästä tässä vaiheessa vuotta, khih :D Vielä viime kuussa näin sen kauneuden :) Tomaattilajikkeita on tuhansia. Ellen väärin muista, niin yli 12000 lajiketta on jo olemassa ja lisää kehitetään kokoajan. Perhonen jäi vähän vahingossa talven alla, mutta onneksi on talvesta selvinnyt... Saa nähdä, miten muut puutarha koristeet. En tiedä, miten onnistuin ne jättämään pihaan. Yleensä olen kyllä käynyt hakemassa lämpimään suojaan.

      Poista
  25. Jopas olet sipuleita istutellut! Mahtavalta varmaan näyttää sitten kunhan kevät pääsee niin pitkälle. Ja kyllä sekin aika vielä tulee. Pitäisi olla vaan kärsivällinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän lähti lapasesta silloinkin, khih. Eiköhän se kevät sieltä vielä tule... Kärsivällisyys ei valitettavasti kuulu hyveisiini 😉

      Poista
  26. On kyllä kiva nähdä miltä teidän piha näyttää kun nuo lumet sulaa, varmasti ihanalta! Minä niin tykkään kaikista kukista♥ Leppoisaa päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin odotan kesää tosi paljon. Oletusarvoisesti kukkapenkit ovat ihan toisen näköisiä kuin viime kesänä, kun ne vasta on perustettu. Toivossa on hyvä elää, khih :) Kukat ovat aivan ihania <3 Mukavaa päivää myös Sinulle ihanainen <3

      Poista
  27. Täälläkään ei ole toivoa että pääsisi kasvihuoneeseen. Niin odotan sitä, mutta hyvää kannattaa odottaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta, hyvää kannattaa odottaa <3 Jostain syystä tuli taas Nalle Puhin suuret viisaudet mieleen... Hetki ennen hunajaa on paras. Tässä tapauksessa tosin ei pidä paikkaansa :D

      Poista
  28. Voi, kevättä odotellaan täälläkin kärsimättömästi! Osittain senkin takia, että me hukutaan kohta vihreään täällä pienessä kaksiossa.. Isoin tomaatintaimi on jo sellainen kevyt 70cm pituudeltaan, eikä nuo muut kaukana perästä tule. Täytyy varmaan parveke vuorata jotenkin että saadaan aikaistettua tuonne ulkomaailmaan leviämistä edes parilla viikolla.

    Kevään lisäksi toki haaveillaan siitä omakotitalosta, eli siis toisin sanoen lisätilasta ja kasvihuoneesta pihalla. Löytyis nyt joku ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, teillä on tomaatit jo valtavia, vautsi vau! Toivotaan, että saatte ne pian turvallisesti ulkoistettua. Pidän peukkuja, että löydätte oman ihanan omakotitalon ja miljöön <3 Se on jännä, miten sitten kun se oikea löytyy, niin sen tietää heti! :)

      Poista
  29. Siis se ensimmäinen mullan tuoksun tuulahdus, kun avaat multapussin keväällä, tuntuu kuin heräisi eloon ja multaa on pakko hypistellä ja tunnustella:)
    Lunta on vielä paljon, mutta eiköhän se vajene. Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, se todella on ihana fiilis <3 Eiköhän se lumi siitä häviä :) Mukavaa pääsiäistä myös Siulle <3

      Poista
  30. Kevättä täälläkin odotellaan.. leppoisaa pääsiäistä sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on ollut ihanaa kevään tuntua <3 Mukavaa pääsiäistä myös Sinulle <3

      Poista
  31. Uskotaan Hilu-rakas <3 , että se kevät ja kesä vielä tulevat lumista ja amerikkalaisen ennusteesta huolimatta. Syksyllä olemme luultavasti hieman viisaampia kuin nyt. Ihanaa Pääsiäisen aikaa, jos ei sitä ennen nähdä tai kuulla. Tällä mummolla saattaa olla lasten ja koirien kanssa kiirettä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin uskotaan <3 Mukavaa pääsiäisen aikaa kiireiden keskellä <3

      Poista
  32. Tämä on niin tuskaista aikaa kun illat alkavat olla jo valoisia, mutta pihalla ei ole mitään tekemistä (no jaa, lumen luomista...). Sitten syksyllä olisi pihalla ihan hirveästi tekemistä, mutta pimeät illat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin! Toivotaan, että parin viikon päästä tilanne on jo aivan toinen <3

      Poista
  33. Voi mahdotonta, mikä määrä niitä tomaatteja teille tuleekaan :) Onnistut varmasti kasvatuksessa.
    Torille tomaattikaupoille varmaan sitten loppukesästä... :)
    Hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ainakin, että onnistuu <3 Haaveissa olisi, että kaikki saisivat tomaatteja syödä niin paljon, ettei tarvitse yhtään rajoittaa :) Mukavaa pääsiäistä myös Siulle <3

      Poista
  34. Me asutaan jotenkin jännällä raja-alueella, kun läheisessä kaupungissa, joka on enemmän rannikolla, lunta on enää muutama sentti. Mutta meillä ihan hirveät nietokset... No, ehkä niistä on juhannukseksi päästy. Ihanaa pääsiäistä teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannuksena sitten saunasta hankeen kieriskelemään? Ei vainen, toivotaan että sulaavat vauhdilla 😊 Kiitos, ihanaa pääsiäistä myös teidän perheelle ❤

      Poista
  35. On tää kärvistelyä. siis odottaa sitä kevättä. Tuntuu joskus loputtomalta odottelulta mutta yhtäkkiä se onkin sit täällä - KEVÄT! Mukavaa pääsiäisen aikaa. Maltetaan maltetaan... jotenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se tuppaa menemään. Sääennusteiden mukaan kovat yöpakkaset ovat ainakin täällä taakse jäänyttä elämää, joten eiköhän se lumien sulaminen nyt vauhditu :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...