Kanan ensimmäinen muna

Tänään se sitten tapahtui. Hipsu muni ensimmäisen munansa näin yrittäjän päivän kunniaksi. Päivää alle 18 viikon ikäisenä. Voih, tunsin suorastaan äidillistä ylpeyttä. Minun pieni tipuseni aloitti munimisen <3 Maanantain Askel askeleelta kohti omavaraisuutta-postauksessa kerroinkin, että odotamme tipusten aloittavan munimisen ja ettei meillä tällä hetkellä muni kuin Lotta. Oli siis hyvin helppo havaita, milloin Hipsu muninnan aloittaa. Toki kyseessä olisi voinut olla myös Fenix, mutta oletan että Hipsu tämän munan on tehnyt. Hänellä alkoi heltta ja harja kasvamaan ja punoittamaan paljon ennen Fenixiä ja se on pitänyt nyt pidemmän aikaa melkoista muninta-kaakatusta.  



Maatiaiskanan munia



Toissapäivänä HerraMiehen kanssa puhuimme, että kanamökissä on selvästi tehty uusia pesiä ja epäilin, ettei enää montaa päivää tarvitse odotella. Tänään sitten olikin iloinen yllätys, kun Lotan munan vierestä löytyi suloinen, vähän hassunmallinen ruskea muna. Siitä se munan tekeminen alkaa kehittymään. Meidän neitokaiset tykkäävät jostain syystä mielummin tehdä puruille munansa, kun pesiin. Pääasia, että tekeevät kanamökkiin, eikä jonnekkin puskan alle. Muutaman päivän päästä pääsemme herkuttelemaan Hipsun ensimmäisellä munalla. Vasta munittu muna ei oikein kypsy, joten on hyvä hetken aikaa odotella. Vuosi sitten, kun Martta muni ensimmäisen munansa, niin tuo odotus oli ihan hirveän pitkän tuntuinen. 



Vasemmalla Hipsun ensimmäinen muna


Ei vissiin enää ole soveliasta kutsua tätä meidän uteliasta Hipsu Ladya tipuseksi. Eiköhän hän ole jo kunniallisesti saavuttanut kanan arvon. Hipsu ja Fenix ovat nyt keksineet hypätä olohuoneen ja keittiön välissä olevalle ikkunalaudalle ja kurkkia siitä, mitä sisällä tapahtuu. Arvatkaa vaan, kuinka paljon tekisi mieli kutsua tyttöset sisälle aina siinnä vaiheessa!



Onko ketään kotona? Päästäkää sisälle!


Hipsu ja Fenix ovat nyt myös oppineet tunnistamaan nimensä. Ihan super suloista, kun huutelen pihalla kanasia nimeltä ja ne tulevat ihan hirveällä vauhdilla luokseni. Ilona väittää, että ne tulevat vain rusinoiden toivossa, mutta minä tiedän totuuden. Nehän tulevat ihan vain siksi, että niillä on ollut ikävä mammaa... Eikö niin? En usko, että rusinoilla on asian kanssa mitään tekemistä. Ainakaan kovinkaan paljoa...

Tälläisiä ihania kanauutisia tänään <3 Ei varmaan mene montaa päivää, kun pääsen Fenixistä kertomaan yhtä kivoja uutisia :) Ihanaa keskiviikkoa Sinulle!


42 kommenttia:

  1. Varmasti hieno hetki. Itse kasvatetut kananmunat ovat parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoreitten kananmunien maku on ihan huippu ja vielä, kun neitokaiset saavat vapaana herkutella luonnon antimilla, niin nam nam <3

      Poista
  2. Voi miten suloista: eka muna, sisälle kurkkiva kananen ja oman nimensä tunnistavat tyypit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khih <3 Suloinen on tosiaan erittäin kuvaava sana noille asioille <3

      Poista
  3. Onnea uudesta ammattimunaajasta! Isonpas munan tekaisi ensimmäisekseen. Meillä ekat munat on aina tosi pieniä. Mitä vanhempi munaaja, sen isompi muna. Rusinoilla on kiva keskustella kanojen kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammattimunaaja! Vautsi, miten mahtava nimitys. Khihiii! Kiitoksia ammattimunaajan puolesta :) Yllätyin myös, miten valtava tuo muna oli. Lotta muistaakseni teki hirveän ison munan ensimmäisenä, mutta Martan ja Millan munat olivat kyllä pieniä. Voi Hipsu raukkaa, ei varmasti ollut helppo suoritus.
      Rusinat ovat ihan loistavia keskustelun aloituksia ;)

      Poista
  4. Tottakai niillä on ollut ikävä mammaa :) Ihania kanasia ja ihania uutisia. Onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnollisesti, ei kai ne nyt vain rusinoiden takia tulisi. Khih.
      Kiitoksia <3

      Poista
  5. Voi mikä ilon päivä! Mahtava homma 👍 ☺️ hyvää yötä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin niin innoissani, että lähes pompin pitkin pihaa :D
      Ihanaa uutta päivää Sinulle <3

      Poista
  6. Tosi ihania kana uutisia, hmm..tuore kananmuna. Varmaan tosi hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuoreiden kananmunien maku ihan toista kuin kaupan munien. Hjam! :)

      Poista
  7. Herkuilla ei varmaan ole mitään osaa. Hih hih... Upeita uutisia.

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Uskomatonta, miten innoissaan sitä voikin olla kanan muninnan aloituksesta <3

      Poista
  9. Voi miten mukava uutinen♥ Hienoa Hipsu! Muutaman kerran on päästy ihan tuoreita kananmunia maistelemaan kun mummolassa oli aikoinaan kanoja, kyllä ne vaan oli eri makuisia..vai olisiko makuun vaikuttanut kun silloin sai tärkeän tehtävän ja ihan itse keräsi ne munat ensin kanalasta:) Ihanaa syyskuuta sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse aloin epäilemään myös tuota makuasiaa, että onko se enemmän psykologista vai "todellista". Ja kyllä ne vaan erilaiselta maistuu, kun on maistanut välillä kaupan munia. Ihania muistoja nuo lapsuusmuistot, että on saanut itse käydä munat kanalasta keräämässä. Tärkeä tehtävä <3 Ihanaa syyskuuta myös Sinulle <3

      Poista
  10. Onnea Hipsulle! <3 Aivan ihana postaus! <3
    Ja kyllä ne mamman perään ovat, eivätkä rusinoiden! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, ihan vain mamman kaipuuta ;) khih. Kiitoksia <3

      Poista
  11. Voi miten suloista! Totta kai tuntevat nimensä ja tulevat rakkaan mamman luokse.
    Uskon että on suuri houkutus ottaa sisälle💖jos oppisivat sisäsiisteiksi niin sitten vois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin kiva, jos kanat oppisivat sisäsiisteiksi. Surettaa jo kovasti se, että talvi tulee ja sulkarouvat eivät enää viipota pihalla vapaana.

      Poista
  12. Onnea Hipsulle ja omistajalle ensimmäiestä munasta! Siitä se alkaa!

    VastaaPoista
  13. Olipas iloinen uutinen! :)
    Siitä se sitten lähtee, kun vauhtiin pääsee!

    Mukavaa loppuviikkoa sinne teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas ihan uudenlainen fiilis kananmunissa, khih :) Ihanaa loppuviikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  14. Oi ihanaa ❤️ Selvästi kanat tulevat luoksesi ikävän, ei rusinoiden takia :) Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  15. Sympaattiset ekat munat <3
    Käyhän nappaamassa Torpalta haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Kiitos myös haasteesta, täytyykin käydä kurkkimassa ja ottamassa haaste vastaan <3

      Poista
  16. Siellä on hyvä meininki! Eläimet on fiksumpia kuin me aina ymmärretäänkään.

    VastaaPoista
  17. Kävi kyllä naurattamaan tuo kana ikkunanlaudalla :) Hienon munan on ex-tipunen nykyinen kananan tehnyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khih, kyllä ne aika hupaisia tyyppejä ovat. Koputtelevat vielä ikkunalautaa sen oloisena, että huhuuuu, voisiko joku ottaa sisälle :D

      Poista
  18. Voi, kun kiva uutinen! Mitä, jos Hipsu hautoisi ja munasta kuoriutuisi pikku tipu, olisitko silloin mummu? :) Kanat on kyllä niin hauskoja ja viisaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti olisin mummo <3 Olisikin kiva olla kanaemon lisäksi kanamummo :D

      Poista
  19. Ensimmäinen kananmuna on aina hieno löytö :) Ihana tuo ikkunanlauta juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se tosiaan onnellinen hetki <3 Nämä ovat melkoisen veikeitä tyyppejä <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...