Vuoden ensimmäisiä kylvöjä

Tämän vuoden kylvöt aloitin jo 1.1 paprikoiden kylvöllä. Ensimmäiset kylvökset tein pelletteihin, mutta myönnettäköön, ettei niiden kanssa saa samaa onnentunnetta aikaan kuin mullan kanssa kylvöjä tehdessä. Vaikka toisaalta pelletit ovat helppoja ja näppäriä, on olemassa myös niin hyviä kylvömultia, että niiden hyötyä ei voi liikaa korostaa. Hyvä kasvualusta voi antaa paljon anteeksi, jos kastelun kanssa itse möhlii. Hyvän kasvualustan kanssa taimet saavat heti hyvän alun kasvamiseen ja kehittymiseen.

Kylvin aiemmin kahdentoista erilaisen paprikan siemeniä, mutta niiden itämisessä on ollut suuria ongelmia. Aloitinkin tänään kokeilun, jotta saisin selville, mistä heikko itävyys johtuu. 

Loistavasta kylvömullasta sekä yllämainitusta kokeilusta pääset lukemaan Hillevin puutarha-blogista Jutunjuuri saitilta. 



Lämmitettävä juurrutusjärjestelmä - Pavunvarsi

18 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat paremman tuloksen uusilla kylvöillä.
    Ihanaa iltaa sinulle ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin. Tosin, joskus paprikoiden itäminen saattaa tosiaan viedä useamman viikon, että ihan vielä en ole heittänyt kirvestä kaivoon :) Mukavaa uutta päivää ihanainen <3

      Poista
  2. Aikaisin pitää aloittaa kylvöt. Mihin saat mahtumaan kaikki taimet?
    Mukavaa alkanutta uutta päivää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, sopu sijaa antaa. khih. Taimet joutuvat pärjäilemään aika pienissä ruukuissa, mutta meillä on onneksi isot ikkunat, niin niiden eteen saa paljon mahtumaan :) Ihanaa uutta päivää myös Siulle <3

      Poista
  3. Oletpa ollut reipas! Itse olen hädin tuskin herännyt uuteen vuoteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hirveän vaikeaa odotella tänne saakka, khih :D On tämä vaan niin ihanaa puuhaa tämä puutarhailu :)

      Poista
  4. Vai on siellä kylvöt jo meneillään. Minulla kun ei ole vielä kasvihuonetta mihin laittaisin mitään, niin niillä mitä jos kylvään ei ole kiirettä . Mutta mukavaa on näitä taas lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vielä tosiaan kiirusta olekaan. Itse olen vain niin malttamaton :D

      Poista
  5. Oletpa sinä jo ahkeroinut. Kiitos arpajaisvoitto tuli perille. Mukavaa päivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että perille tuli <3 Toivotaan runsasta satoa <3 Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  6. Ahkerana olet ollut <3
    Itse taas herään joskus maalis-huhtikuussa kylvöhommiin ja ihmettelen, miksi toisten taimet ovat paljon pitemmällä kuin omani.
    Mukavaa loppuviikkoa teille <3

    VastaaPoista
  7. Hieno minikasvihuone sulla :) !

    Klikkaanpa eteenpäin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tämä on tosi mahtava kasvari ja juurrutusjärjestelmä :)

      Poista
  8. Itse laitoin tomaatin siemeniä kookosbriketteihin ja normiin kylvömultaan. Kylvömullassa siemenet itivät viikossa, mutta kookosbriketeissä olevia sai odottaa lähes kuukauden! Aika hurja ero, enkä aijo kyllä enää kookosbrikettjä käyttää vaikka olivatkin kätsyjä;) Niin ja taimetkin olivat briketeissä tosi heikkoja ja vaaleita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ompi tuo, ero on ihan hurja ollut. Harmi, kun tosiaan olisivat niin näppäriä.

      Poista
  9. Ensimmäiset kylvöt ovat aina parhaimmat, kun on innoissaan odottanut,että koska pääsee aloittamaan :)
    Itse en ole vielä aloittanut kylvöjä koska ei ole tilaa missä kasvattaa,mutta keväällä sitten.Orvokkeja kasvatin minäkin viime vuonna ja hyvin kasvoivat, myöhäiseen syksyyn asti :)
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on <3 Oma kasvattamat orvokit tuntuvat jaksavan kukkia vaikka kuinka pitkään :) Ihanaa viikonloppua Sinulle <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!