Positiivinen touhottaja vs synkkä pohdiskelija

Olen kertonutkin, että syksy on jollainlailla itselleni hankalaa aikaa. Jostain syystä joka syksy alan pohtimaan vanhoja asioita ja niiden tunteet nousevat pintaan. Taustoistani olen jonkin verran kertonut täällä blogin puolella, esimerkiksi Kuka minä olen-postauksessa ja luulen, että syksyinen pohdintataipumukseni liittyy siihen, että elämäni on lapsena mennyt täysin uusiksi, kun syksyllä minut on itselleni aivan yllätyksenä sijoitettu lastenkotiin. Voi olla, ettei todellisuudessa asioilla ole mitään tekemistä keskenään, sillä sitä ennen jokainen vuodenaika on sisältänyt elämää, jota en soisi kenenkään kokevan ja näkevän. 

Joka tapauksessa, sisimmässäni on jälleen ollut surua, jota on hyvin vaikea käsitellä, kun ei ole mitään, mitä korjaisi. Kaikki on nyt hyvin ja silti löydän itseni kyynelehtimästä, milloin minkäkin biisin ääreltä tai pohtimasta elämää, joka on niin kovin monimuotoinen kaikkine iloineen ja suruineen. Elämä koostuu niin monesta hetkestä ja tapahtumasta ja jokainen elää sitä eri tavoin. Yksi tuntuu kestävän ihan mitä tahansa ja toinen romahtaa ryyppäämään ja pistämään koko elämänsä sileäksi, eikä edes ymmärrä, kuinka moneen muuhun se vaikuttaa. Ja mistä lopulta kaikki aina lähteekään. Eihän kukaan päätä yht äkkiä pilaavansa oman ja muiden elämän, vaan yleensä alussa on aina hauskaa.






Ehkä Vain Elämää-ohjelman seuraamisellakin on osansa omissa pohdinnoissani. Olen pohtinut paljon sitä piirrettä, joka taiteilijoita tuntuu yhdistävän; tunteet koetaan täydellä teholla. Kun menee kovaa, niin sitten mennään keulien ja ihan oikeasti kovaa. Mutta pohjalla sitten ryvetäänkin ihan huolella. Ja  huomaan itsessäni näitä samoja piirteitä. Tosin, minä jatkan elämääni samalla meiningillä kuin aina, mutta tunteet saattavat myllertää kovastikin. Olen kertonutkin olleeni joskus masentunut ja pelkääväni sitä, että se joskus palaa. Syksyn tunnemyllyrryksien keskellä ei auta kuin pysyä kiireisenä, jotta ei ehtisi liikaa miettiä mitään. Kun mitään syytä ei moiselle kerran ole. Ajatukset kuitenkin ovat ovelia pirulaisia ja tulevat hetkessä, kun pysähtyy. Saati kun yrittää käydä nukkumaan.

En koe olevani tällä hetkellä masentunut, mutta tietynlainen haikeus sisimmässä asustaa. Eikä aina ihmeellistä asiaa tarvita, kun huomaankin olevani henkisesti ihan turvallani. Olen useamman viikon miettinyt kirjoittavani aiheesta, mutta jättänyt aina kirjoittamatta. Ehkä siksi, että haluaisin joka kerta, kun lukija blogissani vierailee, hänen tulevan hyvälle fiilikselle. Ja tälläiset tekstit eivät sellaista saa aikaan.  Mutta toisaalta, tiedän myös, että moni seuraa blogia minun itseni vuoksi, eikä välttämättä puutarhan takia, joten miksipä näitäkään fiiliksiä salailemaan.





Eilen istuin autossa ja laitoin ensimmäistä kertaa soimaan viime viikolla ostamani levyn, joka oli Kaija Koon Kuka sen opettaa. Ja kun kuudes kappale alkoi soimaan, jotain heräsi sisimmässäni ja en voinut kuin itkeä. Surulapsi on niin vahva kappale, että se ihan todella tuntui, kuin joku olisi mäjäyttänyt lekalla päin näköä. Auto oli pakko pysäyttää turvallisuuden vuoksi ja antaa mennä. Soitin biisin nonstoppia varmaan kaksikymmentä kertaa ja lopulta kyyneleet kuivuivat ja löysin sen mahtavan MINÄ SELVISIN-sanoman, joka biisissä on. Laulu kiteyttää paljon juuri niitä ajatuksia ja tunteita, joita olen itse käynyt läpi elämäni aikana. Kumpa vielä joskus pääsisin eroon siitä olkapään pirusta, joka kuiskii ajoittain korvaan, että ei sinusta ikinä tule mitään, senkin juoppojen tytär ja ettei kukaan voi kestää minua, kun omat vanhemmatkaan eivät rakastaneet niin paljoa, että olisivat huolehtineet.  Toisaalta taas, vähintään yhtä usein, olen matkannut elämääni ja ajatellut, että hitto, minäpä näytän, että minä en sorru ja vanhempieni virheet eivät määrittele minua, vaan tekevät minusta paremman ihmisen. 

Lopulta, kun suurimmasta tunnemyllyrryksestä selvisin, soitin puhelun, jota olen sitäkin pohtinut useamman vuoden ajan aina silloin tällöin. Biologinen isäni on elossa, mutta katkaisin häneen välit viitisen vuotta sitten, kun en ollut saanut sanottua, kuinka paljon hänen ja äitini omat virheet ovat itseäni satuttaneet, enkä kestänyt, että kyseinen henkilö alkaa arvostelemaan minun valintoja elämässäni. Laitoin vielä todella julman viestin isälleni sen viimeisen puhelun jälkeen, koska hän ei suostunut kuuntelemaan ja löi luurin korvaani, kun ensimmäisen kerran olisin sanonut sanottavani asioista. Olin vasta pystynyt hyväksymään sen tosiasian, että se lapsi, joka oli kaiken sen surkeuden keskellä, olin ihan oikeasti minä ja se olikin hankala paikka. Siihen saakka olin aina kokenut, että surullista sitä lasta kohtaan, mutta en kokenut itse olleeni se lapsi. On vaikeaa terapisoida itseään tapahtumista, jotka ovat tapahtuneet yli 20 vuotta aiemmin. Suutun harvoin, mutta sitten, kun oikeasti suutun, niin peto on irti. En huuda, enkä räyhää, vaan annan olla. Koen, ettei toinen ole silloin minun sanojeni tai tunteideni arvoinen. Kamalaa, miten korkealle nostankaan itseni noina hetkinä. Ja ympärilleni kohoaa samantien muuri, jota ei pysty ylittämään kukaan ja jonka alas saaminen kestää todella pitkään. 

Siitä illasta on todella viitisen vuotta ja aina joskus pohdin, että pitäisi soittaa, kun tälläinen kylmyys ei tee kenenkään sielulle hyvää. Ajatus siitä, etten olisi missään väleissä lasteni kanssa, sitten kun he ovat aikuisia, on aivan musertavan hirveä. Ei isänikään varmasti pahalla ole asioitaan sotkenut, eikä varmasti ole kaikista valinnoistaan ylpeä. Toki, sekin olisi kiva joskus häneltä kuulla, mutta luulen, ettei sellaista tule tapahtumaan. Joka tapauksessa soitin, enkä edes tiennyt, mitä sanoisin. Yllätyin, kun hän vain totesi, että ompa kiva kuulla sinusta, viime kerrasta on vuosia aikaa. Anteeksi pyysimme puolin ja toisin ja vaikka menneisyyttä ei voi korvata, eikä kaikkia haavoja voi koskaan umpeuttaa, olen todella onnellinen, että soitin.





Kaiken sen iloisen touhottajan sisällä on välillä synkkyyttä ja surua, jota ei varmaan aikakaan poista. Olen sen oppinut hyväksymään ja ymmärtänyt, että elämässä on kuitenkin ihania, upeita asioita ja ne täytyy ihan oikeasti oppia etsimään ja näkemään. Se, etten puhu näistä fiiliksistäni (luulen, että tämä teksti tulee läheisillenikin aivan yllätyksenä), ei ole sitä, että haluaisin valehdella tai esittää jotain muuta mitä olen. Kyse on siitä, että olen nähnyt pahuuden, mutta mielummin katselen hyvyyttä ja kauneutta. Tiedostan, että voisin helposti vajota pohjalle, mutta sen sijaan räpinöin niin paljon, että pysyn pinnalla. Se, että menneisyys ei ole moneltakaan osin häävi, ei tarkoita, että tulevaisuudenkin pitäisi olla kehno. Päinvastoin. Osaan arvostaa hyviä asioita ja ne saavat minut aina äärimmäisen kiitolliseksi. Kivat ihmiset, mukavat kohtaamiset, perhosen lento, kaunis kukka, oma kasvattama tomaatti, lapsen massunpohjasta saakka kumpuava nauru, huono vitsi, ystävät, perhe, laulaminen, kirjoittaminen, typerät jutut ja ennen kaikkea omat lapseni. Kaikki nuo asiat tekevät elämästä mahtavaa ja upeaa. Niiden vuoksi enemmän hymyilen ja nauran, kuin itken.

Eilen tuon romahdukseni jälkeen luin blogiin tulleita kommentteja. Saila ja Outi olivat laittaneet niin kauniit kommentit minulle, että taas oli roskat silmissä. En muista koskaan olleeni niin kiitollinen kauniista sanoista, kuin eilen. Kiitos ihanat Saila ja Outi <3 Toki kiitos kaikille muillekkin, jotka kommentoivat aina todella kauniisti. Olen saanut niistä usein todella paljon voimaa itselleni ja kannan niitä mukanani ja palaan niihin usein mielessäni. Kiitos, että olette matkassani mukana, olette kaikki arvokkaampia minulle kuin arvaattekaan <3




87 kommenttia:

  1. En usko että olet yksin ajatustesi kanssa,sillä jokainen kuin myös minä sukellamme välillä mustiin syvereihin ja pohdimme juuri kaikkea mistä kirjoitit,kukin omia peikkojaan miettien. Minusta se on normaalia,ei voi olla koskaan täysin hyvällä mielellä ja jos omaa empatiaa omaa myös synkkiä ajatuksia, sillä kaikki tunteet kuuluvat ihmiseen, se osaako ne tuoda esiin on yksilöllistä. Sinä osaat ja minusta seon erittäin hyvä asia! Anna tunteiden tulla ja mennä, kun elää hetkessä huomaa että myös kaikkien ikävien asioiden keskellä on aina se toinenkin puoli, aina on kaksipuolta ihmisen elämässä. Varmasti oli vaikea kirjoittaa asioista mutta tiedätkö juuri se tekee sinusta vahvan, selviytyjän ja hyvän ihmisen!! Et ehkä huomaa sitä itse, mutta minä huomaan. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo varmasti on totta, että asioiden pohtiminen kuuluu ihmisyyteen. Kiitos, kauniit sanasi lämmittivät sydäntäni todella paljon *halaus* <3

      Poista
  2. Kiitos hienosta ja rehellisestä kirjoituksesta. Meitä on niin monta jotka voivat samaistua näihin fiiliksiin, kukin omista syistään ja omista kokemuksistaan. Olet vahva sillä tunnet omat heikkoutesi. Elämä ei aina ole kaunista ja hyvää. Elämä ei ole myöskään aina reilu ja tasapuolinen. Olisi aika hurjaa jos kukaan ei uskaltaisi puhua myös niistä tummista hetkistä, epätoivosta ja surusta. Usko siihen, että elämä kantaa, kaikesta huolimatta, on ihan huippu juttu. Olet rohkea. Jatka samalla tiellä. Kaikkea hyvää sinulle tähän viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä tosiaan osaa heitellä välillä suuntaan ja toiseen, aiheuttaa kipua ja pettymyksiä. Mutta onneksi myös sitä iloa ja onnea <3 Kiitos mami <3 Ihanaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  3. Ihana sinä!! <3
    Maailman myrskyt ja tuulet ovat pientä taimea riepotelleet, mutta sinusta on silti kasvanut upea, kaunis ja vahva äiti. Olet rakas monelle ja esimerkillinen nainen nuorille.
    Olen iloinen puolestasi, että soitit isällesi. Se merkitsi teille molemmille paljon. <3

    Syksy tuo pimeneviä iltoja, mutta muista sytyttää kynttilät ja valot, niin elämä pysyy paljon selkeämpänä!
    Syyskuun heleitä värejä ja elämää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Susanna <3 Uskon myös, että tuo puhelu teki molemmille todella hyvää. Kaivan tänään kynttilät esille. Niiden paloa on ihana katsella <3

      Poista
  4. Tämä oli paras kirjoituksesi ! <3 Meillä jokaisella on oma menneisyys, erilaisine traumoineen ja ikävine ja iloisine muistoineen. Jos johonkin vuodenaikaan tai tapahtuman liittyy ikäviä muoistoja, ne tapahtumat tottakait toistuu mielessä joka vuosi.
    Menneisyys ja lapsuuden tapahtumat ei kuitenkaan määrittele meitä tänäpäivänä. Se, mitä on tapahtunut silloin, kun itse olimme viattomia ja avuttomia lapsia, luonnollisesti ainakin tunnetasolla vaikuttaa myös tähänkin päivään.
    Ystäväpiirissäni on useita ihmisiä, joilla on vaikea lapsuus (vanhempien alkoholionlgelmien ja/tai mielenterveysongelmien vuoksi).

    Jokainen meistä peilaa omaa nykyistä elämäänsä niin niillä vanhempiemme reaktioilla, mitä olemme läpiläneet aikanaan, kuin myös kaikkien niiden kokemusten kautta, mitä olemme elämämme aikana sen jälkeen läpikäyneet, (kukaties niiden traumojenkin takia) niin ilossa kuin surussa, rakkaudessa kuin vihassa, hyvässä kuin pahassa... :)
    Olet tänäpäivänä vahva ja hieno nainen. Ja varmasti juurikin kokemuksiesi vuoksi. Muurien psytyttäminen on oma suojautumiskeino siihen, ettei kukaan enää ikinä, koskaan pysty uudestaan sattutamaan. Itsekin olen mestari muureja pystyttämän. Nyttemmin tosin jo vähän oppinut pitämään ne alhaalla. Muureissa on vaan se huonopuoli, että muurien takaa on vaikea nähdä toisia ihmisiä avoimena, eli syviä ja avoimen rehellisiä ihmissuhteitakaan solmia. Jokakerta kun rakentaa murin ympärilleen, tulee tehneeksi itelleen karhunpalveluksen. Vaikka ensinalkuun kuvittelee vaan suojaavansa itseään, on se todellisudessa vaan itsehuijauksen ja valhellisuuden luoma illuusio. :)

    Elämä on siitä hauska asia, että kivun surun ja tuskan määrä on vakio, eli jos yrittä suotaja itseän joltain, se sama tuska ja kipu annetaan sitten jollain toisella saralla. Uskon, että olemme tänne jokainen tulleet hakemaan jotain hyvinkin henkilökohtaisia oppeja, kehittyäksemme rakastavammaksi ihmiseksi. Parhaat ja syvimmät opit saadaan usein just niiden ikävien kokemusten ja tapahtumien kautta.

    Uskon siihen, että olen kaikki elämäni opit (lue: elämäni kaikki kipupisteet) hyväksynyt ennen kuin olen tähän maailmaan syntynyt. Eli, olen itse valinnut ja hyväksynyt osakseni tulevan ne opit (eli tuskaiset elämänkokemukset), jotka olen täältä tälläkertaa hakemaan tullut.
    Syntymäni jälkeen olen autuaasti unohtanut kaiken mitä olen hyväksynyt ja ylipäätän senkin, miksi olen tänne syntynyt, eli jöi itelle selvitettävksi se, mikä on oman elämäni syvin tarkoitus. Aiemmin aina, kun tuli vastoinkäymisiä, olen ensin alkanut etsiä syyllisiä itseni ulkopuolelta.
    Analyyttisenä tunteellisena pohtijana yleensä olen aina jossainvaiheessa tajunnut, että tavallaan tarvitsin sitä (kamalaa kokemusta), ymmärtäkseni jotain suurempaa ja oppiakseni jotain hyvin olellista elämästä; anteeksiannosta, nöyryydestä, rakastamisesta ja toisten ihmisten tukemisesta ja auttamisesta, elämän palvelemisesta.

    Jokainen meistä haluaa olla onnellinen ja kokea iloa, olla onnellinen, saada osakseen hyväksyntää ja olla rakastettu.
    Mutta...
    Silloin kun olemme iloisia, onnellisia, menestyviä, varakkaita, rakastettuja jne..eli jos kaikki asiat sujuu oman mukavuusalueemme sisäpuolella, eli asiat lutviutuu kuin itsestään: helposti ja onnistuu ilman suuria ponnistuksia ja kipukynnyksiä, emme välttämättä opi virheistämme. Silloin emme myöskään opi myötätuntoa muita kanssaeläjiä kohjtaan, emmekä joudu kehittämään omaa ymmärryksen, myötätunnon, anteeksiantamisen ja rakastamisen taitoakaan.

    Uskon,että ne elämän suurimmat tragediat on niitä isoja asioita, joiden vuoksi tänne elämään olemme tulleet oppeja hakemaan. Tuskan ja kivuliaitten surullistenn tapahtumien kautta opimme ensin ymmärtämään syvemmin, ja myöhemmin olemme valmiita hyväksymään kaiken sen, mitä eteen annetaan. Ymmärrämme, tunnemme myötätuntoa, annamme anteeksi ja rakastamme ja siinä samalla saamme osaksemme ymmärrystä, hyväksyntää, myötätuntoa, anteeksi antoa ja rakkautta.
    (Niin, nää asiat vaan niin helposti unohtuu tavan arjen pyörittämisessä...ainakin allekirjoitaneella)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi. Paljon erittäin viisaita asioita olit tuonut julki ja allekirjoitan niistä monet. Muurien pystyttäminen tuskin loppupeleissä auttaa, se on vain hetkellinen helpotus tilanteisiin. Lapsuuden peilaaminen ja itsensä sitä kautta kokeminen myös menee juuri noin niinkuin olit kirjoittanut. Ja totta on tuokin, että jokainen kipeä asia auttaa selviämään seuraavasta vielä kipeämmästä asiasta ja ehkä jopa luomaan niistä jotakin hienoa <3 Ilman surua ei ole onnea, eikä ilman vihaa rakkautta. Kaikki tunteet kuuluvat elämään. Pääsia on, että niissä on sopiva tasapaino.

      Poista
  5. Väillä vain täytyy uskoa ja luottaa siihen, että läheiset tekevät ja ovat tehneet omat valintansa parhaan ymmärryksensä mukaan eivätkä ainakaan tahallaan halua tuottaa tuskaa tai vaikeuksia valinnoillaan. Olet vahva ja hieno ihminen. Alakulo ei liene vältettävissä, mutta hyvien ja kauniiden asioiden etsiminen auttaa sen yli. Se ettet ole antanut pahojen asioiden voittaa on Sinulle se suuri voitto, joka kantaa. Tuo väistäminen ja hiljaa oleminen suuren suuttumuksen hetkellä on tuttua ja ainakin minulle keino suojella itseäni.

    Lämpimiä ja kauniita syksyn päiviä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus onkin parempi olla hiljaa ja hetken aikaa hengitellä ennenkuin pölläyttää omat ajatuksensa julki. Ainakin omat ajatukseni ovat joskus niin synkkiä ja julmia, että saisin todella pahan mielen toiselle, jos ne aina läväyttäisin juuri sillä hetkellä päin naamaa.
      Elämä on uskomaton matka kaikkine kivikkoineen ja aurinkoisine rinteineen. Matka, jossa voi tulla mitä tahansa vastaan. Vaikka kaatuu, täytyy vain nousta ylös ja jatkaa matkaa <3
      Kiitos kommetistasi Tuula <3 Ihanaa syksyistä viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  6. Sulje silmäsi. Laita vasen käsi oikean olkapääsi päälle
    ja oikea käsi vasemman olkapääsi päälle.
    Purista hellästi. Tunnetko halauksen?
    Se on minulta sinulle upea, rohkea nainen. <3 <3




    VastaaPoista
  7. Olet saanut tässä kirjoituksessasi purettua monta elämänsolmua, kiitä siitä itseäsi! Keri ne nyt sinne alimmaisiksi ja tulet näkemään pehmeämmän ja värikylläisen tulevaisuutesi. Olet niin nuori, että pystyt saamaan monia hyviä kerroksia elämäsi lankakerään. Halauksia!!!

    VastaaPoista
  8. Kyllä kaikki järjestyy, tämä pimeä vuodenaika tahtoo tehdä meikäläiseenkin melankolisuutta mutta taas kun valo lisääntyy sitten keväällä niin saadaan elämänenergiaa taas. Olen Wattuwarpaan kanssa samoilla linjoilla että pahan kautta opitaan hyvää, sielu jalostuu jotenkin. Oppimaan ollaan tänne tellukselle tultu ja tuntuu että pahan määrä on vakio. Kyllä monet ongelmat kumpuavat sieltä lapsuudesta, työstetty on lapsuustraumoja täälläkin ja paljon mutta vaikeilla asioilla on tapana selvitä. Tykkään lueskella näitä rohkeiden naisten blogeja, niinkun sinunkin :-) illanjatkoja sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia myös Sinulle <3 Lapsuudentraumat ovat hankalia käsiteltäviä, mutta kyllä niistä onneksi voi selviytyä <3 *halaus* Iloa päiviisi <3

      Poista
  9. Hieno ja rohkea kirjoitus ❤ hyvä sinä ❤

    Syksy on monelle aikaa jolloin synkkyys voi vallata mielen kun ihana kesä loppuu.
    Tietää sisimmässään päivien pitenevän pitenemistään. Lehdet putovat puista ja tulee
    lopulta ihan kaamosaikakin. Kun päästään jouluun ja valon määrä lisääntyy alkaa helpottamaan.

    Anna itsellesi aikaa levätä ja itke jos siltä tuntuu. Olet vahva kun sinulla on aidot tunteet
    ja pystyt ne ilmaisemaan.

    Uskon sinun olevan vahva taistelijatyyppi, joka tarvitsee välilä näitä pohdiskeluvaiheita jaksaakseen
    taas touhottaa. Kuuntele omaa sisäistä ääntäsi ja anna se ohjata ❤

    Halaus ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo <3 Ei ne tunteet tosiaan patoamalla helpota, eikä itku ole heikkouden merkki <3 Välillä on tosiaan hyvä pohtia asioita, niin muistaa taas arvostaa kaikkea hyvää <3 *halaus*

      Poista
    2. Huomasin typoni siis "päivien pimenevän pimenemistään"....sorry 😊

      Poista
  10. *hali* <3 Mä niin tunnistan tän, vaikka ei ihan samanlainen polku ole ollutkaan. Mutta on jälkiä, jotka pysyy. On kausia, kun masentaa. On ne omituiset tavat reagoida asioihin, jotka järjellä ajateltuna ei ole niin katastrofaalisia, mutta joihin vain reagoi tunteella, joka tulee jostain kaukaa ajassa taaksepäin. Onneksi kuitenkin kaikki hyvä elämässä voittaa, kauniit, pienet asiat. Niiden avulla jaksaa, ja oppii elämään niiden hankalienkin taipumusten kanssa. Ja olen sitä mieltä, että ne vaikeimmat asiat elämässä opettaa, kasvattaa ja hioo ihmistä eniten. Se on hyvä asia. Silloin ymmärtää syvemmin toisiakin ihmisiä. Ei se aina tunnu rikkaudelta, mutta sitäkin se on. Vahvuutta on monenlaista. <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo oudot reagoinnit ovat tuttuja juttuja ja kaikille osa puolille välillä hyvin haastavia. Kuitenkin, jos ei olisi koskaan nähnyt pimeyttä, ei myöskään ymmärtäisi valoa <3 *hali*

      Poista
  11. Kiitos avoimesta ja rehellisestä postauksesta. Vaatii rohkeutta näyttää blogiin myös niitä elämän varjopuolia, vaikkakin kaikilla meillä on niitä. Todella rohkeaa, että soitit isällesi - en tiedä, olisinko itse vastaavassa tilanteessa pystynyt samaan.
    Haikeus ja ahdistavat ajatukset iskevät jostain syystä aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa, todella ärsyttävää! Itse olen kokenut pientä helpotusta siitä, että sanon itselleni, että selvä, nyt tietyt asiat ovat mielen päällä ja se on ihan okei, ja ajan kanssa ne menevät ohi. Mutta on tietysti vaikea yrittää järkeillä tunnepuolen asioita.
    Tsemppiä ja lämpöä syksyysi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunne ja järki eivät usein kulje käsi kädessä, mutta onneksi voivat melko lähekkäin kuitenkin vaeltaa. Iltaisin ja etenkin öisin ajatukset osaavat toden totta olla rasittavia. Uskon, että tuo puhelu toi helpotusta sekä minulle että isälleni.
      Kiitos ihana *halaus* <3

      Poista
  12. ❤ on hienoa, että jotkut rohkeat kertovat näistäkin asioista. Toinen joka kokee ehkä parhaillaan jotain vastaavaa, tai painii menneisyyden mörköjen kanssa, saa vertaistukea. Hieno teko. Voimia.. -Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri <3 Toivon, että joku saisi tästä itselleen vertaistukea ja ehkä helpotusta oloonsa <3

      Poista
  13. Jos olisit lähempänä, antaisin sinulle ison ja lämpöisen rutistuksen. <3 Osaat kyllä pohtia asioita hienosti, ja olen sitä mieltä, että rehellisyyttä ei ole maailmassa koskaan liikaa. Valoa päiviisi! <3

    VastaaPoista
  14. Rohkea avautuminen kipeistä asioista! Liikutuin lukiessani ja lähetänkin virtuaalihalauksen sinulle Hilu!
    Olet selvinnyt lapsuuden ikävistä kokemuksista huolimatta upeasti! Sinulla on ihana perhe ja rakkaita ympärillä! Onnea!
    Varmasti huojentava tunne tuon teidän puhelun jälkeen. Vihanpito ja riita vie aina niin paljon turhaa energiaa.
    Toivon teille lämpimiä hetkiä tulevaan isäsi kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon *halaus*. Olen onneksi selvinnyt. Sisarusparvestamme aika moni on kulkenut paljon rosoisempia polkuja ja osa on jo kuollutkin sen vuoksi.
      Luulen, ettei meillä koskaan kauhean läheisiä välejä isäni kanssa tule, mutta anteeksi antaminen ja jonkinlaisissa väleissä olo on molemmille hyväksi <3 Ja eihän tätä elämää koskaan tiedä, vaikka kuinka tultaisiin läheisiksi :)

      Poista
  15. Todella rohkea postaus ja koskettavasti kirjoitettu! Vaikeiden asioiden läpikäyminen voi voimaannuttaa. Jos yhtään lohduttaa, jaan osittain samankaltaista taakkaa itsekin. Valoisia päiviä syksyysi!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu *halaus <3 Ehkäpä menneisyyksiemme takia löysimme toisistamme heti sielunkumppanit <3 Ihanaa syksyä myös Sinulle <3

      Poista
  16. Arvostettavaa avautumista,rehellisyyttä ja rohkeutta.♡
    Ollaan tässä matkalla kaikki,elämän reissulla.
    Ehkä meille on annettu sellainen pyörän satulalaukku matkaan.Toinen puoli täynnä lastia,jopa edellisten sukupolvien taakkaa ja toisessa tilaa uusille kokemuksille.Ajan kanssa pitää sieltä täydestäkin alkaa purkaa vanhaa pois,että mahtuu paremmin sitä uutta?Omat traumat olisi niin tärkeää pystyä käsittelemään,samantyyppisiä minulla,kuin sinullakin.Joskus en edes käsitä mikä itkettää,oikein vyöryy päälle jostain sisältä.Tv-ohjelma,musiikkikappale tai kuva saattaa sen laukaista.Paljon on luultavasti sielunmuistissa sellaistakin,jota ei enää edes muista.
    Iiiiso hali sinulle,olet upea nainen!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Tuo oli todella hyvä vertaus elämän matkaeväistä. Voimia myös Sinulle ihanainen *halaa* <3

      Poista
  17. Koskettava postaus! Olet todellinen selviytyjä ja voimanainen. Työnnä vielä se olkapään piru pois, tai anna juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ihanaa, että osaat kaikesta huolimatta nauttia elämän pienistä iloista. Halaus täältäkin <3 PS. Ihana pinkki tukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos <3 Tuo piru on semmoinen, jonka aina välillä saa karistettua ja luulee, että nyt se on mennyttä, mutta aina ajoittain se takaisin tiensä olkapäälle löytää. Onneksi sen ääni on aina vain hiljaisempi kuiskaus <3
      *halaus*

      Poista
  18. Täällä kyllä luin nyt postauksesi roskaa silmissä, oikein kipeää tekee kun toisaalta surusta ja ilosta tässä herkistelen. Minusta olet vahva ihminen siksi, että tiedostat sen surun ja ilon, jota koet ja olet kokenut, mutta silti yrität aina mennä enemmän ilolla eteenpäin. Minusta olet ihana ja herttainen ihminen ja jos nyt voisin, niin antaisin sinulle nallehalin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi kauniista sanoistasi <3 Olet itsekkin aivan ihana ja sydämellinen nainen <3 *haliruttaa*

      Poista
  19. Tämän luettuani en ihmettele jos syksyt ovat vaikeita, tai mikä tahansa vuodenaika. Olet selvinnyt paljosta. Heikkokin saa olla muista sekin noin iso menneisyys taustalla. Arvostan todella paljon sitä että otit uudestaan yhteyttä isääsi, olet todella rohkea nainen. Alkoholi on paha sairaus, se sairastuttaa koko perheen, jopa puoli sukua, ja pahin kärsijä on aina viaton lapsi.
    Halaus sille pienelle tytölle joka syksyllä vietiin pahasta hyvään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja <3 Sanasi todella koskettivat *halaa*
      On totta, että alkoholi voi sairastuttaa todella monia. Ja mitä aikuisemmaksi kasvaa ja haavat paranevat, ymmärtää myös alkaa pohtimaan alkoholistin omia taustoja ja kipuja. Samalla on helpompi antaa anteeksi ja jopa ymmärtää, miksi asiat menivät niin pieleen.

      Poista
  20. Oli todella koskettavaa lukea noin hlökohtainen postauksesi, vaatii rohkeutta avautua blogissa tuolla tavoin. Jokaisella on oma lastinsa kannettavanaan, välillä ryömii pohja mudissa ja sitten välillä taas elämä hymyilee, siksi olemme sellaisia kuin olemme. Blogisi on näköisesi ja sen varmaan jokainen aistii myös, ihanaa kun on aito ihminen. Kiitos kun jaoit hyvin hlökohtaisen asian♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Carola <3 En pystyisi esittämään jotain, mitä en ole. Ja jokaisella on varmasti myös niitä kipeitä muistoja matkansa varrelta, jotka saavat välillä ryömimään. Sitten taas iloiset asiat tuntuvat super hyviltä <3

      Poista
  21. Halaus täältäkin sinulle! <3 Ei mene elämä aina helppoja polkuja pitkin, mutta sen voi kääntää vahvuudeksi, sen voin sanoa kokemuksesta, itsekkin aikamoisia rämeikköjä rämpineenä. Paraneminen menneisyyden haavoista vie aikaa, mutta ei ole mahdotonta. Täytyy vain muistaa olla itselle armollinen ja antaa aikaa :) Voimia elämääsi, pidä kiinni tuosta kyvystä nähdä kauneutta ympärillä, tässä ja nyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos *halaa* <3 Itselleen armollisuus on toisinaan vaikeaa, mutta se olisi todella tärkeä taito. Vahvuus varmaan usein tulee nimenomaan kipeistä kokemuksista, joista on selviytynyt <3

      Poista
  22. Ymmärrän täysin sinun ajatukset. Syksy voi olla vaikeaa aikaa. Varsinkin jos siihen liittyy noin paljon. Mutta , pää pystyyn. Olet paljon parempi ja vahvempi kun välillä itse tiedostat. Tsemppiä.

    VastaaPoista
  23. Ihana sinä ❤️ syksy on kyllä pohdinnankin aikaa, kun kesä menee siinä vauhdilla. Ihana kun soitit isällesi. Varmasti helpotti oloa ❤️ nyt syksyyn kaikkea mukavaa hommaa, niin sitten se menee mukavammin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana <3 Nopeasti tämä syksynkin aika lopulta menee, kun touhua tosiaan riittää ensin sadonkorjuun kanssa ja eipä aikaakaan, kun juurakoiden noston kanssa ja lopulta puutarhan valmisteluun talvea varten :)

      Poista
  24. Vaikeita asioita. Mutta ne on luotu voitettaviksi. Joko kokonaan tai niin hyväksi että asioiden kanssa voi elää. Syvä kumarrus rohkeudestasi. Ja tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin se on. Vaikka kaikkea ei voi unohtaa, niin niiden kanssa pitää vain elää parhaan kykynsä mukaan :) Kiitos Matti!

      Poista
  25. On niin surullista että sinä tai kukaan lapsi joutuu kokemaan sellaisia asioita joita sinä olet joutunut lapsena kokemaan:( On sanottu että vastoinkäymiset vahvistaa..no ehkä jollain tapaa mutta voivat ne myös hajottaa..onneksi sinulla on ihanat tukijoukot, koti, perhe ja rakkaita ystäviä lähellä jotka ovat valmiina tarjoamaan olkapäänsä silloin jos sen tarve tulee❤ Halauksia sinulle❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan liian moni lapsi on joutunut painimaan samojen asioiden kanssa ja varmasti kaikkien heidän elämään se vaikuttaa myös aikuisena. Aivan liian moni hukkuu itsekkin pulloon, mikä on todella surullista. Vastoinkäymisistä varmaan saa tietynlaista vahvuuttakin, mutta ei se kieltämättä ihan niin yksinkertaista ole :) *halitus*

      Poista
  26. Suru, asioiden pähkäily ja itku ovat lopulta puhdistaviakin tekijöitä, jos niihin ei jää kiinni. Hienoa, että sait soitettua puhelun. Asioita on varmaan vaikea antaa anteeksi, kun ei lapsena voinut olla millään tavalla osallisena asioiden kulkuun.
    Eiköhän jokaisella ole elämässä huonojakin aikoja, syvempiä tai pinnallisempia, yhtä omakohtaisia kaikki. Itse olen tänään lähdössä surumusiikki-iltaan ystävän kanssa. Molemmilla poisnukkunut lapsi. Tunteet nousevat pintaan pitkänkin ajan päästä, ei niitä pääse karkuun.
    Keskity nyt itsesi hyväksymiseen ja hyvinvointiin, läheisten kanssa olemiseen, ettet väsytä itseäsi liikaa. Suru väsyttää kropankin. Voimia ja jaksamista sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todella pahoillani menetyksestäsi. Tuo on pahinta, mitä äidille voi tapahtua *halaa* Ilta varmasti nostaa tunteita pintaan. Voimia Sinulle paljon <3

      Poista
  27. Olipa surullista luettavaa, eikä soisi tuollaisia kokemuksia kenellekkään. Rohkea avaus ja uskon ja toivon, että kirjoittaminen on terapeuttista. Älä kuitenkaan syyllistämitseäsi vanhempiesi virheistä. Sinulla on kuitenkin rakastava perhe ympärilläsi. Sinä kyllä pärjäät elämässäsi perheesi rakkauden voimalla ♥️

    VastaaPoista
  28. ♥️ ♥️ ♥️

    VastaaPoista
  29. Syksy on kuulemma monille vaikeaa aikaa. Toiset saavat keväästä myllerryksen sisäänsä. Sinä pystyt hienosti kuitenkin käsittelemään asioita, puhumaan vaikka kirjoituksen välityksellä . Sinä voisit olla jopa auttaja sellaisille jotka eivät siihenkään pysty .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asoiden käsittelemisen taito on toden totta tärkeää. Joskus toki olisi helpompi lakaista maton alle, mutta yleensä niihin kupruihin lopulta vain kaatuaisi.

      Poista
  30. Niin koskettava postaus. Olet joutunut elämässä menemään melkoisen mankelin läpi. Toivon Sinulle kaikkea hyvää ja onnellisia hetkiä syksyn pimeydestä huolimatta. <3

    VastaaPoista
  31. Koskettava postaus. Todella pitkälle olet elämässäsi kuitenkin päässyt kaikesta huolimatta! Ja mikä tärkeintä, olet itse hyvä ja turvallinen vanhempi. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  32. Ei kenenkään, ei myöskään sinun Hilu, tarvitse kantaa huolta lukijoiden mielialasta.
    Ihailen sinua. Et ole antanut entisten asioiden olla unelmiesi toteuttamisen esteenä.
    Aina ei tarvitse olla positiivinen. Positiivisella asenteella ei kaikkia suruja selätetä.
    Olen niin iloinen puolestasi, kun sait soitetuksi isällesi. Ja lopputulos on vielä onnellinen.
    Sinä olet tärkeä minulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti <3 Sinäkin olet minulle tärkeä ja rakas <3 *halaus*

      Poista
  33. Rehellinen ja koskettava postaus!
    Moni löytää tästä varmasti itsensäkin, niin minäkin, sillä me kannamme kaikki vanhoja kipupisteitä mukanamme ja toisinaan niihin koskee kovempaa. Syksy on taatusti osasyynä surusi heräämiseen, sillä se saa monet meistä touhottajista synkiksi ja surumielelle, niin paljon hyvää kuin elämässämme sitten onkin.

    Olet vahva ja paljosta selviytynyt, mutta se pieni tyttö sisälläsi elää yhä. Eihän se mikään ihme ole ja jos voisin, venyttäisin käteni täältä kaukaa ja halaisin sinua pitkään ja hartaasti.
    Blogisi antaa meille lukijoille paljon iloisia hetkiä, mutta elämään saa mahtua suruakin - pitääkin mahtua. OLen itse kirjoittanut joskus mm. tyttäreni koulukiusaamispiinasta ja siitä, miten se tuhosi häneltä pitkän palan lapsuutta ja nuoruutta - vieläkin taistelemme. On hyvä, että löydämme elämäämme iloa luonnosta, puutarhasta ja kaikesta kauniista varsinkin silloin, kun sydämessä asuu suru. Muutenhan se veisi kokonaan mukanaan.

    Musiikki on hyvä väline minullekin, silloin kun on tarve itkeä. Itku puhdistaa.

    Kaikkea hyvää sinulle <3 Olet ajatuksissani <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna <3 Ompa kurja kuulla, että tyttäresi on joutunut koulukiusaamisen uhriksi. Se on niin julmaa ja jättää valtavan syvät arvet. Onneksi hänellä on noin ihana äiti ja olet ollut tukena <3
      Musiikin voima on ihan käsitämättömän suuri <3 *halaa* Ihana, että olet sielä <3

      Poista
  34. koskettava ja rehellinen postaus!

    VastaaPoista
  35. Sydäntäsärkevää luettavaa. Onneksi sinusta on kuitenkin hioutunut kaunis timantti kaikkien vaikeuksien puserruksessa. Uskon että sinulla on edessä vielä paljon hyvää tulevaisuudessa, kuten kaikilla joilla on hyvä ja rehellinen sydän. Ole ylpeä itsestäsi!

    VastaaPoista
  36. Järisyttävän koskettava postaus. Itku tuli.
    Halauksia rakas Hilu <3

    VastaaPoista
  37. Olet tavattoman rohkea! En usko, että monikaan uskaltaisi kirjoittaa kipeästä aiheesta noin avoimesti. Uskon myös, että kirjoituksestasi on monille paljon apua ja että monet samassa tai vastaavassa tilanteessa olevat saavat sanoistasi lohtua ja uskoa tulevaisuuteen. Matkallesi on osunut vaikeita karikoita, mutta et ole antanut niiden nujertaa sinua, vaan olet jaksanut löytää positiivisuutta ympäriltäsi. Etkä pelkästään löytää, vaan myös *jakaa* iloa ja positiivisuutta ympärillesi: perheellesi, ystävillesi, läheisillesi ja myös meille blogisi lukijoille. Olet vahva, ja esimerkiksi meille kaikille! Ja on ihan terveellistä antaa muurien romahtaa välillä ja antaa tilaa myös synkemmille tunteille. On ihan ok itkeä, surra, pohtia tai vaikka raivota, jos siltä tuntuu. Se eheyttää. Ja kuuluu elämään. Synkkyys ei välttämättä ole positiivisuuden vastakohta, vaan ehkä se kolikon toinen puoli: toista ei ole ilman toista.

    Suuren suuri halaus sinulle <3 Voimia, iloa ja valoa päiviisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Heidi, kiitos sydäntä lämmittävistä sanoistasi <3 *halaa* Sanat suorastaan katosivat, joten *halitaan* uudelleen <3

      Poista

  38. Ihana sinnikäs sinä! On ihmisiä, joilla on kaikki hyvin ja silti heillä on mielestään kaikki huonommin kuin muilla. Ja sitten on sellaisia kuin sinä, joka on läpikäynyt niin vaikeita asioita ja sittenkin sinusta löytyy valtavaa voimaa, viisautta ja sisukkuutta, selviämishenkeä kääntää asiat positiivisiksi, hoitaa itseäsi keskittymällä hyvään, hassuun ja positiiviseen. Olet oikea esimerkki siitä, mihin voi pyrkiä - ja päästä - jos vain haluaa. Jotkut vain haluavat olla marttyyreitä eikä heitä kai voi muuttaa. Onneksi sitä olet sinä.
    Miten pienestä asiat ovat usein kiinni... siitä, että isäsi sanoi, että onpa kivaa kun soitit, sen sijaan, että olisi alkanut kaivella asioita ja syyttää. Ja vaikka sekin, että kommentoin viimeksi mitä ajattelin, niin pikku juttu, nekin sanat olisi voinut jättää kirjoittamatta, mutta niillä ja muilla positiivisilla kommenteilla olikin sinulle juuri sopiva sauma.

    Inhoan ällösanoja kuten voimahali ja jaksuhali yms. mutta hirrrmu monsterihali täältä nyt kumminkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äääh! Piti kirjoittaa: Onneksi sinä olet sinä!

      Poista
    2. Luin näköjään sujuvasti oikein kirjoitushäröstä huolimatta <3 Kiitos kauniista sanoistasi! Ja toden totta, todella mahtavaan saumaan tulivat sunnuntaiset sanasikin <3 *haliruttaa* Ihana, että olen sinuunkin saanut tutustua blogin kautta <3

      Poista
  39. Vanhemmilleen ja lapsuudelleen ei oikein voi mitään. Miten noin ikävät asiat pystyisi käsittelemään? Koska sinä olet arvokas ihminen, niin kuin kaikki muutkin, vaikka pääkoppa välillä koettaa muuta väittää.
    Olen itse käynyt vakavan masennuksen läpi, mikä ei kylläkään liittynyt lapsuuteeni, ja nykytietämyksen mukaan saattoi johtua fyysisistä jutuista. Ainakin osittain. Noh, kumminkin ymmärrän hyvin tuntemuksiasi.
    Komppaan edellisiä. Olit todella rohkea kun soitit isällesi ja teit sillä todennäköisesti itsellesi hyvän teon.
    Minulla rasvahapot auttavat. Olen itselläni havainnut E-EPAn parhaimmaksi. Ne antavat tasapainoa ja mieli pysyy virkeämpänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieli on uskomaton ja voi reagoida moneen asiaan, myös fyysisiin muutoksiin ja ravinnepuutoksiin. Ihminen on niin monimukainen asia, ettei varmaan yksiselittäisiä syitä ja seurauksia opita koskaan edes tuntemaan. Hienoa, että olet löytänyt ja saanut apua ja selvinnyt masennuksesta. Se osaa olla todella raskasta ja pelottavaakin aikaa *halaa*. Kiitos rasvahappo-vinkistä. Muistan tämän, jos tuntuu, että pohja alkaa pettämään alta <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!