Lapsityövoima-leipomuksia ja talvetettuja kasveja

Toivottavasti pääsiäisesi on tähän mennessä sujunut mukavasti. Itse olen pääsiäisen pyhät töissä, joten eilinen pyhitettiin yhteisille puuhille perheen kesken. Lapset ovat leiponeet pääsiäisherkut meille ja etenkin Ilona poistui omalta mukavuusalueeltaan reippaasti ja saikin hyvää oppia sen tiimoilta. Juliakin pääsi kokeilemaan jotain itselleen ihan uutta ja tykästyi kovasti hyydykekakun tekoon. Tämä persikka-rahkakakku on mukavan raikas näin suklaatäytteisen juhlan aikana. 




PERSIKKA-RAHKAKAKKU

Pohja: 
200 g Digestive-keksejä
50 g voita

Täyte:
2 dl kuohukermaa
500 g maitorahkaa
1.5 dl sokeria
Puolikkaan sitruunan mehu
6 liivatelehteä

Kiille:
800 g purkki persikoita sokeriliemessä
Puolikkaan sitruunanmehu
6 liivatetta


Murskaa piparit. Tehosekoitin on hyvä apuri tähän. Laita murskan sekaan sula voi ja sekoita. Ota irtopohja kakkuvuuasta pohjaosa pois, sivele öljyä vuuan reunoille. Painele pohjataikina kakkuvuuan keskelle tasaiseksi pohjaksi. Laita jääkaappiin hetkeksi kovettumaan.

 Laita täytteen liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa kermavaahto. Sekoita vaahtoon sokeri ja rahka. Purista liivatelehdistä vedet pois ja liuota kuumennettuun sitruunamehuun. Kaada vähän jäähtynyt liivateneste täytteeseen ja sekoita hyvin. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta.  Anna jähmettyä yön yli tai vähintään 3 tuntia.


Kiilteeseen tulevat liivatteet laita kylmään veteen pehmenemään. Soseuta persikat tehosekoittimella. Sulata liivatteet 1 dl:n kuumennettuun persikoiden sokeriliemeen. Sekoita liivateneste ja sitruunamehu persikkasoseeseen.. Kaada kiille varovasti kakun pinnalle. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia.

Irrota kakkuvuoka varovasti. Mikäli näyttää, että kakku alkaa halkeilemaan, irrottele veitsen avulla kakun reunat vuuasta ensin.









Ilona on saanut koulusta tehtäväksi tehdä useita ruokia ja leivonnaisia. Yksi tehtävä oli leipoa joko täytekakku tai kääretorttu. Löysin kuvan vähän erilaisesta kääretorttukakusta ja ehdotin sen tekemistä Ilonalle. Kääretorttupohja leikataan kapeiksi suikaleiksi ja kierritetään pystyraitaiseksi kakuksi.  En kuitenkaan ollut perehtenyt ohjeeseen, vaan katsoin vain kuvan. Pieleen meni muutama kohta ja tyttö meinasi jo hermostua, ettei koskaan pitäisi mitään uutta kokeilla. Ohjeessa neuvotaan tekemään kaksi kääritorttupohjaa, jotka puolitetaan, jolloin saadaan tasakokoiset palat. Ilona teki yhden pohjan ja jakoi sen kolmeen osaan. Enkä tajunnut neuvoa, että tekisi "kaavan" leivinpaperista. Lopputulos oli, etteivät palat olleet täysin samankokoisia. Totesimme, ettei se haittaa. Täytteiden laiton jälkeen tyttö alkoi kääretorttua kierittämään, mutta sehän alkoi samantien hajota. Sanoin, ettei haittaa, mutta toisen levyn laittaminen alkoikin jo muodostua liian haasteelliseksi. No mikä meni pieleen? Emme käyttäneet leivinpaperia käärimisen apuna. Sen verran Ilona jo herpaantui, että pyysi minua tekemään käärimisen loppuun. Käärin hajoilevat palat toisiinsa ja mäjäytin koko komeuden tasapohjaiseen kuppiin. Vähän käsin muotoilimme pyöreämmäksi ja laitoimme jääkaappiin odottamaan. Muutaman tunnin päästä Ilona kuorrutti kakun kermavaahdolla ja hyvä tuli! Ilona oli tosi onnellinen, kun täydestä katastrofista tulikin herkullinen ja kivan näköinen lopputulos. Hyvää oppia myös tämä, ettei aina kaikki suju kuin Strömsössä (ja että ohjeet kannattaa lukea tarkkaan). Mielestäni hyvä ohje tälläisen kakun tekoon löytyy täältä. 









Kävin eilen saunatuvalla kurkkimassa talvetettuja kasveja. Kasvit on siis talvetettu kellarissa ja muutamia viikkoja sitten vein ne saunatuvalle, jossa on valoa ja  vähän lämpöäkin. Kasvua on jo näkyvissä. Kauniita kuvia ei nyt ole luvassa, mutta laitanpa kuitenkin kuvia kasvien tilasta. Kuvassa vasemmalla olevassa ruukussa on inkalilja, Ilonalta äitienpäivälahjaksi saamani hortensia ja muratti. Kaikki ovat lähteneet kasvuun ja pitäisi kuolleet oksat leikellä pois. Persikkapuu alkaa vihertymään kivasti (keskimmäisessä ruukussa). HerraMieheltä viime vuonna saamani naistenpäivä-hortensia on loistavassa kasvussa.  Lumipallot ovat ruukuissa siksi, että niiden avulla katselu on helppoa. Vaikka multa olisikin ihan kuivaa, lumipallo sulaa niin hitaasti, että vesi pääsee siihen hyvin imeytymään. Näin ei myöskään ole vaaraa ylikastelusta, joka mädännyttäisi juuret. Helposti lehdettömiä kasveja tulee ylikasteltua, mutta näin kasteltuna sitä vaaraa ei tosiaan ole. 






Toinenkin inkalilja on lähtenyt hyvin uuteen kasvuun. Nämä olivat kellarissakin lähteneet kasvamaan, mutta hiiret olivat hyökkäyksensä aikana syöneet kaiken uuden kasvun. Vähän jännitin, että lähtevätkö uudestaan kasvamaan, mutta hyvältä näyttää. 






Pelargoniat näyttävät aina ihan kuolleilta kellarissa vietetyn talven jälkeen. Näistä vielä hyvin rujoja kuvia postauksen lopussa tuomassa lohtua heille, jotka pelkäävät pelakuidensa kuolleen.






Hortensian kukinnasta päästään nauttimaan tänäkin kesänä. Hortensiahan on siitä jännä kaveri, että vaikka sen saisi talvehtimaan, se ei välttämättä kuki uudestaan seuraavana kesänä. Olen siis enemmän kuin innoissani tästä! Ensimmäinen kerta, kun talvettamani ruukkuhortensia kukkii seuraavana vuonna <3 Hiphei!





Sinisade on hengissä. Jotenkin vahvasti epäilen, näenkö koskaan tämän kukintaa, mutta toivossa on hyvä elää. Ihan hauskan näköinen pikkupuu, vaikkei kukkisikaan. Samaan ruukkuun istutan kesäkukkia, koska muuten se näyttää vähän hassun ruipelolta.






Pelakuista en ole vielä kuivia oksia leikellyt, kun olen odottanut niiden lähtevän kunnon kasvuun. Tämä Englanninpelargonia on talvehtinut jo monta vuotta. Ensimmäisen talven jälkeen se oli suorastaan säälittävä, mutta en raaskinut heittää sitä pois. Tuleva kesä taitaa olla tämän pelargonian neljäs kesä ja selvästi tänä vuonna paremmin onkin lähtenyt uuteen kasvuun kuin aiempina vuosina. Kuitenkin aina se on kerinnyt kasvamaan ja kukkimaan. 






Sitten ne lohtukuvat. Eli miltäs sinusta näyttää tämä pelakuu? Kuollut vai tulevan kesän kukkija?






Hengissä se on ja uusi kasvu on ilmestynyt. Tämän rungosta jo näkee, että se on hengissä. Joskus jostakin aivan kuivahtaneen näköisestä käkkärästäkin on lähtenyt juurelta uutta kasvua, joten näille kannattaa antaa aikaa ennenkuin heittää pois. Vaikka nyt näyttävät surkeilta, kerkiävät kesäksi hyvin kasvamaan ja kesällä kukkimaan upeasti. Se, että onko tässä mitään järkeä, niin se on vähän niin ja näin. Omalta osaltani olen ajatellut niin, että vaikka yksittäiset pelargoniat eivät ole kesällä kalliita, kyllä niihinkin rahaa saa uppoamaan, joten jokainen talvetettu yksilö on plussaa. Toisaalta taas tilan puute on melkoinen keväällä, joten se puoltaisi sitä, että hankkisin uudet kasvit vuosittain. Mutta tiedättekö, näihin talvetettuihin jotenkin kiintyy! Ja myönnetään, joka vuosi loppukesästä ostan uusia pelakuita, kun ovat jo ihan pilkkahintaisia. Vaikka talvi veisi osan, aina jää seuraavalle vuodelle kasveja. 






Tälläisiä juttuja tällä kertaa. Huomennahan on jälleen luvassa Askel askeleelta kohti omavaraisuutta-yhteispostaussarjan uusi osa. Olemme  tehneet useamman henkilön voimin Facebookin Omavaraisuus blogeissa - ryhmän kanssa yhteispostaus-sarjaa siitä, kuinka pyrimme kohti omavaraisuutta. Tarkoitus on kerran kuukaudessa postata aiheesta. Lähdimme liikkeelle suunnitelman teosta ja kuukausittain postaamme siitä, kuinka toteutus onnistui. Oletus ei ole, että kaikki onnistuisi. Jokaisen omavaraisuus-aste on myös hyvin erilainen. Tästä huomenna siispä lisää! Kannattaa pysyä kuulolla.

Ihanaa pääsiäisen jatkoa Sinulle <3

50 kommenttia:

  1. Minusta on ihanaa kun lapsetkin otetaan mukaan touhuilemaan. Ne lapset jotka eivät koskaan saa osallistua kotiaskareisiin lähtevät omaan elämään täysin tyhjin käsin. Meillä lapset saavat kohtuu vapaasti touhuilla keittiössä ja onkin kivaa kun ei tarvitse yksin kokkailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä; kotona on hyvä saada opit. Ei kaiken aina tarvitse onnistua täydellisesti, ei minulta itseltänikään aina (lue useinkaan) onnistu ihan priimana kaikki :) Ja samalla tulee yhdessä puuhailtua arkisia juttuja :)

      Poista
  2. Minäkin olen aika usein tehnyt tuollaisen persikka-rahkakakun, kun se on helppo tejdä ja maistuu hyvältä. Hieno kakkuhan tuli myös tuosta kääretorttukakusta. Vastoinkäymisistä ei kannata lannistua; kukaan ei ole seppä syntyessään (lohdutukseksi tyttärelle)!
    Tuo kasvun ihme se jaksaa hämmästyttää aina!
    Riemullista pääsiäistä Teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo rahkakakut ovat tosiaan ihanan onnistumis-varmoja ja yleensä niistä kaikki tykkää. Ilona sai kakun teosta monta hyvää oppia ja oli kiva, että kuitenkin jäi päällimmäiseksi se onnistumisen riemu :)
      Kasvun ihme on ihastuttavaa <3 Kiitos, riemullista pääsiäisen jatkoa myös Sinulle <3

      Poista
  3. Juustokakku näyttää oikein hyvältä ja niin kyllä kääretorttukakkukin!♥ Nam:) Hyvä tytöt!! Kiva kun saa tehdä ja kylläpä vaan ne omatekemät maistuukin sitten hyville:) Hienosti siellä on kasvit talven yli säilyneet! Ei mene kuin hetki kun kukkivat jo komeasti:) Hyvää pääsiäisen jatkoa ja ihanaa alkanutta huhtikuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat oli tosi herrrrrkullisia, hjam. Ja molemmat on jo tuhottu, khih :D
      Oih, odotan jo niin kukinta-aikaa <3 Mukavaa pääsiäisen jatkoa myös Sinulle ja ihanaa huhtikuuta <3

      Poista
  4. Hyvin olet onnistunut talvettamaan. Aikaisemmin en ole talvettanut.Nyt ensimmäistä kertaa raahasin autotalliin jotain potteja. Muratit nyt ainakin näyttää hyviltä. Pitääkin perehtyä mitä kaikkea voi talvettaa. Olisi selvää säästöä kun kaikkea ei tarviisi ostaa. Näin ainakin uskottelen itelleni ja sit ostan kuitenkin. Sama pätee kesäkukkien kasvatukseen. Niitä on vaan sitten ihan tuhottomasti. Hauska huomata etten ole yksin tämän kanssa 😂Samoin täällä pääsiäinen töissä. Ollaankin hoitsuja molemmat. Tilasin muuten tubekanavasi ja poika kuittailee 😂 Oon varmaan liikaa maininnu kun aina tubettajat höpöttelee taustalla ja nyt ite kattelen. Mukavaa pääsiäistä teijän koko perheelle 🐦🐦💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khih, hihitän täällä, kun voin niin kuvitella poikasi kuittailun. Ja vautsi vau, ihana että tilasit min kanavan <3 Kiitos <3
      Tosi monet kasvit voi huoletta heittää talvehtimaan. Jos ei mitää annakkaa, ni eipä otakkaa :) Ja eihän se haittaa, vaik edelliset ois talvehtinu, pitäähän nyt aina "muutama" uusikin hankkia, khih :) Mukavaa pääsiäistä myös teidän poppoolle <3

      Poista
  5. Kiva kun sinulla on apulaisia leipomisessa. Herkulliselta näyttää ja kiitos reseptistä. Kiva kun talvetus on onnistunut. Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessä on mukava puuhailla ja samalla lapset oppivat itse tekemään kaikkea (ja min ei sit enää tarvi, khih). Ihanaa pääsiäisen jatkoa myös Sinulle <3

      Poista
  6. Ihanat kakut, ja taatusti herkullisia.... mitäs muuta varten lapset on olemassa, kuin käyttää niitä "orjatyövoimana"... vitsi vitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, lapsityövoima on aina kotosalla hyvä juttu :D khih :D

      Poista
  7. Herkullisen näköisiä leivonnasia. Hienoja kasviaarteita kellarissasi, kivasti näkyy uutta kasvua niissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä maistuvaisia herkkuja, hjam :) Aina ilahduttavaa, kun kasvit selviävät talvesta :)

      Poista
  8. Siellä on näköjään tehty herkkuja ihan urakalla ja lapset olleet asialla, ihana juttu! Meidänkin varastossa nököttää muutama pelakuu kuolleen näköisenä. Päätin viime kesänä taas yhden kerran, etten rahtaa pelakuita varastoon tilaa viemään, mutta siellä niitä nyt kuitenkin on. Luultavasti ja toivottavasti kukkivat kesällä. Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lapset on hyvin innokkaita alkamaan aina leipomis- ja ruuanlaitto puuhiin. Se on mukavaa :) Eiköhän pelakuusi ilahduta kesällä :) Mukavaa pääsiäisen jatkoa myös Sinulle <3

      Poista
  9. Ilonalle terkkuja, että mie niin tiiän tunteen kun menee leipomisessa hermo! Siksi en mikään himoleipuri olekaan. :D Mutta maku on tärkein, ja hauska leipomushan tuosta tuli. Miul on joskus lentäneet taikinat roskiin kun ei oo onnistunut. Hih. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilonaa nauratti tää kommentti. Näytti sille, et tuntu kivalle ettei oo ainoa, jolla välil palaa vähän käämi :D Maku on tärkein ja lopputuloskin oli hyvin pirtsakan värikäs :)

      Poista
  10. Jos Ilonaa yhtään lohduttaa niin minulla aikuisellakin menee joskus hermo leipoessa. Kakku on helppo korjata kermavaahdolla ja kuten oma lapsi sanoi tänään pullien leipomukseni jälkeen, maku on tärkein.
    On kyllä upeasti talvetetut kasvit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, epäonnistuminen ei koskaan oo kiva tunne. Mut toisaalt, sit voittajafiilis on mahtava, kun epäonnistuminen muuttuukin onnistumiseks :) Ja tuo on totta, maku ratkaisee <3
      Ilahduttaa tosi paljon, kun kasvi selviää talvesta hengissä <3

      Poista
  11. "Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa" ja "Nuorena on vitsa (lue kakku) väännettävä". Nämä sananlaskut tulevat mieleen, kun katsoo kuvia hommiinsa keskittyneistä tyttösistä. Maku ratkaisee Ilona <3
    Sinun talvettamiset näyttävät onnistuneen hienosti. Kiva nähdä näistä kuvia myöhemminkin.
    Hyvää pääsiäissunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat hyviä sanontoja, joissa piilee vinha perä. Maku on aina tärkein ja hyvin näytti maistuvan kaikille :)
      Mukavaa pääsiäissunnuntaita myös Sinulle <3

      Poista
  12. herkullisen näköisiä leipomuksia!

    VastaaPoista
  13. No täältähän tämä juhlatunnelma sekä kevään tulo löytyikin! Ahkerana olette olleet kaikki, mukava lukea ja katsela.. Kiitti että piipahdit blogissani! Meillä odotellaan lumikinosten katoamista innolla, talvi on yltänyt todella tänne Etelä-Ruotsiin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi ❤ Lumien sulamista odotellaan täälläkin jo malttamattomana 😊

      Poista
  14. Hyvä antaa nuorten ja lasten kokeilla kokkailuja, niin sitä oppii...ja myös niistä ei ihan nappiin onnistuneista kokeiluista. Aika hyvin sinulla näyttää pääsääntöisesti nuo talvehtimiset sujuneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on <3 Ilahduttavan moni kasvi selvisi talvesta :) Mukavaa uutta viikkoa Sinulle!

      Poista
  15. Mukavaa, että annat lasten osallistua tekemiseen. Itse tehtyjen pitääkin näyttää itse tehdyiltä. Maku ratkaisee.
    Hyvin ovat talvetettavasi lähteneet heräämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä opi kuin tekemällä :) Ja siitä sitten innostuu, kun pääsee maistelemaan itse tehtyjä herkkuja :) Kasvun ihme on huima!

      Poista
  16. Oho. Onpas herkullisen näköisiä kakkuja. Nam. Hyviä leipureita.

    VastaaPoista
  17. Vautsi mitä kakkuja <3 Nuo talvehtineet ja vähitellen heräävät kasvit antavat kivasti toivoa keväästä <3
    Ihanaa huhtikuun ensimmäistä päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakut olivat herrrrkullisia, hjam :) Uusi kasvu piristää aina keväällä kovasti. Ihanaa huhtikuuta myös Sinulle <3

      Poista
  18. Upeita kakkuja tytöt on tehneet :) Tekemällä oppii ja mä olenkin lapsille yrittänyt opettaa, ettei se ole tärkeää vastaako lopputulos täydellisesti alkuperäistä ohjetta. Joskus vähän soveltamalla voi saada aikaiseksi jotain vielä herkullisempaa! Mukavaa iltaa teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin se menee <3 Kehut ilahduttivat tyttöjä kovasti :) Kerkisin nyt vasta aamulla vastaamaan kommentiisi, joten toivottelen mukavaa uutta päivää Sinulle <3

      Poista
  19. Hyvä että inkaliljakin selvisi. Muutenkin näyttää hyvältä talvetetut kasvit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen kerta, kun talvetin inkaliljoja. Toivotaan, että kukkivatkin kesällä :)

      Poista
  20. Lopussa kiitos seisoo ja kakuista tuli herkullisen näköisiä.
    Jokainen talvesta selviytynyt kasvi onkin iso ilo ja sinulla niitä selviytyjiä onkin monta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin se on :) Ei ole väliä, mitä tekovaiheessa meni pieleen, jos lopputulos on hyvä :)
      Jokainen talvesta selvinnyt kasvi ilahduttaa tosi paljon :)

      Poista
  21. Hyvin on tytöt suanu kaakut onnistumaan.
    On mukava kun talavetettavatkin on heränny uuteen kvvääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullisia kakkuja oli, hjam :) Mukavaa uutta viikkoa Sinulle <3

      Poista
  22. Erinomaiselta näyttää, niin leipomukset kuin kasvitkin.

    VastaaPoista
  23. Lasten kanssa on kiva puuhastella, itsekin tykkäsin kovasti kokkailla ja leipoa tuossa iässä ja se on kantanut näihin vuosiin saakka. Hauska idea nuo lumipallot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti näilläkin neitokaisilla taidot tulevat käyttöön myös jatkossa :) Lumipallot tosiaan helpottavat kastelua huomattavasti :)

      Poista
  24. Voi mitä herkkuja, nam! :) Mahtavaa kun neidit puuhaa <3
    Aurinkoa ja valoa huhtikuuhun ihanuus koko perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on kiva, kun lapsetkin osallistuvat puuhailuihin. Tietysti tämä perustuu ihan omaan laiskuuteni, jotta joskus he leipovat ja tekevät ruokaa, eikä minun tarvitse ;) khih. No ei vainen. Mukavaa yhteistä tekemistä :)
      Upeaa huhtikuuta myös teille ihanaiset <3

      Poista
  25. Minulla on ollut pari vuotta ruukussa sinisade ja viime keväänä se jo kukki. Eli ei mikään mahdoton toive! Pitäisi hortensioita koittaa myös talvettaa. Itse laitoin omani maahan syksyllä, mutta tulikin vähän turhan kova talvi niille, joten tuskinpa on enää hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivossa on siis hyvä elää, että pääsee näkemään sinisateen kukinnan, vautsi. Hortensiat saattavat hyvinkin kestää kylmänkin talven, jos lunta on päällä. Itse en ole silloin saanut niitä enää kukkimaan. Toivotaan kuitenkin, että sinun hortensiasi ovat selvinneet ja ilahduttavat kukinnallaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!