Ihana miniloma kylpylässä (+ muistutus arvonnasta)

HerraMies oli tiedustellut, että mitä toivon syntymäpäivälahjaksi. Toivoin yhteistä reissua kylpylään ja sitä sai, mitä tilasi! Taika pääsi mummolapalveluiden pariin yöksi, joten pääsimme ihan kahdestaan lähtemään HerraMiehen kanssa. Päädyimme hyvän tarjouksen vuoksi lähtemään Holiday Club Saimaalle. Varasimme Castle-puolelta juniorsviitin, kun ajattelimme, että mennään juhlan kunniaksi vähän hulppeampaan huoneeseen. Kun kirjauduimme hotelliin sisään, huomasimme, että meidät onkin laitettu Gant-puolelle. Sanoinkin asiasta heti. Linna-puoli oli jo täynnä, mutta vastaanottosta sanottiin, että meille on varattu sviitti Gantista, mutta laittaa vielä saunamaailman kaupan päälle, koska lupauksiin ei täysin vastattu. Olimme ratkaisuun tyytyväisiä. Ja kun saavuimme huoneeseen, olimme enemmän kuin tyytyväisiä !




Huoneessa oli iso olohuone ja makuuhuone, parveke, kylppäri ja wc. Itse en osannut kuin hihitellen hyppiä tilasta toiseen! Jos nyt jotain parannettavaa sviitista pitäisi sanoa, niin olisihan se voinut olla kauniimmin sisustettu, mutta tilaa riitti ja oli mukavaa ! Parveke oli myös löytynyt, mutta tähän aikaan vuodesta sille ei käyttöä ollut. Etenkin, kun vettä satoi ja tuuli ihan älyttömästi.






Huoneessa oli varattuna teetä, kahvia ja kaakaota ja olihan se aika mukavaa illalla nautiskella hyvää kaakaota ennen nukkumaan käyntiä.

Saunamaailma on minusta ihana. Etenkin suola- ja mökkisaunassa viihtyy, vaikka kuinka kauan. Olemme käyneet sielä ennenkin, joten tiesimme jo omat suosikkipaikkamme. Aiemmin kokeilimme kaikki mahdolliset suihkut (sielä on myös siis erilaisia suihkuja), mutta nyt viihdyimme lähinnä saunassa ja viileässä altaassa. Mökkisaunan jälkeen pulahdas viileään altaaseen, jonka "rannalla" leirituli paloi... Ei hassumpaa ollenkaan! 

Mukavaa rentoutumista kylpyläosastolla ja saunoissa, hyvät yöunet, herkkuaamupala ja ihanaa yhteistä aikaa HerraMiehen kanssa! Olen enemmän kuin tyytyväinen lahjaani! 

Hotelliaamupala on ihanaa luksusta. Tarjolla oli vaikka mitä! Osasta ei kerinnyt kuvia napsia, kun oli niin kiire syödä!




Ensimmäistä kertaa näin aamupalalla suklaaputouksen, jossa pääsi dippaamaan vaahtokarkkeja ja hedelmänpaloja. Olin ihan pikkulapsen tasolla innostukseni kanssa ;) Myös vohvelit olivat herkullisia.




Aamiaiselle tuli myös yllätysvieras. Tervehti kaikkia lapsia ja jostain syystä päätyi minun luo... Mitähän se kertoo minusta? Hah hah! Tämä suloinen Angry Birds Stella tuli vielä uudelleenkin luokseni, joka herätti hilpeyttä jo kanssaihmisissäkin! Ilmeisesti tämä yksilö oli karannut viereisestä Angry Birds puistosta...




Oli upea miniloma. Nyt alan leipomispuuhiin! Muistutuksena vielä, olethan jo osallistunut ihanan paketointi-kirjan arvontaan? Mikäli et ole, niin pääset osallistumaan tästä klikkaamalla. 







30 kommenttia:

  1. Synttärionnittelut! <3 Kuulostaa ihanalta minilomalta. :)

    VastaaPoista
  2. Lämpöiset synttärionnittelut täältäkin! Kiva lomanen teillä.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa hemmottelua olet saanut! Synttärionnitteluni! <3
    Ihana uusi banneri.

    VastaaPoista
  4. Onnea synttärin johdosta. Kuulostaapa kivalta lahjalta. Kävin viime syksynä tuolla kylpylässä kerran ja kaikki saunat tuli testattua.

    VastaaPoista
  5. Onnea syntymäpäivän johdosta näin jälkikäteen! Ihana lahja tuollainen minilomanen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja ihan ajoissa olet 😊 Huomenna vasta on itse asiassa virallinen päivä 😊 pieni loma teki kyllä hyvää ❤

      Poista
  6. Ihanalta kuulostaa reissunne<3 Myöhästyneet onnittelut täältäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Huomenna vasta on virallinen päivä, mutta lähdettiin vähän ennakkoon juhlimaan 😊

      Poista
  7. Onnea syntymäpäivän johdosta ❤️ Olen niin iloinen, että toiveesi toteutui. Reissu vaikuttaa kaikin puolin onnistuneelta. Sanon vielä uudelleen, että nuo lyhyet hiukset pukevat sinua. Kaikkea hyvää tuleviin päiviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Oli kyllä ihana reissu ja teki tosi hyvää :) Mukavaa sunnuntaita Sinulle ja kivaa uutta alkavaa viikkoa <3

      Poista
  8. Oi miten ihanalta näytti ja kuulosti teidän reissu♥ Ihan mahtavaa päästä välillä kaksin nautiskelemaan:) Tuollainen kyllä mukavasti piristää tätä sateisenharmaata marraskuuta! Leppoisaa viikonloppua sinne koko perheelle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teki kyllä tosi hyvää. Rentoutti kovasti ja jaksaa taas arkisia aherruksia :) Mukavaa sunnuntaita myös Sinulle <3

      Poista
  9. Lämpimät synttärionnittelut! Elämyslahjat ovat niitä parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Totta on tuo, samalla tulee sitä yhteistä luksus aikaakin, jota välillä ihan todella kaipaa.

      Poista
  10. Onnittelut! Miniloma kuulostaa ja näyttää oikein mukavalta

    VastaaPoista
  11. Ihana loma. Me käydään usein kylpylöissä ne on rentouttavia paikkoja. Hyvää sunnuntai iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä Sin suosikkipaikka on? Me ollaan pitäydytty nyt tuolla Imatran seudulla, kun sinne on mukavan pituinen matka :D

      Poista
    2. Kyllä meidän suosikki on Naantalin Kylpylä. Siellä kyllä on tullu käytyä vain kesäisin. Mutta kyllä jokaisessa paikassa on se oma viehätys.

      Poista
    3. Sitä on kehuttu paljon ja ollaan joskus meinattu, että pitäisi lähteä käymään. Autolla matkustaminen ei vaan oikein ole meidän kummankaan lempparipuuhaa, niin ollaan koettu matka pitkäksi. Mutta luulen, että joskus tuo täytyy kyllä kokea :)

      Poista
  12. Ihana synttärilahja ja yhteistä aikaa!

    VastaaPoista
  13. Minilomat tulevat välillä ihan tarpeeseen ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan totta. Ja tekee parisuhteellekkin aina ihmeitä ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!