Parhaat tomaattilajikkeet vuonna 2018

Olen tehnyt 5 postausta käsitellen viime kesän tomaattilajikkeitani. Ne postaukset sisältävät kuvia ja tietoa pienestä osasta niistä lajikkeista, joita kasvatin. Osa lajikkeista osoittautui jokskin muuksi kuin piti ja osasta on kuvat hukassa, joten kaikkia en postauksissa käsitellyt.

Tähän postaukseen kuitenkin kokoan yhteen ne lajikkeet, jotka pääsivät jatkoon. Jatkoon pääsyyn vaadittiin jokaiselta lajikkeelta todella hyvää makua ja runsasta satoa. Pelkkä kaunis ulkonäkö tai keskinkertainen maku ei riittänyt jatkoon pääsyyn,  sillä tälle vuodella on odottamassa melkoisen iso määrä uusia lajikkeita, eikä kaikkia pysty millään kasvattamaan. Osa lajikkeista jäi myös hautumaan, että meneekö jatkoon vai ei, sillä osa hyvistäkin lajikkeista piti karsia. Jos näyttää, että tilaa riittää, niin sitten nuo kiikun kaakun-lajikkeet päätyvät kasvatukseen.



Itse kasvatetut tomaatit ovat parhaita


Eli jatkoon pääsivät seuraavat lajikkeet. Nimeä klikkaamalla pääset postaukseen, jossa siitä on kerrottu lisää.

Blush - oranssi luumutomaatti
Tigerella - raidallinen runkotomaatti
Pink Baby Plum F1 - vaaleanpunainen runkotomaatti
Dasher - punainen runkotomaatti
Tiger F1 - raidallinen runkotomaatti
Zolotoi Samorodok - oranssi runkotomaatti, ISO
Citrina - keltainen runkotomaatti
Aranka - punainen runkotomaatti
Black Sea Man - tumma runkotomaatti, ISO
Garden Berry, eli mansikkatomaatti - punainen runkotomaatti
Lemon Cherry - keltainen runkotomaati
Costoluto Fiorentino - punainen runkotomaatti

Tomaattihulluus <3


Nämä pääsivät myös jatkoon, mutta niistä ei löydy muista postauksista tietoa, joten kerron niistä tässä vähän enemmän. 

Red Profusion F1- punainen amppelitomaatti. Yksi taimi riittää täyttämään amppelin. Ihan mielettömän hyvä ja vahva tomaatin maku. Todella runsas satoinen.

Green Envy F1- vihreä luumutomaatti. Pienet erittäin makeat hedelmät. Tämän haaste on kerätä tomaatit oikeassa vaiheessa, sillä ne muuttuvat pehmeäksi ennen kuin ovat kypsyä. Kun tomaatti muuttuu vähän läpinäkyväksi, niin sitten nämä ovat parhaimmillaan. Ihania herkkuja! 


Seuraavat lajikkeet ovat ehkä jatkossa-listalla ja niistä löytyy lisää tietoa nimeä klikkaamalla.

Black Cherry -  tumma kirsikkatomaatti
Vesuvia Giallo - keltainen runkotomaatti
Wooly Blue Jay - sininen runkotomaatti


Vain parhaat tomaattilajikkeet pääsivät jatkoon



Kohta päästään valmistautumaan uuteen tomaatti-kauteen. Se jos, mikä on ihanaa <3 Kuka muu odottaa jo innolla tomaatin kylvöjä?

Koko tomaatti lajikkeet 2018 sarja : (otsikkoa klikkaamalla pääsee kyseiseen postaukseen)

Osa 5
Osa 1
Jatkoon päässeet lajikkeet

Tietoa tomaatin kasvatuksesta:

Tomaatin kouliminen
Taimien lannoitus
Istutus ja hoito

20 kommenttia:

  1. En kylvä varmaan ollenkaan tomaatteja, mutta ihailen ja jännitän mukana sujuvasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että olet mukana <3 Ties vaikka tomaattihöyrähdys tarttuisi ;) khihii

      Poista
  2. Tomaattilajikkeiden määrä on kerrassaan hurja. Jatkoon päässeiden listallasi taitaa olla yksi lajike, josta olen joskus kuullut jotain (Tigerella), mutta en koskaan kasvattanut. Ja muut ovat täysin uusia tuttavuuksia. Jotenkin en ihmettele yhtään, että tomaatinkasvatus vie mennessään, koska aina löytyy uutta kokeiltavaa.
    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatteja tosiaan on tuhansittain ja uusia tulee kun sieniä sateella, joten uudet kokeiltavat ei ikinä lopu kesken :) Mukavaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista
  3. Pink Babyt oli kyllä tosi hyviä! :) Aranka menetteli kanssa, mutta babyt oli ihanan makeita. Eikö sulla oo enää Black Princea listalla? Mie en oo vielä ajatellu sen kummemmin, mitä kasvattais, mutta jokin tomaatti pääsee kyllä varmasti partsille, sen verran hauska niitä oli napostella viime kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Black Prince itseasiassa on listalla, mutta aloin jossain vaiheessa epäilemään, että näinköhän oma lajikkeeni sitä oli. Kasvatan samoista siemenistä velä tänäkin vuonna tomaatteja, mutta vähän sillä ajatuksella, että kurkkailen tuleeko samanpussin siemenistä erilaisia tomaatteja. Siksi sitä ei tuolta listalta löytynyt :)
      Kiva, että siekin innostuit tomskuista <3

      Poista
  4. Jo vain alkaa olla mielessä tomaattien kylvö, muutama viikko pitää kärvistellä ennen kuin saa kaivaa multapussin esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Nopeasti se lopulta menee ja sitten päästään kevään ihanimman homman pariin <3

      Poista
  5. Liuta tomaatin siemeniä on ennestään ja jo nyt ostettuna, mutta samoja kuin sinun listoillasi on vain muutama. Toki kovin suuresti en ole edes tomaatteihin perehtynyt ja en juurikaan erikoisuuksia etsinyt. Sinä alat olla oikea tomaattitaituri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tomaatteja on niin hirveästi erilaisia, ettei ihme, ettei montaa lajiketta satu samoja :) On ne vaan niiiin ihania <3

      Poista
  6. Minulla on vasta ajatus tomaatin kasvatuksesta. Itse en varmasti ensi kesänä kasvata, mutta olen tehnyt diilin siskon tytön ja poikani kanssa. Jenni kasvattaa minulle kurpitsan taimet ja minä hänelle tomaatit. Poikani taas kasvattaa minun tomaatit omalla verannallaan. Viime kesänä minä sain yhdestä rungosta 14 tomaattia ja samasta lajikkeesta poikani sai n.100 per runko. :( Minä en vaan osaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä diililtä. Oho, melkoinen sato yhdestä tomaatista. Wautsi. Tuohon on hyvä tähdätä ;)

      Poista
  7. Kahlasin monen blogin tomaattiyhteenvedot viime kesältä ja omiin kokemuksiini yhdistettynä tilasin siemeniä. Täytyy harkita, josko ottaisin tästä sinun listastasi jonkun itselleni oudon lajikkeen kokeiluun. Vielä ei ole tomaattien kylvöllä kiire, mutta kyllä se jo mielessä pyörii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, ettei mene enää hirveän kauaa, kun päästää tomaatin kylvöjen pariin. Eri lajikkeita on aina kiva kokeilla :)

      Poista
  8. Pitkästä aikaa aioin kylvän tomaatin siemeniä. Koska kasvatan niitä taivasalla pihalla, niin vähän jännittää, millainen kesä on tulossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään peukkuja, että saadaan taas lämmin, pitkä kesä <3 Tosin, ihan niin kuumaa ei tarvitsisi kuin viime vuonna... ;)

      Poista
  9. Itse kasvattamat tomaatit ja muut kasvikset ovat paljon parempia kuin mitä kaupasta saa.

    VastaaPoista
  10. Hei mistä ostit siemenet, eivät ole ihan tavis kamaa, tomaattitarhuri minäkin, 30 runkoa mahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tilannut siemeniä ulkomaisista verkkokaupoista ja kotimaisesta Fataliiseeds.istä :) Jonkun verran ostanut myös muilta harrastajilta, kun en tarvitse montaa siementä per lajike :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!