Kanamaista kesän odotusta!

Etsiskellessäni kuvia kukkakuva terapiaa-postaukseen, törmäsin kesäisiin kanakuviin. Kesän odotus kasvoi taas huippuunsa! Lotta, Milla ja Martta siis tulivat meille viime vuoden toukokuussa ja lunastivat paikkansa koko perheen sydämissä alta aikayksikön. Hyö eivät ole kovinkaan kesyjä, mutta sylissä aina joskus hetken viihtyvät. Tosin, eivät syliin itse pyri ollenkaan, enkä usko, että sylittelyä välttämättä kaipaavatkaan. Kuitenkin, tässä postaus kanarouvien kesästä! Odotan jo niin kovasti, että saadaan tytöt taas ulos maistelemaan tuoretta ruohoa ja napsimaan matosia! Osa näistä kuvista on varmasti blogissa joskus ollutkin, mutta mukaan on tullut paljon uusia lukijoita, joten ehkeipä se haittaa.

Ovatpa meidän tytöt olleet pieniä saapuessaan <3




Ilonasta kehkeytyi hetkessä kanakuiskaaja ;)




Usein kanahäkissä oli vähän enemmänkin kanoja kuin vain kolme ;) Ensimmäisten viikkojen aikana emme uskaltaneet päästää kanoja pois häkistä. Pelkäsimme, että lähtevät omille teilleen, eivätkä palaa takaisin. 





Ekat vapaat hetket olivatkin jännittäviä!






Pikku hiljaa aloimme luottamaan, että tytöt pysyvät pihapiirissä ja vapaat hetket lisääntyivät. Usein istuin nurmikolla juttelemassa kanasille, jotta tottuisivat meihin ja kesyyntyisivät kunnolla.






Välissä vielä kuva siitä hetkestä, kun tytöt tulivat. Tuollaisessa pahvilaatikossa kuljetimme heidät kotiin. Voin kertoa, että jännitti avata laatikko :)  Olin niin innoissani ja onnellinen! Ja samalla pelotti ihan kamalasti, että osaanko varmasti kanoja hoitaa niin, että voivat hyvin ja saadaan kirjaimellisesti onnellisten kanojen munia.





Kanavahdit työssään ;)






Millan ilme on paljon puhuva!






Katsokaa nyt, on se Lotta valkoinen! Ei uskoisi eilisen kuvan perusteella ;)





Martta oli aluksi kaikista rohkein. Selkeästi lauman pomo.




Martta - pieni kana ja suuri maailma!





Lotta hautoi kesällä monta viikkoa tyhjää pesää. Olin jo ihan surullinen Lotan puolesta. Toisella oli niin hurja vauvakuume, eikä kuitenkaan vauvoja saanut. Siitä lähti itämään itselläni ajatus kukosta...tai ainakin siitosmunista. Mutta toistaiseksi ne ovat vain suunnitelmia.






Minulla on niin ikävä näitä hetkiä!















Multakasa oli tyttöjen mielestä loisto paikka. Sieltä löytyikin aina valtavia matosia.





Samoin tämä kauhean näköinen alue oli kanojen lempipaikka. Tuohon on vuosia viety syksyisin lehdet ja niitä kasoja kanat tykkäsivät tonkia tuntikausia.









Monia pihapuuhia tehtiin yhdessä.






Ja välillä herkuteltiin omenoilla.






Syyssipulitkin istutettiin yhdessä.





Milla tosin yritti syödä sipulit...




Viimeiseksi vielä syksy-Martta <3





Nyt talvella tytöt eivät innostuneet ulkoilusta. Yritettiin tuoda pihalle, mutta eivät tykänneet. Odotan jo aikaa, että kanat pääsevät taas vapaaksi. Pelkkä sisällä olo on varmaan välillä aika tylsää. Pitäisikin taas keksiä jotakin kivaa aktiviteettia tyttösille...


Ihanaa, että tänään on jo tammikuun viimeinen päivä. Mahtavaa! Viime vuonna kylvin tomaatit 8.2. Saa nähdä, malttaisinko tänä vuonna odotella vähän pidempään, kun tuppaavat kasvamaan valtaviksi kesään mennessä. Jos vaikka kylvisi vain muutaman ensi alkuun. Tomaateista tulossa huomenna postaus ja kun kerran olen hehkuttanut näitä erikoisia tomaatteja, niin pistetään samalla tomaatin siemen-arvonta käyntiin. Siihen siis palataan huomenna, oothan kuulolla! 


pssst... Olethan jo mukana Facebookissa? Jos et vielä ole, niin pääset mukaan tästä. Facebookkiin seuraajia onkin tullut viime viikkoina mukavan paljon lisää ja sinne on tarkoitus lähiaikoina tulla oma arvontansa.  Instagramin tiliä pääset seurailemaan tästä. Instaan päivittelen paljon sellaisia kuvia, jotka eivät päädy tänne blogin puolelle. 


Mukavaa tammikuun viimeistä päivää Sinulle <3

53 kommenttia:

  1. Komeet kanarouvat! Vapaus se on niillekin juhlaa ja varmasti saat onnellisen kanan munia! Meillä neljä ruskeaa kanaa, mutta ovat omassa aitauksessaan, eivät ainakaan vielä ole lentäneet naapuriin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Kanat ovat kyllä ihania :) Tekin varmaan tuolla määrällä olette ihan omavaraisia munien suhteen :)

      Poista
  2. Kanat ovat todella mielenkiintoisia eläimiä. Kyllä odotan itsekkin että kevät ja kesä koittaa ja voi kanaset ulos laskea. Suosittelen kukkoa pitää lauman ojennuksessa ja herättää aamulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne tosiaan ovat <3 Tuon herättämisen takia vähän ollaankin harkitsevaisella linjalla ;) Taika edelleen sen verran pitää öisin elämää, ettei haluttaisi ihan viideltä vielä herätystä :D

      Poista
  3. Ihanat kanat ja ihanat kuvat!
    On varmasti mukavaa seurata kanojen touhuja.
    Mukavaa tammikuun viimeistä päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Se on suorastaan vähän hypnoottista, kun katselee niiden puuhastelua :) Mukavaa tammikuun viimeistä päivää myös Sinulle <3

      Poista
  4. Ihania kana rouvasia. Eikä todellakaan haittaa vaikka joskus käyttääkin samoja kuvia. Tähän aikaan vuodesta kun kuvia ei ehdi ottamaan kuin viikonloppuisin niin itsekin joudun turvautumaan välillä vanhoihin kuviin. Vuoden saatossa olen julkaissut tuhansia kuvia joten epäilen ettei monikaan lukija niitä voi muistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olettaisin myös ettei kaikkia kuvia kukaan muista kuitenkaan :D ja kertaus on opintojen äiti ;)

      Poista
  5. Ihania kanoja! Itsekin ottaisin, jollei hoito reissujen aikana menisi niin hankalaksi. Ihailen siis muiden kanoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanat ovat kyllä ihania :) Onneksi voi tosiaan ihailla muiden kanoja, vaikkei itse pystyisi syystä tai toisesta niitä ottamaan itselleen :) Kiva, että liityit lukijaksi :) Olet erittäin tervetullut mukaan <3

      Poista
  6. Helmikuu kyllä toivotetaan iloisesti tervetulleeksi. Se tietää, että kohti kevättä mennään ja päivätkin alkavat hiljalleen pidentyä. Mukavaa loppuviikkoa! Ja on nuo kanat ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivien piteneminen on todellakin ihanaa. Tänää juuri Julian kanssa puhuttiin, että ihanaa, kun puol viisi vielä oli valoisaa. Kiitos, mukavaa loppuviikkoa myös Sinulle!

      Poista
  7. Kyllä se kesä sieltä tulee ja kanaset pääsevät tepsuttelemaan ja kuopsuttelemaan pihalle. Sitä tässä itsekin odottaa :)

    VastaaPoista
  8. Ihana kanaset lapsuuden kodissani meilläkin oli kanoja:)

    VastaaPoista
  9. Kanoista haaveilen itsekkin. :) Kunhan ensin saan sen vanhan pappilan... tai ees ihan vaan omakotitalon... joskus kaukana tulevaisuudessa. Haaveita pitää olla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveita todellakin olla pitää <3 Toivotaan, että haaveesi pappilasta ja kanoista toteutuu <3

      Poista
  10. Voi että kuinka hauskoja nuo teidän kanat! :) Minäkin olen haaveillut omista kanoista, mutta en ole tohtinut vielä moiseen ryhtyä. Aurinkoisia talvipäiviä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanoja kyllä suosittelen. Ovat aivan ihania kavereita <3 Aurinkoa toivotan sinnekkin ja ihania lopputalven päiviä :)

      Poista
  11. Aivan ihana postaus! <3 Kanat ovat niin hurmaavia.
    Kaikki kuvat ihkuja, kuitenkin tuo pieni kana, suuri maailma meni suoraan sydämeeni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos <3 Martta on semmoinen pieni maailman matkaaja-kananen <3 Rohkea ja peloton <3

      Poista
  12. Olipa todella kiva kirjoitus kanoistanne. Kaikesta päätellen saavat elää todella onnellisia kananpäiviä luonanne ja erityisesti tuo pihamaalla kesällä vapaana olo on niille varmaan ihan luksusta.
    Lapsuudenkodissani maalla meillä oli myös aina kanoja ja nekin pääsivät kesäisin aina välillä takapihalle kuopsuttamaan maata ja ottamaan hiekkakylpyjä ihan vapaasti.

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana postaus! <3
    Me olemme suunnitelleet että ensi kesäksi meille muuttaisi kanoja ja kukko. Tuntuu ettemme malta odottaa <3
    Mahtava kun löysin sinut instagramista, jee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin ihania kesäsuunnitelmia 😍 Kanat tosiaan ovat aivan ihania ❤ Kiva, että aloit seuraamaan myös instassa 😊

      Poista
  14. Ihania. Saitteko paljon kananmunia? Näin talviaikaan niitä ei kai enää tule?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tytöt ovat munineet koko talven tosi hyvin. 2-3 munaa per päivä 😊

      Poista
  15. Ihanasti kerrot tytöistäsi. Kuvat saivat ikävöimään kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 kesän kaipuu tuntuu olevan monilla tässä vaiheessa. Kyllä me tästä selvitään <3

      Poista
  16. entistä enemmän alan ymmärtää, mikä kanoissa viehättää. Niin kauniita persoonia jokainen. Kesää odotellessa.

    VastaaPoista
  17. Kyllä nuo kanat ovat juuri niitä ONNELLISIA, sen näkee touhusta ja tohinasta. Varmaan saatte herkutella ylettömän ihanan makuisilla munilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ainakin ovat <3 Omien kanojen munat tosiaan ovat aivan mielettömän hyviä. Ihan erimakusia kuin mitä kaupasta ostettavat :)

      Poista
  18. On ne mukavia kaakattajia! Varmasti kiva seurata niiden puuhia ja uskon miten jännää on ollut päästää ne ekaa kertaa irti. Kesä lähestyy....pikku hiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on välillä lähes hypnoottista katsella kanarouvien touhotusta :) Onneksi on jo helmikuu, tuntuu että kevät on jo paaaaljon lähempänä kuin eilen :D

      Poista
  19. Ihana kana-postaus! Voin kuvitella, että olit huolissasi päätäessäsi kanat vapaaksi pihalle.

    PS Miten tuo facebook-ehdotus saadaan blogin oikeaan alakulmaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Klikkaa tuon laatikon oikeassa alakulmassa olevaan i-kirjaimeen, niin pääset suoraan sinne sivulle, josta olen saanut tuon. Sielä boxiin kirjoitetaan facebookin osoite ja teksti, mikä halutaan näkymään sivulla. Saat koodin, jolla saat boxin ilmestymään.

      Poista
  20. Ihania kanoja ja kivoja kuvia<3

    VastaaPoista
  21. Onnellisia kanoja ja kiva pihapiiri, missä voi viettää huoletonta kanan elämää.

    VastaaPoista
  22. Voi mitä kuvia, aivan ihania! Nuo teidän kanat on vaan niin supersuloisia♥ Kiva on taas kesällä päästä seuramaan näin blogin välityksellä trion tepastelua:) Ihanaa alkanutta helmikuuta sinne koko poppoolle ja kanasille myös:)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihanaa helmikuuta myös Sinulle! Mahtavaa, että kevättä kohden mennään vauhdilla :)

      Poista
  23. Kanat on kyllä tosi hauskoja eläimiä. Niiden kuopsutusta ja kaakatusta on hauska seurata. Ja huolenpidosta saa palkkioksi ihania tuoreita munia. Kyllä teidän tarhaan pitäisi vielä se kukko saada, eiks je.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se kukko voisi olla aika kiva lisä meidän porukkaan :D

      Poista
  24. Ihanat kanat ja kuvat. Mekin olemme vähän haaveilleet kanoista jos muistakin elikoista. Eikö ne voisi jalotella vähän... ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanat ovat tosiaan kivoja tyyppejä :) Hyö ei oikein innostu jalottelemaan ulkona näin talviaikaan. Sisätiloissa häkin ulkopuolella kyllä tepastelevat, mutta eihän se iso alue ole.

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!