Joulukuu, jes jes jes!

Mahtavaa! Lopultakin ollaan joulukuussa, jota ainakin itse olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Joulukalenterien ensimmäiset luukut on saanut avata ja joulun odotus käynnistyy pikku hiljaa. Hirveän suurta joulufiilistä ei itselläni vielä ole. Luulen sen johtuvan siitä, että tällä hetkellä elämä on niin hektistä, ettei hirveästi ehdi fiilistelemään. 

Tänään taitaa kuitenkin olla passeli päivä ottaa iltasella lasillinen kuumaa glögiä ja laittaa jo vähän joululauluja soimaan. Ehkäpä se joulufiilis sieltä sitten alkaa tulemaan. 

Jonkinlainen pysähtymisen jalo taito olisi muutenkin hyvä taas löytää. Liian kauan tukkaputkella meno ei yleensä tee kenellekkään hyvää. Toisaalta lähes kaikki, mikä tällä hetkellä pitää kiireisenä on myös semmoista, joka tuottaa iloa ja super mahtavaa fiilistä. Luonnollisesti myöskään stressilta ei voi välttyä kokonaan. Mutta sekin kuuluu elämään. 



Alkutalven kauneutta puutarhassa



Kylmyyteen en meinaa tottua nyt ollenkaan. Hytisyttää heti luita ja ytimiä myöten, kun yrittää mennä ulos. Pitäisi ehkä panostaa ja hankkia itselleen kunnolliset ulkovaatteet, niin loppuisi se hytistely. Vaatetus kysymyshän se oikeasti on, eikä vuoreton fleece-takki takuuvarmasti ole tuulisen pakkaspäivän paras asuste ;) On oikeastaan uskomatonta, miten typerästi itse pukeutuu. Ei tulisi mieleenkään laittaa lapsia ulos niissä vaatteissa, joissa itse ulkona kulkee. Ne raasuthan jäätyisi! ;)



Talvinen puutarha



Vaikka suurempaa joulufiilistä ei olekaan, olen jo lähes kaikki lahjat saanut hankittua. Odotan sitä hetkeä, kun pääsen kaikessa rauhassa paketoimaan niitä. Se on aivan ihanaa puuhaa! Kiireellä tehtynä se ei ole hauskaa, mutta muutama paketti kerrallaan, joululaulujen soidessa taustalla, niin uulalaa, se on niin mahtavaa!



Ruusun marja



Meillä on Taika tänään viettämässä mummolapäivää ja vietämme HerraMiehen kanssa kahdestaan aikaa. Käytiin jo ulkona hyvin syömässä ja vähän kaupoilla kiertelemässä. Parasta on se, että saa jutella ilman kenenkään keskeyttämistä. Se on asia, jota kaipaan aina ihan valtavasti tässä arjen kiireessä. 

Ihanaa joulukuun ensimmäistä päivää Sinulle <3 

28 kommenttia:

  1. Nyt se odottelu ja valmistelut varmaan monella pikkuhiljaa käynnistyy, ellei ole jo käynnistynyt ja siinä sivussa tulee se fiiliskin;)Hyvää pikkujoulua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku hiljaa joulufiiliksen löytyminen ehkä auttaa siihenkin, että jouluna ole jo ihan kyllästynyt koko jouluun, khih :D Muutamana vuotena olen aloittanut jouluhössötykset marraskuun alussa ja jouluna ollut jo ihan valmis sanomaan sille hei hei :D Mukavaa 1. adventtia Sinulle <3

      Poista
  2. Tuo joulutouhotus on varmaankin vielä kivaa kun on pieniä lapsia, niin kuin sinulla. Itse en enää niinkään välitä tommoisesta kun omat lapset on lentäneet pesästä vaan haluan luoda rauhallista tunnelmaa joulunaikaan. Parisuhteelle on löydyttävä aikaa silloin tällöin eikö vain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo parisuhteen oma aika on ainakin meille ollut tosi tärkeää <3 Luulen, että itsekin toimisin joulun suhteen ihan toisella tavalla jos ei olisi lapset kotona. Menisin varmaan myös hyvin rauhallisella toiminnalla :) Lasten jouluriemu on jotenkin tosi tarttuvaista :)

      Poista
  3. Tunnelmallista joulukuuta muru <3 Nautitaan joka hetkestä!

    VastaaPoista
  4. Joulukuun iloa ja joulumielen pirskahtelua sulle! <3 :) Tänään on ollut huikean kaunis päivä. Oltiin miehen kanssa ulkona monta tuntia, ja just puhuttiin, että se on pukeutumiskysymys. Oon semmonen palelija, että kyllä ne villavuoriset nahkahanskat, kuomat ja kunnon takki ja housut ja välikerrastot on ihan paikallaan! Silloin pystyy ulkoilusta nauttimaan, kun ei palele eikä kastu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Sitä samaa Siulle <3 Tuo on totta, että kunnon varusteilla ulkoilu on kivaa lähes säällä kuin säällä :)

      Poista
  5. Laatuaikaa tarvii kaikki. Tuulisessa paikassa meinasi olla hieman kylmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on :) Tuuli tuppaa menemään lähes kaikista materiaaleista läpi ja jo kasvot meinaa kyllä jäätyä ja sen kautta paleltaa. Sitten vielä jos on kamera ja kädet paljaana, niin varmasti on kylymä.

      Poista
  6. Joulun odotus on meilläkin aloitettu. Vaatimattomasti, mutta kuitenkin. Sinä olet ollut kaukaa viisas, kun olet jo lahjat hankkinut. Parasta iloa saa itsellekin lahjoja rauhassa valitessa ja paketoidessa. Toivottavasti stressiä et joulusta muutenkaan tee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallinen joulun odotus onkin mukavaa. Päivä päivältä odotus kasvaa ja huipentuu lopulta aattoon <3 Yleisesti ottaen joulu ei ole ollut itselleni stressin aikaa, joten oletettavasti tänäkään vuonna siitä ei semmoista tule :) Ainakaan toivottavasti ;)
      Ihanaa joulun odotusta Sinulle <3

      Poista
  7. Hyvää joulunalus aikaa ja 1 adventtia:)

    VastaaPoista
  8. Laatu aikaa kahdestaan. Peukut sille. Mahtava päivä tänään tosin järven rannalla oli aika kylmä. Kiitos tuulen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kahdelleen olo aina välillä tekee tosi hyvää. Keli oli eilen tosi kaunis, mutta tosiaan tuuli oli ihan jäätävän kylmä. Järvellä se aina tuntuu vieläkin kylmemmälle.

      Poista
  9. Kun lapset on pieniä niin sitä touhusi joulua ihan eri tavalla. Nyt sitten hyvin rennosti ja hiljakseen🎅Mukavaa joulukuun alkua sinulle🎅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset jotenkin saavat aikaan sen joulun fiiliksen ja heille sitä mielellään rakentaakin joulua kaikkine hössötyksineen <3 Ihanaa ja rauhaisaa joulukuuta myös Sinulle <3

      Poista
  10. Täällä myös yksi joka liputtaa joulukuun saapumista, ihania viikkoja tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun tuli luntakin, niin joulun tunnelmaan on helpompi laskeutua :)

      Poista
  11. Meillä on nykyisin vain kahdenkeskistä aikaa ;) Työt vain vähä haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töillä on kyllä ikävä sivuvaikutus haitata vapaa-ajan ilottelua... ;)

      Poista
  12. Ihanaa joulukuuta sinullekin!
    Tämä odotus ja joulun rakentaminen on itselleni sitä parasta.
    Lahjojen paketoiminen kuuluu minunkin mielipuuhiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Lahjojen paketoinnissa on niin ihanaa se, kun samalla voi kuvitella, miten lahjan saaja ilahtuu <3

      Poista
  13. Minä tilasin sellaisia pumpulinpehmeitä joulu-unia mutta eipä ole kuulunut eikä näkynyt. Valveilla köllötän myöhään, myöhään ja ajatukset pomppoilevat joulusta arkeen, arjesta menneisyyteen ja tulevaan, talvesta kesään. Vaikka näin tässä unen että joulukuusen sijasta laitettiin rusinapuu. Heh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tuo valvominen on niin kurjaa! Ja miten voikaan ajatukset käydä kierroksille yön pimeinä tunteina. Rusinapuu kyllä kuulostaa mielenkiintoiselta, kihh :D
      Yritän täältä lähettää Sinulle kauniita unia <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!