Ihana arvonta!

*Postaus sisältää Oriflamen mainoslinkkejä 

Ajattelin järjestää ihanan hemmottelu arvonnan, jonka palkintona on Oriflamen kosmetiikkaa. Valitsin tuotteiksi sellaisia tuotteita, joista itse olen pitänyt kovasti.  Aloitin Oriflamen edustajana marraskuussa ja olen ollut todella onnellinen päätöksestäni. Oriflame on antanut itselleni paljon iloa ja toki myös taloudellistakin hyötyä, kuten tarkoitus olikin. Olen nauttinut paljon asiakkaiden palvelusta ja uusien edustajien ohjaamisesta ja auttamisesta. Mukavaa vastapainoa puutarha-touhuille. Kauneutta on niin monenlaista <3 

Kerron ensin vähän palkintona olevista tuotteista, sekä yleisesti että omista kokemuksistani.  Palkintona on siis setti, johon kuuluu Love Nature-shampoo, Feet Up jalkavoide, legendaarinen Tender Care-hoitovoide sekä ihana The ONE No compromise-ripsiväri. Palkinnon arvo on 44 euroa. Tuotteiden nimi-otsikoita klikkaamalla pääset tutustumaan tuotteisiin tarkemmin.



Kosmetiikka arvonta



Feet Up Winter Comforts Pomegranate & Heather-jalkavoide


Täyteläinen ja ravitseva jalkavoide, joka kosteuttaa tehokkaasti kuivia jalkoja. Tehoaa hyvin myös halkeilevan kuivaan ihoon. Sisältää ravitsevia kanerva ja granaattiomena uutteita.

Minusta tämä on aivan ihana tuote! Olen käyttänyt tätä aina suihkun jälkeen ja välillä iltaisinkin. Kantapäiden kuivat koppurat ovat pehmenneet tehokkasti. Voide imeytyy hyvin ja kuitenkin kosteuttaa tehokkaasti. Ja sen verran tyttö olen, että tämä paketti on minusta tosi kaunis!



Jalkavoide Oriflame



The ONE No Compromise Lash Styler -ripsiväri

Kapea harja, jota ei pääse karkuun yksikään ripsi! Sopii myös lyhyille ripsille erinomaisesti. Kaareuttaa, tuuheuttaa ja pidentää ripsiä. 

Tämä on ihana! Ei tuhri, helppo laittaa ilman, että ripsistä tulee paakkuiset ja kestää koko päivän nätisti. Tämä lähtee pois lämpimällä vedellä, eli jos silmät eivät kestä silmämeikinpoistoaineita, niin tämä on erinomainen myös silloin. 

Itse olen vähän kranttu ripsivärien suhteen. Inhoan sitä, jos ripset paakkuuntuvat ripsarin laitosta. Tämä varmasti osittain johtuu myös omasta taitamattomuudestani meikkaamisen saralla, mutta tämän saa laitettua nätisti taitamatonkin meikkaaja. Inhoan myös sitä, jos ripsiväri alkaa rapisemaan kesken päivän ja sitä tämä ei tee! The ONE-ripsivärit muutenkin ovat todella ihania, kannattaa tutustua!



Oriflame ripsiväri


Love Nature Avocado Oil & Chamomile 2 in1 -sampoo

2in1 tuote, eli shampoo ja hoitoaine yhdessä. Soveltuu kaikille hiustyypeille. Sisältää avokadoa ja kamomillaa, jotka hoitavat ja puhdistavat hiukset hellävaraisesti. Biohajoava koostumus.

Tämä vaahtoaa reilusti ja hiuksista tulee todella puhtaan oloiset. Omalle takkutukalleni ei täysin riitä tämän hoitoaine-vaikutus, vaan tarvitsen vielä lisäksi hoitoaineen. Miellyttävä, mieto tuoksu.



Biohajoava shampoo




Yksi Oriflamen tunnetuimpia ja suosituimpia tuotteita. Tender Care käy kaikkialle, mihin iho tarvitsee kosteutusta ja suojaa. Myös intiimialuille. Silottaa, pehmentää ja suojaa kuivaa, rohtunutta ihoa. Hajustamaton. 

Meillä Tender Carea käytetään todella paljon. Olimme viime talvena pulassa, kun Taikan suun ympärys rohtui jatkuvasti, mutta tyttö ei antanut laittaa siihen mitään voidetta, kun kaikki kirveli niin paljon. Nyt tähän tuotteeseen Taika ihastui ja laittaa itse hyvin mielellään Tender Carea joka päivä. Ei muuten ole ollut suun ympärys-ongelmia enää. Joulun aikaan Taika oli pari päivää mummolassa, enkä muistanut laittaa tätä hänelle mukaan. Sinä aikana suun ympärys oli jo rohtunut ja olin aivan varma, ettei tyttö anna siihen mitään laittaa. Väärässä olin! Tämä ei kirvellyt ollenkaan ja parissa päivässä rohtuma oli jo parantunut. 

Itse käytän tätä huuliin päivittäin. Tykkään myös eri makuisista Tender Careista ja niistä suosikkini ovat kirsikka, karpalo ja mustikka. Aivan ihania! Lisäksi kynsinauhoihin levitän tätä usein, sillä ne ovat aina kuivat.

Olen myös kuullut, että tätä on käytetty koiran tassuihin, kun ne ovat olleet kuivat ja halkeilevat.  


Tender Care-hoitovoide Oriflame


Arvonnan säännöt: 

Saat yhden arvan kertomalla, mikä Oriflamen tuote on Sinun suosikkisi ja miksi. Jos tuotteet eivät ole tuttuja, niin pääset niihin tutustumaan klikkaamalla tästä (klik klik).   

Saat lisäarvan tykkäämällä ja kommentoimalla tätä postausta Maatiaiskanasen Elämää-facebook sivulla. Pääset sinne tästä klikkaamalla.


Palkinnon ja sen postituksen kustannan itse, eikä tässä ole mukana Oriflame eikä Facebook. Palkinto postitetaan vain Suomeen. Arvonta-aika on 11-28.2. Voittajan ilmoitan täällä blogissa sen jälkeen.


Postauksen linkit vievät omaan verkkokauppaani, josta voit halutessasi tehdä ostoksia. Jos tuotteista tai tilaamisesta tulee kysymyksiä, niin laita viestiä, autan mielelläni <3 Verkkokaupastani tilatessa yli 40 euron ostokset tulevat ilman toimituskuluja ja yli 50 euron ostoksiin tulee tilaajalahja. Kaikkiin tilauksiin tulee tuotenäytteitä ja niillä on ilmainen palautusoikeus. 

Verkkokauppani löytyy osoitteesta: http://beautystore.oriflame.fi/hillevijoutjarvi

Samoin jos Sinua kiinnostaa Oriflamen edustajuus, niin laita viestiä. Kerron siitä mielelläni ja autan jokaisen uuden edustajan hyvään alkuun <3 

Oriflame ei testaa tuotteitaan eläimillä, eikä käytä ainesosia, joiden saamiseksi eläintä tarvitsisi vahingoittaa.

Arvonta on päättynyt. Onnea Sailalle <3 

162 kommenttia:

  1. Arvontaan mielellään mukaan.Minulla on käytössä tender-care voide. Olen myös käyttänyt jotain päivävoidetta ja käsivoiteita (en muista nimeä).
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tender Care on kyllä aivan loistava tuote :) Päivä- ja käsivoiteitakin löytyy monia erilaisia. Omat suosikkini ovat NovAge-ihonhoitotuotteet ja tyrni-käsivoide :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  2. Minunkin suosikki on No compromise.ripsiväri. Matkaamme myös perheen kanssa maailmalle Discover pesuaineiden tuoksujen mukana pesytyessämme. sari.vakevainen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ripsari on kyllä aivan loistava <3 Nyt Discoverista tuli aivan ihana uusi Costa Rican Explorer, joka on niin hedelmäisen ihana, siis aivan vastustamaton :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  3. Oriflame on minullekin tuttu perhe kosmetiikkaa jo lapsuudestani asti.
    Tender Care on ikisuosikkini! Sitä muistan jo naapurin mummon käyttäneen kun itse olin alle kymmenvuotias.
    Pieni sievä purkki kun herätti kylpyhuoneessa aina kiinnostukseni. =)
    Kahdella mukana superkivassa arvonnassasi, kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tender Caren purkki tosiaan on ihana. Semmoinen super söpö :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  4. Uuu, mua kiinnostaisi tuo ripsari. Olen käyttänyt vaan sensain vedelläpoistettavaa ja se on aika hinnoissaan niin tuoham vois olla vaihtoehto. Mukana kisassa siis! lauraelijavis@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahva suositus tuolle ripsivärille <3 Ei ole normaali-hinnallakaan kauheissa hinnoissa ja usein löytyy myös tarjouksesta jonmpikumpi No Compromise-ripsari :) Kuten nytkin :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  5. Mukana arvonnassa. Joitakin Oriflamen tuotteita olen käyttänyt hyväksi todennut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotevalikoima on niin monipuolinen, että varmaan jokaiselle löytyy itseään miellyttäviä tuotteita :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  6. Oriflame on nimenä tuttu, mutta en ole käyttänyt tuotteita. Noita jalkavoiteita mää tarvisin jatkuvasti! Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalkavoide-tarjonta on tosi monipuolinen, joten siihen kannattaa ehdottomasti tutustua :) Jos tarvitset tuotevinkkejä, niin hihkaise <3 Onnea arvontaan <3

      Poista
  7. Hei. Olen käyttänyt tuotteita,mm. käsivoiteita, hajuvesiä, kynsilakkaa.Tuo ripsiväri kiinnostaa.
    Olen mielelläni mukana arvonnassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oriflamelta löytyy tosiaan paljon erilaisia tuotteita. Kiva kuulla, että Sinulla on monista kokemuksia <3 Onnea arvontaan <3

      Poista
  8. Olen käyttänyt tuotteita ja hyviä ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet Oriflamen tuotteista tykännyt <3 Onnea arvontaan :)

      Poista
  9. Joskus oon tilannut huulipunia ja kiiltoja työkaverin ystävän kanssa. Olivat ihan hyviä hinta-laatusuhteeltaan. Yksi lisäarpa myös, kun tykkäsin ja kommentoin facebookissa. marikax@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos huulipunista tykkää, niin vinkkinä; tuli juuri uudet The ONE Colour Stylist Ultimate-huulipunat, joita on kehuttu todella paljon. Värejä on paljon ja ne on jaettu neutraaleihin, kylmiin ja lämpimiin sävyihin ja ovat tosi hyvässä tarjouksessakin :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  10. Onpa niin kivan kuuloiset tuotteet, että täytyy osallistua! Jokainen tuote kuulosti hyvältä. Meinasin ensin, etten osallistu, kun jalkavoiteissa on lähes aina piparminttua, joka varmaan "raikastaa", mutta mun vilujalat ei kestä sitä lainkaan, siitä tulee aivan liian kylmä olo jalkoihin. Tämä jalkavoide kuulostaa just täydelliseltä. Oriflame ei ole entuudestaan tuttu, mutta voisin kuvitella, että tuosta jalkavoiteesta, tai sitten hoitosalvasta, tulee suosikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oriflamen jalkavoiteista löytyy useampiakin vaihtoehtoja, joissa piparminttua ei ole. Kannattaa kurkata valikoimaa ja jos tarvitset tuotevinkkejä, niin hihkaise :) Onnea arvontaan <3

      Poista
    2. Paljon onnea Saila! Arpakone oli Sinulle suosiollinen <3 Laitan viestiä <3

      Poista
  11. Tender care on monipuolinen huuli- ja kasvorasva, käyttää koko perhe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se todella on, aivan huippu tuote :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  12. Olen ollut jo vuosikymmeniä asiakas ja kaikki mitä olen tilannut on ollut ensiluokkaista,nyt tulee ansimmäisenä mieleen suihkushampoo jossa katajanmarjaa. seijautriainen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olet ollut tuotteisiin tyytyväinen <3 Noin pitkä asiakkuus kertoo kyllä tuotteiden
      laadusta paljon :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  13. En ole kokeillut, mutta hyvät peitepuikot on aina hakusessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oriflamelta löytyisi Giordani Gold Secret-puitepuikko, jota on paljon kehuttu. Se on itse asiassa tällä hetkellä tarjouksessakin :)Löytyy täältä jos haluat vilkaista: https://fi.oriflame.com/products/product?code=31366&store=hillevijoutjarvi Onnea arvontaan <3

      Poista
  14. Voi ihana arvonta,kiitos!Oriflame on niin tuttu nimi,että varmasti olen ollut jossain vaiheessa sen kanssa tekemisissä,mutten nyt muista miten.Olen saattanut olla jossain kotiesittelyssä.
    Ihan jokainen näistä kokoamistasi tuotteista vaikuttaa mielenkiintoiselta kokeilla.Meikkaan nykyään vähän,mutta ripsarilta toivon juuri noita ominaisuuksia,jotka luettelet,silloin kun meikkaan.
    Toiveikkaasti mukana yhdellä arvalla,kun en kuulu faceen.
    urkki62@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että arvonta on mieluinen <3 Oriflame on Suomessakin ollut jo 50 vuotta, joten varmaankin ainakin nimi on tuttu. Onnea arvontaan <3

      Poista
  15. On tuttuja tuotteita. Tender Care on ehdottomasti paras tuote ja käytössä nytkin. Jalkavoidetta todella tarvitsisin :) Yhdellä koetan onneani, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyville jalkavoiteille on kyllä aina käyttöä :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  16. Divine perinteinen tuoksu on jäänyt lähtemättömästi mieleen.��
    pesolakristiina@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Voiteita olen joskus käyttänyt.Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Tender Care on suosikkini, en tiedä kuinka pitkään sitä on ollut markkinoilla, mutta purnukka on jotenkin tutun oloinen jo 90 luvun alusta, ihan kuin tädilläni olisi ollut jo silloin tuollaisia kasvovoiteita. :-) (kävinkin tarkistamassa oriflamen sivuilta, ja totta tosiaanon tuote on jo 80 luvulta peräisin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä historia on Tender Carella ja kyllähän se vaan huippu tuote on <3 Onnea arvontaan <3

      Poista
  19. Tender-care on kyllä suosikkituotteeni. Tuota jalkavoidetta myös haluaisin kokeilla.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tender Care on todella hyvä tuote :) Ja tuo jalkavoide myös on aivan ihana <3 Onnea arvontaan <3

      Poista
  20. Mukaan arvontaan ja Oriflamen tuotteet ovat tuttuja. Nyt hajuvesi käytössä. Yhdellä arvalla. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oriflamen hajuvesistä todella löytyy valinnanvaraa ja ovat melko edullisiakin <3 Itse olen löytänyt sieltä paljon uusia suosikkeja <3 Onnea arvontaan :)

      Poista
  21. Klassinen Tender Care on lemppari :)
    Kiva arvonta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mahtava :) Kiva kuulla, että tykkäät arvonnasta <3 Onnea arvontaan <3

      Poista
  22. Mukana kahdella!
    Itsekin vuosia sitten Oriflamea myynneenä suosikkini on Tender Care-voide, jota myös ihmevoiteeksi kutsuttiin.
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmevoide on sille aika kuvaava nimi :) Onnea arvontaan ja ihanaa viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  23. Vuosikymmeniä sitten käytin monia tuotteita, meikkejäkin yms. Nyt viimeaikoina en ole käyttänyt mitään kosmetiikkaa. Jalkavoide kyllä olisi tarpeen ja muutkin, paitsi ripsiväriä en pysty käyttämään. Arvontaan mukaan yhdellä, ei ole facebookia mulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalkojen ihosta kannattaa kyllä ehdottomasti pitää hyvää huolta <3 Onnea arvontaan :)

      Poista
  24. Olen käyttänyt joskus aikaisemmin Oriflamen tuotteita, mutta ovat sitten jotenkin painuneet unholaan. Ripsiväri kuulostaa hyvältä.
    Arvonnassa siis mukana<3

    VastaaPoista
  25. One -sarjassa on aivan huiput kynsilakatkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on tuokin! Todella hyviä, kestäviä ja peittäviä! Onnea arvontaan <3

      Poista
  26. Tender Care on suosikkini. Pysyy huulet pehmeinä vaikka flunssa yrittää niitä kuivattaa koppuraksi. jaana_vapeikko@elisanet.fi

    VastaaPoista
  27. Tender Care-hoitovoide oli jo 1983 vuonna Oriflamella kun olin esittelijänä nuorena tyttösenä, eli se on suosikkituotteeni, samoin suihkugeelit ovat hyviä, niin naisten kuin miestenkin.
    Yksi arpa.
    aiholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tender Care on tosiaan aivan huippu <3 Itsekin tykkään suihkugeeleistä, kun ovat usein hyvin edullisia, riittoisia, valinnan varaa löytyy vaikka kuinka paljon, eivätkä kuivata ihoa :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  28. Milk & Honey jalka- sekä käsivoide nyt käytössä,hyviä ovat. Ihana paketti arvonnassa,mukana. hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että paketti kuulostaa hyvältä <3 Nuo Milk & Honey tuotteet ovat tosi hyviä. Tuo käsivoide tekee ihmeitä talvikuivalle iholle :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  29. Minä olen tykännyt oriflamen voiteista niin käsille kuin kasvoille.
    Ihanaa viikkoa sinulle Hilu <3
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olet tykännyt tuotteista <3 Onnea arvontaan ja ihanaa viikkoa <3

      Poista
  30. Nuorudessani käytin paljonkin Oriflame-tuotteita, mutta nyt ei muistu mieleen suosikkiani. Tuo Tender Care - voide kyllä kiinnostaisi kovasti, kun sitä on kehuttu niin paljon.
    Osallistun arvontaan.

    Ja hei, blogissani olisi sinulle haaste jos käyt kurkkaamassa . .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia haasteesta :) Kerkisinkin siihen jo osallistua :) Oli ihana haaveilla keväästä :)
      Tenderiä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Se on niin huipputuote <3 Onnea arvontaan :)

      Poista
  31. Käsivoide on hyvä.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja valinnan varaa niissäkin on valtavasti :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  32. Tender care voide, koska se on niin monikäyttöinen. Tykkään kyllä Oriflamen tuotteista muutenkin, tuttuja jo yli 30 vuoden ajalta. :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olet viihtynyt Oriflamen tuotteiden parissa noin kauan <3 Onnea arvontaan <3

      Poista
  33. Tender Care voidetta on käytössä parhaillaan, joku meikkivpoide myös oli aikaisemmin ja se oli hyvä.
    riittarantanen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tenderi on ihan huippu :) Myös meikkivoiteita asiakkaat ovat kehuneet paljon <3 Onnea arvontaan :)

      Poista
  34. Olen pitänyt Oriflamen joistain suihkugeeleistä ja käsirasvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmista löytyy valinnan varaa reilusta :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  35. Mukana, käytän Oriflamen kasvorasva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oriflamen kasvovoiteista löytyy varmaan kaikille sopivat vaihtoehdot :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  36. Tender care -voidetta olen käyttänyt. Mukana kahdella arvalla.

    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  37. Oriflamen tuotteet eivät ole tuttuja, mutta olen kuullut paljon hyvää Tender Care - voiteesta.

    Vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa valikoimaan tutustua :) Ja tenderi on kaikkien kehujen arvoinen :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  38. Monikäyttöinen Tender Care-voide.
    liepukka2009(at)windowslive.com

    VastaaPoista
  39. Kokemuksia ei ole, mutta Tender care -voide kuulostaa todella hyvältä! :) Tykkäsin ja kommentoin myös fb:n puolella

    helistiel(at)gmail.com

    VastaaPoista
  40. Käsivoire, Hand cream with natural almond milk. Se hulahtaa ihohon vauhrilla. Tender Care -purkkiki o just käytös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsivoiteessa, etenkin päiväkäytässä olevassa, tuo nopea imeytyminen on kyllä ehdottoman tärkeä ominaisuus! Onnea arvontaan <3

      Poista
  41. Tender Care voiteen sain äidiltäni <3 aivan ihanan ja monikäyttöinen ! Vuosikymmeniä sitten käytin ko tuotteita paljonkin, jostain syystä jääneet unholaan :) Laadukkaita tuotteita ovat aina olleet eli pitäisi varmasti tutustua uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustu ihmeessä uudelleen. Paljon löytyy varmaan niitä samoja, tuttujakin tuotteita ja lisäksi paljon paljon uusia <3 Jos tarvitset vinkkejä, niin laita vain viestiä :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  42. Jalka-ja Käsivoiteet on olleet suosikkeja vuosikausia kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä löytyy ihanan paljon vaihtoehtoja ihon erilaisiin tarpeisiin :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  43. Oriflame on nimenä tuttu, mutta merkin tuotteita en ole koskaan omistanut. Sivuja selaillessa silmiin pisti Dream Sleep-vartaloöljy, joka vaikutti tosi ihanalta!

    Eve_95@windowslive.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Dream Sleep-vartaloöljyä en ole itse kokeillut, kun laventelin tuoksu ei sovi minulle, mutta todella paljon sitä on kehuttu :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  44. Hei suosikkini on mansikka vartalokuorinta. Tuoksu ja pehmeä iho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Mansikan tuoksu on aivan ihana, hjamiiii <3 Onnea arvontaan :)

      Poista
  45. Ripsiväri on minunkin suosikkini. Noita muita tuotteita en ole kokeillutkaan vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet ovat löytäneet juuri Oriflamen ripsareista ne omat suosikkinsa <3 Loisto tuotteita! Onnea arvontaan <3

      Poista
  46. Kaikista tykätty ja mukana. Kommentoitu myös. Tenderit on huippuja ja monipuolisia. Facebookissa tavoittaa tarvittaessa nimellä mirka mäki jos onni suosii :)

    VastaaPoista
  47. En ole kokeillut Oriflamen tuotteita, sillä olen aika vaativa ihon ja allergioiden suhteen, mutta olisi kiva tutustua. Ehkä sieltä löytyisi mijullekin sopiva tuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihonhoito-tuotteista löytyy monista myös näytteitä, jos haluaa ensin kokeilla tuotteita. Myös herkälle iholle löytyy tuotteita, joita voisi kokeilla, jos haluat? Laita vain viestiä, jos haluat <3 Onnea arvontaan <3

      Poista
  48. Oriflamen kasvorasva, jonka oon äidiltäbu joskus saanut🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvojarasvoistakin löytyy varmaan lähes jokaiselle sopivat tuotteet, kun valikoima on niin laaja :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  49. Käsi- ja jalkavoiteet ovat olleet minun suosikkejani. Toki olen muitakin tuotteita käyttänyt ja käytän tälläkin hetkellä. Sinulla tuota energiaa riittää. Kahdella arvalla mukana. Käyn laittamassa kommentin fb:hen. Mukavaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen löytänyt monia suosikkeja juuri käsi- ja jalkavoiteista. Ihana, kun niitä on niin paljon erilaisia :) Onnea arvontaan ja mukavaa keskiviikkoa <3

      Poista
  50. Tender care on suosikki! ��

    kookos2000@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Kiva arvonta ja mukana kahdella.Olen joskus käyttänyt oriflamen tuotteita ja suosikkia on vaikea valita koska hyviä/ihania on niin paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, valinnan varaa löytyy ihan valtavasti :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  52. Tämä on suosikkini, se tekee jalat pehmeiksi: Feet Up Comfort All Day Refreshing Care -jalkavoide. Mukavaa, kun järjestetään arvonta. Palkinnon osuessa kohdalle ainakin osa menee lahjaksi :)

    ennaree@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä aivan ihana jalkavoide <3 Kiva kuulla, että on mieluinen arvonta, jonka palkinnosta riittää jaettavaksikin :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  53. Tender Caren puolesta puhuja löytyy täältä! Se voide on maailman paras! Minulla joskus 5 vuotta sitten halkesi suunpielet monta kertaa kuussa. Kipeää teki. Aloin käyttämään TC:tä ja sen jälkeen ei ole koskaan ollut enää ongelmaa. Koiran ja kissan anturat pysyvät talvella kunnolla kun rasvaan ne. Myös koiran nenänpää pysyy kunnossa kun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen rasvaillut sitä säännöllisesti! Voide on niiiiiiiin paras <3 Suosittelen lämpimästi.

      hao @ lailanet.fi

      Poista
    2. Allekirjoitan tämän, on niin loistava <3 Onnea arvontaan <3

      Poista
  54. Giordano,on suosikki tuotteeni.voke1@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Giordani-sarjan meikkeihin ja tuoksuihin on todella monet rakastuneet <3 Onnea arvontaan :)

      Poista
  55. Kiva arvonta. :) Suosikkia ei vielä ole, mutta tuo ripsiväri kuulostaa täydelliseltä!

    VastaaPoista
  56. Tender care granaattiomena kiinnostaisi. En ainakaan muista,että olisin tuotteita käyttänyt.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ainakin olen tuosta granaattiomenasta tykännyt kovasti :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  57. Erilaisia ihania huulirasvojakin löytyy paljon. Nyt tuli Love Naturelta aivan ihanat meloni, koookos ja mango <3 Onnea arvontaan <3

    VastaaPoista
  58. Granaattiomena kuulostaa tuoksuna kivalta..en ole testannut näitä. Kivaa kevättä! tiina.ei.keksi@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa kevättä myös Sinulle ja onnea arvontaan <3 Granaattiomena on myös yksi minun suosikkini :)

      Poista
  59. Oriflamen tuotteita olen käyttänyt joskus kun ystävä oli esittelijänä, en enää muista mikä oli lempparini mutta hajuvedet ovat ainakin ne joita ostin paljon.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hajuvesistä löytyy tosiaan ihan super ihania tuoksuja :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  60. Kiva arvonta, olen mielelläni mukana. Pidän erityisesti Oriflamen ripsiväristä. anneli.airola@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oriflamen ripsarit ovat kyllä tosi loistavia <3 Onnea arvontaan :)

      Poista
  61. Tender Care huulirasvana. Joskus tilasin peseytymisaineita ja tykkäsin myös niistä. ambrozia80@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Juuri tuo Tender care -hoitovoide on hyväksi havaittu! Olisi mukava kokeilla niistä uusiakin tuoksuvaihtoehtoja. Yhdellä arvalla mukaan kivaan arvontaan! hiltuha@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuvaihtoehtoja löytyy useita, kannattaa käydä kurkkailemassa tarjontaa :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  63. Kiva arvonta, suihkugeelejä olen käyttänyt. Mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että arvonta on mieluinen :) Oriflamelta löytyy tosi paljon ihania suihkugeelejä :) Onnea arvontaan :)

      Poista
  64. Mukana, tender care kiinnostaa. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Tender Care on lempparini ja sellainen on nytkin käytössä.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  66. Mieluusti mukana arvonnassa. Tender care jo lapsuudesta tuttu. Äidin kaapista kävin aina suloisen purkin hakemassa. Sopi lapsena herkästi rohtuviin huuliin.

    VastaaPoista
  67. Tender care on mun lemppari. Sain sen kerran ystävältäni lahjaksi ja se todella auttaa rohtuneisiin huuliin. Siinä jää labellot ym ihan kakkoseksi.

    VastaaPoista
  68. Tender Care kuulostaa kokeilemisen arvoiselta.
    Mukana arvonnassa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kyllä kannattaa ehdottomasti kokeilla! Onnea arvontaan :)

      Poista
  69. Joskus nuorena sain lahjaksi noita Oriflamen tuotteita, mutta en yhtään muista mitä ne olivat. Rapisematon ripsiväri kuulostaisi hyvältä. Mukaan arvontaan :) riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ripsari on tosi hyvä. Oriflamen ripsarit on kyllä ylipäätään todella mahtavia :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  70. Mun ehdoton lemppari on Love potion tuoksu. Ja toki tender care on ihanan monikäyttöinen. Olispa Onnetar suosiollinen. Terkut tyttärellesi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, välitetään :) Love Potion on toden totta aivan ihana <3 Onnea arvontaan :)

      Poista
  71. Tender Care on ehdoton suosikkini =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Tender Care on kyllä luottotuote <3 Aivan ihana :)

    mansuhh@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Olen pitänyt Milk & Honey -käsisaippuasta, se tuoksuu ihanalta eikä se kuivata käsiä ollenkaan niin pahasti kuin moni muu saippua. Ja sen pullokin on nätti :) Mukana arvonnassa!
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Milk & Honey tuotteet ovat kyllä aivan ihania! Onnea arvontaan <3

      Poista
  74. Kiva kuulla, että tuotteet ovat tuttuja <3 Onnea arvontaan <3

    VastaaPoista
  75. Olen joskus aiemmin käyttänyt, en nyt erityisesti muista... Nyt on aivan ihanaa, lahjaksi saatua käsivoidetta käytössä kyllä.
    FB:sta se toinen arpanen :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oriflamelta löytyy ihan huippu hyviä käsivoiteita. Onnea arvontaan ❤

      Poista
  76. North for Men Original partabalsami on tuttu,olen käyttänyt sitä nyt kuukauden toista, ei ole kireyttä ihossa parranajon jälkeen esiintynyt kuin ennen kun laitoin vain tavallista kosteusvoidetta.
    -Petri-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet tykännyt tuosta tuotteesta 😊 Onnea arvontaan ❤

      Poista
  77. ehdottomasti mukana, tender care on tuttu ja hyvä tuote! sartzu ät kymp.net

    VastaaPoista
  78. Ripsari :) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Niin, ja tuo on hyvä harjaltaan ja ominaisuuksiltaan. Mukavaa viikonloppua! Mielelläni osallistun arvontaan, ihania tuotteita kaikki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on tosiaan kaikki kohdallaan :) Kivaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!