Talven tuhoja

Meidän pihapiirissä on vanha autokatos, joka ei ole liiallisella kauneudella pilattu. Meillä sille ei autokatoksena ollut käyttöä, vaan HerraMies teki siitä kesäkeittiön. Edelleenkään se ei kaunistus ollut, mutta ajoi asiansa. Sateelta suojassa sai grillata, savustaa kalaa, keitellä mehuja ja syödä. Katoksen runko on metallia, joten oletimme, että sehän kestää lumikuorman. Kasvihuoneen päältä kyllä huolehdin, että pitää lumet poistaa, mutta olimme varmoja, ettei muut rakennukset ole vaarassa. Yllätys olikin melkoinen ja erittäin epämiellyttävä, kun torstai-iltana HerraMies huomasi, että kesäkeittiö on alkanut sortumaan.

Hyvästi haaveeni uudesta kasvihuoneesta tai suuremmasta kesäkanalasta ensi kesänä. Luulen, että yksi rakennusprojekti riittää vallan mainiosti yhdelle kesälle. Kesäkeittiö on meille niin tärkeä, että se on pakko olla, joten se on ensi kesän projekti. Vielä vähän on tutkailun alla, että saadaanko hyödynnettyä vanhaa runkoa vai joutuuko koko homman tekemään alusta. Oletettavasti rungosta jotain hyötyä vielä on...

Vaikka rakennelma ei ollut kaunistus, niin kieltämättä vähän harmittaa. Etenkin HerraMiehen puolesta, kun kesäkeittiö oli suurimmalti osin hänen valtakuntaa. 

Toisaalta, olisihan tässä jo vähän semmoista itämaista muotoilua, vai mitä olette mieltä? Kuvassa tilanne ei näytä läheskään niin hurjalle, mitä se todellisuudessa on. 




Olimme tehneet veneelle talvisuojan hyödyntämällä huppukasvihuoneen runkoa... Nooh, nyt on sekin sitten aivan lytyssä, vaikka siitä on välillä lunta poistettukin.

Nyt täällä sataa vettä jo reilusti, joten toivon mukaan katoilta alkaa lumet tulemaan alas. Melkoiset kuormat onkin sekä autotallin, puuverstaan että talon katoilla. Ei niistä oikein ole päässyt lumia pudottelemaan ja olemme vain odotelleet plussa-kelejä, jotta tulisivat itsestään alas. Saa nähdä, miten käy.

Pidetään peukkuja, että muita talvituhoja ei enää tulisi. Nämä riittäisi ihan vallan mainiosti.

Mites teillä, onko säilytty ilman talvituhoja? 

24 kommenttia:

  1. Lumi on todella painavaa nyt. Meilläkin itäsuomessa on todella paljon lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se todella on. Eilen onneksi katoilta hupeni lunta melko paljon, mutta vielä sitä iloa sieläkin riittää.

      Poista
  2. Voi ei, itämaista muotoilua! Täällä tuli lumet jo katoilta pois, torstai-iltana alkoi kuulua kovaäänistä humpsahtelua, kun vesisade alkoi liu'uttaa lumia pois. Jatkuva tuuli ja sade ovat poistaneet lumet kaikilta katoilta jo. Tänään kaivoin saunan oven esiin lumivuoren takaa, siihen oli humpsahtaneet saunan katon lumet. Pääsin pesulle :-D Onneksi ei ole lumivahinkoja ollut, täällä niitä harvoin onkin, kun tuulee niin, ettei se katoille kerry kuin ehkä 10 cm kerroksena. Puiden oksillakaan ei ole enää yhtään lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän tuommoista eksotiikkaa on nyt tarjolla meidän kesäkeittiössä, khih. Lumien mättäminen meneekin tällä hetkellä hyvin salitreenistä :D khih. Kiva kuulla, että olet säilynyt ilman lumituhoja <3

      Poista
  3. Voi harmistus. Itämaista tai vaikkapa latinalaisamerikkalaista muotoilua tosiaan löytyy. Täällä maanjäristys — ei lumikuorma — muotoilee rakennuksia uuteen uskoon. Tuo näky kertoo paljon puhuvasta lumen painosta.
    Onneksi ihmisiä ei ole sattunut, vaikka kai se on laiha lohtu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teillä ei ole sielä ollut mitään hätää maanjäristysten(kään) kanssa?! Ajattelimme ihan samaa, että onneksi huomattiin tuo vääntyminen. Taika nimittäin tykkäsi leikkiä tuolla, joten olisi voinut huonostikin käydä. Niin kauan kun selvitään aineellisilla vahingoilla, niin hyvä juttu <3

      Poista
  4. Voihan harmi, toivottavasti rakenteita voi vielä hyödyntää. Meillä vääntyi kattotikkaiden yläosa, ne oli jo vanhat ja ennestään vääntyneet ja uudet hankintalistalla joten käytännössä vahinkoa ei tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että olivat muutenkin menossa vaihtoon, niin ei harmita :) HerraMies on nyt tutkaillut vaurioita ja ilmeisesti rakenteita voi vielä hyödyntää, ettei tarvitse ihan nollasta lähteä liikkeelle :)

      Poista
  5. Harmillinen uutinen ja sääli että tämä tarkoittaa myös muiden projektien viivästymistä.
    Täällä ei vielä näy lumituhoja, ainakaan rakennuksille, mutta kasvien lumikuorma voi olla toinen juttu - sen näkee sitten keväämmällä.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tämä on vain elämää. Toki harmittaa, mutta joku syyhän asioilla aina on, joten luotetaan siihen, että näin tämän pitikin mennä :) Toivotaan, että kasvitkin ovat säilyneet vaurioitta <3 mukavaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  6. Lumi on jo pitkään ollut todella painavaa. Meillä ei ole ollut tuhoja takapihalla, mutta työpaikan pergola on ollut kovilla tänä talvena. Toivottavasti pian nämä säät helpottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että pergola säilyy talven ehjänä <3 Toivon myös, että pikku hiljaa loppuisi tuo lumen tulo ja pääsisi kunnolla kevään odotukseen :)

      Poista
  7. Ei onneksi. Eilen ja tänään tuli lumet katolta. Aikamoinen tärinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että olette selvinneet ilman tuhoja :) Täällä myös tuli katolta osa lumesta ja luultiin jo, että koko talo sortuu, kun tärinä oli niin hurja. Verhokappakin heilui ihan hullunaan. Huh, saa nähdä millainen jytinä on ku suurempi määrä alkaa tulemaan alas... ;)

      Poista
  8. Voi ei, ikäviä tuollaiset talvituhot! Ei ainakaan vielä ole tuhoja meillä tullut.
    Hyvää alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne tosiaan on. Toivotaan, että muita tuhoja ei enää tule. Hyvä, että te olette säilyneet ilman lumivaurioita <3 Ihanaa uutta viikkoa myös Siulle <3

      Poista
  9. Toivottavasti ei mee enempää hajalle. . Meillä riihi rysähti kasahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku tuota teidän riiheä :( Harmittaa teidän puolesta.

      Poista
  10. Meillä putsataan katot koska tuo märkä lumi on kyllä niin raskasta että vankempikin katto kärsii jollakin tapaa jos jättää ja odottelee suoja säätä meulläkin kun on valokatteita saunan terassilla sekä kasvihuoneessa. Kasvihuoneen seinät ovat kaikki jo hajonneet auringon ansiosta. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan fiksua. EI varmasti tee hyvää tuo lumen paino katoille. Aurinkokin tosiaan pistää koville monet materiaalit ja viime kesänä sitä iloa todella riitti.

      Poista
  11. Voi kurja...ikäviä tuollaiset yllätykset.Täällä Espoossa kiihtyvästi sulava,valtava lumimäärä aiheuttaa "sorsalampia".Saa kierrellä,kun lammet ovat kohtuu syviä.
    Tulis jo kevätaurinko ja kuivattais.😉

    VastaaPoista
  12. Voi harmi :(
    Täällä on säästytty "talvituhoilta" ainakin tähän saakka.
    Nyt on todella liukasta, joten varovasti sitten sielläkin <3

    VastaaPoista
  13. Oh no!!voi sentään ei kiva, vaikka kieltämättä minä kun pidän orientista arkkitehtuurista niin kieltämättä onhan tuossa kesäkeittiön katon muodossa vähän sinnepäin ;) Mutta vakavasti puhuen, ikävä juttu, märkä lumi on tosi painavaa ja kasvit saattaa myös kärsiä, puut ja pensaat. Kivaa viikkoa!!

    VastaaPoista
  14. Huh, onneksi on vielä pystyssä kuitenkin, eikä sattunut kellekään mitään. Tällä lumimäärällä voi sattua kaikenlaista! Toivotaan, että uudesta kesäkeittiöstä tulee sitten entistä ehompi. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...