Mielenkiintoinen tomaattikesä tulossa. Osa 2.

Jatkampa nyt Mielenkiintoinen tomaattikesä tulossa-postaus sarjaa. Edellisen postauksen pääset lukemaan täältä. Tässä postauksessa kerron vähän niistä tomaateista, joiden siemeniä sain tyttäriltäni viime kesän Englannin reissun tuliaisina.  Tigerallaa lukuunottamatta itselläni ei ole näistä kasvatuskokemusta. Olen hyödyntänyt myös tässä postauksessa facebookin Intohimona tomaatit-ryhmän tietäjien kokemuksia! Kiitos jälleen kerran tiedoista!

Kaikkia tämän postauksen lajikkeita voi kasvattaa myös suojaisassa paikassa avomaalla!


Tomaatin siemen-mix

Costoluto Fiorentino


Vanha Italialainen pihvitomaatti-lajike, jonka hedelmien kerrotaan olevan hyvin maukkaita. Ulkomuodoltaan erikoinen, vähän poimuisen näköinen. Korkeus 180-240. Ilmeisesti melko satoisa.



Idli

Idli on satoisa kirsikkatomaatti, jonka kerrotaan tekevän jopa 120 tomaattia yhteen terttuun. Käsittämätön määrä! Tätä katselin viime kesänä yhdessä puutarhaliikkeessä, mutta en raaskinut taimea ostaa. Päätin kuitenkin, että kasvatan seuraavana kautena tätä. Samaisena päivänä tytöt tulivat reissustaan ja yllätys oli erittäin mieluisa, kun tomaatti-mixistä löytyi juuri Idlin siemeniä! Melkoinen sattuma. Varkaat poistetaan. 

Tiina kertoi Idlistä facebookissa näin: Idli tekee ihan tajuttomasti hedelmiä! Hedelmät kasvaa todella valtavan isoissa ryppäissä ja ne on todella makeita. Maku on tuore-napostelussa todella miellyttävä sekä puoliksi, eli lähes kypsinä, kuin myös silloin kun antaa kypsyä oikein kunnolla täysin tumman keltaisiksi ja lähes läpikuultaviksi. 


Jos aikoo pakastaa Ildi lajikkeen hedelmiä, kannattaa antaa niiden kypsyä ihan läpikultavan tumman keltaisiksi. Siloin maku pysyy makeana pakastuksen jälkeenkin. Jos taas pakastaa "lähes kypsiä" keskikeltaisia Ildin hedelmiä, pakastuksen jälkeen niissä ei ole paljon makeutta, mutta ovat melko hapokkaita. 
Perunarutolle Ildi ei ole täysin resistenssi, eli jos tautipaine kasvaa suureksi, Ildi sairastuu. Se on kuitenkin suht aikainen, eli ehtii antaa koko satonsa, mikäli kerää syksyllä osan hedelmistä puolikypsinä ja kypsyttelee ne sisällä.

Muutkin lajikkeesta kertoneet mainostivat Idlin satoisuutta ja makeutta! Idlistä minulla on oikeasti suuret odotukset ja aion kokeilla tätä sekä avomaalla että kasvihuoneessa.



Orange Berry 

Testien mukaan maailman makein kirsikkatomaatti-lajike. Aika makiaa! Hedelmät ohut kuorisia ja mehukkaita. Kasvetaan kuten idli; vaatii tuennan ja varkaat poistetaan. 


Red Pear 

Joskus olen kasvattanut keltaista päärynätomaatia ja se oli tosi hyvä! Tämänkin kerrotaan olevan satoisa ja makea. Varkaat poistetaan ja kasvi tuetaan. Eli samanlainen kasvatus kuin kahdella edellisellä tomaatilla. 



San Marzano 2 

San Marzanosta löytyi paljonkin tietoa, mutta tästä 2-tyypistä ei. Olettaisin näiden kuitenkin olevan melko samankaltaisia, joten uskallan laittaa tähän Tiinan kokemuksen San Marzanosta: San Marzano on mielestäni erinomainen ruokaisa ja lihaisa pitkulainen luumutomaatti. 
Minun San Marzanot oli yllättävän makeita, vahvasti tomaattisen makuisia ja varsin maukkaita ihan tuore naposteluunkin. Vaikka niiitä ilmeisesti käytetäänkin enimmäkseen salsoissa ja ruuanlaitossa, tykkäsin syödä niitä ihan sellasenaan puskistakin, juurikin sen intensiivisen tomattisen maun ja makeuden ansiosta! 


Minusta sen makua ei ole kehuttu kylliksi ! Se teki todella valtavasti satoa ja jaksoi puskea uutta kasvua ja satoa senkin jälkeen kun puhdistin kaikki perunaruton saastuttamat kasvinosat pois. Sen heikkoutena oli  perunarutto alttius, joten kannattaa huolehtia ilman kierrosta.

Sen verran löysin tästä S. Marzano 2:sta tietoa, että kasvaisi 1.5-1.8 metriä korkeaksi. Jännityksellä jään odottamaan, millainen tuttavuus on. 



Tigarella

Tigarellaa kasvatin viime vuonna ja tykkäsin kovasti. Tigerallen hedelmät ovat hauskan juovikkaita ja herkullisia. Tarvitsee tuennan ja varkaat poistetaan. Kasvaa 150-200 senttiseksi. 




Tomaatin esikasvatuksen aloitan helmi-maaliskuussa. Yleinen ohje on 8 viikkoa ennen ulos istutusta. Eli mikäli kasvatat avomaalla, niin hyvin kerkeät aloittaa maaliskuun puolessa välissäkin. Ylläolevan kuvan mukaisesti idätän myös tomaatin siemenet lautalla! Tuosta lauttaidätyksestä pääset lukemaan täältä. Koska tomaatin esikasvatuksen aloitukseen on vielä hetki maltettavana, on hyvin aikaa pohtia mitä lajikkeita haluaa kasvattaa ja siementilauksetkin kerkiää hyvin tekemään.  Tosiaan tämän postauksen tomaatteja voi hyvin kasvattaa myös avomaalla, eli kasvihuoneen puuttuminenkaan ei ole este tomaatin kasvatukselle.  

Vielä on myös hyvin aikaa opetella tomaatin kasvatuksen saloja. Mikäli tykkää etsiä tietoa kirjoista, suosittelen Sonja Lumpeen Tomaatti-kirjaa. Muun muassa sen esittely löytyy täältä. Todella upea teos tomaatin kasvatuksesta kiinnostuneelle! 

Seuraavassa tämän sarjan postauksessa tulee olemaan sellaisia lajikkeita, joita itse kasvatin viime vuonna. Sadon kannalta vuosi ei ollut kehuttava, mutta onneksi on aina seuraava vuosi ;) 

Mukavaa torstaita Sinulle! Huomenna julkistan siemenpaketti-arvonnan voittajan. Tämä päivä on vielä aikaa osallistua...

28 kommenttia:

  1. Voi että, vähän alkoi tämän postauksen myötä sormet syyhymämään, jospa sitä sittenkin kasvattaisi tomaatteja tänä vuonna! Mutta todennäköisesti luvassa on taas niin kylmä kesä, että saalis jää todella laihaksi ilman kasvihuonetta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä tiedä, vaikka tulisikin lämmintä, eli kasvata vaan :)

      Poista
  2. Onpa mielenkiintoista lukea tomaateista tuollaista. Itse kun on vain tomaattien kuluttaja, niin eipä ole tullut ajatelleeksikaan, että niissä on tuollaisia eroja.
    Mukavaa jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postauksesta on iloa <3 Mukavaa jatkoa myös Sinulle <3

      Poista
  3. kiintoisaa, tuota idliä pitäisi varmasti itsekin kokeilla

    VastaaPoista
  4. Onpa ihana kun olet noin perehtynyt tomaattien kasvatukseen. Meillä ei ole kasvihuonetta, joten enpä taida yrittääkään. Joskus olen kasvattanut tomaatteja, mutta vain vihreiden tomaattien vuoksi. Mukavaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatti hurahdus voi olla melkoinen ;) Kotona tätä min höyrähdystä on naurettu, mutta onneksi tuolta ryhmästä olen saanut hyvää perspektiiviä, että olen hyyyyvin maltillinen näiden(kin) suhteen :) Mukavaa tulevaa viikonloppua!

      Poista
  5. Loistava postaus, kiitos vinkeistä:) Nyt on kyllä tosiaan ihan pakko niitä tomaatteja keväällä pistää kasvamaan:) Mukavaa viikonjatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, jos tomaatti-innostus tarttui <3 Mukavaa viikonloppua myös Sinulle :)

      Poista
  6. Tässä tuntee itsensä salamatkustajaksi, kun en aio kokeilla mitään näistä tällä iällä, mutta odotan mielenkiinnolla sinun tomaattikesääsi. Onnea Päden Pajan arpajaisvoiton johdosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet erittäin tervetullut salamatkustaja <3 Päden pajan arvontaan toki osallistuin, mutta sen voittaja ei vielä ole selvillä. Mutta tarkoitit varmaan Sarin kotona-blogin arvonnanvoittoa, joten kiitos <3

      Poista
  7. No nyt jään odottamaan mielenkiinnolla seuraavaakin tomaattipostaustasi. Itsellä on vähän hakusessa, että mitä tavallisen kokoista lajiketta alkaisi kasvattamaan... 👍😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos <3 Lajikkeita on tosiaan niin valtavat määrät että valinnan vaikeus on hurja!

      Poista
  8. Työmatkalla aamulla luin kivasta Ruotsinreissustanne.Tulisipa nyt pian kevät, niin pääsisi puutarhahommiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu tosiaan oli mukava <3 Olen ihan samaa mieltä keväästä. Odotuksen tuska vaivaa jo!

      Poista
  9. Oman maan tomaatit niitä parhaita nam ☺

    VastaaPoista
  10. Kyllä itse kasvatetut tomaatit ja kaikki muutkin kasvikset omat mahtavia. Paljon parempia kuin kaupoista saadut.

    VastaaPoista
  11. Mahtavasti taas uutta tietoa tässäkin tomaattpostaukessasi.Nyt tuntuu siltä että joitain tomaatteja voisi kasvattaa vaikka avomaalla!
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa toki avomaallakin kasvattaa. Paljon on lajeja, jotka viihtyvät pihalla, kunhan valitsee lämpimän kasvupaikan :)

      Poista
  12. Mielenkiintoinen postaus, itsekin olen mietiskellyt tulevia tomaattikajikkeita. Ihanaa kokeilla kaikkea uutta, mutta vanhoja varmoja lajikkeitakin löytyy. Pian on alkamassa kasvukausi, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmoja lajikkeita on tosiaan hyvä olla kasvatettuna, jotta varmasti saa satoa. Uutuuksia on aina kuitenkin kiva kokeilla. Kohta päästään iskemään sormet multaan <3

      Poista
  13. Hyvältä kuulostaa nuo lajikkeet. Miulla on siemenet osittain jo ostettu. Jottain vielä hankin. Tomatin kasvatus on mukavoo puuhoo, vaikka en ihe sitä syökkään tuoreeltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo se tomaatin tuoksu on aivan ihana <3 Vielä kerkiää hyvin tekemään kivoja hankintoja :)

      Poista
  14. Muutaman vuoden on tomaattien sato ollut kehno, mutta siitä huolimatta niitä on pakko kasvattaa, ovat ne sen verran herkkua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan totta. Viime vuosi oli omalla kohdallani ainakin sellainen, että enemmän oli pettymyksiä kuin onnistumisia ja silti ihan täys into päällä taas :D Toivotaan tänä vuonna hyvää satoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...