Taimien lannoitus

Chilin ja tomaatin taimet ovat kasvaneet viikon aikana hurjasti. Ne ovat saaneet aurinkoa, vettä ja lannoitusta. Mitä olet mieltä kasvun viikkotahdista? Ylempi kuva on otettu tasan viikko sitten maanantaina ja sen alla olevan kuvan otin äsken. Alempi kuvista on todella vaalea auringon paisteesta johtuen. Oikeasti taimet eivät siis ole noin vaaleita, vaan terveen vihreitä.








Lannoituksen aloitin kolmisen viikkoa sitten. Laitoin jokaiselle taimelle yhden Biolan Yrtti-lannospuikon.  Biolan Yrtti-lannos soveltuu yrttien ja salaattien sekä paprikan-, tomaatin-, kurkun- ja melonintaimien lannoittamiseen.  Lannoite sisältää kompostoitua broilerinlantaa, johon on lisätty merileväjauhetta. Merilevä parantaa kasvien ravinteiden ottokykyä ja parantaa niiden hyvinvointia. Yhdestä lannoitepuikosta kasvi saa itselleen kuukaudeksi ravintoa.



Biolan Yrtti-lannos. Puikot saatu blogiyhteistyönä.


Lannoitepuikolle tehdään ruukun reunaan kolo, johon puikko työnnetään ja peitetään mullalla. Itse laitoin multaa reilun sentin lannoitepuikon päälle, mutta totesin seuraavana päivänä, että puikko kannattaa laittaa selvästi syvämmälle. Se nimittäin turpoaa ja nousee sen takia ylös. Muutoin Yrtti-lannos ei haise, mutta kostea, broilerinlantainen puikko tuppaa tuoksumaan (onneksi melko lievästi kuitenkin), jos sitä ei ole peitelty kunnolla.  Joten, suosittelen laittamaan puikon mahdollisimman syvälle (etenkin jos taimet sijaitsevat makuuhuoneessa, kuten meillä). 

Alapuolella olevassa kuvassa puikko on turvonnut ja tullut esiin.  Koostumus oli muuttunut pehmeäksi, mutta sen sai työnnettyä takaisin multaan ongelmitta. 





Tomaatin taimille laitoin myös Yrtti-lannospuikot parisen viikkoa sitten ja ne ovat lähteneet huimaan kasvuun. Kuvissa jälleen viikon ero. Oman kokemuksen perusteella suosittelen taimille näitä Yrtti-lannospuikkoja. Ovat helppoja käyttää ja selvästi toimivat erinomaisesti! 









Meillä ikkunalauta on "viherhuoneessa" niin kapea, että taimien lehdet osuvat ikkunaan. Ei se kaikista ihanteellisin tilanne, kun öisin lasi on todella kylmä ja päivällä aurinko pääsee porottamaan liikaa ja meinaa polttaa lehtiä. Täytyisi alkaa kohta puoliin kasailemaan taimihyllyjä, jotta taimet saa otettua vähän kauemmas ikkunasta.






Nämä saivat vasta perjantaina lannoitepuikot, joten jännä nähdä, millaiseen vauhtiin nyt lähtevät kasvun suhteen.  Näihin osasinkin jo laittaa lannoitepuikot tarpeeksi syvälle, eikä puikot tulleet pintaan ollenkaan. Multa toki vähän kohoaa siitä kohdasta, missä lannoitepuikko on, mutta se tietysti on selvää, kun puikko laajenee.  





Ensi viikon alussa taas tarkastellaan taimien viikoittaista kasvua :) Ihanaa ja aurinkoista päivää Sinulle <3 Täällä ainakin paistaa aurinko niin upeasti, että sielu ihan lepää! 

49 kommenttia:

  1. Upeaa kasvua 🌱 Minä kaiken kiireen keskellä muistin häthätää pistää pääsiäisohraa kasvamaan lauantaina.
    Jotain pientä sieltä mullasta pilkottaa. Kyllä on kivaa kun aurinko paistaa ☀️Mukavaa tätä viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin kylvimme pääsiäisruohon vasta lauantaina. Toivotaan, että kerkiää. Kiitos, mukavaa ja aurinkoista viikkoa myös Sinulle ❤

      Poista
  2. Mitä multaa tuo käyttämäsi on? Jotakin enemmän turvepitoista? Minulla on nyt Kekkilän taimimulta, enkä viime kesältä muista olinko tyytyväinen vai en. Lannoitepuikkoja en ole käyttänyt koskaan. Hyvännäköiset taimet Sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on näissä Biolanin kylvö- ja taimimultaa. Lisäksi kokeilussa on Kasvusammal Biolanilta. Molempiin olen ollut tosi tyytyväinen 😊

      Poista
  3. Mitä nuo valkoiset pilkut tuossa mullassa on? Hienot taimet ja kasvatustapa taitaa olla aikas luonnonmukainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo valkoinen on vermikuliittia. Toivotaan, että taimet jatkossakin jakselee yhtä hyvin :)

      Poista
  4. Selvästi taimet kannattaa lannoittaa, jotta kasvu edistyy noin hyvin kuin sinulla, hienosti tuntuvat kyllä kasvavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavasti kasvu edistyy. Tuollainen lannoittaminen, missä ei tarvitse liikaa huolehtia, sopii minulle hyvin :)

      Poista
  5. Hyvin on kasvit viikossa kasvaneet. Tärkeintä ei ole korkeus vaan se että tulee uusia lehtiä ja niitä näyttää tulevan eli hyvin on lannoitepuikot toimineet. Varmaankin käteviä noi puikot niin ei tarvitse muuta kuin vetta antaa kastelun yhteydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi olinkin vähän huolissani, että onko valoa liian vähän, kun jonkun verran tuota pituutta tuli varrelle lehtien väliin. Nyt ainakin tuntuu valo riittävän hyvin ja lannoitus toimii hyvin. Itselleni soveltuu hyvin tuollainen lannoittaminen, jossa ei liikaa tarvitse huolehtia :)

      Poista
  6. Minä olen haudannut saman firman lannoiterakeita ruukun pohjalle aina kouliessani taimet suurempiin ruukkuihin. Ja jossain vaiheessa hautaan multaan lisää lannoitetta. Hyvässä kasvussa ovat taimesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lannoiterakeet myös ovat näppäriä :) Kiitos, olen itsekkin iloinen, miten kivasti taimet ovat kasvaneet. Etenkin chilit ilahduttavat, kun kasvatan niitä ekaa kertaa siemenestä saakka :)

      Poista
  7. No siellä on taimet vauhdissa. Tropit kohdallaan. ;)

    VastaaPoista
  8. näyttääpäs teille paistavan aurinko ihanasti sisälle ♥ Meillä aurinko osuu tällä hetkellä vasta alapihalle, joskus huhtikuussa alkaa yltämään talolle saakka - kiitos ISON kuusimetsän joka ympäröi taloa. Mielelläni siitä pistäisin vähän puita matalaksi, ellei olisi luonnonsuojelualue.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tosiaan on isot ikkunat vähän joka puolella, niin valoa ja auringon paistetta riittää :) Voi ei, voin jotenkin kuvitella, ettei tuo kuusimetsä ole kauhean rakas teille, vaikka kuinka olisikin luonnonsuojelualuetta. Kurjaa, kun varjostaavat niin paljon!

      Poista
  9. Hienosti nuo sinun taimet näkyvät kasvavan jo ennen lannoitustakin. Kiva seurata sinun kylvösten kasvua, kun omat ovat tuossa vaiheessa vasta kuukauden päästä. Teillä aurinko paistaa hienosti sisällekin. Jatkoa odottaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko tosiaan pääsee sisällekkin ihanasti :) Auringon valo tekee todella hyvää! Olen etenkin chileistä tosi iloinen, kun kasvatan niitä ekaa kertaa siemenestä saakka :)

      Poista
  10. Sun taimet näyttää jo tosi terhakoilta! 🌱

    VastaaPoista
  11. Hienot taimet hyvässä kasvussa. Minun pitää aloittaa tänään lannoitus, käytän nestemäistä tomaattilannoitusta koska sellaista sattuu olemaan valmiina, luomua yritän käyttää mahdollisimman paljon. Valmiit ravinnepuikot kuulostaa helpoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luomutuotteet ovatkin tosi hyviä <3 Itselleni sopii hyvin tälläiset helpot lannoitteet, joita ei tarvitse liikaa miettiä :)

      Poista
  12. Hyvin siellä taimet ovat lähteneet kasvamaan. Minä olen niin saamaton noiden istutusten kanssa...jos vaikka huomenna saisin sitä multaa ostettua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kerkiää hyvin kylvöjä tekemään. Itse olen ollut aika aikasessa, kun en malttanut odotella ;) Mitä kaikkea kivaa meinasit kylvää? :)

      Poista
  13. Wau,miten upeat taimet jo!Kiitos myös lannoitusvinkistä.Minulla tomaatintaimet vasta mullasta nousseet.😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tykkään itse tosi paljon juuri tälläisistä helpoista tavoista lannoittaa. Ei tarvitse murehtia saako taimet kaiken tarvitsevansa, eikä edes muistaa jatkuvasti asiaa :)

      Poista
  14. Todella hienoja taimia! En ole ennen kokeillutkaan noita lannoitepuikkoja. Kiitos vinkistä!😊

    VastaaPoista
  15. Oho, siellähän on jo todella mahtavat alut.
    Mie ostin sisäkukille lannoitepuikkoja, josko mun kukat sais vähän niistä potkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveissa olisi saada suht aikaisin satoakin :) Nuo lannoitepuikot on niin käteviä. Itse käytän myös sisäkukille lannoitepuikkoja. Ei tarvitse jatkuvasti lannoituksesta huolehtia :)

      Poista
  16. Hyvin kasvaa, huippuhienoja taimia!

    VastaaPoista
  17. Todella hyvin kasvavat. Minulla ei ole kaikki tomaatit edes itäneet vielä! Noh, eiköhän ne vielä kerkeä, kun ei tuo kevät näytä kovin aikasessa olevan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatit kerkiävät vielä vallan mainiosti. Itse olen vain ollut 'vähän' hätäinen 😉

      Poista
  18. Voi miten komeita taimia, kohtahan niihin tulee jo kukkia:)) Minun tomaatit lähtevät vasta kasvamaan..siis ehkä lähtevät:) Peukut pystyyn! Olen joskus aiemminkin sanonut, etten kyllä tiedä mitään niin herkkua kun oma kasvatetut kesäherkut:) Mukavaa pääsiäisviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne sieltä lähtevät kasvuun :) Nyt onkin juuri sopiva aika laittaa tomaatit kasvamaan <3 Oma kasvatetut kesäherkut tosiaan ovat ihania :) Mukavaa pääsiäisviikkoa myös Sinulle :)

      Poista
  19. No vau, onpa sulla jo isoja taimia! Minun tomaatinrääpäleissä vasta sirkkalehdet. Chilit on kasvattaneet ensimmäiset oikeat kasvulehdet. Missä vaiheessa kasvua olet aloittanut lannoittamisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkalehtiset tomaatit ovat oikein mainiolla mallilla tähän aikaan vuodesta :) Minä aloitin lannoittamisen, kun chileissä oli toiset varsinaiset lehdet. Tosin, silloin laitoin nestemäistä Biolanin kesäkukkalannoitetta mietona lioksena. Sitten kun koulun taimet isompiin ruukkuihin, niin laitoin nuo puikot :)

      Poista
  20. Kyllä olet viherpeukalo, niin kauniisti on keväinen kasvu jo vauhdissa.

    Hei, olet aloittanut "Kerro kuukaudestasi" haasteen.
    Vastasin haasteeseen. Nyt etsin postaustasi johon haaste sääntö pyytä kommentoimaan, mutten löydä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ops, nyt löysin dadgetista linkin.

      Poista
    2. Kiitos <3 Ihana, kun osallistuit haasteeseen :) Lisään postauksesi alkuperäiseen postaukseen :)

      Poista
  21. Mahtavasti lähteneet kasvamaan. Mä istutin tänään lisää tomaattia ja paprikaa kun näyttää siltä ettei siemenet kunnolla lähde itämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että nyt lähtevät paremmin kasvuun <3 Paprikoiden siemenillä saattaakin mennä parikin viikkoa ennenkuin lähteevät kasvamaan, mutta tomaateilla ei yleensä montaa päivää mene :)

      Poista
  22. Hienosti sulla taimet kasvaa. Minä vasta viikko sitten kylvin tomaatit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Nyt onkin oikein sopiva aika tomaatin kylvöihin :)

      Poista
  23. Ihanan korkeita taimia. Meillä ovat vielä ihan pikkuisia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisi ollut paremmin valoa tarjolla, olisivat vähän matalampia 😊 Pienestä se taimi alkaa ❤

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!

Näistä voisit myös pitää

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...