Meidän talon-tarina

Sain Maaritilta Rosanpunaista kultaa-blogista kivan postaus idean. Maarit pyysi kertomaan meidän talon tarinan. Tähän olikin kiva ryhtyä ja ehdottomasti muutkin voivat tämän idean napata itselleen. Kiitos Maarit!

Ainoa kuva, joka löytyi alkuperäisestä talosta

Alkuperäinen talo oli rakennettu 1950 vaihteen tienoilla. Se oli sokeritoppamallinen vinolaudoitettu rapattu talo. Itselleni tälläinen sokeritoppamalli oli aivan uusi käsite! Edellisen omistajan toimesta vuonna 1976 rappaus purettiin, talo katkaistiin ja arkkitehti Ossi Andersson suunnitteli talon muutokset. Talon esikuvana toimi Norjan vuoristorinteillä olevat huvilat, jotka olivat valoisia ja luonnonmaisemia kunnioittavia. Tämän vuoksi talossa on suuria ikkunoita, joista muodostuu kokonaisia seiniä. Vanha osa kunnostettiin ja tehtiin laajennuksena keittiö ja olohuone. Tuolloin talo muutettiin harjakattoiseksi. 2000-luvan alussa tehtiin eteishallin ja saunaosaston laajennus. Myös eteishallissa on paljon ikkunoita.  2011 keittiön ja olohuoneen väliin tehtiin tulikivitakka, jossa on myös leivinuuni.  Tällä hetkellä talo on 134 neliöinen, yhdentason koti. Vuosi sitten me remontoimme kodinhoitohuoneen Taikan huoneeksi ja sisäsauna-tilat kodinhoitohuoneeksi ja varastotilaksi. HerraMies kunnosti ulkosaunan, joten saunomme siellä.

Tarina kertoo, että alkuperäisien omistajien aikana tällä reilun hehtaarin tontilla oli yli 500 omenapuuta, marjapensaita, muita hedelmäpuita ja kasvihuone. En tiedä liittyykö kasvihuoneeseen ja sen hajoamiseen, mutta yläpiha on täynnä lasia. Sitä löytyy ihan joka kerta, kun lapion iskee maahan ja kääntää. Se on ainoa asia, jota oikeasti inhoan täällä. Tontti oli rajattu verkkoaidalla ja betonipilareilla. Nämä pilarit ovat monin kohdin vielä paikoillaan, tosin naapurimme sanoi, että ne on laitettu rajapyykkien ulkopuolelle puolen metrin verran ja siten tonttia kasvatettu. Tiedä siitä... Sodan aikana Paakkolan veljekset pitivät tässä mehutehdasta, joiden tuotteet myytiin puolustusvoimille. Mukana olivat kuulema myös tislaustuotteet. Käsittääkseni mehutehdas sijaitsi tuossa isossa ulkorakennuksessa, jossa myöhemmin on ollut sikala, nahkaparkitsimo, nukkemaalaamo ja kanala. Edellisellä omistajalla oli myös oma yritys, joka valmisti kalusteita sekä sisälle että ulos. Kyseisen yrittäjän kädenjälki näkyy meidän pihassa kehitysmallien muodossa. 

Olen kertonutkin portin pielessä olevasta tammesta. Se on saanut alkunsa joskus 1920-30-luvulla, eli se todella alkaa olemaan aika kunnioitettavassa iässä! Keskellä pihaa on myös suuri vaahtera, joka on noin 1970-luvulta. Se roskaa ja varjostaa, mutta minä rakastan sitä! Minusta se on kertakaikkisen upea. 

Olen joskus kertonut, että tontilla oli peltoja. Kolmilohkoiset pellot olivat viljelykäytössä 1995-luvun alkuun ja niissä viljeltiin perunaa, hernettä, kaalia, viljaa ja heinää. Ilmeisesti sato oli melko vähäistä. Aina tulee mieleeni tarina, jonka edellinen omistaja kertoi tästä perunanviljelystään. Kuulema silloin, kun oli perunannoston aika, hän laittoi viinapullot pellon molempiin päihin. Kun oli saanut rivin nostetuksi, oli huikan paikka. Kuulemma työ maistui paremmin ;) Näinköhän sadon saannin kannalta tällä oli merkitystä? Loppuvaiheessa saattoi jäädä paljonkin perunaa maahan, jos oli kiire huikille! Ha hah! 

Pellot metsitettiin vuosituhannen vaihteessa ja niihin istutettiin pihtakuusia, koivuja, lehtikuusia, pylväshaapoja, vaahteroita ja terijoensalavia.  

Pihan kastelulammikko kaivettiin 1985, eli vuonna jolloin minä synnyin (hyvin tärkeä tieto liittyen asiaan). Edellisen omistajan mukaan paikalla on lähde, mutta naapurien mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Lammikko myös kuivuu loppukesästä, mikäli on kuivaa. Tänä vuonna niin ei todellakaan käynyt! Lammen alue on hirveässä kunnossa, mutta emme tänä kesänä halunneet asialle tehdä mitään Taikan vuoksi. Nyt kun alue on ryteikköinen, niin tytöllä ei ole niin suurta vimmaa sinne mennä. Tarkoitus olisi kuitenkin jossakin vaiheessa alkaa asialle jotakin tekemään. Tuo lammikko oli yksi niistä asioista, joihin rakastuin, kun täällä ensimmäisen kerran kävin.

Kävimme siis ensimmäisen kerran katsomassa tätä paikkaa kesäkuussa 2016. Olimme etsineet kuuden makuuhuoneen täystiilitaloa, jossa on uudet ikkunat ja katto. Sijainnin piti olla myös sellainen, ettei naapurit ole ihan vieressä ja tontin piti olla suuri. Sitten näin tämän talon ilmoituksen, jossa oli ensimmäisenä kuvana ilmakuva talosta ja tontista. Upea maalaismaisemainen paikka, jossa on järvi vieressä. Olin aivan myyty. Näytin HerraMiehelle ilmoitusta ja hänkin innostui välittömästi! Kalapaikat vieressä, ulkorakennuksia joihin hän saa oman verstaan jne. Ainoa kurja puoli oli se, että talossa oli 2 makuuhuonetta, ikkunat olivat 70-luvulta ja talo oli puutalo... Tiedättekö sen tunteen, kun järki ei enää ole ainoa ratkaiseva asia? Pohdimme, että hyvin voimme tehdä myönnytyksiä huoneratkaisuiden suhteen, kun paikka on niin upea... Tulimme siis taloa katsomaan. Ajoimme tuota pihatietä ja ennen kuin auto oli pysähtynyt pihaan, katsoimme toisiamme ja totesimme: tämä on meidän paikka! Olin kyllä kuullut, että sen tietää, kun oma koti löytyy, mutta en ollut sitä koskaan kokenut. Nyt tiedän, mitä sillä tarkoitetaan. Se tunne oli ihan käsittämätön.  Ja edelleen, olen todella kiitollinen siitä, että nyt tämä on meidän koti. Ostoon liittyi valtavasti ongelmia ja jollemme olisi olleet niin varmoja siitä, että tämä on juuri se meidän paikka, niin olisimme perääntyneet.

Tämän kuvan vuoksi me päädyimme tänne. Kuva otettu myynti-ilmoituksesta.

Vaikka sisällä emme ole hirveän suuria muutoksia tehneet, niin ulkona sitten onkin tapahtunut vähän enemmän... Tästä klikkaamalla pääset katsomaan, millaisia muutoksia puutarhassa on tapahtunut tämän ensimmäisen puutarhakauden aikana!