Ihana itsensä hemmottelu-paketti - mitä se sisälsikään?

Sain ihanan paketin Why Not Pr:ltä ja esittelen teille sen sisältöä sekä kerron, mitkä tuotteet olivat omia lemppareitani. Näillä on ollut ihana hemmotella talven rasittamaa ihoa! *Postauksen kaikki tuotteet ovat PR-näytteitä. 

Organic Shop Gentle Face Peeling Apricot Mango-kasvokuorinta on hellävarainen kasvokuorinta-aine, joka puhdistaa ja uudistaa ihoa tehokkaasti. Orgaaniset aprikoosi ja mango tekevät ihosta pehmeän ja joustavan samettisen.

Itselläni kasvot tulivat aivan kirkkaan punaiseksi naamion käytön jälkeen. Näki aivan selvästi, missä kohtaa ihoa naamio on ollut. Luin saman reaktion tulleen muillekin, joten ei kannata kokeilla tätä ensimmäistä kertaa hetkeä ennen treffejä tai juhlia... Punaisuus katosi parin tunnin jälkeen ja iho oli sen jälkeen todella pehmeä ja ihanan tuntuinen. Käsittääkseni punaisuus vähän kuin kuuluu asiaan, kun kyseessä on glykolihappoon perustuva kemiallinen kuorinta, enkä ollut aiemmin sellaista kokeillut. Iho ei milläänlailla kutissut tai muuten ollut ärtyneen tuntuinen, joten en asiasta hätkähtänyt. Yllätyin kyllä hieman, kun huuhtelin tuotteen pois ja kasvojen iho oli sävy sävyyn pinkkien hiusten kanssa, khih. Onneksi ei ollut heti menoa mihinkään. 


Organic Shop Hand and nail cream-butter Indonesian Spa Manicure käsivoide on ihan super ihana! Koostumus on kevyen oloinen, mutta kuitenkin voide on oikeasti todella kosteuttava ja ravitseva. Ylang-ylang, buriti-öljy ja appelsiininkukkauute vahvistavat kynsiä, sekä ravitsevat ja korjaavat käsien ihoa.  

Vahva suositus! Mieto, miellyttävä tuoksu, mahtava koostumus ja loistava toimivuus!


Organic Shop Body Desserts-muotoilevan vartalovoiteen sisältämä appelsiiniöljy pehmentää ihoa samalla kun marokkolainen arganöljy tarjoaa pitkäkestoisen kosteutuksen. Kaneli ja muskottipähkinäöljy parantavat ihon ulkonäköä ja auttavat ehkäisemään selluliitin merkkejä. 

Tämä myös on tosi ihana tuote! Koostumus on tosi paksun tuntuinen, muttei ollenkaan rasvainen. Kuitenkin iho selvästi tuotteesta tykkää. Tasainen,  pehmeä  ja  kaikin  puolin  ihanan tuntuinen. Ja tämä tuoksu, oijoij, toistan itseäni, mutta I-HA-NA! Muotoiluvuudesta en osaa sanoa, sillä suklaa näihin aikoihin vuodesta tuntuu olevan tehokkaampi vartalon muotouttaja, kuin mikään muu...


Body Desserts Almond & Honey Milk Reviving -vartalokuorinta-aineessa yhdistyy  manteliöljy ja maitoproteiini, jotka kosteuttavat ihoa samalla kun luomuhunaja ja luomuvehnänalkioöljy nopeuttavat ja edistävät ihon luonnollista uudistumista. Ihosta tulee pehmeä ja kosteutettu samalla, kun kuollut ihosolukko poistuu. 

Tuotteen tuoksu ja koostumus olivat todella hyvät. Iho oli tuotteen käytön jälkeen pehmeä ja samalla myös kosteutettu. Itse en kuitenkaan ole kauhean innokas näiden vartalon kuorinta-tuotteiden käyttäjä. En oikein tiedä, mistä se johtuu, mutta jostakin syystä koen nämä aina vähän epämiellyttävinä käytössä. Liekkö aistiyliherkkyydellä olisi asian kanssa jotain tekemistä? 

Meillä tosin toinen Julioista rakastaa juuri kuorivia tuotteita, joten hän varmasti tästä tulee nauttimaan, kun pääsee purkin kimppuun.



Organic Shop - tuotteita ihon hyvinvointiin


Paketista löytyi myös super ihanan The Body Shopin tämän joulun tuotteita. Joku ehkä muistaakin, että olen muutamaan kertaan TBS:n ihanuutta täällä blogissakin hehkuttanut. Heidän tuotteet ovat niin mahtavan ihania ja niin on tämäkin sarja!

Peppermint Candy Cane suihkugeeli ja vartalovoide ovat taattua The Body Shoppia, eli ylellisen ihania, toimivia ja vielä kauniissa pakkauksista! Näissä on raikas piparmintun ja karkkikeppien tuoksu, joka ei ole kauhean voimakas, mutta niin ihanan suloinen. 

Suihkugeeli ei kuivata ihoa ollenkaan, vaan iho on pehmeä suihkun jälkeen ja oih, niin hyvän tuoksuinen! Vartalovoide puolestaan imeytyy nopeasti, joten rasvailun jälkeen pääsee samantien pukemaan päälleen. Inhoan sitä, jos vartalovoiteen imeytymiseen menee kauan tai jos iho on sen jälkeen lähmäisen tuntuinen, hyi! Suositus siis molemmille tuotteille, mikäli olet mintun tuoksun ystävä <3


The Body Shop - joulu



Lisäksi paketissa oli vielä Hübner Original Silicea Beauty Shots - iho, kynnet & hiukset-pakkaus, joka sisältää 30 annospussia. Silicea Beauty Shot:it sisältävät puhdasta mineraalista piitä ja biotiinia, joka edistää hiusten ja ihon pysymistä normaaleina sekä seleeniä, joka edistää kynsien pysymistä normaaleina. Annospussillisen voi syödä sellaiseen tai sekoittaa smoothieen, mehuun tai veteen. Itse kokeilin ensin sekoittaa sen veteen, mutta en tykännyt. Laimea aprikoosin maku ja lievä jauhoinen koostumus veden joukossa ei ollut minun juttu ollenkaan. Sen sijaan sellaisenaan tuote menee kivasti. Ensin itseäni vähän häiritsi juuri tuotteessa oleva tietty jauhoisuus, mutta nopeasti siihen tottui. 

Olen nyt käyttänyt tätä parisen viikkoa päivittäin, joten en vielä osaa kauheasti tehosta sanoa mitään. Parhaan tuloksen saamiseksi tuotetta suositellaan käytettävän vähintään kaksi kuukautta päivittäin nautittuna. Ainakin nyt kasvaneet uudet hiukset ovat olleet tosi kiiltävät, eikä kynnetkään ole lohkeilleet. Toisaalta, asiaan voi olla syynä muutkin tuotteet, mutta ei tästä ainakaan haittaa ole varmasti ollut. Omat ruokailutottumukseni ovat niin retuperällä, että erilaiset lisäravinteet tulevat oikeasti tarpeeseen. 







Omiksi suosikeiksi näistä nousi käsivoide sekä molemmat vartalovoiteet. Talvi rasittaa aina ihoa tosi paljon ja olen ollut yleensä hirmuisen laiska huolehtimaan ihostani. Näillä tuotteilla en koe milläänlailla rasittavana huolehtia itsestäni, päinvastoin. 

Näin ihanan paketin sain. Tälläiset yllätykset ovat aina tosi ihania ja piristävät arkea aivan valtavasti. Paketin mukana tuli vielä kortti, jossa sanottiin, että tuotteet on valittu yksilöllisesti juuri minulle. Koin sen niin ylellisenä ja hemmottelevana. Kiitos paljon Why Not Pr!  

Mitkä näistä tuotteista Sinusta oli kaikkein mielenkiintoisempia ja onko Sinulla näistä kokemuksia? 

10 kommenttia:

  1. Mikäs sen ihanampaa kuin saada itselle räätälöity pakettu. Tuossa on monenlaista ylellistä ja mukavaa. Onneksi olkoon!
    Nämä on niitä juttuja, joista en itse ymmärrä yhtikäs mitään.
    Enkä ole minkään esittelemäsi tuotteen kanssa tehnyt tuttavuutta.
    Ihanaa joulunalusaikaa teille kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se tosiaan on, tulee ihan super hemmoteltu olo :)
      Kunhan taas päästään enemmän kasviasioiden pariin, niin eiköhän sitten taas aleta olemaan samalla kartalla <3 Mukavaa joulunalusaikaa myös teille <3

      Poista
  2. Minähän rakastan kuorinta-aineita ja naamioita. Body Shopin tuotteet tuoksuvat aina aivan ihanilta. Aika ihana hemmottelupaketti <3
    Ihanaa iltaa sinulle Hilu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä oli tosi ihana. Noralla on kiva tapa koota yksilöllisiä paketteja. Upeaa ammattitaitoa ja toisten huomioimista <3
      Mukavaa keskiviikkoa Sinulle <3

      Poista
  3. Ihana paketti❤Mä tykkään monista sarjan tuotteista, kahvintuoksuinen naamio on yks suosikki😊

    VastaaPoista
  4. Jopas oletkin saanut ihastuttavan paketin. Sisältää monenlaisia ihania yllätyksiä. Pidän naamioista, ne tekevät iholle hyvää. Ihanaa joulun odotusta sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan oli ilahduttava paketti <3 Naamioiden hyvää tekevyys on todella ihan omaa luokkaansa :) Ihanaa joulun odotusta myös Sinulle <3

      Poista
  5. No wau! Ihanan paketin sait :) Mun on tehnyt kovasti mieli testata tota Organic Shopin kuorintanaamiota, mutta kuulostaa kyllä vähän hurjalta tuo pinkki iho! Pitänee silti varmaan kokeilla, happokuorinnat on niin ihania :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata, mutta älä tosiaan ennen mitään menoa ;) Se oli kyllä jännä, kun yhtään ei tuntunut iholla kurjalta ja sitten, kun katsoi peiliin, niin ohhoh, joulupossu tullut kylään :D

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!