Meidän kanat ja heidän nimiensä tarinat

Sulkaisat ystävämme ovat herättäneet paljon ihastusta ja olenkin usein saanut pyyntöjä kanoja koskevista postauksista. Tänään ajettelin kertoa teille jokaisen nimen taustalla olevan tarinan. Olen kertonutkin, että kaikki kanat ovat hyvin persoonallisia, joten samalla kerron jokaisen persoonasta vähäsen.

Aloitetaan tämän hetken lauman johtajasta, eli Lotasta. Lotalle mietimme pitkään nimeä ja lopulta lapset keksivät, että siitä tulee mieleen Vaahteramäen Eemelin kana, Lotta. Tämä neitokainen ei onneksi nilkuttanut, mutta oli muuten vähän yksinäinen ja reppana. Se oli todella arka ja seurasi muita kanoja, eikä halunnut, että ihmiset siihen edes koskevat. Lotta kesyyntyi jonkin verran viime kesän loppupuolella, kun alkoi hautomaan tyhjää pesää. Yhtäkkiä arasta kanasta tulikin rapsuja rakastava kesykyyhky, joka kurisi tyytyväisenä, kun sitä paijaili. Tämä piirre tosin katosi pesän hautomisvimman myötä. Millan kuoleman jälkeen sen aikainen lauman johtaja, Martta, jotenkin passivoitui ja Lotasta tuli selvä pomo. Tipujen tultua pihapiiriin, Martta yritti ottaa johtajan paikkaa uudelleen itselleen, muttei onnistunut. Lotta on nykyään hyvin vahva persoona. Utelias, itsepäinen ja itsenäinen kaunotar.

Martta nimi oli aivan selvä. Olin aina puhunut, että joskus minulla vielä on Martta-kana. Se, mistä tämä ajatus ihan alkujaan on lähtenyt, on jäänyt unholaan. Joka tapauksessa tämä ruskea, reipas tytteli sai samantien nimekseen Martan. Se oli oman porukkansa rohkein ja oli eniten esillä, joten erottui eniten ja ehkäpä tuo ruskea värikin oli jotenkin Marttamainen. Selvää kuitenkin oli, että tämä rouva on Martta.  Martta on hyvin rauhallinen tyyppi, joka kuitenkin selvästi on hyvin oman arvonsa tunteva.  Tällä hetkellä hän munii todella harvoin ja näyttää "kärsivän" sulkasadosta, mutta toivotaan, että muninta tauko loppuu kohtapuoliin. Martta on tosiaan erittäin utelias tyyppi ja jo pienenä kulki omia polkujaan pää pystyssä ja ihmetteli suurta maailmaa. Nytkin kun olin ottamassa kuvia, niin tuli kokoajan ihan kiinni kameraan. Kertaalleen onnistui jopa nokkasemaan minua, kun yritti kameran kanssa tehdä tuttavuutta. Opinpahan pysymään vähän kauempana...

Hipsulle oli jotenkin todella vaikeaa keksiä nimeä. Arka, mutta kuitenkin hyvin utelias. Ja saa kauheita paniikkikohtauksia heti, kun Lotta tulee vähänkin lähelle. Tuntuu, että neitokaisen aivot sammuvat ihan kokonaan ja säntäilee sinne tänne. Reppana ja Arkajalka tuntuivat kuitenkin ihan vääriltä nimiltä, eikä sellaiset nimet kenenkään identiteettiä ainakaan kohenna. Heittelimme ehdotuksia ilmaan; Nasu, Nipsu... Ja sitten yht äkkiä; ta-daaaa, Hipsu! Vähän arka, vähän höpsö ja kuitenkin niin äärimäisen sympaattinen tyyppi. Jotenkin tulee vähän teletappimainen fiilis tästä kaverista... Hipsu ei ole mielellään sylikana, mutta alentuu kohtaloonsa, jos hänet nappaa kiinni. Hipsu on selvästi myös kaikista eniten HerraKukkosen mieleen ja he aina ovatkin hyvin lähekkäin toisiaan. 

Feenix sai nimensä Millan mukaan. Feenix näyttää siis aivan Millalle, joka kuoli keväällä. Meidän ensimmäinen surumme kanojen kanssa. Lapset sanoivat, että ihan kuin uusi Milla olisi tullut kotiin ja siitä se idea sitten tuli; Feenix. Feenix sai nimensä jo ennen Hertan kuolemaa, mutta en tiedä, oliko nimi enne, mutta tämä selvästi eniten piti minusta huolta sen jälkeen. Sielä missä minä, sielä Feenix ja samalla hänestä kehkeytyi ihan sylikananen. Feenix-linnustahan sanotaan, että se tulee paikalle, kun ihminen sitä kipeimmin tarvitsee. Feenix on rohkea, utelias ja luottavainen tytteli. Ja todella kaunis kiiltävine sulkineen. Ja Feenixin katseessa on jotain äärimmäisen sympaattista ja suloista!

HerraKukkosen nimitarina onkin täällä jo periaatteessa ollutkin, mutta eipä se taida haitata. Pohdimme pitkään nimeä ja teiltä lukijoiltakin kyselin ehdotuksia. Nimiehdotuksia tulikin paljon:  Ukko, Ukkonen, Jyräys, Salama, Zeus, Thor, Frederik, Urho, Myrsky, Jyry, Ukko Kukkonen, Herra Jyri Ukkonen, Herra Ukkonen, Romeo, Herra Salama Ykkönen ja Sälli. Se, miksi useimmat nimiehdotukset liittyivät ukkoseen, johtuu siitä, että kukko alkoi kiekumaan eräänä aamuna, kun yöllä oli ollut todella raju ukonilma.  Ja koska meillä on HerraMies, niin pitäähän nyt hänellä on oma nimikkokukko, joten HerraKukkonen sitten lopulta valikoitui nimeksi. Kavereitten kesken hän on kyllä ihan vain Kukkonen...  

HerraKukkonen on aivan upean rauhallinen, sympaattinen ja ihastuttava tyyppi, joka on oman ikäistensä kanssa ottanut johtajan roolinsa hienosti vastaan. Hyvin pitää neidoistaan huolta. Ja näyttää olevan erittäin varhaiskypsä; 9 viikkoisena alkoi kiekumaan ja siitä muutaman päivän kuluttua polkemaan. Joskus olen vähän HerraMiestä kiusannutkin tämän kukon maskuliinisuudesta, että taitaa olla poika issäänsä tullu, ku on niin mahoton!  

Ja kaikesta äijämäisyydestään ja koviksen roolistaan huolimatta tämä herra on aivan sylilöllykkä, joka ei tykkää ollenkaan pahaa siitä, jos saa ottaa pienet päivänokoset sylissä. Toivon niin, että tämän upea luonne pysyykin. Rakastettavin otus ikinä! 

Kun HerraKukkonen käy pesupuuhiin, seuraavat neitokaiset kiltisti esimerkkiä.

Ehken sano tästä seuraavasta kuvasta mitään... Khih!

Ja vielä HerraKukkonen kaikessa komeudessaan.

Tälläinen kanapostaus tällä kertaa. Olisi muuten kiva lukea teidän muidenkin lemmikkien nimien tarinat, joko kommenttien muodossa tai vaikka ihan postauksena, mikäli olet bloggaaja!